Etusivu > Matkavinkit > Pitkin poikin Australiaa

kenguru

Pitkin poikin Australiaa

Reppureissaajia ympäri maailman houkutteleva Australia on oikea mahdollisuuksien maa. Australiaan lähtevän pienen Euroopan asukin kannattaa muistaa, että pinta-alalla mitattuna Australia peittoaa Euroopan mennen tullen, joten siirtyminen paikasta toiseen vie paljon aikaa. Mutta mitäpä siitä, sillä matkan varrelle mahtuu toinen toistaan mieleenpainuvampia kokemuksia.

Monipuolinen kengurumaa

Vaikka Australia vaikuttaa tietyllä tapaa eurooppalaiselta, on australialaisilla oma rento otteensa elämään. Aidointa aussimeininkiä kerrotaan löytyvän maan länsirannikolta: Länsi-Australiassa eletään rennolla elämänasenteella ja nautitaan hienoista hiekkarannoista. Australialaiset viihtyvät ulkoilmassa, joten esimerkiksi Perthin rannoilta ja puistoista löytyy usein menoa ja meininkiä, puhumattakaan monista muista aktiviteeteista.

Mystisintä Australiaa voi etsiä maan keskiosasta, missä sijaitsee maailman suurin kivimonoliitti, Ayers Rock, joka on jo vuosisatoja ollut aboriginaalien Pyhä Kivi, Uluru. Ayers Rock on yksi Australian luonnonihmeistä: aavikon keskellä sijaitseva 340 metrin korkuinen kivi, joka vaihtaa väriä punaisen eri sävyistä lilaan ja okraan. Noin 400 kilometrin päässä Ayers Rockista, lähellä Australian maantieteellistä keskipistettä, sijaitsee Alice Springsin kaupunki, joka on lähtöpiste monille luontoretkille esimerkiksi Keski-Australian aavikkomaisemin.

Australian itärannikkoa kulkeva tie Sydneyn ja Cairnsin välillä kuhisee matkailijoita, sillä tuhannen kilometrin varrelle mahtuu pitkiä autioita rantoja, vilkkaita kaupunkeja ja henkeä salpaavia maisemia. Luonto on pistänyt parastaan muun muassa supersuositulla Whitsundaysilla ja maailmankuululla Isolla Valliriutalla.

Idän eksotiikan vastapainona kannattaa kokea pohjoisen tropiikki. Pohjois-Australian pääkaupunkina tunnettu Darwin on moderni ja trooppinen satamakaupunki, jossa on trooppisen ilmaston ansiosta runsaasti kasvillisuutta ja lämpöä. Parin tunnin ajomatkan päässä Darwinista sijaitsee Litchfieldin kansallispuisto, jossa voi palmupuiden katveessa ihailla esimerkiksi kahta upeaa vesiputousta, Wangia ja Florencea.

Jotta matkailijan valinnat eivät olisi liian helppoja, idän, lännen ja pohjoisen lisäksi Australialla on vielä omanlaisensa etelä. Australian etelärannikolta löytyy eristäytyneen Tasmanian lisäksi suurkaupunki Melbourne sekä eteläkärjen rannikolla mutkitteleva Great Ocean Road. Tasmanian saaren pääkaupunki, Hobart, on pieni satamakaupunki, josta on helppo tehdä retkiä ympäri Tasmaniaa. Tutustua voi esimerkiksi Port Arthurin historiallinen ympäristöön, Franklin Gordonin kansallispuistoon ja Unescon maailmaperintölistalle nousseeseen Cradle-vuoreen.

Bussipassilla Australian halki

Jos ei halua itse istua ratin takana vasemmanpuoleisen liikenteen armoilla, bussipassilla pääsee helposti liikkumaan ympäri Australiaa. Bussipassit ovat voimassa yleensä vuoden ja niillä voi koluta vaikka koko mantereen. Esimerkiksi Greyhoundilla on yli 1000 kohdetta ja istumapaikat voi varata vaikka edellisenä päivänä, joten joustoa ja valinnanvaraa löytyy.

Suosituin reitti Australiassa kulkee itärannikon Sydneystä koillisessa sijaitsevaan Cairnsiin. Tämä reitti vie pitkin Australian suosittua itärannikkoa, josta löytyvät mantereen parhaat rannat ja surffauspaikat sekä uskomattomia luontokuvia. Matkalla kannattaa katsastaa esimerkiksi Fraser Island, Whitsunday-saaret ja Iso Valliriutta. Matka Sydneystä Cairnsiin taittuu yleensä noin neljässä viikossa, mutta bussipassit antavat matkailijan kuitenkin itse päättää, haluaako olla tien päällä vain pari viikkoa vai vaikka useamman kuukauden.

Toinen suosittu reitti kulkee Darwinista Australian keskiosien läpi Adelaideen, Melbourneen tai Sydneyhyn. Tämän reitin maisemat poikkeavat täysin itärannikon antimista: matkalla pääsee kokemaan Australian äärettömät erämaat ja näkemään kuuluisan Ayers Rockin. Reissun aikana voi käydä myös Alice Springsissä, Kings Canyonissa, Kakadun kansallispuistossa ja karjatiloilla keskellä erämaata. Eloisasta Adelaiden kaupungista voi tehdä retken Kangaroo Islandille, eli kengurusaarelle.

Vaikka useimmissa bussipasseissa reitti on ennalta määrätty, lähes täyden liikkumavapauden saa valitsemalla Greyhound kilometripassin. Kilometripassissa maksetaan ennakkoon tietystä määrästä kilometrejä, joilla voi matkustaa minne haluaa, sinne tänne ja takaisin. Näiden bussien osalta kannattaa ottaa huomioon, että ne ajavat nopeinta reittiä, kun taas reppureissaajia varten suunnitellut, bussit kiertävät usein pidempää reittiä, jotta matkailijat pääsevät näkemään Australian mielenkiintoisimmat kolkat.

Lisätietoja Australian bussipasseista saa esimerkiksi Kilroy Travelsilta.

Omalla autolla pitkin ja poikin

Jos haluaa täydellisen liikkumavapauden kengurumaan kamaralla, kannattaa Australian menopeliksi valita oma vuokra-auto. Autolla pääsee lähes minne vaan ja jos auto on matkailuauto eli campervan, leirin voi pystyttää omasta mielestä mielenkiintoisille seuduille ja jäädä vaikka viikoksi. Matkailuautossa kulkee mukana keittiö ja australialaisten pakollista leiriytymisvälineistöä kuten piknikpöydät, joten se sopii myös budjettimatkailijoille. Jos on erityisen kiintynyt moderneihin mukavuuksiin, kalleimmissa automalleissa on myös suihku ja wc.

Tien päällä

Sydney on reppureissaajien pääkaupunki. Ennen kuin lähtee Sydneystä tien päälle, kannattaa katsastaa tämän Australian suurimman kaupungin tarjonta. Kansainvälisen kaupungin tunnelma on mielenkiintoinen sekoitus australialaisuutta ja eurooppalaisuutta amerikkalaisin maustein. Sydneyn kuuluisia nähtävyyksiä ja kolkkia ovat esimerkiksi Sydneyn oopperatalo, Harbour Bridge, Olympic Park ja Bondi Beach. Kannattaa kuitenkin pistäytyä myös idempänä, Blue Mountainsilla eli sinisillä vuorilla. Vuoret huokuvat sinisinä niitä peittävien eukalyptuspuiden takia, ja kauneimmillaan Cairnsiin asti yltävä vuorijono on Sydneyn lähellä.

Australian A1 highway Sydneystä Cairnsiin on monien ensikertalaisten suosima reitti ja samalla maailman pisin rantabulevardi, jonka varrelle mahtuu monenlaista nähtävää ja koettavaa. Sydneyn ympäristössä on monia siirtomaa-ajan alkupuolella perustettuja, 150-200 vuotta vanhoja kaupunkeja ja pikkukyliä. Matkalla voi käydä esimerkiksi Leurassa ja Katoombassa, joissa sekä luonto että kulttuuri kukoistavat.

Tyynenmeren rannalle kannattaa Sydneyn ja Brisbanen välillä suunnata viimeistään Byron Bayssa, joka sijaitsee noin 200 kilometriä Brisbanesta etelään. Byron Bay on Australian Kultarannikon alkupiste ja sen suosio matkailijoiden keskuudessa on vertaansa vailla. Byron Baysta löytyvät upeiden rantojen ja rennon meiningin lisäksi Australian hienoimmat majakat. Surffaajat suuntaavat Byron Baysta noin 100 kilometrin päähän pohjoiseen Surfers Paradiseen.

Rantaelämän jälkeen seuraava etappi on Brisbane. Brisbane on Australian kolmanneksi suurin kaupunki, jossa on lämmintä ympäri vuoden. Miellyttävän ilmanalansa ansiosta Brisbanesta löytyy paljon kauniita puistoja ja eukalyptusmetsiä, joihin voi tutustu esimerkiksi ajelulla pitkin Brisbane-jokea. Käsityöläistoreilta voi sunnuntaisin hankkia ainutlaatuisia paikallisten tekemiä matkamuistoja.

Brisbanesta on noin neljän tunnin ajomatka kiinnostavalle Fraser Island -dyynisaarelle, jota ei kannata ohittaa. Saari on kuin suoraan matkailumainoksesta: sininen, kristallinkirkas vesi, valkoinen hiekka ja paahtava aurinko ovat kuin rantaleijonien mieliksi suunniteltuja. Fraser Island onkin monien mielestä oikea paratiisi, ja samaa mieltä ovat olleet myös ne päättävät tahot, jotka nostivat Fraser Islandin Unescon maailmanperintölistalle. Fraser Islandilla voi kuitenkin uida vain sisäjärvissä, sillä meressä uimareita vaanivat hait, vaaralliset ameebat ja voimakkaat merivirrat. Fraser Islandilta pohjoiseen alkaa tuhannen kilometrin päähän ulottuva Iso Valliriutta, jonka monimuotoista, värikästä elämää voi seurata snorklaten tai sukeltaen.

Reitin viimeinen etappi on Cairns, Australian epävirallinen seikkailupääkaupunki. Cairnsissa voi kokeilla omia rajojaan erilaisten extreme-lajien parissa: adreneliiniarvoja voi kohottaa esimerkiksi koskenlaskulla, laskuvarjohypyllä. kuumailmapallolennoilla, ratsastamalla, maastopyöräilyllä tai merimelonnalla. Jos aikaa jää, kannattaa suunnata myös Cairnsin ja Port Douglasin välillä kulkevalle Captain Cook Highwaylle, joka tarjoaa autoilijalle ehkä Australian parhaimmat maisemat. Port Douglasin ympärillä kasvaa yksi maailman vanhimmista sademetsistä, jonka lajisto on säilynyt lähes muuttumattomana sadan miljoonan vuoden ajan. Sademetsiin järjestetään opastettuja kävelyjä, safareja ja yliyön kestäviä leirejä.

Enemmän tietoa Australiassa autoilusta saa Kilroy Travelsilta.

Milloin matkaan?

Sydneysta Cairnsiin suuntautuvalle reitille paras matka-ajankohta on syyskuusta helmikuuhun tai helmikuusta huhtikuuhun. Kannattaa muistaa, että vuodenajat ovat maapallon toisella puolella päälaellaan. Australian eteläosissa Sydneyn seutuvilla on syyskuussa aikainen kevät, jolloin ilmasto on australialaisella mittapulla mitattua viileä. Lämmintä vaatetusta kannattaa pakata mukaan myös silloin, jos matkustaa Sydneyhyn huhtikuun lopulla. Cairnsissa on aina lämmintä, mutta sadetta tulee enemmän marraskuusta maaliskuuhun.

Sydneystä Cairnsiin suuntautuvan reitin pituus vaihtelee noin 2 000-3 000 kilometrin välillä riippuen siitä, kuinka paljon lähtee reitiltä sivupoluille. Kiirettä pitävät varaavat reissuun kuukauden, mutta mieluiten matkaan kannattaa vähintään kaksi. Jos varaa reitin kulkemiseen 3-4 kuukautta, ehtii jo näkemään paljon enemmän. Samalla voi esimerkiksi työskennellä Working Holiday -viisumilla.

Working Holiday – työtä ja huvia

Working Holiday -viisumin turvin matkustaminen on erinomainen tapa tutustua todelliseen Australiaan ja australialaisiin. Budjettikin pysyy aisoissa, kun matkakassaa malttaa välillä kartuttaa töitä tekemällä. Työskentelyn ohella pääsee tietysti myös sisään australialaisten elämään ja näkee maasta uusia puolia.

Working holiday -viisumin Australiaan voi saada kuka tahansa enintään 30-vuotias Suomen kansalainen. Viisumin turvin voi oleskella Australiassa vuoden töitä tehden ja matkustaen, kun tavallisella turistiviisumilla maassa voi olla vain kolme kuukautta eikä töitä voi tietenkään tehdä. Yhtäjaksoisesti saman työnantajan palveluksessa voi Working holiday-viisumilla olla maksimissaan kuusi kuukautta. Working holiday -viisumilla työskentelevä on oikeutettu vähintään alan minimipalkkaan, eli mukaan tarvitsee varata myös verokortti ja pankkitilin numero palkanmaksua varten.

Jos on ensimmäisen työviisuminsa aikana menettänyt sydämensä Australialle, sinne tahtoo ilman muuta palata. Jos voi osoittaa, että on ensimmäisen viisumin aikana työskennellyt vähintään kolme kuukautta tietynlaisessa työssä tietyllä alueella, on mahdollista saada toinenkin Working holiday -viisumi. Australian viranomaisten sivuilta löytyy lisää tietoa Working holiday -viisumien ehdoista.

Lisätietoja Working holiday-viisumeista Kilroy Travelsilta.

Pätkätyötä melonifarmilla

Yleisesti ottaen töiden löytäminen on Australiassa helppoa, sillä kanavia on monia: apua löytyy toimivan puskaradion lisäksi lukuisista työnvälitystoimistoista, hostellien ilmoitustauluilta, internetistä sekä tietysti paikallisista sanomalehdistä. Working holiday -viisumilla voi myös opiskella, tosin enintään neljä kuukautta.

Australiassa riittää töitä laidasta laitaan: kuntoa ja rusketusta voi kohentaa hedelmiä poimimalla, vesipedon taitoja voi verestää sukellusopettajana ja auttavat kädet ovat tarpeen myös ravintoloissa, kahviloissa ja hostelleissa. Koulutetut ammattilaiset voivat löytää Australiasta myös alansa töitä, sillä esimerkiksi osaavista rakennusalan ammattilaisista, hoitohenkilökunnasta ja IT-alan osaajista on pulaa.

Työn lomassa kannattaa myös nauttia uuden mantereen mahdollisuuksista ja edetä matkalla työpaikasta toiseen. Working Holiday -viisumi on alun perin kehitetty tuomaan sesonkityövoimaa hedelmien ja marjojen poimintaan, ja monilla farmeilla töitä tehdään asuntoa, ruokaa ja pientä palkkaa vastaan. Esimerkiksi viinirypäleitä kerätään eteläisessä Australiassa helmikuusta huhtikuuhun ja läntisessä Australiassa huhtikuusta kesäkuuhun, joten sesongin myötä voi siirtyä Indian Pacific -junan kyydillä rannikolta toiselle.

Arvostele artikkeli: Pitkin poikin Australiaa
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,75/5
- 4 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo