Etusivu > Matkatoimistot > Kaleva Travel

Kaleva Travel on Suomen suurin yksityinen matkatoimisto. Yrityksen valikoimista löytyy matkapaketteja ympäri maailmaa.
Kaleva Travel Oy perustettiin vuonna 1935, ja nykyisin se on Suomen suurin matkatoimisto. Yhtiöllä on 16 toimistoa ja toimipistettä Suomessa yhteensä 12 paikkakunnalla. Kaleva Travelin palveluksessa toimii 350 henkilöä.
Pääomistajana Kaleva Travelissa on Juuranto-Yhtiöt ja pienomistajina Kaleva Travelin johtoa. Yhtiön kansainvälisenä yhteistyökumppanina toimii Carlson Wagonlit Travel, joka on maailman suurin matkatoimistoketju.
Kaleva Travel -konsernilla on toimintaa Suomen lisäksi erityisesti Baltiassa. Virossa konserniin kuuluu vuonna 1991 perustettu tytäryhtiö Kaleva Travel AS, joka on Viron toiseksi suurin matkatoimisto. Latviassa toimiva Kaleva Travel SIA on perustettu vuonna 1992, ja se on maan toiseksi suurin täyden palvelun matkatoimisto. Liettuassa puolestaan toimii vuonna 1995 perustettu Kaleva Travel UAB, joka keskittyy liikematkustukseen. Suomen ja Baltian lisäksi Kaleva Travelilla on tytäryhtiö Kaleva Travel SRL Romaniassa.
Kaleva Travel omistaa 10 prosenttia hotellivarausjärjestelmä Hotelzon Groupista.
Kaleva Travelin valikoimista löytyy lomamatkoja Eurooppaan, Aasiaan, Afrikkaan, Lähi-itään, Intian valtamerelle, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, Etelä- ja Keski-Amerikkaan, Karibialle, Tyynenmeren saarille, Yhdysvaltoihin sekä Kanadaan.
Yhtiön matkapaketteja ovat all inclusive -matkat, golfmatkat, hiihtomatkat, häämatkat, juhlamatkat, junamatkat, lukijamatkat, Luxury Collection, maailman ympäri, risteilyt, seuramatkat, sukellusmatkat, urheilumatkat ja yhdistelmämatkat.
Kaleva Travelin sivustolla voi matkapakettien lisäksi varata pelkkiä lentoja ja hotelleja sekä vuokra-autoja kohteessa.
Kaleva Travelin suomenkielinen internetsivusto löytyy osoitteesta kalevatravel.fi.
Suomenkielistä asiakaspalvelua Kaleva Travel tarjoaa numerossa 0205 61 5615.