Browsing Tag

Aasia

Aasia Kambodza Siem Reap

48 tuntia Siem Reapissa + video

torstai, helmikuu 22, 2018

Siem Reap on Kambodzan neljänneksi suurin kaupunki, jonka maailmankuulu Angkorin temppelialue vetää paikalle yli miljoona turistia vuosittain. Se on kuin kiiltokuva Kambodzasta, joka kuitenkin haalistuu heti kaupungin keskustasta poistuttaessa. Me olimme Siem Reapissa vain kaksi päivää ja valitsimme sen kohteeksemme puhtaasti Angkorin temppelialueen vuoksi. Mikäli mietityttää, kannattaako Siem Reapiin lähteä pariksi päiväksi, tässä tulee vastaus. KYLLÄ!

Ensimmäinen päivä omistettu temppelikierrokselle: Bayon, Ta Phrohm ja Angkor Wat

Angkorin temppelialueen lipuista on mahdollista valita neljän lipun välillä. Koska kahden päivän lippua ei ollut mahdollista ostaa, päätimme selvitä yhden päivän lipulla (37 $) ja sykkiä menemään koko temppelikierroksen yhdessä päivässä. Tässä olisi voinut valita, käykö kolmella vai viidellä temppelillä. Meidän rundimme keskittyi Bayoniin, Ta Phrohmiin ja Angkor Watiin.

Temppelialue on valtava ja kolmenkin kiertämiseen on hyvä varata ihan vähintään viisi tuntia. Temppelipäivälle en lähtisi tekemään muita suunnitelmia. Ravitseva aamiainen napaan ja menoksi!Varasimme tuktuk-kuskin etukäteen kuskaamaan meitä temppeliltä toiselle. Hän ei kiertänyt kanssamme ja tietämys (sekä kielitaito) rajoittui lähinnä kunkin temppelin nimeen. Se ei meitä haitannut, sillä olimme kaivaneet netistä tiedot kännykkäämme ja uuteen temppeliin saapuessamme luimme perustiedot screenshoteista. Mietimme hetken, pitäisikö palkata englanninkielinen opas, mutta 40 dollarin hinta ei tuntunut sen arvoiselta.

Alussa jokainen raunio herätti tuntemuksia, mutta yllättävän nopeasti toisiaan muistuttaviin maisemiin kuitenkin turtui. Suurin wow-elämys oli odotustenkin mukaisesti itse Angkor Wat. Se on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin muut temppelit. Maailman suurin uskonnollinen rakennus oli juuri sellainen kun olin odottanut. Angkorin alueen suurimpana ja parhaiten säilyneenä temppelinä se on ainoa, joka on pysynyt merkittävänä uskonnollisena keskuksena perustamisestaan lähtien. Temppelistä on tullut Kambodzan symboli, joka löytyy maan lipustakin. Kamerani rulla täyttyi kuvista temppeleistä, mutta kovin hyviä otoksia oli siinä ihmispaljoudessa liki mahdoton saada.   

Helppo ote kaupungista muutamassa tunnissa – toinen päivä Siem Reapin keskustassa palloillen

Matkustaessa yksi parhaista asioista on aamut ja se, kuinka kaupunki herää uuteen päivään. Siem Reapissa turistit valtaavat nopeasti kadut, mutta nähtävissä on myös koululaisia ja kauppiaita matkalla omiin toimiinsa. Kaupungissa on sen kokoon nähden paljon kauppoja ja toreja, joilla voi käydä tekemässä ostoksia. Keskustassa on myös vieri vieressä erilaisia kauneushoitoloita. Mikä olisikaan ihanampaa Angkorilla käveltyjen kilometrien jälkeen kuin jalkahieronta? Khmer Wellness Spa Rambutan-kadulla tarjosi todella onnistuneen kokemuksen. Manikyyri, pedikyyri ja jalkahieronta kustansivat yhteensä 15 euroa.

Siem Reapin keskusta oli huomattavasti pienempi kuin mitä etukäteen oletin. Ravintoloita kuitenkin löytyy paljon. Mieleenpainuvin ateria nautittiin Spoons-nimisessä ravintolassa, joka on EGBK:n pyörittämä paikka, joka tukee köyhiä nuoria, joilla ei olisi mahdollisuutta kouluttautua muuten. Kokki- ja tarjoilijaopiskelijat olivat supersympaattisia ja palvelu henkilökohtaista. Miljöö oli aivan ihana ja ruoka maukasta. Harmi ettei tästä paikasta tullut otettua yhtä ainutta kuvaa!

Siem Reap on vilkkaimmillaan auringon laskettua. Kulttuuriähkyn saaneet turistit rientävät illan bailuihin Pub Streetille tai tyytyvät rentoon istuskeluun kuten me. Night Marketin avautuessa joen ympäristö täyttyy niin kauppiaista, paikallisista kuin turisteista. Ruokaa on sillan toisella puolella ja tavaroita toisella. Luin jostain, että Siem Reapin erikoisuus on friteerattu tarantella. Sitä etsimme, mutta emme löytäneet mistään. Kysyimme paikalliselta, mistä näitä kuuluisia friteerattuja ötököitä voisi löytyä ja hän vastasi vain, että älkää syökö niitä, saatte myrkytyksen.Mielestäni rapiat 48 tuntia Siem Reapissa oli riittävä aika kaupunkiin tutustumiseen, sillä varsinaista nähtävää temppelialueen lisäksi on varsin vähän. Jos historia kiinnostaa enemmän, kannattaa ehdottomasti varata temppelikierrokselle useampi päivä. Lisäksi kivoja päiväretkiä olisi voinut tehdä Siem Reapista käsin, mutta ajan ollessa rajallinen meidän reissumme jatkui Siem Reapista suoraan Bangkokiin.

Löytyykö sieltä ruudun takaa Siem Reapin kävijöitä? Oletteko kenties maistaneet sitä kuuluisaa tarantellaa?

**************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Bangkok Hotelliarvostelu Thaimaa

Se kerta kun törsättiin – One night in Lebua at State Tower

keskiviikko, tammikuu 31, 2018

Kaikki lähti siitä, kun luin artikkelin halvoista kaupungeista majoittua viiden tähden hotellissa. Sitten Mirka kirjoitti Bangkokin kattoterasseista ja vinkkasi, että Lebua at State Towerista saa huoneita yllättävän halvalla. Menin tarkastamaan hinnat enkä voinut uskoa silmiäni. 119 euroa sviitistä. Olisihan meille tavallinenkin huone kelvannut, mutta niitä ei näyttänyt olevan myynnissä. Silloin vielä mietin, että tavalliset huoneet on varmaan loppuneet. Esittelin upean ideani Ronnylle kolmella perustelulla: tämä olisi meidän reissumme viimeinen hotelliyö, ei mistään saa näin halvalla sviittiä ja no, yolo. Emmimme pari päivää ja lopulta varausta tehdessämme huomasimme, että hinta oli noussut 133 euroon. Pakkohan tämä majoitus oli buukata ennen kuin hinta nousee pilviin!

Saapuminen Bangkokiin oli luksuksesta kaukana. Lähdimme Siem Reapista iltalennolla, joka oli reilun tunnin myöhässä. Tulimme Suwarnabhumille yhden pintaan ja jonotimme taksia liki tunnin. Olimme buukanneet ensimmäiselle yölle Lebuan lähellä sijaitsevan La Résidence Bangkok -hotellin, jota taksikuski ei meinannut millään löytää. Puoli kolmelta vihdoin nukkumaan ja herätys soimaan ajoissa – emmehän halunneet menettää yhtään hetkeä seuraavassa majoituksessamme.

Sviitti kuin 90-luvun amerikkalaiskoti

Sen sijaan saapuminen Lebua at State Toweriin meni juuri niinkuin olin etukäteen ajatellut. Aula oli upea ja samantien meitä tuli paapomaan ties kuinka monta hotellin työntekijää. En ollut etukäteen selvittänyt kovin tarkkoja speksejä hotellista, mutta pian selvisi, että kaikki hotellin huoneet olivat sviittejä. Omamme sijaitsi kerroksessa 24. Pettymykset alkoivat kun avasin sviittimme oven. Kolkko eteisaula, kulahtanut parketti ja yksi orkidea lipaston päällä. Kun matkaa jatkoi käytävää pitkin, oli edessä keittiö, parveke ja olohuone. Parveke, ilman yhtä ainutta kalustetta. Keittiö suoraan 90-luvun jenkkielokuvasta. Missä oli se upea sviitti, jonka olin kuvissa nähnyt?  Tiesimme, että meidän halpa sviittimme oli hotellin alinta kastia. Todellista luksusta olisi ollut Tower Club sviitti, jonka hintaan kuuluu myös lounge. En silti odottanut ihan näin kulahtanutta huonetta. Siellä me hekotimme, 64-neliöisessä sviitissämme, joka näytti amerikkalaiskodilta ilman yhtä ainutta wow-elementtiä. Mielessäni solvasin itseäni surkeasta ideasta ja rahojen tuhlaamisesta. Mitä kaikkea muuta tälläkin summalla olisi saanut?

Pieni ja tavallinen allasalue

Bangkokin siluettia omalta parvekkeeltamme tarpeeksi kauan ihailtuamme vedimme uimakamppeet niskaan ja lähdimme allasalueelle. Täysin varjossa oleva allasalue jatkoi hotellin vanhentunutta linjaa. Se oli hotellin kokoon nähden pieni ja tavallinen. Missä oli infinity pool? Entä hierovat suihkut? Ehkä niissä modernimmissa Bangkokin hotelleissa.

Ravintola Sirocco ja tarina siitä, kuinka naamakerroin ei riitä

I’m sorry Miss, the restaurant is full.

State Towerissa sijaitsee maailman parhaaksi kattoterassiksi useaan otteeseen valittu Sky Bar sekä tunnustuksia saanut Sirocco-ravintola. Olin etukäteen kaavaillut, että koska ruokamme olivat kolmen viikon ajan kustantaneet keskimäärin 2-4 euroa, olisi nyt aika vähän fancymman illallisen. Laitoimme ykköset niskaan ja marsimme hissille. Aulassa oli useampi työntekijä ohjaamassa hotellin asukkeja ja vieraita oikeisiin hisseihin. Tiedustellessamme, onko Sirocossa tilaa, nainen meni vaikeaksi ja alkoi esitellä meille toista, 52-kerroksessa sijaitsevaa ravintolaa. Katsoimme menun, mutta ruoka ei sytyttänyt ollenkaan. Kysyessäni uudelleen Siroccon tilanteesta, hän kysyi huoneen numeromme ja kertoi ravintolan olevan täynnä. Harmittelimme ja sanoimme lähtevämme metsästämään hyvää ravintolaa muualta. Sitten kääntyi ääni kellossa ja työntekijä lupasi selvittää, josko sittenkin mahtuisimme Siroccoon. Kului muutama minuutti ja saimme tiedon, että pääsisimme ylös sittenkin.

Tyrmistykseksemme huomasimme, että ravintolan paikoista juuri ja juuri puolet oli täytetty. Tyhjiä pöytiä oli vaikka muille jakaa. Törkeää ja älyttömän vanhanaikaista olettaa, että nuorella pariskunnalla ei olisi rahaa syödä juhlavammin. Satuimme kuulemaan, kun sama touhu jatkui toisen nuoren kundin yrittäessä varata pöytää Siroccoon seuraavalle illalle. Tämä meni lankaan ja varasi pöydän siitä 52-kerroksen Breeze-ravintolasta Siroccon sijaan. 
En lähde kieltämään, olihan Siroccossa upeat puitteet. En ole koskaan syönyt niin hienoissa maisemissa. Palvelu oli kohdallaan ja tarjoilijoita vilisi ympärillämme jatkuvasti. Livebändi soitti ylätasanteella ja loi romanttista tunnelmaa. Ruoka oli hyvää, muttei tajunnanräjäyttävää. Mitään erikoisia makuyhdistelmiä tai wau-efektiä ei ainakaan meidän annoksissamme ollut. Täällä maksat puitteista. Alkupalat maksoivat muistaakseni 30-40 euroa, pääruuat 50-70 euroa ja lasi (halvinta) viiniä reilu 20 euroa.

En menisi uudelleen

Käytän hotelleihin yleensä vain pienen osuuden matkabudjetista. Majoitus ei ole listalla ensimmäisenä varsinkaan eksoottisissa kohteissa, joissa tärkeämpää on tutustua kohteeseen ja käydä majoituksessa lähinnä nukkumassa. Tarkastin, että kolmen viikon reissumme keskiyön hinta vielä tämän Lebuan korotuksen jälkeenkin oli vain 33 euroa. Tämänkaltaisten, epäonnistuneiden hotellikokemusten jälkeen pienten boutique-hotellien ja halvempien majatalojen suosio vain nousi silmissäni. Palvelu on henkilökohtaisempaa ja jokainen asiakas on samanarvoinen.

Ei tule varmaan yllätyksenä, että minun kokemukseni Lebua at State Towerissa oli pettymys. Päällisin puolin kaikki on kunnossa ja vaikutelma etenkin aulassa ja kattobaarissa on upea. Vieraiden silmien kantamattomissa kuitenkin repsottaa ja pahasti. Hotelli on varmasti ollut loistossaan joskus, mutta kaipaisi nyt kipeästi päivitystä ja materiaalien uusimista. Sviitti oli kulahtanut ja jäänyt sisustukseltaan kauas 90-luvulle.

Ei kokemus täysi fiasko kuitenkaan ollut. Aamiainen oli todella hyvä, ehkä jopa yksi parhaista mitä olen syönyt. Monipuolinen hedelmävalikoima, valmiiksi tehdyt smoothiet, puuro- ja jugurtti-annokset sekä egg-station osaavine kokkeineen olivat mieleeni. Myös hotellin keskeinen sijainti ja mainio palvelu saavat minulta pisteitä. Haluamani ripauksen luksusta sain ruokaillessame Siroccossa. Toki olisimme voineet tehdä pöytävarauksen erikseen ja tutustua vain maailmankuuluun ravintolaan vierailijan näkökulmasta. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, etteikö olisi ollut ihanaa tassutella korkokengistä kipeytyneillä jaloilla suoraan omaan huoneeseen baarista ja kylvyn kautta nukkumaan.Löytyykö teiltä vastaavanlaisia kokemuksia? Onko joku kenties yöpynyt Lebua at State Towerissa?

********************************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Aasia Hoi An Vietnam

Kolme ihanaa päivää Hoi Anissa

sunnuntai, tammikuu 14, 2018

Hyvin harvoin jokin paikka muistuttaa tismalleen sitä, mikä on tuttu haaveista. Hoi An oli juuri sellainen kuin olin odottanut. Kolme päivää kaupungissa tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta, vaikka todellista nähtävää kaupungissa on vähän. Se tunnelma ja kauneus houkuttelivat jäämään ja saavat varmasti monet palaamaan kaupunkiin aina uudestaan ja uudestaan.

Hanoin räkäisen hotellin ja Halong Bayn minihytin jälkeen oli ihana päästä majoittumaan kunnon hotelliin. Hoi An Le Pavillion Luxury Resort & Spa löytyi Hotels.comista päivän diilinä ja yksi yö kustansi kokonaiset 32 euroa. Kun saavuimme hotellille en voinut uskoa silmiäni. Saako todella parilla kympillä näin mahtavaa palvelua näin hienoissa puitteissa? Saimme kaiken kukkuraksi vielä pienen upgraden parempaan huoneeseen parvekkeella, mikä oli myös mukava yllätys.

Meillä oli tasan yksi agenda Hoi Anissa: teettää Ronnylle kaksi pukua. Niinpä lähdimme heti ensimmäisenä päivänä metsästämään sopivaa räätäliä. Olin etukäteen bongannut Yalyn monesta blogista, mutta halusimme tehdä omaa vertailua ja olla varmoja hyvästä hintalaatusuhteesta. Yalyn lisäksi tsekkasimme kolme muuta räätäliä. Hintoja ja materiaalivaihtoehtoja huolellisesti vertailtuamme emme päätyneetkään Yalyyn, sillä ylivoimaisesti paras hintalaatusuhde oli Simon the Tailorilla. Puvut tulivat valmiiksi reilussa vuorokaudessa ja Ronny oli tulokseen todella tyytyväinen! Kirjoitan vielä oman postauksen vaatteiden teettämisestä Vietnamissa vinkkeineen.Illan hämärtyessä Unescon perintökohde, Hoi Anin vanha kaupunki, pääsi ihan uuteen loistoon lyhtyjen sytyttyä. Ja samalla täyttyi sadoista valokuvia räpsivistä turisteista. Ketään ei tuntunut haittaavan jatkuva vesisade, vaan ihan kaikkialla mihin meni, oli joku käsi ojossa ottamassa selfietä. Allekirjoittanut tietysti mukaan lukien! Hienojen kuvien ottaminen tosin osoittautui todella haastavaksi tehtäväksi siinä ihmispaljoudessa ja vesisateessa.

Kauniista maisemista pääsi nauttimaan myös joen rannalla. Lyhtyjen valot heijastuivat upeasti veteen ja yhtenä iltana jopa sadekin lakkasi rannassa istuskelun ajaksi. Jotkut hyppäsivät veneeseen jokiajelulle, me ihailimme maisemaa maalta käsin. Kaikkialla oli niin kaunista! Ihanan romanttista tunnelmaa lisäsi vastarannalta kaikuva livebändin soitto.Yhtenä päivänä aamu näytti kirkastuvan eikä sadepilviä näkynyt, joten uskalsimme lähteä pyöräretkelle. Ajoimme pitkin kaupunkia puoli päivää aina paikallisten asuinalueiden läpi, keskustan liikenteessä peläten ja riisipelloille ja rannalle pysähtyen. Tuoreen vastapuristetun ananasmehun nauttiminen typötyhjällä rannalla tuulen puhaltaessa hiekkaa silmiin oli yksi koko reissun mieleenpainuvimmista hetkistä. Myös tyhjät riisipellot ja siellä vallitseva hiljaisuus olivat pysäyttäviä.


Vaikka joka päivä satoi, me todella nautimme olostamme Hoi Anissa. Hanoin syke ja Halong Bayn intensiivisyys olivat muisto vain kun lipitin katetuilla terasseilla kahviani ja seurasin kaupungin elämänmenoa. Oli mukavaa kun ei tarvinnut kiirehtiä mihinkään. Oli aikaa käydä urheilemassa hotellin omalla salilla ja palauttavassa hieronnassa sen jälkeen. Syödä tasaisin väliajoin ja mennä aikaisin nukkumaan. Ihan tunsin kuinka hyvin keho voi Hoi Anissa.

*************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Hanoi Tapahtuma Vietnam

Uusivuosi Hanoissa

torstai, tammikuu 11, 2018

Lähdemme usein kaukomatkalle vuoden vaihteessa. Töiden ja opiskelujen puolesta se on kaikista helpoin aika ottaa lomaa. Haittapuoli toki on, että lentojen ja hotellien hinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin offseasonina. Tänä vuonna päätimme jo liki puoli vuotta etukäteen, että uusivuosi vietettäisiin Aasiassa. Tiedostin, että idässä vuosi vaihtuu eri aikaan, mutta uskoin, että turisteille suunnattuja uudenvuodenaaton juhlia löytyisi ainakin suurimmista kaupungeista. Niinpä päädyimme viettämään uuttavuotta Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa.

Meille tärkein prioriteetti aatolle oli hyvä illallinen viihtyisässä ravintolassa. Vanhan kaupungin ravintoloissa ja baareissa mainostettiin erilaisia uudenvuoden kekkereitä, jossain naamiaisia ja jossain perinteisiä illallisia. Luotimme kuitenkin paikallisten sanaan, ja saimme kuin saimmekin pöydän neljälle vielä edellisenä iltana monta suositusta saaneesta Madame Hien -ravintolasta. Se vaikutti poikkeuksellisen lupaavalta, vaikka heillä ei mitään erityisiä uudenvuoden juhlia ollutkaan.

Madame Hien oli todellinen nappivalinta. Miljöö oli ihana ja ruoka älyttömän hyvää. Ravintolassa oli seuranamme niin paikallisia kuin turistejakin, mutta varsinaista riehakasta juhlatunnelmaa pahvitorvineen, serpenteineen ja hassuine hattuineen ei niinkään. Se ei haitannut meitä yhtään. Söimme neljän ruokalajin illallisen, jonka jokainen annos hiveli makuaistia eikä mitään jäänyt lautaselle. Kellon lähestyessä puoltayötä ravintola hiljeni, joten päätimme lähteä kohti Hoàn Kiêm-järveä, jonne tiesimme ihmisten kerääntyneen. Kymmentä vaille kaksitoista haimme vielä kioskilta skumpan ja kirmasimme kohti tungosta. Turisteja ja paikallisia oli lammen ympärillä paljon, mutta mahduimme kuitenkin hyville pelipaikoille aivan rantaan. Oopperatalon suunnilta raikasi jonkunnäköinen DJ-setti ja basso jumputti tahdit vuoden viimeisille minuuteille.Itse vuodenvaihde tuli jotenkin yllättäen. Vaikka ihmisiä oli paljon, kukaan ei laskenut ääneen vuoden viimeisiä sekunteja. Takanamme oleva orkesteri soitti ihan samaan tahtiin kuin edellisenä vuonna eikä tehnyt elettäkään vuoden vaihduttua. Lammen toisella puolella ammuttiin raketteja noin kolmenkymmenen sekunnin ajan. Siinä sitten kännykän kellosta huomattuamme vuoden vaihtuneen poksautimme skumpan, annoimme uudenvuoden pusut ja nostimme lasit uudelle vuodelle. Odotin vähän massiivisempaa ilotulitusta, mutta muuten vuodenvaihde meni juuri niin kuin olin etukäteen ajatellut.

Yllättävää oli se, mitä tapahtui vuoden vaihtumisen jälkeen. Alle puolessa tunnissa lammen rannat tyhjentyivät ihmisten lähtiessä valtavina massoina pois skoottereineen. Baariinko? Epäilen, että ei, vaan kotiin. Kävelimme muutaman baarin ohi, mutta minkäänlaista meininkiä ei näkynyt. DJ rannassa lopetti soittamisensa ja paikka tyhjeni silmissä. Meitä tämä ei haitannut, koska edessä oli aikainen herätys Halong Baylle. Varmaan jos olisi lähtenyt etsimään bailuja, olisi varmasti löytänyt etsimänsä ainakin niistä kuppiloista, joissa olimme aiemmin nähneet mainoksia uudenvuoden juhlista. Veikkaan, että myös joissain isommissa hotelleissa oli kekkereitä. Me majoituimme budjettivaihtoehdossa Hanoi View 2 -hotellissa (en muuten suosittele kenellekään, aika karsea hotelli), jossa ei ollut mitään vuoden vaihtumiseen viittaavaakaan. Kun saavuimme hotellille yhden jälkeen, ei aulassa ollut kuin kaksi nukkuvaa työntekijää ja muuten hiirenhiljaista.

Olisiko sitten kannattanut viettää uuttavuotta jossain muualla? Me olimme tyytyväisiä valintaamme jäädä Hanoihin, mutta jos olisi halunnut perinteisemmän uudenvuoden, vähän turistimpi kohde olisi saattanut kuitenkin olla parempi. Myös lapsiperheille Hanoin uusivuosi olisi melko mitäänsanomaton. Esimerkiksi Hoi Anissa hotellimme oli järjestänyt juhlat, jossa tarjolla oli ”gala dinner” ja oletettavasti myös ilotulitteita ja hassuja somisteita. Samoin Phu Quocilla ja jopa Laosin Vientianeessa hotellit olivat panostaneet vuoden vaihteeseen ja se näkyi kaikkialla kaupungissa. Uskoisin, että suhteessa mitä enemmän länkkäreitä, sen suuremmin aattoon panostetaan.

Lähdimme Halong Baylle uudenvuodenpäivänä. Mietimme hetken, pitäisikö aatto viettää vesillä, mutta olen tyytyväinen, että päädyttiin lähtemään risteilylle vasta seuraavana päivänä. Meidän budjettimme ei taipunut luksusristeilijään ja keskivertopurkilla seilailu pimeällä lahdella ei välttämättä olisi ollut kovin hohdokasta. Halong Bayllä on talvella oikeasti melko kylmä ja inhottavan kosteaa. Lisäksi risteilyn ohjelma oli ainakin meillä niin intensiivinen, että en olisi varmaan pysynyt edes hereillä vuoden vaihtumiseen saakka, joten senkin puolesta aatto kaupungissa oli parempi idea.

Oletteko te viettäneet uuttavuotta Kaakkois-Aasiassa? Miten meni?

*************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!