Kuva: indiatraveltimes.com

Junamatka Intiassa, joka ei mennyt niin kuin Strömsössä

Yöjuna kiiti pimeydessä eteenpäin jossain Delhin ja kansallispuisto Ranthamboren välisellä radalla. Me istuimme reput tanassa odottamassa milloin juna olisi perillä. Junan tarkka saapumisaika ei tuntunut olevan kenenkään tiedossa. Olimme saaneet vain suurpiirteisen ajan, että kolmen maissa aamuyöllä olisimme oikealla asemalla. Aikaa olisi vain pari minuuttia poistua junasta, joten sillä olimme valmiina. Hetken odottelun jälkeen paikallisopas tuli sanomaan, että juna oli myöhässä noin 1,5 tuntia ja voisimme mennä takaisin nukkumaan.

Oli kevät vuonna 2010 ja olin ystäväni kanssa Kaukoretkien matkalla Nepalissa ja Intiassa. Edellisenä päivänä olimme saapuneet Nepalin upeista vuoristomaisemista Delhiin ja illan suussa lähdimme junalla kohti Ranthamboren kansallispuistoaluetta, jossa meidän oli tarkoitus mennä safarille. Kun paikallisopas oli lähtenyt takaisin omaan vaunuunsa, kiipesin takaisin yläpetiin ja olin unten mailla saman tien. Seuraavan kerran kun heräsin, ihmisiä käveli käytävällä kovaa vauhtia ja tajusin, että olemme asemalla. Äkkiä sängystä alas ja kengät jalkaan. Muut olivat jo menneet ja hetken aikaa pälyilin käytävällä kumpaan suuntaan pitäisi lähteä. Näin sitten tuttuja reppuja ja lähdin etenemään käytävää pitkin ovelle.

Kuva: indianmirror.com

Kuva: indianmirror.com

Junan ovi ei kuitenkaan auennut. Sitä temmottiin auki junan ulkopuolelta ja me sisäpuolelta. Juoksimme nopeasti toiselle ovelle, mutta samassa juna nytkähti liikkeelle, emmekä ehtineet ajoissa ulos. Meidän ryhmästä vain kolme naista ja molemmat oppaat olivat ehtineet asemalle, koska he olivat osanneet mennä heti oikealle ovelle. Seisoimme hölmistyneenä avonaisen oven luona ja joku huusi ”Hypätkää!”. No en todellakaan halunnut liikkuvasta junasta hypätä, vaikkei vauhtia paljoa ollutkaan.

Pian vauhti kiihtyi ja me olimme siis  jääneet junaan. Voihan…

Menimme takaisin istumaan ja miettimään, että mitäs nyt tehdään. Saimme onneksi yhteyden oppaisiin, koska ystäväni oli asemalle jääneiden joukossa ja soitin hänelle. Opas rauhoitteli meitä ja käski poistumaan seuraavalla mahdollisella asemalla. Kysyin junan henkilökuntaan kuuluvalta mieheltä missä seuraava asema olisi. Hän totesi, ettei sinne ollut pitkä matka. Me tietysti oletimme, että kyseessä olisi joku Pasilan ja Helsingin välinen matka, mutta loppujen lopuksi istuimme junassa yli tunnin ennenkuin olimme seuraavalla asemalla.

Kuva: passportandpixels.com

Kuva: passportandpixels.com

Opas oli saanut yhteyden junan henkilökuntaan ja pyytänyt tätä huolehtimaan, että jäisimme seuraavalla asemalla pois. Ainoa hyvä puoli tilanteessa oli se, että meitä oli useampi eikä kukaan jäänyt junaan yksin. Meidänkin ryhmässä oli henkilöitä, jotka eivät olleet paljoa matkustelleet ja kielitaito oli heikko. Heille yksin junaan jääminen olisi ollut suorastaan painajaismaista.

Kuva: indiatraveltimes.com

Kuva: indiatraveltimes.com

Juna pysähtyi Kotan asemalla ja siellä jäimme pois. Asemapäällikkö oli hätyytetty ottamaan meidät vastaan ja huolehtimaan, että pääsemme oikealla junalla takaisinpäin. Odottelimme lähes puolisen tuntia ennenkuin se tuli. Asemapäällikkö saattoi meidät junaan asti ja komensi paikallisia tekemään meille tilaa. Junassa oli mahdollisuus istua myös hattuhyllyllä ja sieltä nuoria poikia loikki alas ja he viittoivat meitä hyppäämään ylös. Meistä kukaan ei halunnut hattuhyllylle, vaikka olisihan sekin ollut kokemus sinänsä. Istuin turbaanipäisen vanhan miehen vieressä ja seurasin kun pieniä lapsia vietiin pissalle eteisvälikköön. Sieltähän ne nesteet menivät suoraan raiteille. Paikalliset tietysti tuijottivat meitä, koska erotuimme muista matkustajista kuin yö päivästä. Vieressäni istuva turbaanipää nojasi nukahdettuaan olkapäähäni. Kotoisaa – not!

Kuva: hindustantimes.com

Kuva: hindustantimes.com

Opas oli meitä asemalla vastassa ja oli tietysti todella pahoillaan tilanteesta. Koskaan aikaisemmin ei tällaista ollut tapahtunut hänen opastamalla reissulla, vaikka hän oli näitä matkoja tehnyt lukuisia kertoja. Joka kerta oli ollut kiire junasta ulos, mutta aina kaikki olivat ehtineet.  Nyt meidän kohtaloksemme osui ovi, joka ei jostain tuntemattomasta syystä auennut. Olimme kaikki todella väsyneitä ja odotimme vain pääsevämme hotelliin suihkuun ja aamiaiselle. Toivoin, että loppumatka sujuisi ilman kommelluksia.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

delhi

Vehreästä New Delhistä yöjunalla kohti Ranthamborea

Delhin lentokentällä virkailijat alkoivat kiukutella viisumeista. Olimme tulleet Intiaan jo toisen kerran viikon sisällä ja heidän mielestään meidän paperimme eivät olleet kunnossa. Meidät laitettiin täyttämään pino kaavakkeita uudestaan, vaikka olimme sellaiset täyttäneet jo monikertaviisumia hakiessa. Siinä ei auttanut oppaan huutaminen eikä virkailijoiden manaaminen jonnekin minne päivä ei paista. Asiakas viranomainen on aina oikeassa.

Aamulla olin ollut vuoristolennolla Paulan ja Annelin kanssa ja niissä tunnelmissa leijailimme lähes koko päivän. Koska vuoristolento oli myöhästynyt aikataulusta, meille tuli kiire lounaan ja pakkaamisen kanssa, jotta ehdimme Delhin koneeseen. Se oli onneksi ajoissa. Tällä matkalla oli melkein jokainen lento ollut myöhässä.

Delhi on Intian toiseksi suurin kaupunki ja vain Mumbai menee asukasluvussa sen ohi. Se sijaitsee Pohjois-Intiassa Yamuna-joen varrella. Kaupungissa on kaksi keskustaa; Delhi ja New Delhi, joista jälkimmäinen toimii myös Intian pääkaupunkina. Hieman sekavaa, mutta mikäpä ei Intiassa olisi. Teimme Delhissä pienen kaupunkikierroksen ja yllätyin, miten viehättävä kaupunki New Delhi oli. Bussin ikkunasta ihastelimme leveitä bulevardeja ja vihreitä puistoja. Delhissä on apinoita riesaksi asti ja ne voivat tulla vastaan mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Me näimme niitä ikkunan läpi vain puistossa sekä jalkakäytävillä, mutta onpa niitä bongailtu hallitusrakennuksista ja lentokentiltä. Ne pelottelevat ihmisiä ja käyttäytyvät kuin pahamaineinen jengi.

Delhistä löytyi kauniita puistoja.

Delhistä löytyi kauniita puistoja.

delhi

delhi

Delhin oma Riemukaari näkyy bulevardin toisessa päässä.

Delhin oma Riemukaari näkyy bulevardin toisessa päässä.

Kaupunkikierroksen jälkeen menimme illalliselle yhteen Intian palkituimmista ravintoloista. Paikan nimeä en ollut kirjoittanut ylös, joten eipä siitä sen enempää kuin että ruoka oli todella hyvää. Ihan mielin määrin en uskaltanut syödä, koska seuraava yön matkustaisimme junassa kohti Ranthamborea, jossa viettäisimme pari päivää safarilla, eikä junan wc-tiloista ollut kovin ruusuisia kuvitelmia. Ravintolasta siirryimme bussilla rautatieasemalle. Sen ympäristö oli täynnä kerjäläisiä sekä kadulla nukkuvia ihmisiä. Juna oli myös melko rähjäinen ja kun näin meidän ”makuuvaunun” olisi tehnyt mieli itkeä. Menimme ystäväni kanssa neljän muun ryhmämme naisen kanssa samaan loossiin, jossa oli kolme sänkyä päällekkäin. Siellä ei kuitenkaan ollut minkäälaista verhoa, jonka olisi voinut vetää näkösuojaksi käytävälle. Vedimme pitkää tikkua kuka nukkuisi missäkin sängyssä. Minä jouduin tietysti ylimmäiseen petiin.

nighttrain_india

Juna on Intiassa todella suosittu ja edullinen matkustusmuoto ja se kyllä näkyi. Vaunu oli tupaten täynnä ihmisiä. Kun juna nytkähti liikkeelle, naapuriloossin intialaiset tulivat juttelemaan meidän kanssa. He olivat todella ystävällisiä ja loppuillasta olisivat jo halunneet meidät Facebook-kavereiksi. Niin herttaisia kun he olivatkin, niin ihan parin tunnin tuttavuuden perusteella emme kuitenkaan yhteystietoja vaihtaneet. Pian alkoi uni tulla silmään yhdelle sun toiselle ja kömmimme kerrossänkyihimme. Miten yö junassa sujui, siitä lisää seuraavalla kerralla.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Kotia kohti lumipyryssä

Lahden MM-kisojen avajaisissa

On keskiviikkoilta ja kello lähenee kuutta. Kiiruhdan Lahden Aleksanterinkatua eteenpäin Sokoksen kulmalle, jossa tyttäreni jo odottelee. Kadun kulmassa seisoo vanhempi nainen, jonka ryppyiselle poskelle on piirretty Suomen lippu. Toisella puolella katua etenee iso kaveriporukka, joiden kaulassa on sinivalkoiset kaulaliinat ja kädessä Suomen liput. Meillä kaikilla on sama päämäärä;  Lahden Kauppatori, jossa alkaa klo 19 MM-kisojen avajaiset.

lahti_mm_kisat

Päälava valmiina avajaisten alkuun

Päälava valmiina avajaisten alkuun

Olemme tyttäreni kanssa hyvissä ajoin torilla ja saamme loistavat paikat aidan vierestä. Kylmä tuuli puhaltaa, mutta vaatteita on laitettu niin monta kerrosta, ettei pitäisi palella. Tyttäreni miettii minkä verran ihmisiä tulee avajaisiin, tuleekohan tori edes täyteen. Kun hetken kuluttua vilkaisen taaksemme, siellä alkaa velloa jo sellainen ihmismeri, ettei tarvitse pohtia tuleeko tori täyteen vai ei. Seuraavana päivänä luemme lehdestä, että kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet torille. Yleisöä on ollut paikalla noin 10 000. Onneksi ohjelmaa esitetään myös muualla kuin torille rakennetulla päälavalla, jotta kaikki pääsevät siitä osalliseksi.

Seitsemän aikaan alkaa vihdoin tapahtua. Lunta leijailee ilmassa ja torin vieressä olevan kerrostalon katolla näkyy liikettä. Siellä on joku Suomen lipun kanssa ja myöhemmin lippu nousee salkoon. Kerrostalon ikkunat ovat täynnä asukkaita, jotka seuraavat paraatipaikoilta avajaisten kulkua. Illan juontavat Krisse Salminen ja Jere Nurminen. Krissestä ollaan montaa mieltä, mutta minuun hänen huumorinsa on aina uponnut, niin tänäänkin.  Avajaissanojen jälkeen toisen kerrostalon katolla oleva viulunsoittaja aloittaa soittonsa ja urheilijat saapuvat juhlaparaatissa päälavan viereen. Kun Suomen lippua kantava Janne Ahonen astuu esiin, alkaa yleisö suorastaan mylviä.

Illan juontajapari Krisse Salminen ja Jere Nurminen

Illan juontajapari Krisse Salminen ja Jere Nurminen

lahti_mm_kisat

Liveohjelman lisäksi screenillä esitetään tarinaa Röllistä ja Salpausselän kadonneesta hengestä. Lumisade sakenee ja voidaan puhua jo pyrystä. Kamerani ei tykkää kylmästä ja kun yritän zoomata lavalle, se pimenee ja ilmoittaa ”lataa akku”. Voi hemmetti! Laitan kameran taskuun ja yritän lämmittää sitä. Kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö astuu lavalle pitämään kisojen avauspuhetta, otan kamerani esiin ja toivon, että virta riittää. Rukoukseni on kuultu, koska saan napsittua pari kohtuullista kuvaa Niinistöstä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja avajaispuhe

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja avajaispuhe

Päälavalla nähdään erilaisia tanssiesityksiä sekä akrobatiaa ja harmittaa esiintyjien puolesta, kun lumi tuiskuaa suoraan sinne tehden esiintymisen lähes mahdottomaksi. Kiira Korpi esittää urheasti rullaluistimet jalassa jääprinsessaa, mutta lavalle kertyneessä lumessa ei rullaluistimet oikein rullaa. Kiira hoitaa vaikeuksista huolimatta esityksensä hymyssä suin.

Jääprinsessa Kiira

Jääprinsessa Kiira

kiira_korpi

Kotia kohti lumipyryssä

Kotia kohti lumipyryssä

Avajaiset kestävät tunnin ja sen jälkeen lähdemme kävelemään bussipysäkille. Autolla ei ole mitään asiaa keskustaan, koska parkkipaikat ovat kisaorganisaation käytössä, joten julkiset kulkuneuvot ovat nyt valttia. Pysäkillä on väenpaljous ja tovin saamme odottaa omaa bussia. Laitan kotiin viestin ”Sauna päälle”. Kun vihdoin pääsemme bussiin, se on aivan täynnä. Seisomme käytävällä ja yritämme kurkkia huuruisista ikkunoista milloin olemme oikean pysäkin kohdalla. Kun vihdoin pääsemme kotiin, olemme kuin kaksi lumiukkoa. Saunan lämmössä kylmettyneet varpaat lämpiävät. Tunnen itseni onnekkaaksi kun saan asua Lahdessa ja pääsen osalliseksi näin hienosta tapahtumasta. Näistä tulee hyvät kisat!

Siiven oikeassa reunassa näkyy Mount Everest

Vuoristolento Mount Everestille

Jos et omista paksua lompakkoa, liutaa sponsoreita tai Veikka Gustafssonin kiipeilytaitoja tuskin kiipeät koskaan Mount Everestille. Mutta eipä hätää, maailman korkeimman vuoren voi nähdä läheltä myös vuoristolennolla. Luulen, etten itse ainakaan koskaan tuon lähemmäksi Everestiä tule pääsemään.

Nepalin matkalla meillä oli mahdollisuus päästä tälle vuoristolennolle ja minun ei tarvinnut montaa sekunttia miettiä kun retkeä meille ehdotettiin. Retki ei kuulunut matkan hintaan, mutta koska vuorilla ei ollut rahaa mennyt juuri mihinkään, maksoin siitä mielelläni ylimääräistä. En ole laittanut hintaa ylös, mutta muistaakseni se oli jotain 100-150 dollarin välillä.  Minun lisäkseni myös Anneli ja Paula meidän ryhmästä innostuivat lähtemään mukaan.

mount_everest

Mount Everest 8848 m

everestin_vuoristolento

Meidät haettiin hotellilta seitsemän aikaan aamulla ja menimme siitä suoraan lentokentälle. Lento oli myöhässä eikä kukaan tiennyt mihin aikaan se pääsisi lähtemään. Sää oli pilvinen ja sumuinen, joten sen vuoksi koneet eivät lentäneet. Vuorilla sää muuttuu nopeasti ja lentokentät saattavat olla useita päiviä kiinni huonon sään vuoksi. Meitä tietysti jännitti ehdimmekö lennolle ollenkaan. Meidän piti olla lounasaikaan takaisin hotellilla ja iltapäivällä lähtisimme vielä kohti Delhiä. Viereisellä penkillä istui ryhmä italialaisia ja heidän matkanjohtajansa kävi kuumana, kun lennon lähtöajasta ei ollut tietoa. Heillä oli paluu vielä samana päivänä kotiin ja nainen mesosi lentokentän työntekijälle, etteivät he ole nähneet Nepalin matkallaan vielä yhtään vuorta, vaikka ovat siellä viikon ajan kiertäneet. Tämä olisi heille ainoa mahdollisuus. Ihmettelin kovasti minkälainen matkaohjelma italialaisilla oli ollut, jos he eivät olleet onnistuneet yhtään vuorta näkemään. Luultavasti olivat pyörineet Kathmandun liepeillä. Siellä ei lumihuippuja näkynyt.

Mekin olimme jo lähdössä pois, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Paula soitti paikallisoppaalle ja pyysi kyytiä hotellille. Opas käski meitä kuitenkin ottamaan rauhallisesti ja odottamaan vielä hetken, koska lento lähtisi pian. Niinhän siinä kävikin, että lento lähti 15 minuutin kuluttua ja aivan viime hetkellä meidän aikataulua ajatellen. Lensimme 19-paikkaisella Buddha Airin koneella. Kone tuli täyteen, mutta italialaisia ei näkynyt. En tiedä pääsivätkö he koskaan lennolle näkemään vuoria. Koneessa oli käytävän molemmin puolin yhdet penkit. Pian nousun jälkeen ensimmäiset vuoret tulivat näkyviin.  Lentoemäntä jakoi meille esitteet, jossa vuorijonot näkyivät ja hän kiersi kertomassa mikä huippu milloinkin oli näkyvissä. Jokainen pääsi vuorollaan myös koneen ohjaamoon, koska sen isoista ikkunoista oli kaikista parhaimmat näköalat lumihuipuille.

buddha_air_ticket

buddha_air_vuoristolento

vuoristolento_everestille

vuoristolento_everestille

Olimme todella innoissamme ja valokuvasimme ahkerasti vuortenhuippuja. Kun tuli minun vuoroni päästä ohjaamoon, Mount Everest näyttäytyi koko komeudessaan edessämme. Minulla oli sekä videokamera että tavallinen kamera käsissä, ja häkellyin niin paljon näkemästäni, etten tiennyt millä olisin kuvannut. Toinen koneen ohjaajista tuli hätiin ja otti videokamerani kuvaten edessämme avautuvia näkymiä. Täytyy myöntää, että melkein tippa tuli linssiin, kun Everest oli siinä edessämme. Siinä se seisoi niin lähellä, mutta samalla niin kaukana.  Everestin kohdalla kone kääntyi takaisin samaa reittiä ja yhteensä lentomme kesti tunnin verran.

vuoristolento_everestille

Siiven oikeassa reunassa näkyy Mount Everest

Siiven oikeassa reunassa näkyy Mount Everest

Tämä lento oli yksi elämäni parhaimpia. En unohda koskaan sitä näkymää ohjaamon ikkunasta. Videokin taitaa olla vielä tallessa jossain, ehkä pitäisi kaivaa se esiin ja fiilistellä tunnelmia.

Vinkki: TV Kutosella esitetään keskiviikkoisin klo 19 ja uusinta sunnuntaisin puolen päivän jälkeen ohjelmaa ”Everestin huipulle” Siinä seurataan kiipeilyryhmän yritystä päästä ohjelman nimen mukaisesti maailman korkeimman vuoren huipulle. Toinen tuotantokausi alkoi keskiviikkona ja hyvin pääsee vielä mukaan, jos tällaiset ohjelmat kiinnostavat. Ohjelmasarja on ollut aikaisemmin katsottavissa Netflixin kautta.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

kathmandu_traffic

Ihanan kamala Kathmandu

Vastaantulevassa veneessä miehet alkoivat valokuvata meitä, kun veneemme lipui ohi. Tältäkö julkkiksista tuntui? Olimme Pokharassa Phewajärvellä veneretkellä ja paikallisten mielestä olimme niin eksoottisia, että meistä piti ottaa valokuvia. Edellisenä päivänä olimme palanneet takaisin Pokharaan viiden päivän Poon Hill vaellukselta ja tänään matka jatkuisi vielä Kathmanduun. Veneretki oli mukavan leppoisaa vaihtelua edellisten päivien jälkeen ja järveltä avautui komeat maisemat lumihuippuisille vuorille. Vierailimme myös järven keskellä olevalla saarella, jossa oli hindutemppeli Taal Barahi. Temppeli on myös paikallisten suosiossa ja varsinkin lauantaisin siellä on kovin ruuhkaista. Me olimme liikkeellä sunnuntaina, mutta väkeä siellä riitti silloinkin.

Pokharan katukuvaa

Pokharan katukuvaa

pokhara

phewajarvi

phewajarvi

phewa_lake

phewa_lake

phewa_lake

phewa_lake

Iltapäivällä lensimme Kathmanduun. Kone oli taas pieni Buddha Airin kone ja sieltä oli ilmastointi rikki. Oli kuuma ja pomppuinen lento, joka ei onneksi kestänyt puolta tuntia kauempaa. Perillä jatkoimme suoraan kaupunkikierrokselle. Ensin menimme Swayambunathin tiibetinbuddhalaiseen stupaan, jonka newarit – Kathmandunlaakson asukkaat – perustivat aikoinaan laakson keskellä olevalle kukkulalle. Sieltä oli hienot näköalat kaupungin ylle. Tuhannet rukousliput liehuivat tuulessa ja melkein kuuli om ma ne pad me um -rukouksen kiirivän ylös tuulen mukana. Stupa tunnetaan toiselta nimeltä apinatemppelinä, koska siellä telmii lukuisia makaki-apinoita.

Kathmandun katukuvaa

Kathmandun katukuvaa

kathmandu

monkey

Swayambunath_stupa

Kultainen buddha

Kultainen buddha

Swayambunath_stupa

Swayambunath_stupa

Temppeliltä jatkoimme matkaa Durbarin aukiolle ja siellä kävimme katsomassa lapsijumala Kumarin palatsia. Neitsytjumalatar Kumari on maan päällä asuva maaäidin sijainen. Hän näyttäytyy palatsin ikkunasta muutaman kerran päivässä. Paras aika nähdä hänet on noin kymmenen aikaan aamupäivällä. Kumari ei saa sanoa mitään tavallisille kuolevaisille, hän korkeintaan hymyilee ja vilkuttaa. Kumarin valta ulottuu aina tytön ensimmäisiin kuukautisiin saakka, jolloin hänen tilalleen valitaan salaisin menoin uusi noin 3-4-vuotias pikkutyttö. Uskotaan, että hänen suonissaan virtaa veren sijasta maitoa ja jos Kumari saa vaikkapa verta vuotavan haavan, hän menettää valtansa, jumalattaren veri kun ei ole punaista.  Vallanvaihdon jälkeen tytön pitää opetella elämään tavallista elämää. Hän ei ole enää kuuluisa eikä kukaan tule katsomaan häntä kodin ikkunan taakse. Täytyy opetella tavallisia asioita kuten siivoamista. Vanhan uskomuksen mukaan Kumari ei voinut perustaa perhettä, koska hänen kanssaan naimisiin menevän miehen uskottiin kuolevan ennenaikaisesti. Onneksi Kumarit ovat tästä uskomuksesta huolimatta löytäneet miehen rinnalleen ja ovat menneet naimisiin. Oppaan tarinat kuulostivat meidän länsimaisten korviin aika rankoilta ja oli jotenkin vaikea ymmärtää tällaistä jumalatar myyttiä. Äitinä tuntui myös pahalta, että omasta lapsesta olisi tullut Kumari ja hänet olisi viety kotoa palatsiin asumaan. Kumarien äideille se on tosin tainnut olla kunnia-asia.

Kathmandu

Durbarin aukio

Durbarin aukio

Kumarin palatsi. Ikkunassa ei näkynyt ketään.

Kumarin palatsi. Ikkunassa ei näkynyt ketään.

kathmandu_traffic

Kathmandun keskusta-alue oli täynnä elämää. Siellä menivät niin autot, mopot, ihmiset valtavine kantamuksiineen, eläimet – kaikki mahdolliset – sikin sokin pitkin katuja. Meteli oli tietysti sen mukaista. Katulapset juoksivat perässä kerjäämässä ja kaupustelijat olivat hihassa kiinni yrittäen myydä jotain. Hälinän keskeltä oli ihanaa päästä Shangri-La hotellin rauhaan.

Illalliselle menimme bussilla, koska ravintola oli 20 minuutin ajomatkan päässä. Ravintolassa oli vain matalia pöytiä ja niiden ääressä oli korituoleja. Kun istuimme pöytään, tuntui kun olisimme istuneet lattialla. Söimme paikallista ruokaa ja ruokailun lomassa katsoimme musiikki- ja tanssiesityksiä, jotka edustivat erilaisia tansseja ympäri Nepalia. Oli hauskaa nauttia illallista hieman erilaisessa ympäristössä. Hotelliin päästyämme, piti pakata jo valmiiksi tavaroita, koska aamulla oli aikainen herätys Mount Everestin vuoristolennolle. Sen jälkeen sanoisimme Nepalille hyvästit ja palaisimme Delhiin. Mutta siitä lisää tuonnempana – pysykää kanavalla!

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Nepal

Viimeiset vaelluspäivät Nepalissa

Jalat alkoivat tuntua melko tukkoisilta kolmannen vaelluspäivän alkaessa Nepalissa. Edellisenä päivänä olimme kiivenneet Poon Hillille katsomaan auringonnousua ja sen jälkeen oli reitti jatkunut nousuvoittoisena, joten eipä ihme, että kokemattoman vaeltajan reidet valittivat. Vielä oli kaksi vaelluspäivää jäljellä ja kyllähän ne jalatkin siitä vertyivät pikku hiljaa.

Alkumatka meni satumetsän siimeksessä. Puut olivat isoja ja sammaleen sekä naavan peitossa. Ylhäällä puiden latvoissa hyppeli apinoita, joita en olisi huomannut ilman opasta. Sitä keskittyi tuijottamaan eteensä, koska kivikkoisilla poluilla ei halunnut kompastua ja taittaa nilkkaansa. Jos halusi katsoa maisemia tai ottaa valokuvia, piti pysähtyä. Tämä oli niitä ensimmäisiä vuorella liikkumiseen liittyviä sääntöjä, joita opas meille opetti.

Nepal

Satumetsän siimeksessä

Satumetsän siimeksessä

Nepal

Metsäosuuden jälkeen upeat vuoret tulivat taas esiin.

Metsäosuuden jälkeen upeat vuoret tulivat taas esiin.

Jos edellisinä päivinä reitti oli ollut nousujohteista, tänään menimme alaspäin. Voisi kuvitella, että se on helpompaa, mutta voin kertoa, ettei ole. Minulla ainakin laskeutuminen kävi enemmän jalkoihin kuin nouseminen. Maasto oli myös haastavaa ja kieli keskellä suuta piti asetella jalkoja erikokoisille ja -muotoisille kiville. Tuskan hikeä pyyhittiin otsalta monta kertaa. Lopulta olimme solan pohjalla. Sieltä matka jatkui – yllätys, yllätys – ylöspäin. Sitähän se vuoristossa vaeltaminen on, ensin mennään ylös, sitten alas, kunnes taas noustaan ylös.

Nousuosuuden jälkeen saavuimme harjanteella sijaitsevaan Ghandrungin kylään (1951 m). Kylää asuttaa gurung-kansa, joiden viljelemiä riisipeltoja voi nähdä kylän ylä- ja alapuolella. Ghandrung tuntui myös isommalta kylältä kuin aikaisemmat. Terassiviljelmien lisäksi se tunnetaan liuskekivikattoisista taloista. Majoituimme alppitaloa muistuttavaan majataloon, jonka jokaisesta huoneesta löytyi oma kylpyhuone. Jes, voi tätä ilon päivää! Oma kylppäri tuntui tässä vaiheessa vaellusta todella hyvältä. Ei tarvinnut käytävällä jonotella yhteisiin vessoihin ja suihkuihin, joiden siisteystaso oli sitä sun tätä.

Nepal

Nepal

Alppitalo keskellä Nepalia

Alppitalo keskellä Nepalia

Nepal

Nepal

Päivän vaellusosuus oli lyhyt ja söimme lounaan majatalossa, kunhan olimme ensin vieneet tavarat huoneisiin. Ruoan jälkeen teimme pienen kävelykierroksen kylällä. Kävimme tutustumassa tiibettiläiseen rukoushuoneeseen sekä gurung-museoon. Aurinko paistoi lämpimästi ja kyläretken jälkeen hengailimme ulkona. Iltapuuhat toistivat jo tuttua kaavaa; suihku, illallinen ja nukkumaan.

Nepal

Nepal
Nepal

Gurung museo

Viimeisen vaelluspäivän aamuna oli taas aikainen herätys, kun nousimme katolle katsomaan auringonnousua. Kunnolla se ei ehtinyt nousta, kun meidän piti mennä aamiaiselle ja seitsemän jälkeen oli oltava jo reput selässä menossa. Ensimmäiset kaksi tuntia laskeuduimme alaspäin noin 4000 kiviporrasta. Älkää huolestuko, en laskenut niitä itse, vaan näin meille kerrottiin. Polvi tuntui aluksi kipeältä, mutta kun portaita oli jonkun aikaa tultu alaspäin, kivutkin hävisivät kropan lämmetessä.

Sunrise in Nepal

Sunrise in Nepal

Nepal

Osa niistä 4000 portaasta..

Osa niistä 4000 portaasta..

Nepal

Nepal

Paikallinen "tiskikone"

Paikallinen ”tiskikone”

Maisemia piti välillä pysähtyä katselemaan, sitä vartenhan sinne oli tultu. Kauniit terassiviljelmät jatkuivat pitkälle kylän alapuolelle. Ghandrungin jäädessä taakse, muita pieniä kyliä tuli eteen ja vuoret seurasivat kulkuamme. Pian lumihuiput hävisivät näkyvistä ja tuli hieman haikea olo. Seuraavat kaksi tuntia olivatkin sitten jo helpompaa maastoprofiilin suhteen, koska vihdoin alkoi tasainen osuus. Sen sijaan aurinko porotti siihen malliin, että alkoi olla tukahduttavan kuuma. Lämpötila kipusi n. 38 asteeseen eikä olisi jaksanut kävellä enää askeltakaan. Sitkeys palkittiin ja lopulta saavuimme Naya Puliin, josta olimme muutama päivä sitten lähteneet.

Nepal

Naya Pulissa meitä odotti pikkubussi, joka vei meidät 1,5 tunnin päässä sijaitsevaan Pokharaan. Yöpyisimme siellä Trek-o-tel -hotellissa ja seuraavalle päivälle oli ohjelmassa muun muassa veneretki Phewajärvelle. Puhelimessa oli vihdoin kenttää ja katsoin kotiväeltä tulleet kuulumiset. Olimme laittaneet juuri ennen matkaani omakotitalon myyntiin, koska meitä odotti muutto toiselle paikkakunnalle. Mies oli sopinut kiinteistövälittäjän kanssa talon ensimmäisestä näytöstä, joka olisi parin päivän päästä. Jännitti miten siellä käy. Meidänkään seikkailu ei ollut vielä lopussa, vaan kaikenlaista oli vielä edessä…

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Nepal

Auringonnousu Poon Hillillä

Toinen vaelluspäivämme Nepalissa alkoi kello kuuden herätyksellä ja seitsemän jälkeen olimme jo reput selässä matkalla eteenpäin. Aurinko paistoi ja eilisestä sateesta ei ollut tietoakaan. Aamupäivän nousimme kuuluisia Ullerin portaita jyrkästi ylös. Pidimme paljon huilaustaukoja ja vettä kului. Näimme myös pilkahduksen Annapurna Southista, joka ylväänä seisoi sinistä taivasta vasten. En voinut uskoa, että olin oikeasti Himalajalla maailman korkeimpien vuorien ympäröimänä. Piti välillä nipistellä itseään, olenko todella tässä vai näänkö unta. Onneksi se ei ollut unta.

Aamuvalmistelut menossa

Aamuvalmistelut menossa

Tirkhedhunga

Annapurna South kurkistaa toisen vuoren takaa

Annapurna South kurkistaa toisen vuoren takaa

Nepal

Nepal

Kapeilla poluilla annettiin tietä kantajille ja muille vaeltajille

Kapeilla poluilla annettiin tietä kantajille ja muille vaeltajille

Nepal

Lounasta söimme Banthatin kylässä (2250 m) ja sieltä matka jatkui kohti seuraavaa etappia; Ghorepania (2775 m). Maisemat olivat todella kauniit, kun vaelsimme halki alppiruusumetsiköiden. Näimme myös vesiputouksia sekä tammimetsää. Iltapäivällä saavuimme Ghorepanin kylään, jossa yöpyisimme seuraavan yön. Kylä on tunnettu sinikattoisista majataloista ja yhteen sellaiseen mekin majoitumme. Huoneen ikkunasta oli upea näköala vuorille sekä alppiruusupuihin. Muuten huone oli pieni ja siellä oli kylmä eikä ollut sähköä.

Nepal

Nepal

Pyykin kuivatusta nepalilaisittain

Pyykin kuivatusta nepalilaisittain

 

Ghorepanin kylä

Ghorepanin kylä

 

Meidän huone. Toisella seinällä samanlainen sänky. Kyllä täällä yksi yö menee..

Meidän huone. Toisella seinällä samanlainen sänky. Kyllä täällä yksi yö menee..

Majataloissa yöpyessä on mahdollisuus päästä suihkuun, joka puuttuu useilta telttavaelluksilta. Edellisessä majoituspaikassa oli tarjolla vain kylmää vettä, mutta Ghorepanissa vesi oli sentäs jo haaleaa. Peseytyminen kävi nopeasti, koska vettä piti riittää muillekin ja suihkuja oli rajoitetusti. Enpä kyllä kotonakaan jää asumaan suihkun alle, mutta tuolla pesut piti tehdä normaalia vauhdikkaammin. Hihkuimme innosta, kun huomasimme, että majatalossa oli länsimaiset vessat eikä reikää lattiassa, joka oli hyvin yleistä Nepalissa. Pienistä asioista sitä innostuu näillä reissuilla:)

Kun hiet olivat pois pinnasta, menimme kylään kävelemään. Aurinko oli mennyt pilveen ja sää tuntui tosi kylmältä. Piipahdimme paikalliseen leipomoon ja ostimme sieltä pullat. Toiset pullat otimme mukaan aamua varten. Meillä olisi seuraavana aamuna aikainen herätys Poon Hillille ja aamiaista saisimme vasta Poon Hillin huiputuksen jälkeen. Leipomosta kävelimme takaisin majatalon liepeille ja menimme ”Dining Roomiin” lämmittelemään. Siellä oli takka ja huone toimi ruokalana kylässä asuville ryhmille.

Yö tuli nukuttua todella huonosti. Seinät olivat ohuet ja viereisestä huoneesta kuului kuorsaus läpi yön. Korvatulpatkaan eivät suurta apua tuoneet. Heräsimme ennen viittä ja taskulampun valossa pukeuduimme ja otimme reppuun evästä ja vettä mukaan. Tarkoituksena oli kiivetä Poon Hillille (3193 m) katsomaan auringonnousua. Tiesin, että olisi pitänyt syödä jotain ennen lähtöä, mutta mikään ei maistuinut – ei edes eilen leipomosta ostettu pulla.

Kylästä oli 400 metrin nousu Poon Hillille, joka kuulostaa lyhyeltä matkalta, mutta tuntui pitkältä ja rankalta. Liekö johtunut aikaisesta aamusta vai energian puutteesta. Otsalampun valossa lähdimme matkaan, mutta aika pian saimme ne sammuttaa, kun aamu alkoi sarastaa. Ehdimme huipulle parahiksi näkemään auringon säteiden kipuamisen ylös taivaalle. Paikalla oli noin 200-300 muutakin turrea ja varsinkin aasialaiset pitivät aikamoista mekkalaa auringonnoustessa. Näköalat olivat upeat. Pohjoisessa näkyi Dhaulagir (8167 m), Annapurna I (8091 m) ja idässä Annapurna South (7219 m). Valokuvia tuli räpsittyä kymmenittäin.

Auringonnousu Poon Hillillä. Vasemmalla Machhapuchhare (6997 m)

Aamu alkaa sarastaa. Vasemmalla Machhapuchhare (6997 m)

Auringonnousu Poon Hillillä

Merja kiipeämässä Poon Hillille

Poon Hill

Annapurna South

Annapurna South

 

Dhaulagiri auringon ensisäteissä

Dhaulagiri auringon ensisäteissä

Dhaulagiri

Dhaulagiri

Näkemiin Poon Hill

Näkemiin Poon Hill

Huiputuksen jälkeen kävelimme takaisin kylään aamiaiselle. Minulle ei ruoka maistunut vieläkään, oli tainnut vuoristotaudin oireet iskeä. Päätäkin särki. Väkisin yritin jotain saada alas. Aamupalan jälkeen pakkasimme loput tavarat kasaan ja lähdimme eteenpäin kohti Tadapania. Reitti nousi aluksi jyrkästi takaisin 3000 m. Kävely tuntui nyt helpommalta kuin aikaisin aamulla. Maisemia ei voi kehua kylliksi; lumihuippuiset vuoret ja alppiruusumetsiköt loivat hienon kontrastin sinistä taivasta vasten.

Poon Hill vaellus

Nepal

Ennen lounasta kävelimme kuivuneen joen uomaa pitkin. Lounas nautittiin korkean seinämän vieressä olevalla majapaikalla. Lounaaksi tarjottiin valkosipulikeittoa, joka ei minulle maistunut, mutta keiton lisukkeena oleva leipä sen sijaan kyllä. Keiton lisäksi oli tarjolla spagettia ja ranskalaisia – mielenkiintoinen yhdistelmä. Koska oli aprillipäivä eli 1.4. opas huijasi meitä lounaan jälkeen kertomalla, että Tadapaniin olisi vielä kolmen tunnin matka. Todellisuudessa sinne kesti noin tunnin. Lounaan jälkeen lähdimme kapeaa polkua pitkin, joka myötäili jyrkkää rinnettä. Sitä seurasi jyrkkä nousu ja siellä Tadapanin kylä (2540 m) jo häämötti.

Nepal

Nepal

Nepal

Vielä vähän ja kohta ollaan perillä

Vielä vähän ja kohta ollaan perillä

Tadapan

Tadapanin kylä

Tadapanin kylä

Olimme kylässä hyvissä ajoin. Kello oli vasta kolme ja ehdimme käydä suihkussa ennenkuin muut ryhmät ryntäsivät paikalle. Ajoissa kannatti olla senkin vuoksi, ettei jäänyt ilman huonetta. Meidän ryhmästä yleensä joku kantajista lähti jo aamulla varaamaan meille huoneita seuraavasta kylästä, koska olisi ikävää todeta väsyksissä, että pitäisikin jatkaa vielä pari tuntia seuraavaan kohteeseen. Eikä se pari tuntia aina edes riittäisi. Kylän torilla myytiin erilaisia käsitöitä ja mekin hullaannuimme ostamaan huiveja ja shaaleja. Illalliseksi tarjottiin pizzaa ja se maistui, nam!

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

 

Samarian rotko

Instagram Travel Thursday: Päivävaellus Samarian rotkossa

Olimme vuonna 2006 ystäväperheen kanssa Kreetalla lomailemassa. Olin jo ennen reissuun lähtöä katsellut retkitarjontaa ja huomioni kiinnittyi Samarian Rotkolle tehtävään päiväretkeen. Se kuulosti juuri sopivan erilaiselta tekemiseltä rantalomakohteeseen. Ystäväperheen mies oli myös kiinnostunut retkestä, mutta ei sitten lopulta lähtenytkään mukaan jalkavaivojen takia. Muu seurue ei ollut vaelluksesta kiinnostunut, vaan viettivät päivän mielummin ostoksilla ja rannalla.

Retkiaamuna herätys oli aikaisin, koska matkaan lähdettiin puoli seitsemän maissa. Kävin heti herättyäni viemässä muulle seurueelle pyyhkeet rantatuoleihin odottamaan hyville paikoille. Luulin olevani altaalla ensimmäinen, kun oli vielä pimeää, mutta eikös siellä hääräillyt jo joku muukin pyyhekasan kanssa. Tämä tapa oli itseasiassa todella ärsyttävä, mutta jos et vienyt pyyhettä aikaisin tuolille, jäit ilman paikkaa.

Bussi kiemurteli serpentiiniteitä ylös aina 1232 metriin saakka. Sää oli sumuinen ja yöllä oli satanut kaatamalla. Odottelimme jonkun aikaa sääennustuksia, koska keli näytti huonolta. Hetken aikaa jo pelkäsin, että koko reissu jää tekemättä sateisen sään takia. Ennustukset näyttivät kuitenkin, että sää paranee ja aurinko tulee pian esiin, joten pääsimme lähtemään.
Samarian rotko

Aluksi laskeuduimme rinnettä alas Samarian rotkon pohjalle. Siihen meni noin 1,5 h. Samarian rotko on muuten Euroopan pisin ja syvin rotko. Opas oli kertonut bussissa, että jos rotkon pohjalla tuntee itsensä väsyneeksi, ei kannata jatkaa matkaa, vaan pitäisi palata takaisin lähtöpisteelle. Alkumatkasta oli ruuhkaa ja yhdessä jonossa kuljettiin. Onneksi tilanne helpotti jonkin ajan kuluttua eikä tarvinnut kenenkään kantapäille kävellä. Reitin pituus on kokonaisuudessaan noin 16 kilometriä, joten mitä paremmassa kunnossa olet, sitä kevyemmältä meno maistuu. Minulla oli onneksi hyvä peruskunto eikä reitti tuntunut liian raskaalta. Alkumatkasta oli muutamia haasteellisia kohtia, mutta niistä selvisi, kun meni riittävän hitaasti ja muisti katsoa eteensä.

Samarian rotko

Samarian rotko

Samarian rotko
Vaellusreitin varrella oli levähdyspaikkoja, ja siellä sai täyttää vesipullon lähdevedellä. Rotkon pohjalla ylitimme puroja useampaan kertaan ja tasapainottelimme isoilla kivillä. Koska olin matkassa yksin eikä siihen aikaan selfieistä oltu kuultukaan, piti keskittyä kuvaamaan pelkästään maisemia. Edessäni kävelevä mies kuitenkin tarjoutui ottamaan minusta muutaman kuvan ja piti muutenkin seuraa loppumatkan ajan.

Rotkossa asustelee villivuohia ja niiden loikkimista oli kiva seurata taukojen aikana. Vaelluksen puolivälissä saavuimme pieneen Samarian kylään. Se on autioitunut 1960-luvun alussa ja toimii nykyisin vaeltajien levähdyspaikkana. Pienen tauon jälkeen matka jatkui ja vaelsimme korkeiden kallioiden välissä. Purojen yli saatiin taas hyppiä. Samarian vaelluksen kapein kohta on nimeltään Rautaportit ja rotko on siinä kohden vain muutaman metrin levyinen. Korkeat kalliot kohoavat ylöspäin noin 300 metriä. Näky oli huikea.

Samarian rotko
Vaelluksen pääpiste on noin 13 kilometrin kohdassa ja siitä käveltiin loppumatka Agia Roumelin kylään. Minulla meni aikaa vaellukseen noin viisi tuntia ja sen jälkeen kyllä vatsassa kurni. Kylästä löytyi hyvä ruokapaikka, joka oli täynnä vaeltajia. Pizza ja kylmä olut maistuivat rankan päivän jälkeen. Oppaalta sain laivalipun ja laiva Hora Sfakioniin lähti ennen neljää. Laivamatka kesti tunnin verran. Sieltä oli järjestetty bussikuljetus takaisin Plataniakseen. Serpentiiniteitä pitkin ajelu ei kovin kivaa ollut, mutta siitäkin selvittiin.

Samarian rotko
Samarian rotkon vaellus sopii kaikille vaelluksesta pitäville. Polvivaivaisille en sitä kuitenkaan suosittele, koska reitti on kivikkoinen ja alkumatkasta laskeudutaan 1,5 tuntia alaspäin. Ota mukaan vettä ja energiapitoista syötävää. Vesipulloa voi matkan varrella täyttää, joten kovin montaa litraa ei tarvitse kantaa mukanaan. Laita hyvät, tukevat kengät jalkaan. Minulla oli lenkkarit, mutta kevyet vaelluskengät ovat myös hyvät. Sandaaleilla ei missään nimessä kannata lähteä. Iloinen ja reipas mieli vielä lisäksi,  niin päivästä tulee täydellinen :)

Tämä blogikirjoitus on osa kuukausittaista Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Muru Mou ja Skimbaco. Tempauksen ohjeet löydät täältä. Minut löytää Instagrammista nimellä merjan_matkassa