Etusivu > Matkatoimistot > Matka-Vekka

Matkatoimisto Oy Matka-Vekka on vuonna 1972 perustettu valtakunnallinen matkatoimistoketju. Matka-Vekka toimii sekä matkanjärjestäjänä että matkanvälittäjänä.
Matka-Vekka on Suomen suurin matkatoimistoketju ja kuuluu pohjoismaiseen Primera Travel Group –matkanjärjestäjäkonserniin.
Konserni toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Matka-Vekalla on 27 toimistoa ympäri Suomea ja henkilökuntaa yhteensä 150 henkeä. Matka-Vekka omistaa myös Lomamatkat Oy:n, joka on Suomen neljänneksi suurin valmismatkanjärjestäjä.
Matka-Vekka on tunnettu erityisesti laivamatkojen järjestäjänä ja valmismatkojen myyjänä. Lähes kaikilla matkoilla on tarjolla suomenkielisen matkanjohtajan tai matkaoppaan palveluja kohdemaassa.
Yhtiön seuramatkoja myydään MatkaVekka –tuotenimellä. Matka-Vekan tuottamia seuramatkoja järjestetään eniten Baltiaan, Skandinaviaan ja muualle Eurooppaan.
Lomamatkat –tuotenimen alta puolestaan löytyvät Matka-Vekan tarjoamat valmismatkat kaukomaihin ja Etelä-Eurooppaan. Matka-Vekan suosituimpia tuotteita ovat perhelomat, kierto- ja kaupunkimatkat sekä Baltian kylpylämatkat. Matka-Vekka järjestää myös räätälöityjä ryhmämatkoja.
Matka-Vekan omistama Lomamatkat järjestää lentoja moniin kohteisiin Euroopassa ja muualla maailmassa. Lomamatkojen lennot lähtevät Helsinki-Vantaan lentokentän lisäksi myös maakuntakentiltä.
Matka-Vekka kuuluu myös Suomen suurimpien matkanvälittäjien joukkoon. Yritys välittää eri reittilentoyhtiöiden lentolippuja ympäri maailmaa. Matka-Vekka auttaa asiakasta matkan suunnittelussa sekä jatkoyhteyksien, majoituksen, vuokra-auton ja retkien varaamisessa.
Matka-Vekan matkoja voi varata matkatoimistoista, puhelinmyynnistä ja verkkokaupasta.
Matkavekka.fi – sivuilta löydät lähimmän matkatoimistosi yhteystiedot, tiedot matkatarjonnasta ja hinnoista sekä varausmahdollisuuden.