Hyppää sisältöön

Vuosia valmisteltu direktiivi: uusi laki tuo tervetullutta lisäturvaa pakettimatkalaisille

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 21.12.2015
Vuosia valmisteltu uusi pakettimatkadirektiivi tulee voimaan kesällä 2018.

Hyvästit ikäville yllätyksille

Useita vuosia valmisteltu EU:n uusi pakettimatkadirektiivi on hyväksytty Euroopan parlamentin täysistunnossa lokakuun lopussa. Uusi pakettimatkadirektiivi tuo matkustajille uusia oikeuksia ja nykyistä laajemman taloudellisen turvan entistä useammalle matkustajalle.

Suomen valmismatkalainsäädäntö tullaan muuttamaan uuden pakettimatkadirektiivin vaatimusten mukaiseksi seuraavien kahden vuoden aikana. Uudistetun lainsäädännön tulee olla käytössä kesällä 2018. Myös Suomen matkatoimistoalan liiton SMALin ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat yleiset valmismatkaehdot päivitetään vastaamaan uutta lainsäädäntöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailuala on kokenut melkoisen muodonmuutoksen sen jälkeen kun pakettimatkadirektiivi ensimmäisen kerran julkaistiin vuonna 1990. Päivitys on tarpeellinen, sillä matkustajat eivät ole täysin perillä omista oikeuksistaan.

Rantabaari
Uusi lainsäädäntö tuo suojaa entistä useammille matkustajille.

– Jo nykyisin moni matkustaja on luullut nauttivansa huomattavasti suuremmasta kuluttajansuojasta kuin mitä heillä todellisuudessa on ollut. Usein matkustaja ei ole ollut suojattuna esimerkiksi matkamyyjän konkurssissa tai matkakohteessa tapahtuneessa, avustusta vaatineessa yllättävässä tilanteessa. Uusi lainsäädäntö lisää konkurssisuojan tarjoavien ja avustusvelvollisten matkailuyritysten määrää merkittävästi, toteaa Suomen matkatoimistoalan liiton SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Samat vaatimukset kaikille palveluntarjoajille

Jatkossa kaikki ne toimijat, jotka myyvät kahden tai useamman matkailupalvelun yhdistelmää ovat vähintään vakuudenasettamisvelvollisuuden osalta valmismatkalainsäädännön piirissä, oli matkan myyjänä sitten verkossa markkinoiva palveluntarjoaja, lentoyhtiö, online-matkatoimisto tai matkanjärjestäjä. Kun vaatimukset ovat kaikille toimijoille samat, uskotaan matkoja myyvien yritysten keskinäisen kilpailutilanteen tasoittuvan.

Päivitetyn pakettimatkadirektiivin myötä matkustajalle tulee uutena oikeutena myös niin sanottu mielipahakorvaus, jota maksetaan, mikäli matka ei matkanjärjestäjästä johtuvasta syystä vastaa sitä, mitä on sovittu. Lisäksi matkanjärjestäjän velvollisuudet laajenevat, kun sen tehtäväksi tulee huolehtia kuljetusyhtiön ohella tietyin rajoituksin matkustajan majoituksesta ja paluukuljetuksesta, mikäli sovittu paluumatka peruuntuu poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi.

Matkustajalla on jatkossa oikeus myös peruuttaa matka kuluitta, mikäli valmismatkan hinta nousee sopimuksentekohetken jälkeen yli kahdeksalla prosentilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Valmismatkan ostanutta matkustajaa suojaa jatkossa siis entistä kattavampi lainsäädäntö. Matkanjärjestäjän velvollisuudet vastaavasti kasvavat. Valmismatkan brändin kirkastaminen ja kilpailutilanteen tasoittaminen ovat kuitenkin tämän lainsäädäntöuudistuksen hyviä puolia, jotka tulevat toimimaan myös matkanjärjestäjien eduksi, uskoo SMALin puheenjohtaja Kirsi-Marja Salonen.

Lähde: SMAL
Kuvat: Istockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Värikkäitä kreikkalaisia taloja turkoosin meren äärellä

Kreikka on ensi kesän suosituin matkakohde: yli puolet pakettimatkoista suuntautuu Kreikkaan

Mallorca, Espanja

Joulu ulkomailla on monien suunnitelmissa – tänä vuonna rahaa käytetään aiempaa enemmän

Rantaloma

Kehno sää saa lähtemään ulkomaille – suomalaiset matkustavat kesällä 2017 enemmän kuin aikaisemmin

Näin suunnittelet unelmamatkan

Matkavalmentajan valitut vinkit – täydellinen matka juuri sinulle!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja