Cancun on rantojen ja viihteen lomakeskus

Kohdeopas: Cancun

Meksikon Cancun on maan suosituimpia lomakohteita

Cancun on Meksikon suosituimpia lomakeskuksia, josta haetaan aurinkorantoja ja hauskanpitoa.

Turistien leikkikenttä

Cancun on Jukatanin niemimaalla Meksikossa sijaitseva lomakaupunki, joka on kasvanut lyhyessä ajassa yhdeksi maan merkittävimmistä turismikohteista. 1970-luvulla alkanut turismi on tehnyt Cancunista lähes miljoonan asukkaan kaupungin hotelleineen, teemapuistoineen, yökerhoineen ja ostoskeskuksineen.

Cancun onkin täysiverinen lomakeskus, joka on ylpeästi juuri sitä mitä se on: rantoja, viihdettä ja hauskaa tekemistä. Autenttista meksikolaiskulttuuria ei kohteesta kannata etsiä.

Lomailijalle Cancun tarjoaa kuitenkin erinomaisen tukikohdan, sillä kaupungista voi tehdä retkiä esimerkiksi Isla de Mujeresin rauhalliselle saarelle tai maya-raunioille Tulumiin ja Chichen Itzaan. Cozumelin saarella puolestaan on erinomaiset sukelluspuitteet.

Cancun matkakohteena

Harrastusmahdollisuuksia riittämiin

Karibianmeren rannalla sijaitseva Cancun tunnetaan ensisijaisesti upeista valkohiekkaisista rannoistaan – myös erilaiset vesiurheilulajit ovat Cancunissa suosittuja. Alueella voi muun muassa sukeltaa, snorklata, kalastaa, surffata ja purjehtia. Pulikoimaan pääsee myös delfiinien kanssa.

Cancunissa on myös loistavat mahdollisuudet pelata golfia – alueella on jopa 13 kenttää. Viheriöitä löytyy sekä lomakeskuksen hotellialueilta että historiallisten raunioiden ja esikaupunkien kupeestakin.

Kesympien lajien lisäksi Cancun tunnetaan benjihyppyjen ja köysiratojen kaltaisista hurvitteluista. Jos lukuisat aktiviteetit käyvät uuvuttaviksi, voi päivän päättää rentoutumalla erilaisissa spa-hoidoissa, joita löytyy lähes kaikista isommista hotelleista.

Ostoskeskusten kautta yöelämään

Cancunissa on hyvät shoppailumahdollisuudet, joissa on edustettuna niin paikalliset tuotteet kuin kansainväliset ketjut ja luksusmerkitkin. Kaupungin suurimpia ostoskeskuksia ovat esimerkiksi Plaza las Americas, Plaza Kukulcan ja La Isla.

Suosittuja tuliaisia Meksikosta ovat esimerkiksi paikalliset korut, käsityöt ja keramiikka. Monella matkailijalla laukkuun sujahtaa myös sombrerohattu ja pullo tequilaa. Cancunin amerikkalaistyylisissä ostoskeskuksissa hinnat ovat määritellyt, mutta markkinoilla asiallinen tinkiminen kuuluu pelin henkeen.

Ostosreissun jälkeen on mukava lähteä Cancunin yöhön uusissa vetimissä. Kaupunki on täynnä baareja, diskoja ja yökerhoja, joista löytyy sopiva vaihtoehto jokaiseen makuun. Keväällä Cancun tunnetaan erityisesti amerikkalaisopiskelijoiden spring break -biletyskohteena.

Yksi vuoden tärkeimmistä juhlista Cancunissa on Quintana Roo -karnevaali, joka järjestetään helmikuussa.

Hyvä tietää Cancunista

Cancun on oivallinen matkakohde rantalomailijalle, joka kaipaa reissullaan myös yöelämää, shoppailumahdollisuuksia ja aktiviteetteja. Jos liiallinen eksoottisuus pelottaa, on Cancunista helppo aloittaa kaukomatkailu – kohteessa tuntee melkein olevansa Meksikon sijaan Yhdysvalloissa.

Vauhdikas Cancun on mainio vaihtoehto myös perheille, joissa on kouluikäisiä lapsia. Kohteesta löytyy runsaasti huvituksia elokuvateattereista veneretkiin, sukellusreissuihin ja uimaretkiin delfiinien kanssa.

Paras aika matkustaa Cancuniin on talvikausi, jolloin hurrikaanisesonki on ohi. Tällöin on kuitenkin myös Cancunin kiireisin matkailukausi, joten rantakaistaleen saa varautua jakamaan muidenkin matkailijoiden kanssa.

Cancun on turvallinen lomakohde, jossa kuitenkin vaanivat suurten turistikaupunkien sudenkuopat: taskuvarkaudet ja huijaukset ovat yleisimpiä matkailijoita vaivaavia vitsauksia.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN CANCUNISSA

Cancun: lennot ja majoitus

Pakettimatka helpoin tapa perille

Useat suomalaiset matkanjärjestäjät tarjoavat talvikuukausina pakettimatkoja Cancuniin. Tämä onkin helpoin tapa lomailla Meksikossa, sillä lomalento vie perille suoraan kohteeseen.

Omatoimimatkailijat voivat tiedustella lomalentoja matkanjärjestäjiltä tai varata reittilennot välilaskun kautta. Edestakaiset reittilennot Cancuniin maksavat noin 1 000 euroa.

Hotelleja laidasta laitaan

Jättimäinen Cancun on täynnä hotelleja, joiden joukosta kaikenlaiset matkailijat löytävät sopivan vaihtoehdon. Luksushotellit, all inclusive –lomakeskukset ja nuorison suosimat edulliset majapaikat löytyvät kaikki rantakohteesta.

Useimmiten Cancuniin matkustetaan valmismatkalla, jolloin hotelli kuuluu lentojen ohessa matkapakettiin. Omatoimimatkaajien kannattaa erityisesti kuumimman sesongin aikaan varata hotellin hyvissä ajoin etukäteen.

Bussilla helpoiten ympäri kaupunkia

Cancun on iso kaupunki, jossa täytyy turvautua muihinkin menopeleihin kuin omiin jalkoihin. Kaupungissa on laaja bussiverkosto, jonka avulla pääsee liikkumaan hotellialueelta rannalle ja shoppailemaan. Edulliset minibussit liikennöivät pääkatuja pitkin ja palvelevat turistien tarpeita.

Myös taksit ovat Cancunissa sopuhintaisia. Taksilla liikkuessa hinnasta kannattaa sopia kuskin kanssa etukäteen, sillä mittarit eivät ole yleisessä käytössä.

CANCUNIN NÄHTÄVYYDET

Meksikon maya-rauniot

Cancunin museot

Vaikka Cancun onkin ensisijaisesti rantakohde, voi kaupungissa tutustua myös alueen historiaan. Cancunin arkeologisessa museossa vierailijat pääsevät tutkimaan Jukatanin niemimaalla tehtyjä muinaisia löytöjä. Meksikolaisessa kansantaidemuseossa puolestaan tulevat tutuksi maan tavat ja traditiot.

Paikalliseen kulttuurielämään pääsee tutustumaan Cancunin kulttuuritalolla, jossa järjestetään konsertteja, näyttelyjä ja teatteriesityksiä.

Retki Isla de Mujeresin saarelle

Mikäli Cancun alkaa tuntua liian vauhdikkaalta juhlineen ja kuhisevine ostoskeskuksineen, ei pakopaikka onneksi ole kaukana. Isla de Mujeresin saarelle on Cancunista noin 45 minuutin lauttamatka, ja perillä reissaajaa odottavat todelliset paratiisirannat ja rauhallinen tunnelma.

Visiitti maya-raunioille

Cancunista voi helposti tehdä päiväretken esimerkiksi Tulumiin tai Chichen Itzaan, joista löytyy merkittäviä maya-raunioita. Rannalla loikoilun jälkeen ripaus historiaa ja arkkitehtuuria tarjoaa lomailijalle katsauksen oikeaan meksikolaiskulttuuriin. Raunioilla saa halutessaan kulumaan paljon enemmänkin aikaa, joten asiasta kiinnostunut saattaa haluta viettää yön kohteessa.

CANCUNIN PARHAAT

Parhaat retket Cancunista

Cancunin parhaat elämykset

  1. Nauti Meksikon pitkistä rannoista.
  2. Cancun on menevä bilekaupunki – sukella kohteen yöelämään.
  3. Kokeile vesiurheilulajeja ja muita aktiviteetteja.
  4. Shoppaile ostoskeskuksissa ja meksikolaismarkkinoilla.
  5. Kokeile paikallisia herkkuja alueen lukuisissa ravintoloissa.

Parhaat retket Cancunista

  1. Isla de Mujeres
  2. Tulum
  3. Chichen Itza
  4. Cozumel
  5. Puerto Morelos

Cancunin miinukset

  • Cancun on täynnä turisteja – aitoa meksikolaista elämänmenoa ei kohteesta kannata etsiä.
  • Cancunin hintatasossa on turistilisä.
  • Hurrikaanisesongin aikana sää on epävakaa.

Lisätietoja

Cancunin matkailusivusto
Meksikon viralliset matkailusivut

Kuvat: Flickr / archer10 (Dennis), Flickr / shinya, Flickr / ahisgett, Flickr / Mike Miley, Flickr / christine zenino

Päivitetty: 6.2.2015

Meksiko: Lue lisää kohdeoppaita

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *