Etusivu > Matkatoimistot > Finnlines

Finnlines

Finnlines

Finnlines on yksi suurimmista matkustaja- ja merikuljetusliikenteen toimijoista Itä- ja Pohjanmerellä. Finnlinesin liiketoimintaan kuuluvat myös varustamotoiminta ja satamatoiminnot.

Finnlines perustettiin vuonna 1947. Vuoteen 1982 se oli Enso-Gutzeitin tytäryhtiö, kunnes yhtiö myytiin suomalaisille teollisuusyrityksille. Vuonna 2006 italialainen Grimaldi-varustamo sai haltuunsa Finnlinesin osake-enemmistön.

Finnlinesilla on matkustaja- ja rahtiliikenteessä käytössään yhteensä 27 alusta, joista 18 on yhtiön omia. Vuonna 2009 Finnlinesin palveluksessa oli yli 2 000 henkilöä.

Finnlinesin matkustajareitit

Helsingistä Finnlines vie matkustajia Saksan Travemündeen ja Rostockiin sekä Puolan Gdyniaan. Lisäksi Naantalista pääsee Finnlinesin laivoilla Ruotsin Kapellskäriin. Finnlinesin reitteihin kuuluvat myös matkat Malmösta Travemündeen, Lyypekistä Ventspilsin kautta Pietariin sekä Gdyniasta Rostockiin.

Finnlinesin ropax-laivasto on Itämeren suurin. Vuonna 2009 Finnlinesin 13 matkustaja-alusta kuljettivat yhteensä 533 000 matkustajaa.

Varustamotoiminta, merikuljetukset ja satamatoiminnot

Finnlines on alansa johtavia toimijoita Itämerellä, Pohjanmerellä ja Biskajanlahdella. Ro-ro-liikennettä Finnlines harjoittaa omalla nimellään Itämerellä ja Pohjanmerellä sekä joillakin reiteillä FinnLink-, NordöLink- ja TransRussiaExpress-nimillä.

Finnlines on osa Grimaldi-ryhmittymää. Grimaldi-ryhmittymä on yksi maailman suurimmista ro-ro-operaattoreista, joten Finnlines pystyy tarjoamaan linjaliikenteen palveluita myös Välimeren, Länsi-Afrikan sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikan alueella.

Finnlines tarjoaa myös satamapalveluja lähinnä Helsingissä, Turussa ja Kotkassa.

Finnlines ‒ Finnlinesin matkustajasivut: matkan varaus, reittitiedot ja palvelut

Kuva: Finnlines

Arvostele artikkeli: Finnlines
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo