Hyppää sisältöön

Matkailija, ole tarkkana mitä tuot tuliaisiksi! Lue tullin ohjeet

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 23.03.2016
Jos ostat Euroopan Unionin ulkopuolelta esimerkiksi eläimen taljan, käsilaukun tai kosmetiikkaa, varmista ettei tuotetta ole tehty uhanalaisesta eläin- tai kasvilajista.

Vastuu on matkailijalla

Helsinki-Vantaan lentoasemalla tullin haaviin jää jonkin verran esimerkiksi käärmeennahkatuotteita. Tullin huumekoiraohjaaja Mika Niemenmaa painottaa tuontiasioissa matkaajan omaa vastuuta.

– Se on vaan se sääntö, että ihmisten pitää ottaa selvää. Aina joku sanoo, että ei tiennyt, mutta yhdenmukaisuuden nimissä aina tulee sanktio. Mikäli on epävarma jostain tuotteesta, niin tullin sivuilta voi ottaa selvää. Aina voi myös soittaa, Niemenmaa kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uhanalaisten lajien ja kasvien tuontia, vientiä, kauppaa ja hallussapitoa valvotaan kansainvälisellä CITES-sopimuksella. Sopimuksen allekirjoittaneiden maiden lait kieltävät uhanalaisiin lajeihin kuuluvien eläinten ja kasvien sekä niiden osien ostamisen ja myymisen ilman viranomaisten lupaa.

Isompi osa tullin takavarikoimista tavaroista on kuitenkin piraattituotteita. Uhanalaisista eläimistä valmistetut tuotteet ovat loppujen lopuksi vain pieni osa tulliin tyssäävistä tavaroista.

– Yhä vähemmän ja vähemmän näitä kuitenkin tuodaan. Lähinnä koralleja, simpukoita sekä krokotiilin- ja käärmeennahkatuotteita tuodaan kuitenkin jonkin verran edelleen, sanoo Niemenmaa.

Tulli tutkii tuotteen aina, jos uhanalaisuudesta herää epäilys. Tuote takavarikoidaan, mikäli epäilys osoittautuu todeksi. Sanktion suuruus riippuu eläimen uhanalaisuudesta ja henkilön tuloista. Lopulta kuitenkin arviolta vain 5–10 prosenttia laittomasta tavarasta pysähtyy tulliin.

Tulli
Muun muassa uhanalaisten eläinten turkikset sekä käärmeennahkatuotteet ovat tullin kieltolistalla.

Mikäli kuitenkin välttämättä haluat tuoda Suomeen tuotteen, joka on tehty CITES-lajista, sille on hankittava vientilupa kyseisen maan lupaviranomaiselta. Osalle tuotteista tarvitaan myös Suomen ympäristökeskuksen tuontilupa, joka on hankittava ennen matkaa eikä sitä jälkikäteen enää voi saada.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue lisätietoa CITES-lajeista Ymparisto.fi-sivustolta!

Teksti: Sami Nurmi
Kuvat: Inka Khanji ja Sami Nurmi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kasvisten tuontirajoite

Tullin maahantuontiohjeistus tiukentui – EU:n ulkopuolelta ei saa enää tuoda edes omenoita

Ruokatuotteiden tuominen maahan voi olla kallis virhe

Varo tätä viatonta eväsmokaa lennolla – tietämättömyys voi tuoda matkustajalle jättisakot

Savukehuijaus lentoasemalla

Älä narahda tähän lentokenttien järjestelmälliseen ja röyhkeään tupakkahuijaukseen – voit syyllistyä salakuljetukseen

Tullin tuontirajat

Muistathan tuontirajat? EU:n ulkopuolelta saapuvia matkailijoita voi odottaa tuplahintaiset mätkyt

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja