Etusivu > Matkatoimistot > EF Education First

Ruotsalainen EF Education First on maailman suurin yksityinen kielikouluttaja. Nimellä EF tunnettu yritys lähettää myös suomalaisia maailmalle oppimaan kieliä autenttisessa ympäristössä.
Bertil Hult perusti EF Education Firstin Ruotsissa vuonna 1965. Ensimmäisiä kielikoululaisia olivat paikalliset lukiolaiset, jotka Hult vei Englantiin oppimaan maan kieltä. Sittemmin EF Education First on kasvanut maailman suurimmaksi yksityiseksi kielikouluttajaksi.
EF on laaja organisaatio. Yhtiöllä on 15 sisaryritystä ja kielikoulutuksen, opetusmatkojen, kulttuurivaihdon sekä akateemisten opintojen parissa toimivaa ei-kaupallista organisaatiota. EF:n palveluksessa toimii noin 29 000 työntekijää, opettajaa ja vapaaehtoista. Toimistoja ja kouluja sijaitsee yli 50 maassa.
EF:n ohjelmavaihtoehtoja ovat kielten opiskelu ulkomailla, paikalliset kielikoulut, kielikoulutus verkossa, kielikoulutus yritysasiakkaille, tutkinto-ohjelmat ulkomailla, Educational Tours, kulttuurivaihto sekä vakuutuspalvelut.
EF:n valikoimasta suosituimpia ovat EF Kielimatkat, EF Kansainväliset Kielikoulut ja EF Opintovuosi Ulkomailla. Niistä EF Kielimatkat on suunnattu 9–19-vuotiaille koululaisille, ja kurssit sijoittuvatkin kesäkuukausille. EF Kansainväliset Kielikoulut tarjoavat intensiivisiä kielikursseja yli 16-vuotiaille opiskelijoille ja aikuisille. Kielikoulujen pituus vaihtelee ohjelmasta riippuen kahdesta viikosta jopa vuoteen. EF Opintovuosi Ulkomailla kestää 6 tai 9 kuukauden ajan ja on suunnattu yli 16-vuotiaille.
EF.fi – tutustu yritykseen sen verkkosivuilla
Kuva: EF Education Oy