Etusivu > Matkavinkit > Taskuvarkaat kuriin – neljä vinkkiä matkailijalle

Taskuvarkaat ovat ovelia ja ennen kaikkea näppäriä. Mikäli haluat palata kotiin arvokkaat tavarat mukanasi ja matkarahat käytettynä omiin eikä varkaiden tarpeisiin, sinun tulee olla vieläkin ovelampi.
Olennaisinta taskuvarkaan torjuntaoperaatiossa on kuitenkin se, että muistat varkaiden iskevän useimmiten ruuhkassa ja väentungoksessa, jolloin minkäänlainen varovaisuus ei ole liikaa.
Myös turisti-lookin minimoiminen voi sekin estää varkausyrityksiä. Ja kaikkihan muistavat, että passit ja rahat ovat syytä säilyttää toisistaan erillään.
Selviytymisvinkkejä on monia, mutta seuraavassa esittelemme joitakin toimivimpia, joilla pitää näpistelijät loitolla:
1. Erilaiset ”turvakukkarot”
Taskuvarkaita varten on kehitelty jos jonkinlaisia kapistuksia, joiden idea perustuu siihen, että rahat ovat silmien ja siten myös näpistelevien käsien ulottumattomissa.
Nämä vaatteiden alle jemmattavat rahojen säilytystuotteet ovat suosittuja ja laadusta riippuen ihan mukaviakin (tulevat yleensä paljaalle iholle) käyttää. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi:
• rahavyö (laitetaan yleensä housujen alle)
• kaulapussi (kuten nimi kertoo, ripustetaan kaulaan paidan alle: kannattaa valita kestävästä ketjusta valmistettu)
• vyölaukku (kaikki varmasti tietää tämän suomalaisen Kanarian-matkaajan tavaramerkin.. ok, ei ole ehkä kaikkein muodikkain tai huomaamattomin, mutta kaikesta huolimatta toimii)
2. Vetoketjulukot
Matkalaukkuihin ja muihin laukkuihin, joita kuljetetaan mukana esimerkiksi ahtaissa linja-autoissa, kannattaa hommata pätevät vetoketjulukot.
Taskuvarkaat pyrkivät käyttämän ruuhkaisan tilanteen hyväkseen ja yrittävät kähveltää tavaransäilytyslokeroissa olevista laukuista esimerkiksi kameroita ja muita arvoesineitä.
Varkauden on tapahduttava huomaamatta ja sujuvasti, joten lukkojen kanssa peuhaaminen olisi liian huomiota herättävää, ja harva varas alkaa raahata laukkua alas lokerosta hyvän saaliin toivossa.
3. Olkalaukut
Helpoiten varas iskee kyntensä selässä kannettavaan reppuun.
Kaikista näppärin varkaiden varalta on ottaa matkalle mukaan ”olanylilaukku”, jonka saa kätevästi turvaan kainalon ja käden alle. Mutta mikäli reppu on jostain syystä reissussa mukana, kanna sitä ehdottomasti etupuolellasi vatsan edessä, saat kätesi helposti sen suojaksi.
4. Omat tuunaukset
Vaatteisiin on aika helppo suunnitella ja toteuttaa itsekin kaikenlaisia salataskuja.
Esimerkiksi housuihin voi ommella lisätaskun niiden etupuolelle nurjalle puolelle, jonne esimerkiksi vaikkapa setelit on helppo sujauttaa piiloon.
Samaa tekniikkaa voi soveltaa esimerkiksi takkeihin ja myös matkalaukkuihin.
Yksi kommentti aiheesta Taskuvarkaat kuriin – neljä vinkkiä matkailijalle
Ehdottomasti teräksinen kaulapussi joka on vankalla teräsketjulla abloylukolla kaulassa kiinni. Lisäksi piikkipanta kaulaan ja pesäpallomaila käteen. Siilitukka ja neestiläinen henkivartija mukaan . Jo rupee rahat säilyyn. Mieluummin käveltävä yksin kaukana tungoksesta ja käytä aina taksia ja yksin niin vähemmän on näpistelijöitä. Matkustat lisäksi vain arapimaihin jossa kädet poikkastaan varkailta. Eiköhän näillä eväillä jo hiukan paremmin pärjää,vai kuinka? Äläkä ota rahaa mukaan ,maksata kaikki kavereilla.