Eremitaasi – tsaarien ajan loistoa Pietarissa

Olen ensimmäisen kerran kuullut Eremitaasista kun olin alle kouluikäinen. Sukulaisperhe kävi usein Venäjällä ja he kertoivat meillä kyläillessään reissukuulumisia sekä näyttivät paperisia valokuvia. Lapsena en ollut niinkään kiinnostunut Eremitaasista, tuskin kunnolla tiesin mikä se oli, mutta kuvissa se näytti hienolta. Kun maaliskuun alussa teimme ystäväpariskunnan kanssa viikonloppureissun Pietariin, oli Eremitaasi ensimmäisenä nähtävyyksien listalla.

Mikä Eremitaasi?

Eremitaasi on yksi maailman kuuluisimmista museoista. Se sijaitsee Nevski prospektin päässä, Nevajoen rannalla. Valtavat taidekokoelmat on sijoitettu upeisiin rakennuksiin, joista vaikuttavin on barokkityylinen Talvipalatsi. Eremitaasi pitää sisällään Talvipalatsin lisäksi neljä muuta rakennusta. Eremitaasin kokoelmiin kuuluu kaiken kaikkiaan yli kolme miljoonaa teosta. Vain pieni osa niistä on esillä.

Talvipalatsia vastapäätä, Palatsiaukiolla on kaksoisriemukaari, jonka päällä veistos Voitonjumalatar vaunuissaan

Eremitaasin valtavista kokoelmista saadaan kiittää Katariina Suurta, joka osti vuosina 1764-1774 Länsi-Euroopan parhaita taidekokoelmia. Määrät eivät olleet pieniä; maalauksia yli 2500, piirustuksia 10 000 sekä jalokiviä 10 000. Näiden lisäksi myös suunnattomasti hopeaa ja posliinia. Yksikään Katariina Suuren seuraajista ei yltänyt samaan.

Liput Eremitaasiin

Hotellilta oli noin viiden minuutin kävelymatka Eremitaasille. Suuntasimme askeleet sinne heti lauantaiaamuna. Yli-innokkaina olimme kuitenkin liian aikaisin paikalla, koska se avatui vasta 10.30. Teimme puolen tunnin kävelykierroksen Eremitaasin ympärillä ja kellon viisareiden lähestyessä puolta, menimme etsimään lipunmyyntiä. Sisään kiemurteli jo jono ja yritimme selvittää mistä voisimme ostaa pääsyliput. Ulkopuolella oli automaatteja, mutta emme olisi halunneet niitä käyttää. Kysyimme sitten henkilökuntaan kuuluvalta mieheltä neuvoa mutta hänkin viittoi automaattien suuntaan. Lippujen ostaminen onnistui lopulta suht helposti automaatista ja maksoimme niistä 600 ruplaa / henkilö (n. 10 €). Kun kävelimme lippujen kanssa sisälle, huomasimme että siellä olisi ollut lipunmyyntipiste. Huomioitavaa on, että opiskelijat pääsevät ilmaiseksi sisään. Mukaan kannattaa varata opiskelijakortti.

Eremitaasi on niin valtava, että sen kokoelmiin tutustuminen ei onnistu yhdessä eikä kahdessakaan päivässä. Ystäväperheen mies oli meistä ainoa, joka oli käynyt siellä aiemmin, mutta hänkin oli nähnyt vain murto-osan. Kokoelmiin tutustumista helpottaa, että ne on järjestelty maittain ja aikakausittain. Lippukassan luota kannattaa ottaa mukaan ilmainen kartta, joka helpottaa suunnistamista.

Me aloitimme tutustumisen Talvipalatsista. Se rakennettiin keisarinna Elisabethille talviasunnoksi 1750-luvulla. Rakennus on pysynyt ulkopäin katsottuna melko samanlaiselta, mutta 1837 sattuneen tulipalon jälkeen sisätilat rakennettiin suurelta osin uudestaan. Aleksanteri II murhan jälkeen tsaariperhe muutti palatsista pois. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin osaa tiloista käytettiin sotilassairaalana ja sen jälkeen hallinnollisina tiloina.

Talvipalatsin pohjakerroksesta löytyy antiikin taiteen kokoelma. Jätimme sen väliin ja siirryimme suoraan toiseen kerrokseen Jordanin portaikon kautta. Italialainen arkkitehti Bartolomeo Rastrelli suunnitteli Jordanin portaikon vuonna 1762. Alunperin sitä kutsuttiin Suurlähettiläiden portaikoksi, koska suurlähettiläät käyttivät sitä tullessaan tapaamaan tsaaria. Nykyisen nimensä se sai, kun tsaariperhe laskeutui sitä pitkin Nevalle seuraamaan loppiaisena pidettyä kasteseremoniaa, jolla muistettiin Jeesuksen kastetta Jordanissa.

Toisessa kerroksesta löytyvät valtiosalit, tanssisalit ja tsaariperheen yksityistilat. Siellä on esillä myös suurin osa museon laajasta taidekokoelmasta. Huoneet ovat toinen toistaan hienompia ja ihmettelimme niitä silmät selällään. Välillä piti pysähtyä ihastelemaan pää kenossa kattomaalauksia.

Tamminen kirjasto

Budoaari, yksi Talvipalatsin hienoimmista huoneista

 

Kultainen salonki, jonka seinät ja katto on kullattu. Salongissa on näytteillä länsieurooppalaisia koruja.

 

Rafaelin loggiat. Katariina vaikuttui Rafaelin Vatikaaniin maalaamista freskoista niin, että teetti niistä jäljennökset pienin muutoksin.

 

Yksi Leonardo da Vincin mestariteoksista; The Litta Madonna

 

Valkoisella marmorilla ja kullalla koristeltu Paviljonkisali. Salista löytyy myös kuuluisa Riikinkukkokello.

Kolmannessa kerroksessa on näytillä 1800- ja 1900-lukujen taidetta. Joukossa on töitä muun muassa Monetilta, Renoirilta, Matisselta sekä Picassolta. Yksi huone on omistettu kokonaan venäläiselle taiteelle. Kolmas kerros jäi myös suurimmaksi osaksi näkemättä, kun keskityimme toisen kerroksen huoneiden ja taiteen ihasteluun.

Maaliskuinen lauantaiaamu oli oikein sopiva ajankohta vierailla Eremitaasissa. Turisteja oli toki muitakin kuin me, mutta huoneissa oli sopivan väljää eikä tarvinnut kauaa odotella valokuvausvuoroa. Yritimme myös kulkea eri reittejä kuin isommat ryhmät, jolloin he eivät olleet meidän edessä.

Eremitaasi on valtavan kokoinen ja sen tutkimiseen pitää varata aikaa. Jos haluaa nähdä tietyn huoneen tai maalauksen, niin kannattaa selvittää etukäteen mistä se löytyy. Eremitaasin verkkosivulta löytyy pohjakartta, jonka avulla voi suunnitella käynnin.

Valtavan kokonsa lisäksi Eremitaasi on todella sokkeloinen ja opasteita on huonosti. Kartan avulla pysyimme jotenkin kärryillä, missä mennään mutta aika nopeasti meinasi eksyä siitäkin huolimatta. Eremitaasissa oli valvojina venäläisiä vanhempia naisia ja heitä oli ainakin yksi jokaista huonetta kohden. Heiltä olisi voinut kysyä myös neuvoa, en tosin tiedä millä tasolla naisten englanninkielen taito oli.

Oletko sinä käynyt Eremitaasissa? Mitä pidit?

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Wadi Rum – upea aavikko Jordaniassa

Ennen Jordanian matkaa olin kahden vaiheilla haluanko nähdä Wadi Rumin aavikon vai en. Viime vuoden aavikkosafari Dubaissa ei tehnyt vaikutusta ja ajattelin, että kun on yhden hiekkaerämaan nähnyt, on nähnyt ne kaikki. Miten väärässä olinkaan! Onneksi kysyin blogissani ennen lähtöä lukijoilta vinkkejä Jordaniaan ja Wadi Rumia kehuttiin niin kovasti, että otin sen uudestaan harkintalistalle. Kun opas vielä paikan päällä kehui aavikkoretkeä, päätös oli tehty: me lähtisimme Wadi Rumiin.

Wadi Rumia kutsutaan maailman kauneimmaksi aavikoksi. Hiekka näyttäytyy siellä kaikissa oranssin, punaisen ja ruskean sävyisssä. Aavikko on pohjois-eteläsuunnassa 100 km pitkä ja siellä kumpuilevat dyynit vuorottelevat vuorenhuippujen kanssa, joista korkeimmat kohoavat 1700 metriin. Alueella on kokoa 720 neliökilometriä. Wadi Rum muistuttaa Kuun tai Marsin pintaa ja siellä onkin kuvattu lukuisia elokuvia kuten esimerkiksi Yksin Marsissa sekä Red Planet.

Seven pillars of wisdom

Wadi Rumin aavikko on suojeltu, mutta siitä huolimatta beduiinit voivat järjestää turisteille maastoauto- sekä kamelisafareita. Beduiinien majoissa on myös mahdollista yöpyä. Aavikolla vierailee vuosittain 100 000 ihmistä ja heidän kuljettamiseensa käytetään 600 maastoautoa. Wadi Rum kuuluu myös Unescon maailmanperintöluetteloon.

Wadi Rumissa ei voi vierailla kuulematta nimeä Arabian Lawrence. Kyseessä on brittiupseeri T.E.Lawrence, joka oli hyvin perehtynyt arabikulttuuriin. Ensimmäisen maailmansodan aikaan hän auttoi beduiineja häätämään turkkilaiset ottomaanit pois Jordaniasta. Hän piti tukikohtaa Wadi Rumissa ja pukeutui kuin arabit sekä ratsasti kameleilla paikallisten lailla. Lawrencen legenda elää vieläkin vahvasti.

Parhain aika vuodesta vierailla Wadi Rumissa on aikainen kevät tai myöhäinen syksy. Talvella siellä on todella kylmä ja kesällä liian kuuma lämmön kohotessa jopa 40 asteeseen. Yöllä lämpötila voi laskea nollaan vuodenajasta riippumatta, joten tämä täytyy ottaa huomioon, jos aikoo yöpyä Wadi Rumissa.

Me teimme Wadi Rumiin puolipäiväretken Apollomatkojen kautta. Bussi tuli hakemaan hotellilta kolmen aikaan iltapäivällä ja Aqabasta oli tunnin matka aavikolle. Perillä siirryimme samantien lava-autojen kyytiin, joihin mahtui kuusi aikuista. Kyyti oli tasaista ja teimme lyhyitä siirtymiä paikasta toiseen. Ensimmäinen pysähdys oli korkean hiekkadyynin juurelle. Oppaat kehottivat ottamaan kengät pois ja kiipeämään paljain jaloin huipulle. Ottipa muuten koville! Dyynin päällä maisemat kyllä palkitsivat.

Dyynin huipulta autot näyttivät kovin pieniltä

Seuraavalla pysähdyspaikalla oli mahdollisuus vaihtaa lava-auton kyyti kameliratsastukseen 15 dinaarilla (noin 19 €). Päätimme jättää sen väliin ja jatkaa auton kyydissä. Ennen kamelikaravaanin lähtöä kuvailimme ahkerasti näitä aavikon laivoja. Olipa siellä seassa pieni kamelinpoikanenkin.

Pikku kameli, joka viihtyi hyvin äidin vanavedessä

Viimeinen pysähdyspaikka ennen auringonlaskua ja illallista oli beduiinien teltassa, jossa nautimme teetä. Kuppi kaadettiin täyteen heti kun se oli tyhjä. Jos ei halunnut enempää, piti ravistaa kuppia. Arvatkaa muistinko? Teltassa oli myynnissä perinteisiä beduiinien huiveja, pasmiinahuiveja, voiteita, teetä ym. matkamuistoja.

Tässä mennään beduiinien telttaan teelle

Täydellistä auringonlaskua emme nähneet, koska aurinko meni juuri pilveen. Kuvailimme kallion päällä kuitenkin maisemia sekä niitä vähäisiä auringonsäteitä, jotka pilvien lomasta pilkottivat. Sieltä kävelimme leiriin, jossa nautimme illallisen.

Pilvinen auringonlasku

 

Tuonne leiriin pitäisi päästä, illallinen odottaa..

Oli todella kova tuuli ja hiekka piiskasi paljaita nilkkoja ja kasvoja. Pitkät housut ja neuletakki tulivat tarpeeseen. Ilma muuttui heti viileämmäksi auringon laskiessa. Leirissä meidät ohjattiin ensin omaan telttaan, joka oli varattu vain meidän ryhmälle. Saimme käydä ostamassa juomia ja sen jälkeen meidät vietiin tanssin pyörteisiin. Tanssiaskelia oli hankala seurata, kun ei nähnyt beduiinien valkoisten kaapujen alta jalkojen liikkeitä. Jotenkin yritimme pysyä mukana. Hauskaa se jokatapauksessa oli.

Tanssin jälkeen oli vihdoin illallisen vuoro. Ruokana oli rosvopaistin tapaan tehtyä vuohen lihaa sekä erilaisia lisukkeita. Vuohen liha oli mureaa, mutta aika mautonta. Onneksi salaatit, kasvikset ja hummus maistuivat paremmin. Ruokailun jälkeen siirryimme ulos katsomaan tähtiä. Jotain taivaalla pilkotti, mutta leirin valaistuksessa tähtitaivas ei päässyt oikeuksiinsa. Ilta oli viilentynyt lisää, joten menimme mielellämme bussin lämpöön ja kotimatkalle.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Jordanian Petra – se punainen kalliokaupunki

Jordanian tunnetuin nähtävyys on yli 2000 vuotta vanha Petran rauniokaupunki. Se uinui unohdettuna vuosisatoja, kunnes sveitsiläinen tutkija, Jean Louis Burckhardt, löysi sen vuonna 1812. Petrasta on tullut viime vuosikymmenten aikana suosittu turistikohde ja vuonna 2010 siellä kävi yli 800 000 vierailijaa. Elokuva ”Indiana Jones ja viimeinen ristiretki”, jonka loppukohtaus kuvattiin Petrassa, toi paikalle paljon turisteja.  Viime vuosina kävijämäärät ovat laskeneet Lähi-Idän konfliktien vuoksi. Telegraph -lehden mukaan kävijämäärä jopa puolittui vuonna 2014 parhaimmista vuosista. Vuonna 1985 Petrasta tuli Unescon maailmanperintökohde.

Petran historia

Nabatealaiset rakensivat Petran kaupungin hieman ennen ajanlaskun alkua keskelle autiomaata, jonne pääsi vain vaikeakulkuisten solien kautta. Nabatealaiset olivat Arabian pohjoisosissa elävä muinainen kansa ja heidän pääelinkeinonsa oli kaupankäynti. Ensimmäiset maininnat nabatealaisista löytyy vuodelta 312 ennen ajanlaskun alkua. Tuolloin he paimensivat kameleita ja lampaita, mutta he välittivät myös suitsukkeita ja kalliita mausteita Arabian eteläosista ja idästä.

Petra tunnetaan paitsi kiveen kaiverretusta arkkitehtuurista myös vesijohtojärjestelmästä.  Nabatealaisilla oli taito rakentaa vesiputkia, kastelukanavia sekä sadeveden kerääviä altaita. Petra oli merkittävä kauppapaikka kahden tärkeän kauppareitin risteyksessä. Siellä kamelikaravaanit yöpyivät ja saivat vettä maksua vastaan. Kaupungissa asui parhaimmillaan noin 30 000 asukasta.

Petra kärsi useista maanjäristyksistä vuosina 363 ja 551, joista ensimmäinen tuhosi suurimman osan kaupungista. Kauppareitit myös muuttuivat ja Petra jäi pian unohduksiin. Vain paikalliset beduiinit tiesivät sen olemassa olosta. Arvioidaan, että Petra on autioitunut kokonaan 600-luvun lopulla. Kun Petra jälleen nousi muun maailman tietoisuuteen, sinne saapui arkeologisia ryhmiä tekemään kaivauksia. Ensimmäinen englantilainen arkeologinen ryhmä saapui Petraan vuonna 1929. Petran kirkon mosaiikit löydettiin vuonna 1992 ja hautakompleksi Aarrekammion eli ”Treasury”:n alapuolelta vuonna 2003. Myös suomalaisia ryhmiä on osallistunut kaivauksiin. Löytöjä tehdään varmasti vielä lisää vuosien saatossa.

Päivä Petrassa

Petrassa voi vierailla omatoimisesti tai ostaa valmiin retken kuljetuksineen. Valitsin helpoimman tavan ja ostin meille retken Apollomatkojen kautta. Kokopäiväretki maksoi 176 € / henkilö ja hinta sisälsi lounaan. Retki oli minusta todella kallis, mutta en jaksanut ennen matkaa selvitellä muita vaihtoehtoja. Todennäköisesti olisimme saaneet retken edullisemmin paikallisen retkimyyjän kautta. Meille kaupiteltiin kadulla retkiä Petraan ja Wadi Rumiin ja yksi myyjä kehui hänen hintansa olevan puolet matkatoimistojen hinnoista. Näin ehkä olikin, mutta hänen matkaansa ei kuulunut opasta ja se oli minusta aika oleellinen osa retkeä. Muuten olisi pitänyt itse perehtyä paikan historiaan etukäteen ja kävellä opaskirja kädessä.

Bussimatka Aqabasta Petraan kesti reilut kaksi tuntia. Pidimme matkan puolivälissä pienen tauon, jossa pääsi jaloittelun lisäksi ostamaan juotavaa, pientä purtavaa tai jopa tuliaisia. Petran kyljessä on Wadi Musan pikkukaupunki. Aikoinaan sen asukkaat olivat köyhiä ja koko kaupungissa ei ollut kuin muutama auto. Petran myötä Wadi Musan asukkaat saivat töitä ja toimeentulo parani. Nykyään lähes joka perheessä on kaksi autoa. Wadi Musassa on mahdollista yöpyä, jos haluaa viettää Petrassa useamman päivän.

Matkalla Petraan

 

Maisemia taukopaikalta

 

Wadi Musan kaupunki

Opas haki meille Petran vierailukeskuksesta liput ja seuraavaksi piti valita meneekö ratsastaen vai kävellen matkan Siq-solan alkuun. Olen aikoinaan harrastanut ratsastusta, joten halusin mennä hevosella. Muut ryhmästämme tulivat kävellen perässä. Ihan omin päin en kuitenkaan päässyt ratsastamaan, vaan vierellä kulki hevosen omistajan isä. Yritin jutella hänen kanssaan, mutta laihoin tuloksin, koska hän puhui vain arabiaa. Hevosen omistaja sen sijaan puhui hyvää englantia ja kyselin häneltä eläinten hoidosta, kun hän ratsasti kanssamme solan alkuun. Mies kertoi hoitavansa kaikki viisi hevostaan hyvin, koska ne tuovat hänelle toimeentulon. Suurin osa eläimistä asuu vierailukeskuksen lähellä olevissa talleissa, mutta tämä kaveri kertoi pitävänsä hevoset mielummin kotonaan. Hevonen näytti hyväkuntoiselta, joten toivottavasti mies puhui totta. En ollut niin vakuuttunut kaikkien hevosten hyvinvoinnista, varsinkaan niiden jotka vetivät kärryjä perässään.

Petran kaupunkiin on mahdollista mennä koko matka hevoskärryillä, mutta siihen kyytiin meistä ei kukaan mennyt. Petran sisällä voi liikkua myös aasilla tai kamelilla. Alueella käytetään noin 700 hevosta, aasia, kamelia tai muulia kuljettamaan turisteja. Kaikki eläimet on rekisteröity ja ne tunnistaa numerolapusta, joka on kiinnitetty esimerkiksi hevosilla suitsiin. Alueella on kylttejä, joissa ohjeistetaan käyttämään vain rekisteröityjä eläimiä. Jos huomaa eläinten huonoa kohtelua, laittaa numeron muistiin ja tekee siitä ilmoituksen.

Kun muukin porukka oli päässyt Siq-solan alkuun, jatkoimme matkaa kävellen. Tässä vaiheessa olin iloinen oppaasta (tai heitä oli itseasiassa kaksi; toinen paikallisopas ja toinen suomalainen). Hän pysähtyi vähän väliä kertomaan meille ympärillä näkyvistä kallioon kaiverretuista reliefeistä sekä uurteista, jotka olivat muinaisia vesiputkia. Solassa saimme väistellä hevoskärryjä, joiden kuljettajat ajoivat ilman aivoja ja jarruja, kuten paikallisopas totesi. Hevosten kohtalo suretti, koska kuljettajat ajoivat kovaa eikä kivinen alusta taatusti tehnyt hyvää hevosten jaloille. Vain yhdellä näin suojat ja valitettavasti toisella veriset jalat. Kärryjen kyytiin en olisi itse mennyt mistään hinnasta.

Kapeimmissa kohdissa kalliot näyttivät olevan kiinni toisissaan

Tämä kivi muistutti sivusta katsottuna kalaa ja edestä päin elefanttia.

Reilun kilometrin kävelyn jälkeen kallioiden välistä pilkotti jotain. Edellämme kävellyt ryhmä pysähtyi kuvaamaan, joten arvasimme että edessäpäin olisi nyt Al Khaznehin aarrekammio eli The Treasury. Petran kuvatuin kohta. Kävelimme hitaasti eteenpäin ja odotimme, että toinen ryhmä siirtyisi edestämme. Olin nähnyt aarrekammiosta lukuisia kuvia, mutta eivät ne koskaan tee oikeutta todelliselle näylle. Kun noin 40 metriä korkea aarrekammio näyttäytyi koko komeudessaan kallioiden takaa, eihän sitä voinut muuta kuin tuijottaa ja miettiä miten ihmeessä tuokin on aikoinaan rakennettu.

Kun aarrekammiosta oli kuvat räpsitty ja opas oli vielä neuvonut meille paikan, josta saa parhaimmat selfiet, siirryimme eteenpäin. Kävelimme yhdessä amfiteatterille asti ja sen jälkeen meillä oli kaksi tuntia omaa aikaa. Olin tyttäreni kanssa suunnitellut, että kiipeämme 850 rappusta luostarille ottamaan valokuvia. Opas ei nyt suoranaisesti kieltänyt, mutta ei suositellutkaan sinne menoa, koska oli kuuma päivä ja emme ehtisi kahdessa tunnissa muuta kuin käydä siellä pikaisesti. Päätimme jättää rappustreenin väliin ja kiipesimme sen sijaan kuninkaan haudoille.

Royal Tombs eli kuninkaan haudat

Kun olimme aikamme tutkineet muinaisia hautoja, päätimme lähteä pikkuhiljaa kävelemään takaisinpäin. Pysähtelimme välillä ottamaan valokuvia ja ihmettelemään ympärillä olevaa kalliotaidetta. Paikalliset nuoret pysäyttivät meidät ja halusivat kuvauttaa itsensä meidän kanssamme. Se tuntui hieman oudolta ja kun kysyin miksi, vastaukseksi tuli vain ”You are so beautiful”. Muutamiin kuviin suostuimme, mutta pikkuhiljaa perässä hiihtävien nuorukaisten parvi alkoi ärsyttämään. Onneksi heidän opettajansa ilmestyi jostain paikalle ja laittoi pojat järjestykseen.

Vierailukeskuksen yhteydessä on Petran museo, johon pääsee tutustumaan samalla pääsylipulla. Museossa on esillä muun muassa paikalta löytynyttä esineistöä. Kiersimme museon läpi ennen bussille menoa. Lounaspaikka oli noin viiden minuutin ajomatkan päässä Petrasta. Söimme hyvän buffetlounaan, joka koostui tyypillisestä jordanialaisesta ruoasta. Grillattua kanaa, kalaa, salaatteja sekä erilaisia kasviksia ja tietenkin hummusta.

Ruoan jälkeen alkoi kahden tunnin ajomatka takaisin Aqabaan. Välillä pidimme pienen tauon siinä samassa taukopaikassa kuin tullessakin. Bussissa oli paluumatkalla hiljaista ja itsekin otin pienet torkut. Katsoimme myös kuningas Abdullah II tehtyä dokumenttia, jossa hän kiertää Jordanian tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Petrasta ovat kirjoittaneet myös muun muassa Suunnaton -matkablogi sekä Tämä matka -blogin Anna

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

 

Allegrolla Pietariin

Ennen kuin jatkan Jordanian matkan kuulumisia, käydään välillä Pietarissa. Vietimme siellä viikonlopun maaliskuun alussa mieheni ja ystäväpariskunnan kanssa. Pietarin reissusta oli ollut puhetta niin kauan kuin muistan, mutta aina ne suunnitelmat olivat jääneet puheen asteelle. Uutena vuotena vihdoin päätimme lyödä ajankohdan lukkoon ja sitten vaan junalippuja sekä hotellia varaamaan. Vinkiksi muuten junalippujen varaukseen: ota passi lähelle. Kaikkien matkalle lähtevien passitiedot ilmoitetaan varauksen yhteydessä.

Lahdesta Pietariin on todella kätevä matkustaa Allegro-junalla. Matka kestää vain alle 3 tuntia ja liput olivat n. 60 €/hlö/suunta. Lippuja voi saada halvemmallakin. Hintaan vaikuttaa matka-ajankohta sekä mitä aikaisemmin ostat,  sen edullisemmin ne saat. Ainoa asia, joka Pietariin matkustamista hidastaa on viisumi. Muutenhan siellä voisi käydä miten usein tahansa,  mutta viisumin hankkimiseen pitää varata aikaa eikä se myöskään ihan halpaa lystiä ole. Viisumin voi hankkia joko Venäjän viisumipalvelukeskuksen kautta tai matkatoimistosta. Suosittelen matkatoimistoa, vaikka se on hieman kalliimpaa, mutta myös helpompaa. Me hankimme viisumit Lähialuematkojen kautta, mutta Googlen kautta löytyy muitakin hyviä vaihtoehtoja. Lähialuematkoilla viisumi maksaa 84 €. Me saimme viisumit hieman edullisemmin, kun hyödynsimme Matkamessuilla ollutta tarjousta. Vinkkejä Venäjän viisumin hankintaan löytyy myös matkablogeista ja aiheesta ovat kirjoittaneet muun muassa Pöndekengissä -blogin Mira ja Travellover -blogin Annika.

Perjantaina vähän ennen neljää odottelimme Allegroa Lahden rautatieasemalla. Juna saapui aikataulussa ja kun pääsimme omille paikoillemme, päätimme täyttää maahantulo- ja maastapoistumislomakkeet saman tien. Kun paperityöt oli hoidettu, siirryimme ravintolavaunuun. Matkan kunniaksi otimme pienet pullot kuohuvaa. Ravintolavaunussa oli tarjolla juomien lisäksi ruoka-annoksia sekä pientä makeaa ja suolaista. Rajanylityksen ajaksi ravintola suljettiin, mutta jos lasissa oli vielä juomaa, tarjoilija toi muovimukin ja sen sai ottaa mukaan omalle paikalle. Junassa olisi ollut mahdollista myös vaihtaa valuuttaa. Me päätimme tehdä sen vasta Pietarissa.

Kuva: iltalehti.fi

Olimme Pietarissa vähän ennen seitsemää illalla ja ennen metroon siirtymistä, kävimme vaihtamassa rahaa aseman lähellä olevassa rahanvaihtopisteessä. Ystäväperheen mies on tehnyt Pietariin lukuisia työmatkoja ja hän toimi meille oppaana koko viikonlopun ajan. Kyllä siinä muuten olisi sormi mennyt suuhun monta kertaa matkan aikana. Kun ruplat oli vaihdettu suuntasimme metroon ja parilla vaihdolla hurautimme keskustaan. Olimme varanneet huoneet Nevskin lähellä olevasta Golden Triangle -hotellista. Se oli todella nappivalinta.

Pietarin katukuvaa maaliskuisena perjantai-iltana

 

Singerin talo

Golden Trianglen huone näytti oikein viihtyisältä

Veimme tavarat huoneeseen ja kiljuvan nälän saattelemina suuntasimme hotellin lähellä olevaan georgialaiseen ravintolaan syömään. Kun saavuimme ravintolan edustalle, ystäväperheen mies huikkasi jollekin tervehdyksen. Pietarissa asuva tuttavahan se siinä oli tupakalla.  Me ihmettelimme, että olipas aikamoinen sattuma noin viiden miljoonan asukkaan kaupungissa törmätä tuttuihin. Jälkikäteen selvisi, että kaverin työpaikka oli hotellimme lähellä ja hän kävi usein georgialaisessa syömässä.

Koska venäjän kieli ei ole hallussa, mietin jo etukäteen, miten selviämme ruokalistojen kanssa. Viikonlopun aikana helpotukseksi huomasin, että useimmista paikoista menu löytyi englanniksi, niin myös tästä georgialaisesta. Heidän ruokalistassa oli jopa kuvat helpottamassa annoksen valintaa. Ystävällinen tarjoilija oli myös kovin avulias ja esitti omia suosituksiaan ruokalistalta. Ravintolassa näkyi punaisia sydänkoristeita ja mietimme mitä siellä oli mahdettu juhlia. Sitten välähti, että pari päivää aikaisemmin oli ollut Naisten päivä ja sitä juhlitaan Venäjällä näyttävämmin kuin meillä. Siellä se on jopa kansallinen vapaapäivä. Ruoka oli hyvää ja ainoa asia, mikä ravintolassa harmitti oli livemusiikki. Kaveri lauloi tunteella ja kovaa venäjänkielisiä lauluja. Livemusiikki on joskus ihan paikallaan, mutta silloin kun haluat keskittyä syömiseen ja seurusteluun, se alkaa ärsyttää.

Kanaa ja kasviksia lautasella

 

Pietarissa voi ratsastaa kadulla vaikka yöllä.

Illallisen jälkeen kävelimme takaisin hotellin suuntaan. Yhtäkkiä jostain kuului kavioiden kopsetta. Mietin mielessäni, että kylläpä ne myöhään ajavat hevosilla, kun pääkadulta pyyhkäisi kaksi ratsastajatyttöä ohi. Jäimme suut auki katsomaan, että mistähän tämä parivaljakko ilmestyi. Salaperäiset yöratsastajat jäivät arvoitukseksi.

 

Minkälainen lomakohde on Jordanian Aqaba?

Jordanian ainoa rantakaupunki, Aqaba, sijaitsee kirkasvetisen Punaisenmeren äärellä. Aqabassa viihtyvät turistien lisäksi myös jordanialaiset, jotka saapuvat viikonloppuisin sankoin joukoin kaupunkiin. Jordaniassa viikonloppua vietetään perjantaina ja lauantaina, ja torstai iltaisin liikenne kaupunkiin suuntaan on usein tukossa. Lomailijoiden lisäksi kaupunkiin ajaa paljon rekkaliikennettä, koska maan ainoa satama on Aqabassa. Sitä hyödyntävät myös naapurimaat, joihin kuljetetaan tuotteita Aqaban sataman kautta.

Vietin tyttäreni kanssa viikon Aqabassa maalis-huhtikuun vaihteessa. Kaupungissa on aika vähän nähtävää muutamaa historiallista kohdetta lukuunottamatta, mutta sieltä on lyhyt matka Jordanian tärkeimpien nähtävyksien äärelle. Viikon aikana kävimme tutustumassa Unescon maailmanperintäkohteisiin kuuluvaan Petraan sekä Wadi Rumin autiomaahan. Kirjoitan niistä myöhemmin lisää, koska molemmat kohteet ansaitsevat omat postauksensa. Sukeltajille ja snorklaajille Aqaba tarjoaa myös hienoja kohteita. Me nautimme nähtävyyksien lisäksi myös rantaelämästä ja halusimme rentoutua kiireisen talven jäljiltä.

Hotellit

Me asuimme Kempinski Aqaba -hotellissa, joka sijaitsee rannalla yhdessä muiden viiden tähden hotellien kanssa. Koska Jordanialla on vähän Punaisenmeren rantaviivaa, rannalle saa lain mukaan rakentaa vain viiden tähden hotelleja. Keskustasta löytyy lisää hotelleja, mutta ne ovat pienempiä ja vaatimattomampia.

Jos pidät rantaelämästä, suosittelen valitsemaan hotellin, jolla on oma ranta. Vaikka ranta ei suurensuuri olekaan, saa siellä olla rauhassa eikä kaupustelijat juuri häiritse. Rannat ovat yksityisiä ja tarkoitettu hotellin asukkaille. Henkilökunta tuo pieniä vesipulloja, hedelmäpaloja sekä virkistäviä pyyhkeitä päivän mittaan rannalla olijoille. Hotellien rannoille pääsee maksua vastaan toki muutkin. Eräänä päivänä meidänkin rannalle pelmahti iso lauma saksalaisia risteilyvieraita. He olivat rannalla kolme tuntia ja siirtyivät sitten takaisin laivaan.

Kempinskin hotellin laiturissa päivysti lasipohjaveneitä, joiden kuskit kävivät tarjoamassa venematkoja. He eivät kuitenkaan häiriöksi asti olleet. Kaupungista löytyy myös yleinen ranta, jossa paikalliset viihtyvät, mutta siellä voi bikineissä tulla epämiellyttävä olo miesten tuijotusten alla.

Ainoa asia, joka rannalla välillä häiritsi oli meteli. Ohi ajeli lasipohjaveneitä, joissa soi kovaa arabipoppi. Siellä meni myös banaaniveneet sekä liitovarjoilijat, joista ei muuta ääntä lähtenyt kun satunnaista kirkumista ja moottoriveneen ääni. Skootterikuskit ymmärsivät onneksi mennä pärräilemään avomerelle päin. Kun arabipopin lisäksi hotelli soitti musiikkia, oli äänimaailma aika sekava. Loppuviikosta poliisiveneet tulivat rauhoittelemaan hotellien edessä ajavien veneiden menoa. Paikallinen poppikaan ei sen jälkeen enää raikanut.

Kempinskin aamiaispöytä oli monipuolinen. Parhautta oli hyvät hedelmät.

Hotellin rannalla vilisteli rapuja

Me olimme varanneet Kempinskistä Deluxe-huoneen merinäköalalla. Huone oli valoisa ja tilava. Siivooja kävi kaksi kertaa päivässä; aamupäivällä normaali siivous sekä illalla huoneen valmistelu yötä varten. Huoneessa oli minibaari, jossa oli vettä, mehua ja virvoitusjuomia. Ne kuuluivat huoneen hintaan ja siivooja täytti sen päivittäin. Jos sinne halusi alkoholijuomia, ne piti tilata erikseen vastaanotosta maksua vastaan. Kylpytakit ja tohvelit kuuluivat myös varusteluun.

Ravintolat

Aqaban ravintolatarjonta oli mielestäni vähäistä. Tai olihan niitä, mutta jos ravintolassa ei ollut yhtään asiakasta tai se oli muuten epämääräisen näköinen, ei sinne tehnyt mieli mennä. Meidän suosikiksi nousi Ali Baba, joka on tuttu varmasti kaikille Aqabassa käyneille. Sieltä sai myös olutta ja viiniä ruokajuomaksi. Suurimassa osassa ravintoloita ei tarjoiltu alkoholia.

Kävimme myös Roayl Yacht Clubin Romerossa eli kotoisammin pursiseuran ravintolassa, jossa oli hyvää ruokaa, mutta hintataso korkea. Pari kertaa söimme lounasta hotellin rantabaarissa. Ruoka oli sielläkin hyvää, mutta hintataso lähes samalla tasolla kuin Suomessa. Kokeilimme myös Papayaa sekä Captain´s Restaurantia. Hyvää ruokaa niissäkin ja varsinkin Papayassa edullista. Huonoja ravintolakokemuksia meillä ei ollut yhtään. Joka paikassa saimme hyvää ruokaa ja palvelu oli ystävällistä. Papayaan satuimme juuri rukoushetken aikaan ja tarjoilijat ja kokki lähtivät rukousmatot kainaloissa viipottamaan jonnekin. Onneksi meillä ei ollut kiire, koska ruokaa saimme odotella pitkän tovin. Tarjoilija pahoitteli viivästystä ja olisi halunnut tarjota meille teetä hyvitykseksi, mutta koska meistä kumpikaan ei juo teetä, jätimme tarjouksen väliin.

Nähtävyydet

Aqaban tunnetuin nähtävyys taitaa olla 130 metriä korkea lipputanko, jossa liehuu arabikapinan aikainen lippu. Lipputanko oli aikoinaan maailman korkein, mutta nykyisin korkeimpia löytyy esimerkiksi Dubaista. Lipputangon vierestä löytyy Aqaban linnoitus. Jos historia kiinnostaa, niin kannattaa poiketa myös arkeologisessa museossa.

Arabikapinan aikainen lippu liehuu ympäri vuoden Aqaban satamassa

Arabikapinan aikainen lippu liehuu ympäri vuoden Aqaban satamassa

 

Aqaban keskustan kaunis moskeija

Rannan tuntumasta hotellialueen läheltä löytyy muinaisen Aylan kylän rauniot. Niihin pääsee vapaasti tutustumaan. Kävelimme raunioiden ohi päivittäin, mutta emme käyneet sen tarkempaa kierrosta tekemässä.

Aylan kylän rauniot

Aqaban nähtävyydet kiertää helposti päivän aikana. Kaupungista on noin 10 kilometriä Israelin rajalle ja Eilatin kaupunkiin. Sinne on mahdollisuus tehdä päiväretki, mutta kannattaa tutustua etukäteen rajan ylitykseen liittyviin maksuihin ja viisumiin. Jos olet Jordaniassa pakettimatkalla ja olet tullut maahan ryhmäviisumilla, täytyy Eilatin retki tehdä vähintään kolme päivää ennen kotiin lähtöä.

Aqabasta on lyhyt matka Petran kalliokaupunkiin sekä Wadi Rumin autiomaahan. Kuollutmeri on myös päiväretken päässä. Automatka Aqabasta kestää sinne kolmisen tuntia.

Auringonlaskua kannattaa käydä ihailemassa Double Tree Hilton -hotellin kattoterassilta. Ota mukaan passi tai muu kuvallinen henkilöllisyystodistus hotellin turvatarkastusta varten. Terassilta on  hienot näkymät kaupungin ylle ja auringonlasku on upea.

Eilatin kaupunki näkyi hotellin parvekkeelta. Näin lähellä olimme Israelia.

Ilmasto

Aqaban ilmasto on ihanteellinen. Talvella lämpötila harvoin laskee alle 20 asteen. Illat voivat olla viileitä. Kesällä lämpö nousee yli 35 asteeseen, mutta meren läheisyys tekee siitä kuitenkin siedettävän. Kesäaikaan Aqabaan ei tehdä valmismatkoja, koska sää on liian kuuma meille suomalaisille. Omatoimimatkat ovat tottakai mahdollisia, jos tykkää kunnon helteestä.

Auringonlasku Double Tree Hiltonin -kattoterassilta.

Ihmiset

Jordanialaiset ovat ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä. Kävelimme alkulomasta keskustassa illallisen jälkeen, kun ohitsemme käveli mies, joka kysyi olemmeko Suomesta. Ihmettelin miten hän sen voi tietää, mutta Samiksi esittäytynyt kaveri kertoi työskentelevänsä matkailualalla ja tunnistaa eri maiden kansalaisuudet. Hän oli tehnyt paljon töitä venäläisten kanssa ja käynytkin siellä. Kysyin häneltä suosituksia hyviin ravintoloihin ja hän vei meidät kävelykierrokselle. Kiertelimme keskustassa ja hän kyseli kiinnostuneena Suomesta ja kertoi omasta työstään turisti-infossa. Hän esitteli meille muun muassa Papayan sekä sen lähellä olevan ravintolan, jonne emme kyllä koskaan menneet. Kävelykierros paikallisen kanssa oli hauska kokemus, varsinkin kun se tapahtui täysin ex-tempore.

Paikallisista oli myös hauska huudella auton ikkunoista ”Welcome to Jordan”. Kuvitelkaapa, että ajaisitte Helsingissä Mannerheimintiellä ja näkisitte ryhmän japanilaisturisteja. Kuinka moni avaisi ikkunan ja huutaisi ”Welcome to Finland”. Ei varmasti kukaan. Tervetulotoivotuksia kuulimme myös vastaantulevilta ihmisiltä. Yleensä he olivat miehiä.

Turvallisuus

Jordania on yhtä turvallinen matkakohde kuin mikä muu maa tahansa nykypäivänä. Viime aikojen järkyttävät terrori-iskut Pietarin metroon sekä Tukholmaan kertovat siitä, että iskuja voi sattua missä vain.

Jordanian naapurimaissa on paljon konflikteja, varsinkin Irakissa ja Syyriassa. Moni kokee niiden vuoksi myös Jordanian turvattomaksi, vaikkei kyseisten maitten sodat näy maassa muuta kuin suurena pakolaisvirtana. Edellinen iso terroristi-isku Jordaniassa koettiin vuonna 2005, kun kolmeen Ammanin hotelliin iski itsemurhapommittaja. Iskussa kuoli 60 ihmistä ja haavoittuneiden määrä oli yli 100. Iskun takana oli Al-Qaida.

Jordanian hallitus haluaa panostaa turismiin ja iskun jälkeen myös turvallisuustekijöihin on kiinnitetty tarkempaa huomiota. Hotelleissa ja tärkeimmissä julkisissa paikoissa on metallinpaljastimet ja vartijat. Esimerkiksi Kempinskin hotelli oli aitojen sisäpuolella ja portilla tarkistettiin jokainen kulkija ja auto. Laukut piti avata joka kerta hotelliin mennessä ja hotelliin kulku oli metallinpaljastimen läpi. Turistipoliisien määrää on lisätty ja heitä näkyi jonkin verran katukuvassa, mutta ei häiritsevissä määrin.

Menisinkö uudestaan Jordaniaan?

Jordanian loma oli aivan ihana, varsinkin säiden puolesta. Tutustuimme myös muihin Jordaniassa reissaaviin suomalaisiin ja heidän kanssaan oli mukavaa viettää aikaa iltaisin auringonlaskuja ihaillen sekä illallispöydässä turisten. Auringonpaiste, ystävälliset ihmiset ja hyvä ruoka tekivät lomasta onnistuneen.

Jordaniaan voisin mennä uudestaankin lomailemaan. Aqabaan sen sijaan en. Kaupunki on pieni ja ellei sieltä olisi niin hyviä yhteyksiä Petraan ja Wadi Rumiin, luulen että moni ohittaisi sen kokonaan. Rantalomakohteeksi Aqabaa voi suositella, mutta siinä tapauksessa kannattaa panostaa kunnon hotelliin.

Seuraavalle Jordanian reissulle jäivät muun muassa Kuollutmeri, Amman ja Jerashin kaupunki, josta löytyy upeita roomalaisia raunioita. Unohtamatta Wadi Mujibia ja vesiputouksia.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Ensimmäisen maailman ongelmia matkalla Aqabaan

Jordanian matka ei alkanut hyvin. Huomasin bussissa matkalla lentokentälle, ettei iPod ole sille kuuluvassa pussukassa. Olin edellisenä iltana ladannut sen täyteen, ja laturi oli siellä missä pitikin, mutta soitinta ei löytynyt mistään. Laitoin miehelleni viestiä ja pyysin häntä tarkistamaan onko se jäänyt kenties työpöydälle tai makuuhuoneen kaapin päälle. Myöhemmin puhelin piippasi mutta  iPodia ei näkynyt kotonakaan. Eihän tavarat voi noin vaan kadota vai voivatko?

Lentokentällä pitkä jono kiemurteli lähtöselvitykseen. Olin jo varma, ettemme ehdi koko koneeseen. Kahvihammastakin kolotti ja kupponen olisi kiva saada ennen koneeseen nousua.  Onneksi lähtöselvitystiskille tuli lisää työvoimaa ja jono lyheni pian vauhdilla. Passintarkastuksen jälkeen muistin, että minun olisi pitänyt nostaa päivällä lisää käteistä matkalle, mutta olin unohtanut sen täysin. Seinustalla näkyi automaatteja, joista pystyi luottokortilla nostamaan rahaa. Pohdiskelin riittäisikö aiemmin nostamani rahat kuitenkin, mutta tuumin sitten, että parempi hoitaa asia täällä kuin Jordaniassa. Ensimmäinen automaatti jäi pyörittämään tiimalasia niin pitkäksi aikaa, että kävi jo mielessä, onko koneen sisällä setelipaino. Hetken päästä tuli virheilmoitusviesti. Ei muuta kuin juoksemaan toiselle automaatille. Se onneksi toimi ja sain rahani.

Lento oli lähes tunnin myöhässä. Istuimme tyttäreni kanssa melkein viimeisillä penkkiriveillä ja kun myyntikärry lähti liikkeelle, alkoi myös tunnelma kohota. Se saikin nousta rauhassa, koska kesti 1,5 tuntia ennenkuin kärry oli meidän kohdalla. Lentoemännät olivat todella hitaita. Toinen tarjoili ja toinen rahasti. Olisi tehnyt mieli mennä sanomaan, että tuon homman voisi tehdä tehokkaammin kun molemmat myisivät ja tarjoilisivat. Viikon aikana huomasimme tätä samaa tehottomuutta myös ravintoloissa. Siellä mustapaitaiset kantoivat ruokia ja juomia, mutta valkopaitaiset tarjoilivat ne asiakkaille. Onneksi pahin pelkoni koneessa ei käynyt toteeen enkä jäänyt ilman viiniä.

Se pakollinen siipikuva – Royal Wings

 

Vihdoinkin viiniä! Jordanialainen oli ihan juotavaa.

Laskeuduimme Aqabaan ennen kymmentä illalla. Passintarkastus meni nopeasti ja koska olimme Apollomatkojen matkalla, pääsimme maahan ryhmäviisumilla. Olin varannut meille paikat bussikuljetukseen. Nopeammin olisimme olleet hotellilla taksilla, koska odotimme lähes puoli tuntia, että kaikkien matkatavarat tulivat. Lisäksi jokainen oli itse sullonut matkalaukut bussin ruumaan ja kuski joutui purkamaan ne ulos ja laittamaan uudestaan, jotta kaikkien tavarat mahtuivat kyytiin.

Aqaban lentokentältä oli lyhyt matka hotelliin. Matka kesti korkeintaan 15 minuuttia. Kempinski Aqaba, jossa majoituimme, vaikutti ensisilmäyksellä hienolta ja viihtyisältä. Kun laukut oli saatu huoneeseen, päätimme lähteä vielä Aqaban pimeään yöhön etsimään ruokapaikkaa.

Huone 702 toimi kotinamme viikon ajan. Se oli viihtyisämpi mitä kuvassa.

Hotellista noin 100 metrin päässä oli pieniä ravintoloita vieri vieressä. Kun kävelimme lähemmäksi, huomasimme että muovituoleilla istui vain paikallisia miehiä – ei siis yhtään naista – ja kaikki tuijottivat meitä. Osa huuteli arabiaksi jotain ja saimme myös vihellyskuoron peräämme. Kuljimme ripeästi ohi ja molempien mielessä kävi, että tuonne emme ainakaan mene. Ravintoloiden vieressä oli pieni kauppa ja suuntasimme sinne, josko siellä olisi jotain pientä purtavaa. Kauppa oli täynnä shipsejä, karkkia ja pähkinöitä sekä limppareita. Jordanialaisia on sanottu herkkusuiksi enkä yhtään ihmettele kun kaupan valikoimaa katseli. Kysyin myyjältä onko lähellä ravintolaa, johon hän vastaukseksi viittoi muovituolipaikkaa kohden. Iltapalan etsintä siis jatkui. Kävelimme eteenpäin kohti keskustaa ja tuumimme, että pakkohan täältä on joku ruokapaikka löytyä, jonne naisetkin voivat mennä. Eteemme tuli pian liikenneympyrä ja siellä oli – mikäpäs muu kuin – McDonalds.

No enpä olisi uskonut, että ensimmäinen ateriamme Jordaniassa tulee olemaan Mäkkärin mättöä.

Siellä näytti olevan perheitä syömässä, joten uskaltauduimme sekaan. Tuijotusta riitti sielläkin. Ruoat saatuamme siirryimme ulos syömään, koska sinne miestyöntekijöiden pureutuvat katseet eivät yltäneet. Tai niinhän me luulimme. Hetken päästä yhdelle jos toiselle työntekijälle tuli jotain asiaa ulos.

Joku viisas on joskus sanonut, että ensimmäisen 24 tunnin aikana uudessa paikassa tulee tunne, että kaikki menee pieleen eikä mikään tunnu hyvältä. Meidän ensimmäinen ilta meni juuri näin. Mietin Mäkkärin pöydässä oliko Jordania sittenkään hyvä vaihtoehto, jos miehet vaan tuijottavat ja huutelevat perään. Enpä olisi siinä mielentilassa uskonut, että seuraavana päivänä koko juttu jo naurattaa.

Näkymä huoneen parvekkeelta

Suuressa mittakaavassa nämä pienet hankaluudet olivat sarjassa ”first world problems”. Ei todellakaan mitään vakavaa, mutta kun niitä sattui samalle päivälle useita, ne kasvoivat mielessä paljon suuremmiksi. iPodikin löytyi lopulta matkalaukusta. Kun seuraavana päivänä heräsimme Kempinskin mukavien lakanoiden välistä ja riensimme vetämään verhot sivuun, eteemme avautui aurinkoinen merimaisema, jonka jälkeen tuijottavat miehet ja Mäkkärin mätöt unohtuivat oitis mielestä.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Miksi Jordaniaan?

Tulevan matkakohteen valinta on ainakin omassa päässäni sellainen häkkyrä, että siinä voisi aivotutkijat olla ihmeissään. Siihen vaikuttavat niin monet asiat; ajankohta, kuinka kauan voi olla reissussa – viikon lomakohteet ovat ihan eri listalla kuin kahden viikon, matkojen saatavuus ja tottakai hinta. Jos matkaan lähtee perhe tai ystävät mukaan, niin heidänkin mielipiteet tulee ottaa huomioon. Kun lähtee yksin, on valittavien kohteiden määrä suurempi.

Huomenna olen lähdössä tyttäreni kanssa Jordaniaan viikoksi. Minulta on kysytty viime viikkojen aikana monta kertaa miksi päädyin juuri Jordaniaan. Se ei kuitenkaan ole ihan tavanomainen lomakohde. Melko hyvä kysymys, eikä siihen kovin yksiselitteistä vastausta ole. Jos nyt kelataan taaksepäin alkuvuoteen ja siihen ajankohtaan kun aloin katselemaan matkatoimistojen sivuja, niin Jordania ei ollut ensimmäisenä listalla. Ensin kurkin varovasti Dominikaaniseen suuntautuvia matkoja, mutta kun lomaa on vain viikko, niin tuntui turhalta lähteä sinne asti niin lyhyeksi aikaa. Toinen pitkään mielessäni pyörinyt kohde oli Israel. Eilatiin löytyi viikon matkoja, mutta kohteena se ei tuntunut niin kiinnostavalle. Tel Aviv kiinnostaisi huomattavasti enemmän. Siinä matkasivuja selaillessa osui sitten silmiini Jordania. Muistelin lukeneeni matkablogeista juttuja sieltä ja sitä oli kehuttu kovasti. Kun myös siskoni kehaisi sen olevan todella kiva paikka, aloin kiinnostua paikasta enemmän.

Kuva: europamundo.com

Kuva: europamundo.com

Viikossa siellä ehtisi nähdä jo vaikka mitä ja lomakohteestamme Aqabasta olisi kohtuullinen matka Petraan – kadotettuun kalliokaupunkiin, joka on ihan must-see kohde Jordaniassa. Viiden tunnin suora lento ja hyvä hotelli, eipä siinä sen enempää mietitty, vaan painoin ”varaa matka” -nappia.

Kuva: National Geographic

Kuva: National Geographic

Petran retken lisäksi emme ole suunnitelleet muuta ohjelmaa viikon varalle. Minulla on edellisestä kunnon lomasta aikaa lähes 8 kuukautta ja hektinen alkuvuosi on imenyt kaikki energiat. Mieli tekee vaan olla ja rentoutua. Mukaan lähtee hyvä kirja ja paljon aurinkorasvaa. Jos auringossa köllöttely alkaa kyllästyttää, niin snorklausretki tai Wadi Rumin autiomaa ovat hyviä vaihtoehtoja.

Kuva: pinterest.com

Kuva: pinterest.com

Turvallisuudesta olen myös saanut kyselyjä. Jordania on rauhallinen kohde ja sitä on kutsuttu myös Lähi-Idän Sveitsiksi. Nykypäivänä ei kuitenkaan voi koskaan tietää mitä missäkin tapahtuu, siitä hyvänä esimerkkinä viime viikon Lontoon iskut. Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan Jordanian turvallisuustilanne on heikentynyt rajanaapureiden Syyrian sekä Irakin konfliktien vuoksi. Tästä huolimatta en lähde pelonsekaisin ajatuksin matkaan.

Jos sinulla on antaa hyviä vinkkejä Aqaban lomakohteeseen tai Jordaniaan liittyen tai olet kirjoittanut niistä matkablogiisi, laita linkki tai kommentti tulemaan. Kaikki neuvot otetaan ilolla vastaan!

Taj Mahal – maailman kaunein rakennus

Nepalin ja Intian kiertomatkamme alkoi lähestyä loppuaan ja toiseksi viimeisenä päivänä vierailimme Taj Mahalissa, Agrassa. Lähdimme aamulla seitsemän maissa liikenteeseen, jotta välttäisimme pahimmat ruuhkat. Bussi jätti meidät noin 100 metrin päähän ja loppumatkan menimme sähköautolla. Taj Mahalin lähelle ei saa ajaa autolla, koska pakokaasujen ei haluta turmelevan upeaa marmorirakennusta. Turvatarkastusjonon jälkeen pääsimme alueelle.

Taj Mahalin pääportti

Taj Mahalin pääportti

taj_mahal

Marmorinen rakkaudenosoitus

Taj Mahal on rakkauden symboli, jonka mogulihallitsija Shah Jahan rakennutti synnytykseen kuolleen vaimonsa muistoksi ja hautakammioksi vuonna 1653. Mumtaz Mahal oli Shah Jahanin kolmas vaimo ja hänen elämänsä suurin rakkaus. Mauseleumin nimi onkin johdettu Mumtaz Mahalin nimestä, joka tarkoittaa Kruunun palatsia. Pariskunta sai 14 lasta, joista vain seitsemän jäi henkiin. Kun Mumtaz Mahal kuoli synnytykseen, Shah Jahan oli surun murtamana ja hän päätti rakentaa sellaisen muistomerkin, jota ennen ei oltu nähty. Rakennustyö kesti yli 20 vuotta eikä rakennuskustannuksissa säästelty. Taj Mahal on rakennettu valkoisesta marmorista ja sen seinät ovat täynnä taidokkaita, kiveen hakattuja ja siihen upotettuja koristeluja. Koska Shah Jahan oli muslimi, hän rakennutti Taj Mahalin muistuttamaan moskeijaa.

Kun Shah Jahan sairastui vakavasti, hänen poikansa ryhtyivät taistelemaan vallasta. Voiton vei kolmas poika Aurangzeb, joka vangitutti isänsä Agran linnoitukseen. Sen ikkunasta Shah Jahan katseli kaukana siintävää Taj Mahalia elämänsä loppuun saakka.

taj_mahal

Minareettien keskellä olevan rakennuksen keskellä on useita huoneita kahdessa kerroksessa. Mausoleumissa marmoristen jalustojen päällä puolijalokiviupotuksin koristelluissa sarkofageissa lepäävät Shah Jahan ja Mumtaz Mahal. Sarkofagiarkut ovat kopioita, oikeat haudat ovat mausoleumin alemmalla tasolla. Kaikki oli tarkoin suunniteltu; kun katsot hautoja jalkopäästä, katsot kohti Mekkaa, koska hallitsijat olivat muslimeja.

taj_mahal

Taj Mahalia ympäröivä puutarha on kaunis. Sieltä löytyy keinotekoisia kanavia ja suihkulähteitä. Kulkuväyliä koristavat symmetriset koristepuut. Yksi Taj Mahalin kuvatuimpia kohteita on sen edusta ja julkisivu, jossa kanavan veteen mausoleumi heijastuu peilikuvana. Kaikki varmasti muistavat prinsessa Dianasta siellä otetun ikonisen kuvan. Taj Mahal on Unescon maailmanperintökohde ja vuosittain siellä vierailee noin neljä miljoonaa ihmistä.

taj_mahal

taj_mahal

taj_mahal

taj_mahal

taj_mahal

Lämpötila kipusi päivän mittaan lähes 40 asteeseen ja hiki virtasi. Taj Mahalin jälkeen meidät vietiin Kohinoorin jalokivikauppaan. Liike oli ulkoa päin todella vaatimattoman näköinen eikä olisi uskonut, että sen sisältä löytyy kalliita koruja sekä muun muassa Shamsin silkkilankatöitä, joissa on jalokiviupotukset. Amerikkalaiset ovat tarjonneet niistä miljoonia, mutta niitä ei haluta myydä. Lyhyen kierroksen jälkeen saimme tehdä ostoksia. Ajattelin etten osta mitään, mutta sitten lähti järjen ääni päästä ja löysin itseni kassalta topaasisormuksen ja -korvakorujen kanssa. Sormusta piti pienentää, mutta he tekisivät sen vielä saman päivän aikana ja toimittaisivat korut suoraan hotelliin.

shams

Shamsin upeita silkkilankatöitä

Koruostosten jälkeen menimme vielä katsomaan toista Unescon maailmanperintökohdetta; Agra Red Fortia eli Punaista linnoitusta. Linna sijaitsee parin kilometrin päästä Taj Mahalista. Linnoitus rakennettiin aluksi sotilaalliseen käyttöön, mutta Taj Mahalin rakennuttanut mogulihallitsija Shah Jahan muutti sen asuinpalatsiksi.

red_fort

red_fort

red_fort

Tällaiselta Taj Mahal näyttää Punaisesta linnoituksesta käsin.

Tällaiselta Taj Mahal näyttää Punaisesta linnoituksesta käsin.

Agran katukuvaa

Agran katukuvaa

Sieltä ajoimme takaisin hotellille lounaalle. Sen jälkeen oli vuorossa viiden tunnin bussimatka Delhiin. Siellä majoituimme Crowne Plaza -hotelliin. Illallisen jälkeen kävimme tuhlaamassa viimeiset rupiat. Lentokentällä ne eivät enää käyneet. Seuraava päivä menikin kotimatkan merkeissä.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.