repovesi

Kouvola – minne mennä, mitä tehdä?

*yhteistyössä VisitKouvola

Onko Kouvola muutakin kuin betonihelvetti ja tunnetaanko se muustakin kuin Kouvostoliitto vitseistä? Onko siellä ylipäänsä mitään tekemistä tai näkemistä?

Kun sain VisitKouvolalta kutsun tulla viettämään retkipäivää yhdessä muutaman matkabloggaajan kanssa, mielessäni pyörivät ylläolevat kysymykset. Koska en Kouvolasta oikein mitään tiennyt, oli aika ottaa selvää mitä kaupungilla olisi tarjottavana. Naputtelin vastauksen ”Kiitos, tulen mielelläni” ja jäin jännittyneenä odottamaan kohtaamistamme.

Omat kokemukseni Kouvolasta olivat todella vähäiset. Tykkimäki oli tuttu niiltä ajoilta, kun lasten kanssa kierrettiin huvipuistoja. Utin lentokentältä lähdin kolme vuotta sitten elämäni jännittävimpään nousuun, kun hyppäsin tandemlaskuvarjohypyn. Repoveden kansallispuistossa vaeltamisesta olin haaveillut pari vuotta, mutta toistaiseksi ne olivat jääneet sille tasolle.

Kouvolan sijainti on ainakin näin Lahdesta katsottuna ihanteellinen. Autolla matkan hurauttaa vajaassa tunnissa ja junalla siihen menee vain puoli tuntia. Kun ostaa junalipun ajoissa, sen voi saada reilulla kolmella eurolla (säästölippu, elokuu 2018). Pääkaupunkiseudulle ajomatkaa tulee parin tunnin verran, mutta junalla tuokin matka menee joutuisammin.

Tässä viisi vinkkiä, joista voi koostaa mieleisensä retkipäivän. Ja mikä parasta; ne sopivat kaikille!

1. Pienoisrautatiemuseo

Retkipäivä alkoi tutustumisella pienoisrautatiemuseoon. Museo on saanut alkunsa rakkaudesta junien pienoismalleihin. Sveitsiläissyntyinen Erwin Stämpfli halusi laittaa vuosien varrella kertyneet pienoismallinsa esille ja paikaksi valikoitui Kouvola. Mikäpä muukaan, onhan Kouvola yksi Suomen rautatiekaupungeista. Suomeen Stämpflin toi suomalaissyntyinen vaimo. Museo toimi aluksi keskustan ulkopuolella, mutta muutti nykyisiin tiloihin VR:n vanhaan koulurakennukseen kymmenen vuotta sitten.

Museosta löytyy erilaisia pienoismalleja, joita Stämpfli laittaa liikkeelle aina sen mukaan minkälaisia kävijöitä museossa on. Kaikista hienoin oli kaupunkimaisemaan sijoitettu ratapiha, jossa liikennöi kymmeniä erilaisia junia. Tietokoneohjatut junat olivat hätkähdyttävän aidon näköisiä ja samalla ratapihalla puksutteli niin höyryveturi kuin luotijunakin. Ratapihan ympäristöä tarkastelemalla huomasi riemastuttavia yksityiskohtia kuten postinkantajaa purevan koiran, puiston penkillä käsi kädessä istuvan vanhemman pariskunnan sekä kirkon pihalla hääparin seurueineen. Kirkonkellotkin kumahtivat yhdessä junakuulutusten kanssa.

Lapsille tämä museo on varmasti mieluisa paikka, mutta kyllä siellä viihtyy aikuinenkin. Museokierroksen päätteeksi voi juoda kahvit museon yhteydessä olevassa kahvilassa. Meitä odotti kahvit seuraavassa kohteessa, joten huikkasimme heipat Erwinille ja hänen vaimolleen ja jatkoimme matkaa.

pienoisrautatiemuseo_kouvola

pienoisrautatiemuseo_kouvola

 

pienoisrautatiemuseo_kouvola

pienoisrautatiemuseo_kouvola1

pienoisrautatiemuseo_kouvola

Pienoisrautatiemuseo, Asemakatu 2, Kouvola
Pääsymaksut ja aukioloajat: Pienoisrautatiemuseo – semaforo

2. Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo

Repoveden kansallispuiston läheisyydessä sijaitseva Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo tarjoaa kesävieraille taidenäyttelyitä ja talvisin konsertteja ja muita tapahtumia. Rakennus on aiemmin toiminut kirkkona ja tarkkasilmäisimmät huomaavat sen seinässä olevasta ristinmuotoisesta lasi-ikkunasta.

Vuohijärven tämän kesän näyttely on nimeltään Järviemme veijarit. Se on auki 26.8. saakka, joten vielä ehtii tutustumaan. Kuvittaja Sakke Yrjölän kalapiirrokset ovat hämmästyttäviä. En edes tiennyt, että Suomen järvistä löytyy sellaisia kaloja, joita Yrjölä on kuvittanut. Sadan piirroksen joukkoon mahtuu esimerkiksi Isosimppu. En kyllä siihen haluaisi uintireissulla törmätä, oli sen verran häijyn näköinen. Juha Taskisen hellyttävät norppakuvat aiheuttivat suuria tunteita. Ne olivat hellyttäviä, mutta hän oli realistisesti kuvannut myös norpan sotkeutuneena kalaverkkoon. Se nostatti kyyneleet silmiin. Esillä on myös vedenalaiskuvaaja Pekka Tuurin töitä sekä kuvanveistäjä Samuli Alosen veistoksia.

Taidenäyttelyn jälkeen kannattaa tutustua talon edustalla olevaan Rakkauspuistoon, josta löytyy upeiden kukkaistutusten lisäksi veistoksia. Lähtiessäsi voit kiinnittää rakkauslukon niille suunniteltuun veistokseen. Lukkoja saa ostaa luonto- ja kulttuuritalolta. Me emme rakkauslukkoja kiinnitelleet, mutta nautimme kahvit ja herkulliset suolaiset piiraat sekä korvapuustit kahvilassa. Korvapuustit olivat parhaimpia mitä olen koskaan syönyt. Nam!

sakke_yrjola

Sakke Yrjölän kalapiirros

harkasimppu

Härkäsimppu / Sakke Yrjölä

juha_norppa_taskinen

Juha ”Norppa” Taskisen hienoja norppakuvia

samuli_alonen

Samuli Alosen veistos

korvapuusti

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistöntie 1, Kouvola
Hinnasto ja aukioloajat: Vuohijärven luonto – ja kulttuuritalo

3. Repoveden kansallispuisto

Repoveden kansallispuisto houkutteli viime vuonna 172 000 kävijää ja nousi täten Suomen kuudenneksi suosituimmaksi kansallispuistoksi. Kun jylhiä maisemia ja kaunista järvinäköalaa katselee, niin en yhtään ihmettele miksi. Olen jo pari vuotta miettinyt, että sinne olisi kiva mennä viettämään retkipäivää. Nyt sinne vihdoin pääsin ja tämä oli minulla odotetuin osuus retkipäivän aikana (suppailun lisäksi)

Kansallispuistoon tutustumisen voi aloittaa kolmesta eri lähtöpisteestä. Me aloitimme sen Lapinsalmelta. Repoveden suosituin patikointireitti on viiden kilometrin pituinen Ketunlenkki, mutta sitä emme nyt lähteneet tarpomaan. Kävelimme lyhyen matkan rantaan, jossa hyppäsimme meille varatun veneen kyytiin. Aloitimme venematkan menemällä Lapinsalmen retkottavan riippusillan ali. Silta otettiin pois käytöstä heinäkuun alussa, kun kannatinvaijeri petti. Sillan korvaa tällä hetkellä venekuljetukset.

Menimme veneellä Mustalamminvuorelle, josta teimme pienen patikointiretken Mustalammin torniin. Sieltä avautui huikeat näköalat järvelle ja ympärillä oleviin metsiin. Huokailimme ihastuksesta Suomen kuvankauniin luonnon edessä.

repovesi

repovesi_seikkailuviikari

Yhteysalus, joka korvaa käytöstä poisolevan riippusillan

visitkouvola

VisitKouvolan Henna ja Mikael

lapinsalmen_riippusilta_repovesi

Lapinsalmen keikahtanut riippusilta

repovesi

outi_maaquzuu

Outi Maa Quzuu -blogista ja kuvauskohteena kanootit

kanootit_repovesi

repovesi

repovesi

Oodi Suomen luonnolle! Kuva: Henna / VisitKouvola

mustalammen_torni

Tuonneko pitää kiivetä? Kääk!

repovesi

Kyllä kannatti nousta torniin näiden maisemien vuoksi

4. Orilammen lomakeskus

Toinen Repoveden lähellä sijaitseva kohde on Orilammen maja, joka tarjoaa erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Perinteisen hotellihuoneen lisäksi voit vuokrata mökin tai paikan leirintäalueelta. Lomakeskus tarjoaa myös erilaisia tapahtumia ympäri vuoden ja sieltä voit varata muun muassa risteilyn Tuulettaren kyytiin katsomaan kansallispuiston kauniita maisemia.

Me nautimme myöhäisen lounaan Orilammella. Monipuolisesta ruokalistasta valitsin pitkän harkinnan jälkeen Paholaisen broileria. Se oli oikein hyvä valinta. A la carten lisäksi tarjolla on joka päivä lounasta ja sunnuntaisin saa myös brunssia.

orilammen_maja

orilammen_maja

sunflowers

Orilammen lomakeskus, Voikoskentie 138, Hillosensalmi
Varaukset ja hinnasto: Orilampi

5. Tykkimäen sauna

Tykkimäen huvipuiston lähelle on avattu tammikuussa 2017 yleinen sauna, jonka lauteille mahtuu 50 saunojaa. Laiturilta löytyy myös pienempi saunalautta, joka on mitoitettu kymmenelle hengelle. Saunalautan löylyt ovat kipakammat kuin isomman saunan. Jos haluat testata löylykestävyyttäsi, niin sitten kannattaa parkkeerata saunalautan lauteille.  Ennen saunomista voit vuokrata rannasta suppilaudan. Tuntivuokra on 25 € ja siihen sisältyy sauna.

Me pääsimme kokeilemaan suppaamista ja se oli todella hauskaa. Minulle kerta oli ensimmäinen ja tuntui aluksi vaikealta päästä tasapainoon kiikkerällä laudalla. Myötätuulessa oli mukava mennä,  mutta vastatuulessa sai tehdä kunnolla töitä, että sai laudan menemään oikeaan suuntaan. Kukaan meistä ei molskahtanut veteen, vaikka mukana oli muitakin ensikertalaisia. Minulla se oli lähellä pari kertaa, mutta onneksi löysin tasapainon juuri viime hetkellä.

Testasimme myös molemmat saunat. En pidä kovista löylyistä, joten isompi sauna oli enemmän minun makuuni. Järvivesi oli 22 asteista, joten pitihän sinne pulahtaa. Uimisen ja saunomisen jälkeen oli todella raukea olo. Sieltä olisi ollut helppo pujahtaa hotelli Scandicin lakanoiden väliin nukkumaan, mutta menimme tutustumaan vielä Kouvolan yöhön.

asenne_suppilaudat

saunalautta_tykkimaen_sauna

Saunalautta

saunalautta_tykkimaen_sauna

suppailu_tykinmaen_sauna

Tyylikäs rantautuminen suoraan kiville. Kuva: Kati / Lähinna kauempana -blogi

Tykkimäen sauna, Lautarontie 3, Kouvola
Hinnat ja aukioloajat: www.tykkimaensauna.fi

Kiitos VisitKouvolan Hennalle ja Mikaelille kivasta päivästä! PS. Kouvolassa järjestetään ensi kesänä asuntomessut. Siinä yksi vinkki lisää, miksi kannattaa suunnata Kouvolaan.

Onko Kouvola sinulle tuttu kaupunki? Jaa omat parhaat vinkkisi kommenttikenttään.

*yhteistyössä VisitKouvola

pacific_ocean_highway

Kalifornia road trip: Pacific Coast Highway

Los Angeles – San Simeon 372 km
San Simeon – Paso Robles – Salinas – Big Sur – Half Moon Bay 494 km

Pacific Coast Highway (tunnetaan myös nimillä Highway 1 ja California State Route 1) on yksi maailman kauneimmista maisemareiteistä. Se myötäilee Tyynenmeren rantaa aina San Franciscon pohjoispuolelta Los Angelesin eteläpuolelle saakka. Jos aiot roadtrippailla Kaliforniassa, niin tämä on ihan ykkösreitti. Me ajoimme tämän reitin Losista San Franciscoon. Osa siitä jäi näkemättä, mutta parhaista paloista saimme näköhavainnon. Jos muuten mietit kumminpäin reitti kannattaa ajaa, niin suosittelen päinvastaista suuntaa kuin me teimme. Jos ajat pohjoisesta etelään, on helpompi pysähdellä tienvarteen ihailemaan ja kuvaamaan maisemia kuin toisesta suunnasta tultaessa.

Parin Los Angelesissa vietetyn yön jälkeen suuntasimme Highway 1:lle. Alkumatkasta reitti kulki sisämaan puolella ja meri näkyi vain vilaukselta. Oli myös tyypillinen june gloom. Aamu valkeni harmaana ja taivas oli pilvessä. Viime syksynä sattuneen maanvyöryn vuoksi osa Highway 1:sta oli suljettuna. Löysin netistä sivuston, josta pystyi tarkistamaan tien korjaustilanteen. Katselin sitä edellisiltana ja tarkoitus oli ottaa sivusta snapshot, mutta aamun lähtötohinassa se unohtui. Koska meillä ei ollut nettiä käytössä enkä muistanut tarkkaan miten pitkälle tietä pystyi ajamaan, meidän piti varmistaa tilanne jostain. Pismo Beachin kohdalla päätimme etsiä kaupungista infopisteen ja selvittää asiaa siellä. Keskustasta löytyi turistitoimisto ja avulias virkailija näytti meille kartasta minne asti pääsisimme ajamaan ja mistä meidän kannattaisi suljettu kohta kiertää.

pacific_ocean_road

kalifornia_maatalous

Yksi tärkeimmistä elinkeinoista, maatalous, näkyi reittimme varrella hyvin

pacific_coast_merkki

pismo_beach

Pismo Beachin rantaa

Ajoimme San Simeoniin ja siellä näkyi jo varoituskylttejä suljetusta tiestä. San Simeonista olisi päässyt vielä pari kilometriä ylöspäin kohtaan missä tie oli poikki. Ihan siellä asti emme käyneet, vaan päätimme ottaa huoneen jostain tien varrella olevista hotelleista. San Simeonin lähellä sijaitsee yksi Pacific Coastin suosituimmista nähtävyyksistä, Hearst Castle. Luulimme, että kartanolle pääsisi ajamaan autolla, jotta voisi käydä paikkaa ihailemassa lähempää. Tie johtikin visitor centren pihaan ja sieltä olisi pitänyt ostaa lippu opastetulle kierrokselle ($25/hlö).  Kartano sijaitsee muutaman kilometrin päässä visitor centressä ja lipun hintaan sisältyy bussikuljetus. Olimme siinä vaiheessa jo niin nälkäisiä ja väsyneitä päivän ajomatkasta, joten päätimme skipata sen. Luin myöhemmin Paula Gastonin blogista, että liput sinne kannattaa ostaa jo etukäteen. Vaikka siis olisimme halunneet kierrokselle, emme välttämättä olisi sinne päässeet. Paulan postauksen ja hienot kuvat Hearst Castlesta löydät täältä.

san_simeon

San Simeon

san_simeon

hearst_castle

Siellä se Hearst Castle näkyi kaukana kukkulan päällä

maaorava_kalifornia

Maaorava tuli moikkaamaan parkkipaikalla. Tuli niin vauhdilla, että juoksin autoon karkuun. Vaikka oravat on söpöjä, en halua kosketusetäisyydelle.

san_simeon

Otimme huoneen Cavalier Oceanfront Resortista. Koska Bakersfieldin motelliyön muistot olivat vielä tuoreessa muistissa, halusimme nähdä huoneen etukäteen. Se onneksi onnistui. Huone oli todella siisti ja kiva, joten sitä ei tarvinnut pähkäillä sen pidempään. Tavallinen huone maksoi $197/yö. Huone merinäköalalla olisi maksanut jotain kymppejä enemmän, mutta meille kelpasi tavallinen huone vallan mainiosti. Hotellin vastaanotosta soitettiin meille illalla ja kysyttiin olemmeko huoneeseen tyytyväisiä. Ajattelin tämän puhelinsoiton johtuvan siitä, kun halusimme tarkistaa sen ensin. Tai sitten he soittivat kaikki asiakkaat läpi. Hyvää asiakaspalvelua joka tapauksessa.

Hotelli oli todella kauniilla paikalla ja alkuillasta kävelimme rannalla. Koska vietimme hääpäivää, kaadoimme mukeihin kuplivaa ja menimme rannan läheisyydessä oleville penkeille istumaan ja ihailemaan Tyynenmeren tyrskyjä. Delfiinit hyppivät meressä ja aurinko pilkotti pilvien raosta. En olisi voinut parempaa tapaa keksiä merkkipäivää juhlistamaan.

Los_angeles_san_simeon

cavalier_oceanfront_resort

cavalier_oceanfront_resort_piha

Hotellin pihasta löytyi aktiviteetteja ellei halunnut pelkästään merta tuijotella

cavalier_oceanfront_resort_tree

cavalier_ocean_resort

Hotellin rannasta löytyi kolme tulisijaa, joihin sytytettiin illalla tulet. Siellä olisi saanut istuskella vilttiin kääriytyneenä tulta tuijottelemassa.

merja_san_simeon

Seuraavana aamuna ajoimme San Simeonista takaisin etelään aina Cambriaan saakka ja sieltä koukkasimme tielle 46 kohti Paso Roblesia. Matkan varrella näkyi hienoja viinitiloja ja jos ei olisi ollut niin aikainen aamu, olisi ollut kiva pysähtyä vaikka viininmaistajaisille. Paso Roblesista ajoimme tietä 101 pohjoiseen Salinasiin saakka. Tien varret olivat täynnä erilaisia viljelmiä aina viineistä mansikoihin ja kaaleihin. Salinasista siirryimme tielle 68 Monterey´hin ja sieltä takaisin Pacific Ocean Roadille kohti etelää. Highway´ta olisi päässyt Luciaan saakka. Ihan sinne asti emme kuitenkaan ajaneet, vaan käännyimme Big Surin kohdalla takaisin pohjoiseen.

Maisemat olivat henkäsalpaavan upeita. Tien varrelle oli tehty levennyksiä, joihin pääsi pysähtymään. Vaikka tie oli poikki, moni muukin oli päättänyt meidän tavoin ajaa niin pitkälle kun pääsisi. Levennyksille kuitenkin aina johonkin kohtaan mahtui, koska ihmiset eivät pitkäksi ajaksi pysähtyneet. Tien varrella ei ollut mitään palveluja eikä huoltoasemia. Kannattaa siis varmistaa että tankissa on riittävästi polttoainetta, kun tuolle tieosuudelle lähtee.

june_gloom

pacific_ocean_highway

Pacific Ocean Higwayn upeat maisemat alkavat ja onneksi aurinko löysi tiensä pilvien takaa (ei vielä tähän kuvaan, mutta hetkeä myöhemmin)

pacific_ocean_highway

pacific_ocean_highway

pacific_ocean_highway

pacific_ocean_highway

rocky_creek_bridge

rocky_creek_bridge

pacific_ocean_highway

bixby_creek_bridge

pacific_ocean_highway

pacific_ocean_highway

Monterey´ssa pysähdyimme syömään ja sieltä jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Pigeon Point -majakalla pidimme tauon. Kahvihammasta kolotti ja toivoin, että majakan lähellä olisi ollut kahvila. Eihän siellä tietenkään ollut. Majakan vierestä löytyi sen sijaan hostelli, jonka parhaimmista huoneista oli kuulemma upeat näköalat merelle. Meillä oli seuraavan yön majoituskohde vielä hakusessa, mutta hostelli ei ainakaan ulkoapäin tehnyt meihin vaikutusta. Oli siellä merinäköala tai ei.

Half Moon Bay valikoitui lopulta meidän yöpymiskohteeksi. Otimme huoneen Coastside Inn -hotellista. Pyysimme taas, että olisimme saaneet nähdä huoneen ensin, mutta se ei onnistunut. Respan takana oleva tyttö pahoitteli, ettei hän voinut lähteä vastaanotosta eikä myöskään antaa meidän omin päin mennä katsomaan huonetta. Päätimme kuitenkin ottaa huoneen. Jos se olisi kamala, palaisimme valittamaan. Sitä ei tarvinnut kuitenkaan tehdä, vaan huone oli ihan kiva. Huoneen hintaan ($159 ) sisältyi myös aamiainen.

sansimeon_halfmoonbay

pigeon_point_lighhouse

pigeon_point

pigeon_point

Koska oli 4th of July eli USA:n kansallispäivä, menimme illalla rannalle katsomaan miten paikalliset juhlivat suurta päivää. Hotellin kaiteilla näkyi Yhdysvaltain lipun väreissä tehtyjä koristeita. Aikaisemmin päivällä kaupungissa oli ollut juhlaparaati, mutta siitä myöhästyimme. Rantaan menevän tien varrella oli omakotitaloja ja siellä täällä näkyi perheenisiä grillien kimpussa. Ilmassa leijaili herkullinen grilliruoan tuoksu ja mietimme miten pääsisimme juhliin mukaan. Rannalla oli myös paljon ihmisiä. Perheet ja kaveriporukat olivat todennäköisesti viettäneet siellä koko päivän, koska ihmisillä oli telttoja, grillejä, vilttejä sun muuta rekvisiittaa mukana. Rannan läheisyydessä oli leirintäalue ja asuntoautojen pikkupihoilla tirisi myös lihat sun muut herkut pikkugrilleissä. Kun olimme jo palanneet hotelliin, kuului rakettien pauketta. Emme jaksaneet lähteä enää ulos katsomaan ilotulitusta, mutta pitkälle yöhön ne rätisivät pitkin taivasta.

half_moon_bay

half_moon_bay

half_moon_bay

pelicans

Pelikaaniparvi taivaalla

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Kalifornia Road Trip: Matka alkaa kohti Bakersfieldia
Kalifornia Road Trip: Las Vegas ja Grand Canyon
Kalifornia Road Trip: Los Angeles ja Venice Beach

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

love_venice_beach

Kalifornia road trip: Los Angeles ja Venice Beach

Las Vegas – Los Angeles 465 km

Las Vegasissa vietetyn viikonlopun jälkeen laitoimme auton nokan kohti Los Angelesia. Koska matkaa oli vain alle 500 km, ajoimme sinne muutamassa tunnissa. Vegasin paahteinen sää jäi taakse ja lämpötila alkoi tippumaan lähemmäs + 20 astetta kun lähestyimme rannikkoa. Matka taittui mukavasti carpool-kaistaa hyödyntäen. Kaistaa sai käyttää, kun autossa oli vähintään kaksi henkilöä. Jos sinne erehtyi ajelemaan yksinään, sakon suuruus oli vähintään 341 dollaria. Carpoolilla pyritään suosimaan kimppakyytejä ja vähentämään ruuhkapiikkejä. Melko kiltisti autoilijat tätä noudattivat ja Carpool -kaista veti hyvin.

vegas_la

zzyzx_road

Huomatkaa Zzyzx Road -kyltti. Mitenköhän tuo mahdetaan lausua?

on_the_road_usa

carpool

Majoituksen olimme varanneet Venice Beachilta. Pohdin pitkään mistä päin Los Angelesia hotelli kannattaisi ottaa. Rannalla majoitus oli huomattavasti kalliimpia. Hollywoodista tai lentokentän läheltä olisi saanut edullisemmin, mutta niiden ympäristö ei vaikuttanut niin kivalta. Lopulta päädyin Inn at Venice Beach -hotelliin. Se oli budjettiimme nähden kallis, mutta sijainti oli superhyvä rannan lähellä. Venice Beach tunnetaan boheemina ja aavistuksen verran rähjäisenä kaupunginosana. Vieressä sijaitseva Santa Monica on hienostuneempi ja näin ollen monien turistien suosiossa. Tästä huolimatta halusimme rennommalle Venice Beachille, joka tunnetaan myös nimellä Amerikan Venetsia.

Huoneen saimme vasta kolmelta ja sitä odotellessa kävelimme Venice Pierillä. Katselimme surffareita ja kurkimme uteliaina kalastajien ämpäreihin minkälaisia saaliita he olivat saaneet. Pistäydyimme myös oluella ja sieltä lähtiessä näimme rantakadulla pari poliisihevosta. Minä tietysti vanhana heppatyttönä menin niitä taputtelemaan. Vaihdoin muutaman sanan toisen poliisin kanssa ja kun hän kuuli, että olemme Suomesta, hän ihmetteli mitä teemme Jenkeissä. Kerroin minkälaisella kierroksella olimme ja siihen hän vaan nyökytteli ja toivotti tervetulleeksi Venice Beachille.

venice_beach

venice_beach

surffaajat_venice_beach

venice_beach

merja_ja_ratsupoliisi

Inn at Venice Beachilta saimme kivan huoneen. Sisustus oli raikas ja se muistutti ”beach housea”. Huoneessa oli myös pieni parveke ja siitä näkyi kadulle, jonka päässä siinteli meri. Huoneen hintaan kuului myös aamiainen ja se tarjoiltiin sisäpihan yhteydessä olevassa aamiaishuoneessa. Sisäpiha oli todella söpö. Siellä oli muutamia pöytiä ja tuoleja sekä pieni suihkulähde. Huoneen sisustuksessa oli käytetty tehostevärinä oranssia ja väriteema jatkui myös sisäpihan kalusteissa. Vaikken ole mikään oranssin ystävä, niin täytyy myöntää, että tuolla se toimi.

inn_at_venice_beach

Inn_at_venice_beach

Hotellin söpö sisäpiha

venice_beach

venice_beach_sunset

Venice Beachin auringonlaskut olivat upeita

Jos Las Vegasissa saimme hikoilla yötä päivää (ellemme olleet ilmastoidussa huoneessa) niin Venice Beachilla auringon laskiessa oli viileää, jolloin mielellään laittoi pitkähihaista päälle. Päivällä kuitenkin tarkeni hyvin. Seuraavana aamuna lähdimme ajelemaan kohti Hollywoodia. Kiertelimme ensin Beverly Hillsissa katsomassa miten rikkaat asuvat ja ajoimme muun muassa Rodeo Drivella, joka tunnetaan shoppailijoiden paratiisina. Ohuella lompakolla sinne ei ollut asiaa, sen verran hienoja liikkeitä kadun varrelta löytyi.

Hollywoodissa saimme auton sivukadulle parkkiin ja kävelimme Walk of Famelle, joka on se kuvista tuttu ”tähtien katu”. Siellä oli todella paljon turisteja ja sen lieveilmiönä jos jonkinnäköistä kaupustelijaa. Kiinalaisen teatterin kohdalla katselimme tähtien katuun painettuja kädenjälkiä sekä kirjoituksia. Pistäydyimme myös kaupassa, jossa kaikki maksoi sinä päivänä 5 dollaria. Sieltä tarttui mukaan pieniä matkamuistoja.

hollywood

walt_disney

walk_of_the_fame

kiinalainen_teatteri

bette_davis

Mulla on samankokoinen käsi kuin Bette Davisilla 🙂

hollywood_kyltti

Seuraavaksi suuntasimme kohti Hollywood-kylttiä. Minulla oli hämärä muistikuva, ettei ihan kyltin viereen pääse, mutta aika lähelle kuitenkin. Ajettiin Beachwood Drivelle, josta kyltti näkyi – noh joten kuten – mutta parempaa paikkaa mukana ollut opaskirja ei osannut neuvoa. Sieltä ajoimme Mount Hollywoodin rinteellä sijaitsevalle Griffith Observatoriolle. Se on maanantaisin kiinni, mutta se ei haitannut, koska halusimme vain katsella maisemia. Hollywood-kyltin lisäksi siellä sai ihailla näköaloja kaupungin yli. Vaikka oli jo iltapäivä, ei observatoriolle johtavalla tiellä ollut suurta ruuhkaa. Monet jättivät auton tien varteen, vaikka observatorion neljä dollaria maksavalla parkkipaikalla oli hyvin tilaa.

los_angeles

hollywood_kyltti

los_angeles

griffth_observatory

spy_viewing_machine

Kotimatkalla pysähdyimme vielä Westfieldin kauppakeskuksessa, jossa tein nopeat tuliaisostokset Hollisterin liikkeessä. Tarkoitus oli päästä iltapäiväruuhkien alta pois ja siinä myös onnistuimme. Emme oikeastaan missään vaiheessa juuttuneet ruuhkiin, joten taisi käydä aikamoinen tuuri ajoituksen suhteen. Myöhemmin iltapäivällä kävelimme hotellin lähellä oleville kanaaleille, joita oli talojen välissä. Ne on rakennettu yli sata vuotta sitten Abbot Kinneyn toimesta. Hänen suunnitelmansa oli sijoittaa Amerikkaan pala Venetsiaa. Alkuaikoina kanaaleissa kulki gondolieereja veneineen. Autojen lisääntymisen myötä kanaalit jäivät vähälle käytölle ja ränsistyivät. 1990-luvun alussa ne kunnostettiin nykyiseen kuntoon. Kanaalien reunalla olevalla kävelytiellä oli viihtyisää katsella erilaisia taloja. Talojen arvot huitelevat varmaankin suurissa summissa, mutta siitä huolimatta joidenkin talojen pihat olivat huonolla hoidolla.

venice_canals

venice_canals

venice_canals

Kun olimme aikamme katselleet kanaaleja, siirryimme rantabulevardille ja suuntasimme kohti Santa Monica Pieria. Sinne oli matkaa vajaat 5 kilometriä. Mietimme ensin, menemmekö sinne autolla. Päädyimme kuitenkin reippailuun, koska parkkipaikat olisivat todennäköisesti olleet kiven alla. Leveää rantakatua pitkin oli mukava kävellä. Jos kävely ei olisi maistunut, matkan olisi voinut taittaa myös polkupyörällä, potkulaudalla tai polkupyörä ”tuktukilla”. Polkupyörävuokraamoja oli joka kulman takana ja vuokrahinnat olivat edullisia. Me kuitenkin reippaasti kävelimme, mutta mietimme, että paluumatkalla voisi tuktuk-kyyti maistua. Pysähdyimme matkan varrella juomaan oluet ja tässä rantabaarissa saimme koko reissun huonointa palvelua. Tarjoilija ohjasi meidät välinpitämättömän näköisenä vapaille paikoille ja nakkasi ruokalistat pöytään. Kiirehdimme sanomaan, ettemme syö mitään, vaan otamme vain oluet. Tilauksen saatuaan hänellä alkoi tauko ja saimme tovin odotella, että kollega toi juomat meille. Joissakin maissa tämä olisi arkipäivää, mutta Jenkeissä ravintoloiden asiakaspalvelu oli poikkeuksellisen hyvää runsaiden tippien toivossa. Tälle typylle jätimme minimitipit, sen verran tympeää palvelua.

venice_beach

venice_beach

venice_beach

venice_beach

venice_beach

Santa Monica Pier oli täynnä ihmisiä ja siellä eksyi helposti toisesta, jos unohtui valokuvailemaan jotain. Pari kertaa harhailimme toisiamme etsien, mutta onneksi mies aina bongasi minut jostain. Laituri on Route 66- päätepysäkki ja kyseisen merkin luona moni halusi valokuvauttaa itsensä, vaikkei olisi reittiä ajanutkaan. Niin mekin teimme. Laiturilla on huvipuistoalue, jonka laitteet ovat lähinnä pienille lapsille. Sieltä löytyy myös ravintoloita sekä esiintyjiä aina rumpalista viulun soittajaan.

santa_monica_pier

santa_monica_pier

santa_monica_pier

santa_monica66

Paluumatkalla pysähdyimme rantaravintolaan syömään. Otin kanatacoja riisillä ja papumuhennoksella. Tällä kertaa annos ei ollut kehumisen arvoinen. Siinä oli todella paljon korianteria, jota inhoan. Kun tarjoilija tuli kysymään maistuiko ruoka, sanoin rehellisesti ei. Tarjoilija meni hätääntyneen näköiseksi ja alkoi miettimään onko keittiössä lisätty annokseen jotain erikoista maustetta. Oli hänelle sitten pakko selventää, etten pidä korianterista enkä tiennyt annoksen sitä sisältävän. Ravintolassa oli myös kylmä, koska ikkunoista puhalsi tuuli sisään ja auringon laskiessa alkoi olla viileä. Siitä huolimatta pysähdyimme toviksi matkalla hotelliin ihailemaan auringonlaskua, joka oli Venice Beachilla poikkeuksellisen kaunis.

Los Angeles ei tehnyt kovin ihmeellistä vaikutusta. Kaupunki on levittäytynyt niin isolle alueelle, että sitä on ensikertalaisen vaikea hahmottaa. Siitä ei saanut samanlaista otetta kuin vaikkapa San Franciscosta. Uudestaan voisin kuitenkin mennä, koska paljon jäi näkemättä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Terveisiä Los Angelesista
San Francisco kahdessa päivässä
Kalifornia road trip: Matka alkaa kohti Bakersfieldia

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

 

Pohdiskelua kaksivuotiaan blogin näkökulmasta

”Kaksivuotiailla uteliaisuus lisääntyy ja tämän seurauksena lapsi alkaa tutkia jännittävää ympäristöään. Mutta maailma ei ole helposti ennustettavissa, eikä lapsi pysty aina tekemään sitä, mitä hän haluaa. Elämän pettymykset voivat aiheuttaa kaksivuotiaille valtavia raivokohtauksia ja syvää epätoivoa.” Tämä lainaus on Vau.fi sivulta, jossa kerrotaan minkälaisia ovat 2-vuotiaat lapset. Sopisikohan määritelmä myös blogiini, jonka kakusta puhalletaan tänään kaksi kynttilää?

Uteliaisuus on lisääntynyt

Uteliaisuus maailmaa kohtaan on lisääntynyt ja sen huomaan siitä, ettei mikään matkakohde tunnu enää siltä, ettenkö voisi sinne matkustaa. Vielä joitakin vuosia sitten esimerkiksi Itä-Euroopan maat ja Venäjä saattoivat aiheuttaa nenän nyrpistelyä. Nyt toitotan täällä blogissa, miten Pietari on yksi hienoimmista kaupungeista, missä olen käynyt. Miten näin on päässyt käymään? Vastauksena ei ole venäläisten tekemä aivopesu, vaan tietoisuuden lisääntyminen.

Tietoa imen muun muassa matkablogeista. Suurin osa maailman maista on jollain tavalla edustettuna blogimaailmassa. On kiehtovaa lukea kohteista, joista ei tiedä yhtikäs mitään. Kun Meriharakan Pirkko miehensä kanssa vieraili Saudi-Arabiassa viime syksynä, ahmin jokaisen kirjoituksen. Maahan ei helposti pääse enkä tiedä tuleeko minulle koskaan mahdollisuutta sinne matkustaa, mutta Pirkon postauksia oli kiva lukea. Kohde oli erilainen ja harva voi kertoa siellä käyneensä.

koivut_juhannus

Epätoivoa ja raivokohtauksia?

Blogi ei ole onneksi vielä aiheuttanut kumpaakaan. Tai jos totta puhutaan, niin epätoivoa joskus. Ennen kuin aloitin oman blogini, suurin huolenaihe oli ajankäyttö. Pitkän työmatkan vuoksi illat jäävät kovin lyhyeksi ja olen usein myös hyvin väsynyt. Alkuun ahkeroin blogin parissa iltaisin ja viikonloppuisin. Yritin puristaa kaksi postausta viikossa maailmalle ja aika hyvin siinä onnistuinkin. Materiaalia oli paljon kasassa, koska olin jo vuosia pitänyt matkoilla päiväkirjaa ja sen antimia hyödynsin. Nyt kun lähes kaikki vanhemmat matkat on käyty läpi eikä aineistoa ole enää samalla tavalla, on tahtikin hiipunut yhteen postaukseen viikossa. Jos ei ole uutta matkaa näköpiirissä, pitää aiheita ammentaa jostain muualta. Tässä kohtaa meinaa epätoivo astuu peliin.

heinat_juhannus

Miten bloggaaminen on muuttanut elämää

Nykyisin pyrin keskittämään postauksien kirjoittamisen viikonloppuihin, jolloin olen virkeämpi ja on enemmän aikaa. Mikä onkaan ärsyttävämpää, kun on illalla hyvä kirjoitusflow menossa ja on pakko mennä nukkumaan.

Vaikka kirjoittaminen on suurimmaksi osaksi siirtynyt viikonlopuille, blogi pyörii mielessä päivittäin. Pitkien ajomatkojen aikana saatan pohtia uusia aiheita, otsikoita, aloituksia ja jopa kirjoittaa mielessäni uusia postauksia. Olisi kiva kuulla blogikollegoilta, onko heillä tällaisia mielikuvaharjoituksia käytössä. Ne auttavat siinä vaiheessa, kun olen tyhjän ruudun äärellä ja pitäisi alkaa suoltamaan tekstiä. Kun olen niitä etukäteen miettinyt, postaukset syntyvät helpommin.

Blogin kautta olen myös päässyt tilaisuuksiin, joista en muuten tietäsi mitään. Yksi parhaimmista asioista on tietysti ollut ihmiset, joihin olen saanut tutustua. Hienoja tyyppejä, joihin en välttämättä muuten olisi törmännyt. Nyt tiedän keneltä voin kysyä muun muassa vaellusvinkkejä pohjoiseen, ehdotuksia Dublinin parhaimmista pubeista tai Saksan parhaimmista ravintoloista <3

rakkauslukot_pariisi

Suosituimmat postaukset kahden vuoden ajalta

Google Analyticsin mukaan blogin viisi suosituinta postausta ovat olleet:

1. Vinkkejä Madridiin matkustaville
2. Minkälainen lomakohde on Jordanian Aqaba
3. Illallinen entisessä kenkäkaupassa – Bistro Popot Lahti
4. Purjeveneellä Tallinnaan
5. Viikonloppu Barcelonassa

Madridin vinkkipostaus on pitänyt pintansa siitä lähtien, kun sen kirjoitin. Tänä kesänä se ei ole keikkunut luetuimpien joukossa, mutta veikkaan, että syksyllä se sinne taas ilmestyy. Bistro Popot oli minulle yllätys, koska kirjoitin sen blogin ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen. Silloin se ei vielä pottia räjäyttänyt, mutta näiden kahden vuoden aikana sitä on luettu tasaiseen tahtiin. Googlesta se myös löytyy hyvin – kiitos optimoinnin.

Viiden luetuimman ulkopuolelta haluan nostaa vielä Singaporen. Kävimme siellä viime syksynä ja kirjoitin matkan jälkeen useita postauksia. Ne ovat olleet kuukausi toisensa jälkeen suosituimpien joukossa. Näin kesällä nousee hyvin myös artikkeli Kalkkisten kanavan vieressä olevasta Mani-Baarista. Se oli tämän vuoden heinäkuussa blogin suosituin juttu.

Analytiikan tutkiminen on kiehtovaa ja katselin myös avainsanoja, joilla blogiin on tultu. Joskus sieltä voi löytää helmiä, mutta nyt ne olivat suurimmaksi osaksi asiallisia, matkakohteisiin liittyviä. Oudoin taisi olla ”maailman kaunein talo”. En ole muistaakseni missään postauksessa sellaista maininnut. Myös ”tyttöjen viikonloppu” ja ”hammassärky lentokoneessa” hauilla on päädytty blogiin, mutta niistä löytyy juttua.

Seuraathan blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

las_vegas

Kalifornia road trip: Las Vegas ja Grand Canyon

Bakersfield – Las Vegas 460 km

Las Vegas on kaupunki, joka ei nuku koskaan. Se on amerikkalaisten oma viihdekeskus, joka on rakennettu keskelle autiomaata. Kaupunki tunnetaan hulppeista kasinohotelleista sekä maailmanluokan tähdistä, joiden showt pyörivät ilta toisensa jälkeen täysille katsomoille. Las Vegasissa voi tehdä mitä vaan; kokeilla onneaan rulettipöydässä, tanssia drinkkilasi kädessä kadulla, uudistaa vihkivalansa Elviksen siunaamana tai pörrätä helikopterilla katsomaan auringonlaskua. Just name it – Las Vegasissa mikään ei ole mahdotonta.

Me lähdimme kohti Las Vegasia aikaisin aamulla ennen auringonnousua. Edellinen ilta Bakersfieldissä ei mennyt ihan putkeen ja tupakanhajuinen huone ajoi meidät tien päälle. Aikaisen lähdön ansiosta näimme kuitenkin hienon auringonnousun. Kun edellisenä päivänä olimme ajelleet maaseudun ja pienten kylien halki, jotka muistuttivat Pohjanmaan tasaisia peltomaisemia, alkoi maa saada nyt muotoja ja ympärillä näkyi vuoristoa. Tuulivoimaloiden lavat pyörivät vinhaa vauhtia kukkuloiden päällä ja karun kauniit Mojaven autiomaan maisemat viihdyttivät matkalaisia. Lämpötila alkoi kohota, kun ajoimme sisämaahan päin ja San Franciscon tuulisen kolea sää unohtui pian mielistä.

Bakersfield_LasVegas

mojave

mojave_sunrise

mojave_desert

Las Vegas tupsahti yllättäen aavikon keskeltä eteemme. Olimme siellä jo hyvissä ajoin aamulla, koska olimme lähteneet liikkeelle niin aikaisin. Kävimme ensin Panttilainaamo tv-sarjasta tutussa World Famous Gold & Silver Pawn Shop -liikkeessä. Tv-sarjasta tuttuja Harrisonin miehiä ei kuitenkaan näkynyt tiskin takana. Sarjan Richard ”The Old Man” Harrison oli nukkunut pois muutamaa päivää aikaisemmin ja liikkeen takaosaan oli tehty muistoseinä, josta löytyi pahvinen vanha herra, kukkia sekä muistokirja. Mekin kirjoitimme sinne suruvalittelumme.

gwen_stefani_lasvegas

pawn_shop_lasvegas

pawn_shop

Majoituimme Treasure Island -hotelliin, joka sijaitsi Vegasin pääkadun eli Stripin varrella. Kadulla on pituutta yli 6 kilometriä ja sen varteen mahtuu lukuisia kasinohotelleja, kauppoja ja ravintoloita. Hotellissa oli maksuton pysäköinti. Auto saikin seuraavat kaksi päivää olla pysäköintihallissa, koska meillä ei ollut sille käyttöä. Huoneen saimme 23.kerroksesta ja sieltä oli hienot näkymät pääkadulle. Huone oli aivan ihana, varsinkin kun sitä vertasi edellisyön murjuun.

treasure_island

treasure_island

treasure_island

Näkymä huoneen ikkunasta

Vegasissa käydessä kannattaa käydä katsomassa niin monta Stripin varrella olevaa kasinohotellia kun ennättää ja jaksaa. Ne ovat toinen toistaan upeampia ja samanlaisia et muualta löydä. Hotellien edustoilla on viihdykkeenä erilaisia näytöksiä; Bellagio tarjoilee 15 minuutin välein musiikin tahtiin tanssivan suihkulähde shown ja Miragen edustalla purkautuu iltaisin tulivuori. Me emme ihan jokaista hotellia ehtineet käydä katsomassa eikä siihen olisi aikakaan riittänyt. Niitä on nimittäin todella monta. Suurimmaksi osaksi ihailimme niitä ulkoapäin.

venetia

Venetia hotellin kanaali

las_vegas

lasvegas_vapaudenpatsas

caesar_lasvegas

belagio_suihkulahde

Helikopterilla Grand Canyonille

Seuraavaksi päiväksi olimme varanneet helikopterilennon Grand Canyonille. Sitä ennen kävimme tutustumassa hotellimme pelikoneisiin, joita oli varmasti lähemmäs sata. Mies kävi kokeilemassa onneaan myös pelipöydässä ja lähti parikymmentä dollaria rikkaampana. Samassa pöydässä pelanneella amerikkalaisella miehellä oli isommat panokset pelissä ja kun pari tuntia myöhemmin kävelimme pöydän ohi, siellä hän edelleen istui.

Helikopterilennon olimme varanneet Papillon Grand Canyon Toursilta. Lentoja tekee muutkin yritykset ja Las Vegasin taivaalla pörräsi jatkuvasti useita koptereita. Lento maksoi 285 euroa/hlö. Meidät haettiin hotellilta puolenpäivän aikaan ja kierrettiin muutaman hotellin kautta hakemassa lisää ihmisiä kyytiin. Lento lähti Boulder Cityn kentältä, jonne oli puolen tunnin ajomatka. Ennen lentoa meidät punnittiin, jottei kopterin sallittu painoraja ylity ja katsoimme turvavideon. Hetken aikaa odottelimme kopteriin pääsyä, kunnes lentäjä tuli hakemaan meidät. Helikopteriin mahtui lentäjän lisäksi 7 matkustajaa. Matkakavereiksi saimme korealaisen perheen sekä venäläisen pariskunnan. Ennen kopteriin nousua lentäjämme Dustin vielä varmisti turvaohjeita sekä meistä otettiin valokuvat. Ne olisi saanut lunastaa lennon jälkeen 20 dollarilla.

papillon_helicopter

merjan_matkassa_helikopterissa

hooverin_pato

grand_canyon

grand_canyon

grand_canyon

grand_canyon

papillon_grand_canyon

Tämä oli meille molemmille ensimmäinen kerta helikopterissa. Tuntuihan se aluksi jännittävältä, varsinkin ilmakuoppien pompottaessa kopteria. Tuntui myös siltä, kun emme olisi liikkuneet minnekään. Vauhti ei siis tuntunut lainkaan siltä mitä se oikeasti oli. Toki näinhän se on myös lentokoneessa, mutta tässä se tunne vielä korostui. Lensimme ensin Hooverin padon yli. Sitten seurasi hulppeita maisemia Lake Meadin yläpuolella. Dustin kertoi matkaoppaan tavoin alapuolellamme näkyvistä paikoista ja piti meidät ajan tasalla siitä, missä milloinkin olimme menossa. Matkatarinoiden välissä saimme kuunnella musiikkia. Kun Coldplayn ”Paradise” alkoi soimaan, kylmät väreet menivät selkää pitkin ja piti nipistää itseään varmistaakseen olenko todella tässä vai onko tämä unta. Matka Grand Canyonille kesti puolisen tuntia. Laskeuduimme Coloradojoen varteen. Siellä oli puoli tuntia aikaa ottaa kuvia, nauttia piknik-eväistä sekä kuohuviinistä. Paikalla oli myös kolme muuta kopteria, mutta ne lähtivät ennen meitä pois ja saimme paikan hetkeksi kokonaan itsellemme.

Kun nousimme takaisin kopterin kyytiin, Dustin kertoi, ettei polttoaine riitä Boulder Cityyn asti. Luulimme ensin, että hän laskee leikkiä, mutta niin me sitten hetken lennettyämme kaarsimme alueelle, jossa koptereita tankattiin. Me poistuimme tankkauksen ajaksi kyydistä. Paluumatka kesti noin 40 minuuttia. Laskeutumisen jälkeen meidät ohjattiin samaan odotushalliin, mistä olimme lähteneet. Hetken päästä siirryimme pikkubussiin ja pääsimme takaisin hotellille.

helikopterin_tankkaus

grand_canyon

Illalla menimme Giordano´s nimiseen paikkaan syömään. Paikan erikoisuutena oli chicagolaistyyliset ”deep dish” pizzat, joissa täytteet ovat käänteisessä järjestyksessä tavalliseen pizzaan verrattuna ja ne paistetaan foliovuoassa. Ne muistuttavat ehkä enemmän piiraita kuin suomalaisten tuntemaa pannupizzaa. Tätä erikoisuutta emme kuitenkaan maistaneet, vaan otin listalta kana-pesto-tomaattipizzan, joka oli todella hyvää.

Tarjoilijamme oli syntyperältään argentiinalainen. Kun tuli puheeksi, että olemme Suomesta, hän heti innostui kyselemään olemmeko Helsingistä tai Espoosta. Hieman ihmettelimme miten hän tietää suomalaisia kaupunkeja, kun kaikille ei tuntunut olevan selvää edes se missä Suomi sijaitsee. Ihmetyksemme vaan kasvoi, kun hän otti puheeksi Bodominjärven murhat. Hämmästeli vaan kuinka murhaajaa ei koskaan saatu kiinni. Mekin olimme niin hämmästyneitä, ettemme hoksanneet edes kysyä miten hän tiesi kauan sitten tapahtuneesta surmatyöstä.

Las Vegas oli paljon hauskempi paikka, mitä etukäteen olin edes osannut kuvitella. En tiedä tuleeko sinne koskaan mentyä uudestaan, mutta jos sattuisi reitin varrelle, niin ehdottomasti menisin.

Voisit olla kiinnostunut myös:

It´s Las Vegas, baby!
Kalifornia road trip: Matka alkaa kohti Bakersfieldia

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

 

 

 

 

lokit_kivella

Tartuin kesähaasteeseen

Kalifornian road trip juttujen väliin tulee nyt kevyempää luettavaa kesähaasteen merkeissä. Kesäloman aikana luin paljon matkabloggaajien postauksia. Luen niitä toki muutenkin, mutta nyt sai ihan ajan kanssa paneutua blogikollegojen kuulumisiin, matkajuttuihin ja -haaveisiin. Elämää ja Matkoja -blogista löysin kivan kesähaasteen, johon päätin tarttua, kun saan itseni koneen äärelle. Haasteen ideana on vastata kysymyksiin ”kumman valitset” Tällaisia valintoja tein:

1. Lippis vai lierihattu?

Tämä vastaus oli helppo: lierihattu ilman muuta. Lippiskään ei ole vieras, koska aikoinaan pitkiä matkoja juostessa käytin sitä paljon. Välttämättä se ei aina ollut paras vaihtoehto kesän lämpimillä säillä, mutta suojasi kuitenkin auringolta. Lierihattua pidän lähinnä lomilla. Kotona en sitä osaa käyttää. Kaapista löytyy myös musta talvisiin olosuhteisiin sopiva lierihattu, mutta sitä en ole koskaan käyttänyt.

aurinkohattu

2. Pehmis vai jäätelopallo?

Jos pehmistä on tarjolla, valitsen mielummin sen. Makuvaihtoehtoja on toki paljon vähemmän kuin jäätelöpalloissa, mutta ne perusmaut vanilja, suklaa ja mansikka toimivat aina.  En ole muuten tänä kesänä syönyt vielä yhtään pehmistä. Asia täytyy korjata pikimmiten.

3. Herneet vai mansikat?

Tykkään molemmista, mutta mansikat menee kuitenkin herneiden edelle. Pikkutyttönä oli kiva napsia omalta maalta herneitä. Olihan meillä mansikoitakin, mutta silloin herneet vetivät pidemmän korren. Nyt meillä on mökillä oma pieni mansikkamaa, josta on satoa jo saatu. Metsämansikoita siellä on myös paljon. Niistä tulee lapsuus mieleen, kun pujotettiin mansikoita heinänkorteen.

mansikka

4. Palju vai järvivesi?

Tähän täytyy vastata; palju järvivedellä. Ostimme mökille muutama vuosi sitten paljun ja vaikka ensin sen hankintaa vastustin, niin nyt en luopuisi siitä millään. Lämmitimme sen viimeksi toissailtana eikä mies meinannut saada minua sieltä pois. Aurinko oli laskenut aikoja sitten, kun vihdoin maltoin kömpiä ylös lämpimän veden syleilystä.

palju

5. Grilliherkut vai kesäkeitto?

Mökin kesäkeittiössä grillataan paljon, koska se on helppoa ja vaivatonta. Useimmiten grillistä löytyy kanaa, kalaa tai makkaraa. Mökiltä löytyy niin kaasugrilli kuin laiturilla oleva tulisija. Kesäkeitosta en ole pitänyt koskaan ja viimeksi olen sitä syönyt muistaakseni lapsena.

6. Mökki vai teltta?

Eiköhän se ole jo kaikille blogia pidempään seuranneille tullut selväksi, että olen mökki-ihmisiä. Se toimii kesäaikaan kakkoskotina ja siellä ollaan niin paljon kuin mahdollista. Telttailukaan ei ole vierasta, mutta nykyisin tulee harvoin vastaan tilanteita, jolloin siellä yöpyisin.

kesämökki_suomi

7. Varjo vai auringonpaiste?

Niin paljon kuin auringosta tykkäänkin, en nykyisin enää jaksa olla suorassa auringonpaisteessa kovin kauaa. Varjoon tulee mentyä nopeasti. Kun lomareissulla vietimme yhden päivän Waikiki Beachin rannalla, piti aurinkotuolien lisäksi ehdottomasti vuokrata myös varjo. Vaikka osa päivästä oli pilvinen, auringonpolte tuntui pilvimassojen takaakin.

playa_muro_alcudia

8. Kesäsade vai kesätuuli?

Purjehtijan vaimona vastaan kesätuuli. Eihän se sadekaan usein huono asia ole, varsinkin nyt kun ei ole satanut pitkään aikaan ja luonto janoaa vettä. Mutta kun näistä kahdesta pitää valita, niin kyllä se on tuuli.

9. Lavatanssit vai festarit?

Festarit ehdottomasti. Olen joskus nuoruudessa käynyt myös lavatansseissa ja tanssia harrastavat ystävät ovat yrittäneet siedättää minua tanssilavoille (muun muassa viime kesänä siellä tuli yksi ilta vietettyä). Siitä huolimatta en ole kokenut lavatansseja omaksi jutuksi. Festareilla sen sijaan viihdyn mainiosti.

10. Roadtrip vai riippukeinu?

Roadtrip on mainio tapa nähdä enemmän ja päästä paikkoihin jotka jäisivät muuten näkemättä. En kuitenkaan jokaista lomaani haluaisi roadtripillä viettää. Tykkään myös lomailla yhdessä kohteessa pidempään ja sieltä käsin tehdä retkiä ympäristöön. Joskus se riippukeinukin on ihan jees, mutta kannatan tässä kuitenkin roadtripia.

mallorca_roadtrip

11. Hiirenkorvat vai syreenin tuoksu?

Hiirenkorvat ovat aina varma kevään merkki, mutta eivät ne syreenin tuoksua voita. Mökillä on syreenipensaita ja yleensä ne ovat kukassa juhannuksen aikaan. Tänä vuonna kukinto tuli paria viikkoa etuajassa, joten nautimme siitä huumaavasta tuoksusta normaalia aikaisemmin.

12. Mato-onki vai golfmailat?

Nyt tekisi mieli vastata, ettei kumpikaan. No, mato-onkea on tullut mökillä heiluteltua ja varsinkin silloin kun lapset olivat pieniä, se oli hauskaa ajanvietettä. Golfmailaa olen pitänyt kerran kädessäni, kun silloisen työpaikkani naisille järjestettiin tutustuminen lajiin. Se oli ihan hauskaa ja ymmärrän, että siihen voi jäädä koukkuun. Harkitsin jopa silloin kurssille menemistä, mutta harrastin niihin aikoihin intohimoisesti ratsastusta ja tiesin, etten voi moneen lajiin sitoutua yhtä aikaa. Mini-golfia on tullut reissuilla pelattua. Usein sielläkin on pinna mennyt, joten ehkä ihan hyvä, etten golfiin hurahtanut. Vastaan pitkin hampain mato-onki.

Mitkä ovat sinun valintasi? Ota haaste rohkeasti vastaan!

Jutun kuvat ovat satunnaisia otoksia kahden viime kesän ajalta.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

 

 

 

 

bakersfield

Kalifornia road trip: Matka alkaa kohti Bakersfieldia

San Francisco – Bakersfield 477 km

Kalifornian road trip alkoi San Franciscosta, jossa vietimme aluksi kaksi päivää. Totuttelimme aikaeroon ja tutustuimme kaupunkiin. Autoa emme ensimmäisinä päivinä tarvinneet, koska San Franciscossa pärjää ilmankin ja parkkipaikat ovat kiven alla sekä todella kalliita. Haimme auton torstaiaamuna hotelli Sheratonin yhteydessä olevasta Dollarin autovuokraamosta. Sheraton oli lähellä hotelliamme, joten kävelimme sinne matkalaukkuja perässä rullaten. Olin varautunut siihen, että vuokraamossa meille yritetään myydä väenväkisin kaikenmaailman lisävakuutuksia. Yllätykseni oli suuri, kun myyjä ei hiiskunut sanaakaan lisävakuutuksista. Olin myös kuullut, että Dollarilla on halvimpien hintojen lisäksi autovuokraamojen vanhin autokanta. Näin jo silmissäni vuoden -87 Mitsubishi Galantin, joka olisi joka puolelta lommoilla ja sen kuluneissa penkeissä olisi vieno tupakantuoksu. Tämäkin pelko oli turha, koska saimme uudenkarhean Ford Fusion hybridin, jonka valkoiset kyljet kiilsivät eikä niissä näkynyt lommon lommoa. Toivoin, ettei niitä olisi myöskään autoa palautettaessa..

ford_fusion

Tällä huristeltiin ympäri Kaliforniaa

bay_bridge_autolla

Hei hei San Francisco ja Bay Bridge! Nyt mennään!

auto_usa

Diiliin kuului kaksi kuskia, mutta mies hoiti ajamisen koko reissun ajan. Hän ei halunnut istua apukuskin paikalla ja minä joudun arkisin ajamaan paljon, joten mielelläni istuin vaan kyydissä. Aamulla teimme karttaa tutkiessa viimeisen reittisuunnitelman ja suuntasimme ensin kohti Fresnoa ja sieltä Bakersfieldiin. Haaveeni Yosemiten kansallispuistosta ja Death Valleysta piti haudata, koska emme olisi mitenkään ehtineet Las Vegasiin seuraavaksi päiväksi, jos olisimme ajaneet niiden kautta. Yosemitessa olisimme todennäköisesti juuttuneet ruuhkiin, joten senkään takia emme uskaltaneet edes lähteä yrittämään sitä reittiä.

Nuhjuinen majoitus Bakersfieldissä

Maatalous on yksi Kalifornian suurimmista elinkeinoista ja sen kyllä huomasi isoista karjatiloista sekä suurviljelmistä teiden varsilla. Muuta nähtävää reittimme varrella ei juuri ollutkaan. Bakersfield oli suurin piirtein puolessa välissä Las Vegasia ja sinne päätimme jäädä yöksi. Olimme perillä jo kolmen jälkeen ja koska seuraavaksi yöksi ei ollut etukäteen varattu yöpymistä päädyimme tien varressa olevaan Best Economy Inn and Suites -motelliin. Huoneen hinta oli vain 55 dollaria ja tämän reissun edullisin. Huone oli elämää nähnyt ja hieman nuhjuinen. Päiväpeitossa oli tupakalla poltettu reikä ja kokolattiamatto ei houkutellut kävelemään paljain jaloin. Huoneessa oli myös voimakas pesuaineen tai desifiointiaineen tuoksu. Mies jo epäili, että siellä on ollut ruumis, jonka hajuja sillä yritetään peitellä. Ehkei nyt sentään! Kun pesuaineen tuoksu hälveni iltaa kohden, tilalle tuli tupakanhaju. Huoneessa oli siis poltettu, vaikka pöydällä olevan kyltin mukaan kyse oli savuttomasta huoneesta.

bakersfield

SF_Bakersfield_map

bakersfield_majoitus

Huoneessa oli kaksi isoa parisänkyä, vaikka yksikin olisi riittänyt. Olisin vaihtanut toisen sänkyistä mielummin toimivaan wifiin tai telkkariin

Kun laukut oli saatu huoneeseen, lähdimme kaupungille etsimään rahanvaihtopistettä. Lentokentällä vaihdetut dollarit olivat huvenneet ja mukana olevat eurot pitäisi saada vaihdettua. Muita rahanvaihtopisteitä ei löytynyt kuin pankit. Kävimme kolmessa eri pankissa eikä niistä yksikään suostunut vaihtamaan rahaa, koska meillä ei ollut ko. pankissa tiliä. Virkailijat olivat kovin ystävällisiä ja pahoillaan kun eivät voineet meitä auttaa. Viimeisessä paikassa kaksi virkailijaa alkoi todenteolla pohtia mikä avuksi. Lähin rahanvaihtopiste kun kuulemma oli lentokentällä, emmekä sinne olleet menossa. Totesimme lopulta, että haemme dollareita ATM-automaateista tai käytämme luottokortteja. Minulle oli yllätys, että rahanvaihtaminen oli Kaliforniassa näin nihkeää.

Lähdimme viimeisestä pankista turhautuneina. Kadun toisella puolella näkyi Liquer Store ja totesimme, että tilanne vaatii nyt viiniä. Suurimmassa osassa pulloista oli luonnonkorkki eikä meillä ollut viinipullonavaajaa mukana. Mies oli kuitenkin varma, että motellista löytyy. Arvaatte varmaan, ettei löytynyt sen enempää huoneesta kuin respastakaan. Kysyimme myös pihassa muutamalta motellin asukkaalta, mutta ei heilläkään ollut. Yhdeltä saimme hurjannäköisen veitsen lainaksi, jos sillä saisimme painettua korkin pullon sisään. Hieman kauhistutti, kun kaveri käveli sellainen veitsi taskussa. Kieltämättä muutkaan näkemämme motellin asukkaat eivät muistuttaneet pyhäkoululaisia.

Kun mikään ei toimi

Wifi toimi huoneessa todella huonosti. Minun puhelimessa se ei toiminut olleenkaan ja miehellä myös heikosti. Kävin valittamassa siitä respaan pari kertaa, mutta eipä se auttanut. Seuraava ajanviete illalla olisi ollut televisio, mutta siitä ei aluksi näkynyt kuvaa ollenkaan. Mies sai lopulta yhden kanavan näkyviin ja se olikin ainoa kanava, joka näkyi. Arvatteeko mikä? Disney Channel tietysti. En enää tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jos meillä olisi ollut pieniä lapsia mukana, kanavavalinta olisi ollut täydellinen, mutta kaksi keski-ikäistä aikuista olisi halunnut katsoa mielummin vaikka uutisia. Illan kruunasi migreeni, joka ajoi minut peiton alle ja aikaisille yöunille.

Aamulla olimme hereillä jo neljän jälkeen. Mies kysyi, että mitäs jos lähdetään tien päälle. Hän ei halunnut viettää siinä murjussa enää sekuntiakaan. Laitoimme tavarat kasaan ja kun raahasimme laukkuja alakertaan, huomasimme ettemme olleet ainoat hereilläolijat. Portaissa istui epämääräisen näköistä sakkia, jotka eivät olleet kai nukkuneet ollenkaan. Kohteliaasti kuitenkin antoivat tietä ja toivottivat huomenia. Yläkerran kaiteeseen nojaili nuori mies tupakka suussa ja puhui puhelimeen. Kun auto kaarsi pois motellin pihasta kohti Las Vegasia, totesimme olevamme sen verran kermapyllyjä, että tuollaiset yöpaikat unohdetaan jatkossa tällä reissulla.

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

cable_car_san_francisco

San Francisco kahdessa päivässä

Avaan hotelli Bohemen ulko-oven ja oletan oven avautuvan aulaan. Sen takaa ilmestyykin näkyviin kapeat ja jyrkät kokolattiamatolla päällystetyt portaat. Kiroan. Pitkä lento takana ja säätämistä lentokenttäkuljetuksen kanssa. Nyt toivoisin pääseväni nopeasti huoneeseen ja nukkumaan, mutta ei auta kuin ottaa raskas matkalaukku käteen ja kiivetä portaat ylös. Pienessä respassa meitä jo odotetaan. Sisäänkirjautuminen käy nopeasti eikä siinä edes kysellä luottokortteja tai passeja. Respan poika kehottaa meitä ottamaan aulan pöydällä olevasta sherrypullosta lasilliset. Hotelli tarjoaa asukkaille joka ilta pienet sherryt ja nyt se kieltämättä maistuukin. Huoneemme on tietysti toisessa kerroksessa eikä hotellissa ole hissiä, joten matkalaukun raahaaminen jatkuu. Vielä en pääse toivotuille yöunille, vaan pitää alkaa selvittämään lentokenttäkuljetuksesta aiheutunutta sotkua.

Pieleen menneen lentokenttäkuljetuksen selvittelyä

Olemme siis San Franciscossa ja Kalifornian kierroksemme alkupisteessä. Olin tilannut edellispäivänä Getmytrip.comin kautta lentokenttäkuljetuksen. Eipä tarvitse jonotella takseja San Franciscon kentällä tai ihmetellä mistä julkiset lähtee, kun kyytiasiat olisi hoidettu ja maksettu jo ennen matkaa. Maahantulotarkastukseen oli tunnin jono ja kun vihdoin pääsimme sieltä ja saimme laukut, menimme etsimään ohjeiden mukaan toisesta kerroksesta Go Lorries -kuljetuksen edustajaa. Häntä ei näkynyt missään. Kävimme jo parilla infotiskillä kysymässä neuvoa, kunnes toisella tiskillä ohjattiin soittamaan Go Lorriesin asiakaspalveluun. Sieltä kerrottiin, että kyyti oli lähtenyt lentokentältä 10 minuuttia sitten. Seuraava lähtisi tunnin päästä. Ennenkuin ehdin parahtaa, ettei meillä ole aikaa odottaa tuntia, virkailija kehotti meitä ottamaan taksin. He korvaisivat kyydin. Ulkona vihdoin näimme Go Lorriesin edustajan ja myös hän kehotti meitä ottamaan toisen kyydin. Hyppäsimme lopulta airport shuttlen kyytiin ja hotellilla soitin Go Lorries asiakaspalveluun ja kysyin miten toimimme korvauksen kanssa. Sain ohjeet laittaa voucherin sekä  airport shuttlen kuitin kirjekuoreen ja he tulisivat hakemaan ne hotellilta. Saisimme maksun käteisellä. Seuraava ongelma oli se, että olimme maksaneet airport shuttlen käteisellä emmekä saaneet siitä kuittia. En väsyneenä edes tajunnut pyytää sitä. Seuraavaksi pitikin soittaa airport shuttlen asiakaspalveluun ja kysyä onnistuisiko kuitti jotenkin näin jälkikäteen. Epäilin ettei ja oikeassa olin. He ihmettelivät kovasti tätä säätämistä ja niin ihmettelin jo minäkin. Olimme kuitenkin saaneet kuskilta käyntikortiksi tarkoitetun lapun, johon hän oli kirjoittanut yhteystietonsa. Mikä parasta; lapun yläreunassa luki receipt. Lisäsin dollarimerkin jälkeen lappuun maksamamme summan ja tämä saisi nyt kelvata. Soitin takaisin Go Lorriesiin ja kerroin, että meillä on tarvittavat dokumentit kasassa. Virkailija lupasi, että he tulevat hakemaan paperit hotellin respasta seuraavana päivänä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vaikka suuresta summasta ei ollut kyse (n. 30 dollaria), en suostunut nielemään tappiota. Otin yhteyttä pankkiin, koska olin maksanut kuljetuksen etukäteen luottokortilla, ehkä jotain olisi tehtävissä. Pankista sain viestin, että pitäisi odottaa luottokorttilaskua ja tehdä sitten oikaisupyyntö. Laitoin myös Go Lorriesiin sähköpostia ja kerroin mitä oli tapahtunut ja mitä mieltä olin heidän toiminnastaan. Tässä kohtaa aikaa oli kulunut pari päivää ja lähdimme San Franciscosta jatkamaan matkaa.

Miten tilanne sitten päättyi? Go Lorries vastasi myöhemmin sähköpostiini ja halusivat lisäselvityksiä muun muassa kuka oli luvannut korvata meille kyydin. Samana päivänä sain myös Getmytrip.comilta viestin, että koska kyytimme oli peruuntunut, he palauttavat rahat takaisin. En vaivautunut enää vastaamaan Go Lorriesille, koska olin tuhlannut heihin aikaa jo ihan liiaksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Ärsytti vaan tämä kaikki säätäminen.

Tämän pitkän alustuksen jälkeen, pääsemme vihdoin itse asiaan eli San Franciscoon.

hotel_boheme_san_francisco

Hotel Bohemen värikäs huone

Alcatrazin vankilasaari

Seuraavana aamuna olimme aikaisin hereillä aikaerosta johtuen. Hotellimme sijaitsi North Beachilla, josta ei ollut pitkä matka Pier 39:lle. Kävelimme sinne aamupalan toivossa, mutta ennen kahdeksaa siellä oli vain yksi take away -kahvipaikka auki. Pier 39 tunnetaan parhaiten merileijonista ja siitä on tullut suosittu turistikohde, josta löytyy muun muassa ravintoloita, kahviloita ja kauppoja. Päivällä ja illalla alue on täynnä ihmisiä, mutta nyt siellä oli hiljaista. Kävelimme laiturille 33, josta lauttakuljetukset Alcatrazin vankilasaarelle lähtevät. Olimme varanneet liput klo 9.10 lähtevään lauttaan. Laiturin vieressä oli kahvila ja söimme siellä aamupalan.

Sää oli pilvinen ja tuuli puhalsi kylmästi. Odottelimme alueella jonkun aikaa ennenkuin pääsimme lauttaan. Lauttamatka kesti noin 15 minuuttia. Saarella olisi alkanut heti opastettu kierros, jossa pääpaino oli saaren kasvillisuudessa ja linnuissa. Koska niistä kumpikaan ei meitä niin suuresti kiinnostanut, jätimme sen väliin ja tutustuimme saareen omatoimisesti. Myöhemmin osallistuimme audiokierrokselle, jossa entiset vangit ja vartijat olivat äänessä. Audiokierros oli todella hienosti toteutettu ja äänimaailma aina kaltereiden kilistelystä vankien huutoihin kuulostivat todella aidoilta.

Alcatraz toimi liittovaltion vankilana vuosina 1934-1963. Vankila suljettiin kustannussyistä ja nykyisin saaren kunnossapidosta vastaa maan kansallispuistoista vastaava taho. Alcatrazin tunnetuin vanki oli Al Capone. Pakoa sieltä yritettiin monta kertaa, mutta kukaan ei onnistunut. Tai kolmen vangin kohtalosta ei ole tietoa, koska heitä ei koskaan löydetty. Joko he onnistuivat pitkään ja hartaasti suunnitellussa pakoyrityksessään tai sitten he hukkuivat saaren edustalla oleviin voimakkaisiin virtauksiin.

Alcatraz oli todella mielenkiintoinen, vaikkakin kolkko kohde. San Franciscon silhuetti näkyi ja äänet kuuluivat hyvin saarelle asti. Vangeille tämä oli tuskallista, koska vapaus näkyi heidän silmiensä edessä, mutta silti se oli niin kaukana.

Vinkkejä Alcatraziin:

  • Hanki liput jo ennen matkaa netin kautta www.alcatrazcruises.com Yhden lipun hinta on 38 dollaria. Liput myydään nopeasti loppuun, joten toimi nopeasti.
  • Saarelle ei saa ottaa omia eväitä mukaan, joten älä lähde reissuun nälkäisenä. Lautalta voi ostaa paluumatkalla syötävää ja juotavaa.
  • Varaa aikaa vähintään 2,5 – 3 tuntia
  • Hyvät kengät jalkaan ja mukaan myös jotain pitkähihaista. Sääolosuhteet vaihtelevat nopeasti ja saarella voi tulla kylmä.

pier_39

alcatraz_cruises

kohti_alcatrazia

alcatraz

alcatraz

alcatraz

 

alcatraz

alcatraz

Kylmää kyytiä ympäri San Franciscoa

Loppupäivä kuluikin hop on – hop off bussin kylmässä kyydissä. Ensimmäisessä bussissa ei jaettu kuulokkeita, kuten turistibusseissa yleensä vaan paikalla oli oikea opas. Häntä olisi ollut kiva kuunnella koko 2,5 tuntia kestävän reitin läpi, mutta Golden Gaten kohdalla vaihdoimme toiseen bussiin, jolla ajoimme sillan toiselle puolelle. Tässä bussissa ei ollut edes seiniä tuulen suojana, vaan sillalle ajettaessa uskoin jäätyväni pystyyn, kun läpiveto teki kyydistä todella epämiellyttävän. Golden Gaten toisella puolella pysähdyimme ottamaan kuvia ja teimme Sausalitossa pienen kierroksen. Vedin jo syvään henkeä ja varauduin jäätävään tuuleen kun palasimme sillalle, mutta nyt se ei niin pahalta tuntunutkaan. Sillan kupeessa vaihdoimme jälleen bussia ja jatkoimme kierrosta. Nälkä alkoi kurnia, koska aamupalasta oli jo aikaa. Hyppäsimme hippipaikka Haight-Ashburyssä pois ja menimme Flying Pig Bistro Pubiin hampurilaisille. Pubissa saimme myös lämmiteltyä. Kun myöhäisen lounaan jälkeen suuntasimme taas kohti seuraavaa bussia, menimme suosiolla alakertaan istumaan.

Bussikierroksen jälkeen suuntasimme askeleet Pier 39:lle, joka olikin nyt täynnä ihmisiä. Aamun rauhallisista ja hiljaisista hetkistä ei ollut tietoakaan. Merileijonia näimme vain kaksi. Toinen oli uimassa ja toinen loikoili laiturilla. Viileä sää oli näköjään ajanut heidätkin muualle.

san_francisco_opas

san_francisco

san_francisco

Suomen lippu liehuu, koska hotellissa oli vieraana suomalainen diplomaatti tai muu kuuluisuus

golden_gate

golden_gatea_pitkin

golden_gate

haight_ashbury

Haight-Ashburyn kaupunginosa, jossa hippiliike syntyi

pier39_merileijona

lombard_street

Lombard streetin mutkittelevat kadut

fishermans_wharf

Seuraavana päivänä alkoikin matkamme varsinainen road trip osuus. San Franciscon kanssa tiemme kohtasivat ensimmäisten päivien jälkeen vielä pari kertaa. Toisella kerralla emme ehtineet muuta kuin palauttaa auton lentokentälle ja siirtyä odottamaan Honoluluun lähtevää lentoa. Kun palasimme Honolulusta San Franciscoon, vietimme yön lentokenttähotellissa. Meillä oli vielä seuraava päivä aikaa tutustua San Franciscon nähtävyyksiin ennenkuin lähdimme iltakoneella Suomeen.

Tällä kertaa sää oli aurinkoinen ja lämmin. Ajelimme ensin Cable carilla eli kaapeliraitiovaunulla. Turistibussikierrokselta jäi mieleen oppaan suosittelema California Street -linja. Tämä ei liene niin suosittu, koska siihen ei tarvinnut jonottaa. Muille linjoille voi joutua pahimmassa tapauksessa jonottamaan yli tunnin. Yhdensuuntainen lippu maksoi 7 dollaria ja se ostettiin vaunussa kiertävältä lipunmyyjältä. Kokemus oli ihan hauska ja San Franciscon mäkisillä kaduilla pääsi kokemaan niin ylämäet kuin alamäetkin.

Ajelun jälkeen kävelimme Chinatowniin. Tämä on suurin Aasian ulkopuolella oleva Chinatown ja koska se jäi ensimmäisen viikonlopun aikana näkemättä, halusin nyt päästä sinne. Kadunvarsilla oli myynnissä kaikenlaista krääsää ja kun kurkistelimme kauppoihin sisälle, näkyi sielläkin tavaraa riittävän. Chinatownista kävelimme rannan suuntaan ja haukkasimme Subissa lounasta ennenkuin palasimme bussilla lentokenttähotelliin hakemaan matkatavaroita.

San Francisco oli mielestäni kiva kaupunki, jonne voisin matkustaa joskus uudestaankin. Kaupunkikuva oli selkeä ja plussaa, että siellä pärjäsi hyvin myös kävellen. Yhdysvalloista kun kuulee usein sanottavan, ettei siellä ilman autoa pärjää. Toki kilometrejä tuli ja jalat oli kovilla mäkisillä kaduilla. Lyhyessä ajassa ja hyvällä suunnittelulla Friscossa ennättää nähdä paljon. Me näimme ne paikat, jotka halusimmekin, mutta vielä jäi seuraaville kerroillekin nähtävää.

cable_carin_kyydissa

cable_car_san_francisco

san_francisco

chinatown_san_francisco

chinatown_sf

san_francisco_muraali

Oletko sinä käynyt San Franciscossa? Mitä pidit kaupungista?

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.