Hyppää sisältöön

Matkusta vaikka maailman ympäri – esteettömän matkailun asiantuntijan vinkit

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 27.05.2016
Liikuntarajoitteisena matkustaminen vaatii ennakkoselvittelyä, mutta maailmanympärimatkakaan ei ole mahdoton, tietää esteettömän matkailun asiantuntija Sanna Kalmari.

Oikea asenne ja ennakkovalmistelu riittävät pitkälle

Esteettömän matkailun asiantuntija ja Palmuasema-blogia kirjoittava Sanna Kalmari suunnittelee parhaillaan matkaa maailman ympäri.

Hän matkustaa sähköpyörätuolin sekä avustajan kanssa ja tietää, että matka kuin matka vaatii ennakkovalmistelua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Tietenkin jo se, että lähtee liikuntarajoitteisena tai liikuntarajoitteisen henkilön kanssa matkaan, vaatii aina vähän erityisjärjestelyjä sekä paljon ennakkoselvittelyä, sanoo Sanna Kalmari.

Tärkeintä on hänen mukaansa tunnistaa itsessä tai matkakumppanissa omat rajoitteet ja ne asiat, jotka on välttämätöntä ottaa mukaan matkalle. Ne kannattaa selvittää jo ennen matkakohteen valintaa, sillä kaikki kohteet eivät sovi kaikille.

– Ennen lähtöä ja kohteen valintaa tulee huomioida esimerkiksi se, täytyykö matkakohteessa vuokrata apuvälineitä tai varata invataksikuljetuksia, Kalmari sanoo.

Ennakkovalmistelu ja oikeanlainen asenne riittävät pitkälle, ja Kalmarin suunnitelmissa onkin lähteä lokakuussa 2016 noin kahden kuukauden mittaiselle maailmanympärimatkalle.

Katso videolta Sanna Kalmarin vinkit esteettömään matkailuun!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti ja kuva: Inka Khanji
Video: Nella Rahkonen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Esteetön Espanja

Esteetön loma Espanjassa – 7 vinkkiä onnistuneeseen matkaan

Esteetön matkailu

Esteettömän matkailun ABC – lue vinkit onnistuneeseen matkaan!

WRTA

Scandic-ketjulle kansainvälinen esteettömyyspalkinto

Teneriffa, Espanja

Liikuntarajoitteiselle sopiva hotelli ulkomailla – kolme varmaa valintaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja