Browsing Tag

Aasia

Aasia Colombo Matkakertomus Sri Lanka

Työreissu Colomboon toi ensikosketuksen Sri Lankaan

lauantai, heinäkuu 7, 2018

Tämän vuoden matkamessuilla Sri Lankan pisteellä iski pieni matkakuume. Maan monipuoliset aktiviteettimahdollisuudet, upea luonto, ikoninen junamatka Ellasta Nuwara Eliyan kaupunkiin, pitkät ja kauniit hiekkarannat ja turkoosina hohtava vesi vetivät puoleensa. Toisin sanottuna kaikki muu houkutteli minua paitsi maan suurin kaupunki Colombo. Kuitenkin juuri sinne päädyin ensimmäiselle messumatkalle.

Lähdimme kohti Colomboa maanantaina yölennolla ja palasin jo eilen perjantaina. Työmatkoilla ei yleensä olekaan tarkoituksena pällistellä nähtävyyksiä ja nauttia kohteesta, vaan keskittyä täysillä edustamiseen. Kun kyseessä kuitenkin oli minulle täysin uusi maa, oli pakko päästä torstaina messujen päätyttyä lyhyelle nähtävyyskierrokselle hirvittävästä väsymyksestä huolimatta. Niinpä vain tunti ennen auringonlaskua lähdimme kiertämään Google Mapsiin tähdittämiäni kohteita. Onneksemme Colombossa ei ole hirveästi nähtävää. Kävely pitkin Galle Facen rantaviivaa, Seema Malakan buddhalainen temppeli ja Beira Laken puisto, Jami Ul-Afarin moskeija sekä Dutch Hospitalin alue ostos- ja ruokapaikkoineen tulivat kaikki nähtyä yhdessä illassa!

Seema Malakan buddhalainen temppeli oli mieleenpainuvin kokemus. Meidän lisäksemme paikalla ei ollut kuin muutama muu kävijä, joten paikkaan sai tutustua ihanan rauhassa. Lammesta heijastuvat laskevan auringon säteet saivat temppelin hohtamaan kauniisti. Temppelissä oli myös meditointiin tarkoitettu sali, mutta sietämättömän kuumuuden vuoksi meditointi ei käynyt edes mielessä. Kolmenkymmenen asteen kuumuus yhdistettynä liki yhdeksäänkymmeneen nousseeseen koesteusprosenttiin tuntui poikkeuksellisen pahalta kun oli viettänyt pelkästään ilmastoidussa tilassa edelliset pari päivää. Jatkoimme matkaa Seema Malakalta keskustan toiselle puolelle kaupungin vanhaan osaan Fortiin tuktukilla. Liikenne oli aivan kuin muissa Kaakkois-Aasian kaupungeissa: tööttäykset raikuivat ja kukaan ei noudattanut liikennesääntöjä. Seitsemän jälkeen ruuhkat olivat onneksi hellittäneet iltapäivästä, ja matkantekoon meni vain noin vartti. Ehdimme juuri ja juuri valoisaan aikaan Jami Ul-Afarin moskeijalle, nappasimme kuvat ja jatkoimme matkaa kohti Dutch Hospitalia.

Colombon suurimmat länkkärivivahteet löytyvät Old Dutch Hospitalin ympäristöstä. Hollannin siirtomaavallan ajalta jäänyt vanha sairaala on kunnostettu ja muutettu ravintola- ja ostoskeskittymäksi. Kolonialismi näkyi Fortin arkkitehtuurissa muutenkin selvästi. Vanhoja, länsimaisia hallintorakennuksia ja palatseja on siellä täällä koristamassa muuten ajoittain karua kaupunkimaisemaa. Old Dutch Hospitalissa livebändi, paikallisten tanssiesitys ja terassit pitivät turistin tyytyväisenä. Dutch Hospitalissa sijaitsee myös kenties Colombon kuuluisin ravintola, Ministry of Crab, mutta syötyämme edellisellä viikolla Espanjassa liki pelkkää sea foodia joka päivä, ei suoranaisesti tehnyt rapuja mieli.

Trooppisesta illasta voi nauttia jollain Colombon kattoterasseista. Me valitsimme Mövenpick Hotel Colombon, josta on näkymä niin merelle kuin kaupunkiinkin. Halvat cocktailit ja 24 kerroksesta avautuva näkymä ei ollut hassumpi tapa päättää päivä.

En varmasti ehtinyt näkemään Colombosta kuin murto-osan, mutta tämän perusteella en erityisesti ihastunut kaupunkiin. Colombo vaikutti melko tylsältä paikalta, jonne en koe tarvetta palata. Sen sijaan Sri Lankan reppureissu, jolla pääsisi kiertämään luontokohteita ja nauttimaan ihanista rannoista kutkuttaa nyt entistä enemmän. Joku päivä palaan, aivan varmasti. 

Oletteko te käyneet Colombossa? Mitä fiiliksiä?

************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

 

Aasia Kambodza Siem Reap

48 tuntia Siem Reapissa + video

torstai, helmikuu 22, 2018

Siem Reap on Kambodzan neljänneksi suurin kaupunki, jonka maailmankuulu Angkorin temppelialue vetää paikalle yli miljoona turistia vuosittain. Se on kuin kiiltokuva Kambodzasta, joka kuitenkin haalistuu heti kaupungin keskustasta poistuttaessa. Me olimme Siem Reapissa vain kaksi päivää ja valitsimme sen kohteeksemme puhtaasti Angkorin temppelialueen vuoksi. Mikäli mietityttää, kannattaako Siem Reapiin lähteä pariksi päiväksi, tässä tulee vastaus. KYLLÄ!

Ensimmäinen päivä omistettu temppelikierrokselle: Bayon, Ta Phrohm ja Angkor Wat

Angkorin temppelialueen lipuista on mahdollista valita neljän lipun välillä. Koska kahden päivän lippua ei ollut mahdollista ostaa, päätimme selvitä yhden päivän lipulla (37 $) ja sykkiä menemään koko temppelikierroksen yhdessä päivässä. Tässä olisi voinut valita, käykö kolmella vai viidellä temppelillä. Meidän rundimme keskittyi Bayoniin, Ta Phrohmiin ja Angkor Watiin.

Temppelialue on valtava ja kolmenkin kiertämiseen on hyvä varata ihan vähintään viisi tuntia. Temppelipäivälle en lähtisi tekemään muita suunnitelmia. Ravitseva aamiainen napaan ja menoksi!Varasimme tuktuk-kuskin etukäteen kuskaamaan meitä temppeliltä toiselle. Hän ei kiertänyt kanssamme ja tietämys (sekä kielitaito) rajoittui lähinnä kunkin temppelin nimeen. Se ei meitä haitannut, sillä olimme kaivaneet netistä tiedot kännykkäämme ja uuteen temppeliin saapuessamme luimme perustiedot screenshoteista. Mietimme hetken, pitäisikö palkata englanninkielinen opas, mutta 40 dollarin hinta ei tuntunut sen arvoiselta.

Alussa jokainen raunio herätti tuntemuksia, mutta yllättävän nopeasti toisiaan muistuttaviin maisemiin kuitenkin turtui. Suurin wow-elämys oli odotustenkin mukaisesti itse Angkor Wat. Se on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin muut temppelit. Maailman suurin uskonnollinen rakennus oli juuri sellainen kun olin odottanut. Angkorin alueen suurimpana ja parhaiten säilyneenä temppelinä se on ainoa, joka on pysynyt merkittävänä uskonnollisena keskuksena perustamisestaan lähtien. Temppelistä on tullut Kambodzan symboli, joka löytyy maan lipustakin. Kamerani rulla täyttyi kuvista temppeleistä, mutta kovin hyviä otoksia oli siinä ihmispaljoudessa liki mahdoton saada.   

Helppo ote kaupungista muutamassa tunnissa – toinen päivä Siem Reapin keskustassa palloillen

Matkustaessa yksi parhaista asioista on aamut ja se, kuinka kaupunki herää uuteen päivään. Siem Reapissa turistit valtaavat nopeasti kadut, mutta nähtävissä on myös koululaisia ja kauppiaita matkalla omiin toimiinsa. Kaupungissa on sen kokoon nähden paljon kauppoja ja toreja, joilla voi käydä tekemässä ostoksia. Keskustassa on myös vieri vieressä erilaisia kauneushoitoloita. Mikä olisikaan ihanampaa Angkorilla käveltyjen kilometrien jälkeen kuin jalkahieronta? Khmer Wellness Spa Rambutan-kadulla tarjosi todella onnistuneen kokemuksen. Manikyyri, pedikyyri ja jalkahieronta kustansivat yhteensä 15 euroa.

Siem Reapin keskusta oli huomattavasti pienempi kuin mitä etukäteen oletin. Ravintoloita kuitenkin löytyy paljon. Mieleenpainuvin ateria nautittiin Spoons-nimisessä ravintolassa, joka on EGBK:n pyörittämä paikka, joka tukee köyhiä nuoria, joilla ei olisi mahdollisuutta kouluttautua muuten. Kokki- ja tarjoilijaopiskelijat olivat supersympaattisia ja palvelu henkilökohtaista. Miljöö oli aivan ihana ja ruoka maukasta. Harmi ettei tästä paikasta tullut otettua yhtä ainutta kuvaa!

Siem Reap on vilkkaimmillaan auringon laskettua. Kulttuuriähkyn saaneet turistit rientävät illan bailuihin Pub Streetille tai tyytyvät rentoon istuskeluun kuten me. Night Marketin avautuessa joen ympäristö täyttyy niin kauppiaista, paikallisista kuin turisteista. Ruokaa on sillan toisella puolella ja tavaroita toisella. Luin jostain, että Siem Reapin erikoisuus on friteerattu tarantella. Sitä etsimme, mutta emme löytäneet mistään. Kysyimme paikalliselta, mistä näitä kuuluisia friteerattuja ötököitä voisi löytyä ja hän vastasi vain, että älkää syökö niitä, saatte myrkytyksen.Mielestäni rapiat 48 tuntia Siem Reapissa oli riittävä aika kaupunkiin tutustumiseen, sillä varsinaista nähtävää temppelialueen lisäksi on varsin vähän. Jos historia kiinnostaa enemmän, kannattaa ehdottomasti varata temppelikierrokselle useampi päivä. Lisäksi kivoja päiväretkiä olisi voinut tehdä Siem Reapista käsin, mutta ajan ollessa rajallinen meidän reissumme jatkui Siem Reapista suoraan Bangkokiin.

Löytyykö sieltä ruudun takaa Siem Reapin kävijöitä? Oletteko kenties maistaneet sitä kuuluisaa tarantellaa?

**************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Bangkok Hotelliarvostelu Thaimaa

Se kerta kun törsättiin – One night in Lebua at State Tower

keskiviikko, tammikuu 31, 2018

Kaikki lähti siitä, kun luin artikkelin halvoista kaupungeista majoittua viiden tähden hotellissa. Sitten Mirka kirjoitti Bangkokin kattoterasseista ja vinkkasi, että Lebua at State Towerista saa huoneita yllättävän halvalla. Menin tarkastamaan hinnat enkä voinut uskoa silmiäni. 119 euroa sviitistä. Olisihan meille tavallinenkin huone kelvannut, mutta niitä ei näyttänyt olevan myynnissä. Silloin vielä mietin, että tavalliset huoneet on varmaan loppuneet. Esittelin upean ideani Ronnylle kolmella perustelulla: tämä olisi meidän reissumme viimeinen hotelliyö, ei mistään saa näin halvalla sviittiä ja no, yolo. Emmimme pari päivää ja lopulta varausta tehdessämme huomasimme, että hinta oli noussut 133 euroon. Pakkohan tämä majoitus oli buukata ennen kuin hinta nousee pilviin!

Saapuminen Bangkokiin oli luksuksesta kaukana. Lähdimme Siem Reapista iltalennolla, joka oli reilun tunnin myöhässä. Tulimme Suwarnabhumille yhden pintaan ja jonotimme taksia liki tunnin. Olimme buukanneet ensimmäiselle yölle Lebuan lähellä sijaitsevan La Résidence Bangkok -hotellin, jota taksikuski ei meinannut millään löytää. Puoli kolmelta vihdoin nukkumaan ja herätys soimaan ajoissa – emmehän halunneet menettää yhtään hetkeä seuraavassa majoituksessamme.

Sviitti kuin 90-luvun amerikkalaiskoti

Sen sijaan saapuminen Lebua at State Toweriin meni juuri niinkuin olin etukäteen ajatellut. Aula oli upea ja samantien meitä tuli paapomaan ties kuinka monta hotellin työntekijää. En ollut etukäteen selvittänyt kovin tarkkoja speksejä hotellista, mutta pian selvisi, että kaikki hotellin huoneet olivat sviittejä. Omamme sijaitsi kerroksessa 24. Pettymykset alkoivat kun avasin sviittimme oven. Kolkko eteisaula, kulahtanut parketti ja yksi orkidea lipaston päällä. Kun matkaa jatkoi käytävää pitkin, oli edessä keittiö, parveke ja olohuone. Parveke, ilman yhtä ainutta kalustetta. Keittiö suoraan 90-luvun jenkkielokuvasta. Missä oli se upea sviitti, jonka olin kuvissa nähnyt?  Tiesimme, että meidän halpa sviittimme oli hotellin alinta kastia. Todellista luksusta olisi ollut Tower Club sviitti, jonka hintaan kuuluu myös lounge. En silti odottanut ihan näin kulahtanutta huonetta. Siellä me hekotimme, 64-neliöisessä sviitissämme, joka näytti amerikkalaiskodilta ilman yhtä ainutta wow-elementtiä. Mielessäni solvasin itseäni surkeasta ideasta ja rahojen tuhlaamisesta. Mitä kaikkea muuta tälläkin summalla olisi saanut?

Pieni ja tavallinen allasalue

Bangkokin siluettia omalta parvekkeeltamme tarpeeksi kauan ihailtuamme vedimme uimakamppeet niskaan ja lähdimme allasalueelle. Täysin varjossa oleva allasalue jatkoi hotellin vanhentunutta linjaa. Se oli hotellin kokoon nähden pieni ja tavallinen. Missä oli infinity pool? Entä hierovat suihkut? Ehkä niissä modernimmissa Bangkokin hotelleissa.

Ravintola Sirocco ja tarina siitä, kuinka naamakerroin ei riitä

I’m sorry Miss, the restaurant is full.

State Towerissa sijaitsee maailman parhaaksi kattoterassiksi useaan otteeseen valittu Sky Bar sekä tunnustuksia saanut Sirocco-ravintola. Olin etukäteen kaavaillut, että koska ruokamme olivat kolmen viikon ajan kustantaneet keskimäärin 2-4 euroa, olisi nyt aika vähän fancymman illallisen. Laitoimme ykköset niskaan ja marsimme hissille. Aulassa oli useampi työntekijä ohjaamassa hotellin asukkeja ja vieraita oikeisiin hisseihin. Tiedustellessamme, onko Sirocossa tilaa, nainen meni vaikeaksi ja alkoi esitellä meille toista, 52-kerroksessa sijaitsevaa ravintolaa. Katsoimme menun, mutta ruoka ei sytyttänyt ollenkaan. Kysyessäni uudelleen Siroccon tilanteesta, hän kysyi huoneen numeromme ja kertoi ravintolan olevan täynnä. Harmittelimme ja sanoimme lähtevämme metsästämään hyvää ravintolaa muualta. Sitten kääntyi ääni kellossa ja työntekijä lupasi selvittää, josko sittenkin mahtuisimme Siroccoon. Kului muutama minuutti ja saimme tiedon, että pääsisimme ylös sittenkin.

Tyrmistykseksemme huomasimme, että ravintolan paikoista juuri ja juuri puolet oli täytetty. Tyhjiä pöytiä oli vaikka muille jakaa. Törkeää ja älyttömän vanhanaikaista olettaa, että nuorella pariskunnalla ei olisi rahaa syödä juhlavammin. Satuimme kuulemaan, kun sama touhu jatkui toisen nuoren kundin yrittäessä varata pöytää Siroccoon seuraavalle illalle. Tämä meni lankaan ja varasi pöydän siitä 52-kerroksen Breeze-ravintolasta Siroccon sijaan. 
En lähde kieltämään, olihan Siroccossa upeat puitteet. En ole koskaan syönyt niin hienoissa maisemissa. Palvelu oli kohdallaan ja tarjoilijoita vilisi ympärillämme jatkuvasti. Livebändi soitti ylätasanteella ja loi romanttista tunnelmaa. Ruoka oli hyvää, muttei tajunnanräjäyttävää. Mitään erikoisia makuyhdistelmiä tai wau-efektiä ei ainakaan meidän annoksissamme ollut. Täällä maksat puitteista. Alkupalat maksoivat muistaakseni 30-40 euroa, pääruuat 50-70 euroa ja lasi (halvinta) viiniä reilu 20 euroa.

En menisi uudelleen

Käytän hotelleihin yleensä vain pienen osuuden matkabudjetista. Majoitus ei ole listalla ensimmäisenä varsinkaan eksoottisissa kohteissa, joissa tärkeämpää on tutustua kohteeseen ja käydä majoituksessa lähinnä nukkumassa. Tarkastin, että kolmen viikon reissumme keskiyön hinta vielä tämän Lebuan korotuksen jälkeenkin oli vain 33 euroa. Tämänkaltaisten, epäonnistuneiden hotellikokemusten jälkeen pienten boutique-hotellien ja halvempien majatalojen suosio vain nousi silmissäni. Palvelu on henkilökohtaisempaa ja jokainen asiakas on samanarvoinen.

Ei tule varmaan yllätyksenä, että minun kokemukseni Lebua at State Towerissa oli pettymys. Päällisin puolin kaikki on kunnossa ja vaikutelma etenkin aulassa ja kattobaarissa on upea. Vieraiden silmien kantamattomissa kuitenkin repsottaa ja pahasti. Hotelli on varmasti ollut loistossaan joskus, mutta kaipaisi nyt kipeästi päivitystä ja materiaalien uusimista. Sviitti oli kulahtanut ja jäänyt sisustukseltaan kauas 90-luvulle.

Ei kokemus täysi fiasko kuitenkaan ollut. Aamiainen oli todella hyvä, ehkä jopa yksi parhaista mitä olen syönyt. Monipuolinen hedelmävalikoima, valmiiksi tehdyt smoothiet, puuro- ja jugurtti-annokset sekä egg-station osaavine kokkeineen olivat mieleeni. Myös hotellin keskeinen sijainti ja mainio palvelu saavat minulta pisteitä. Haluamani ripauksen luksusta sain ruokaillessame Siroccossa. Toki olisimme voineet tehdä pöytävarauksen erikseen ja tutustua vain maailmankuuluun ravintolaan vierailijan näkökulmasta. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, etteikö olisi ollut ihanaa tassutella korkokengistä kipeytyneillä jaloilla suoraan omaan huoneeseen baarista ja kylvyn kautta nukkumaan.Löytyykö teiltä vastaavanlaisia kokemuksia? Onko joku kenties yöpynyt Lebua at State Towerissa?

********************************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Aasia Hoi An Matkakertomus Vietnam

Kolme ihanaa päivää Hoi Anissa

sunnuntai, tammikuu 14, 2018

Hyvin harvoin jokin paikka muistuttaa tismalleen sitä, mikä on tuttu haaveista. Hoi An oli juuri sellainen kuin olin odottanut. Kolme päivää kaupungissa tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta, vaikka todellista nähtävää kaupungissa on vähän. Se tunnelma ja kauneus houkuttelivat jäämään ja saavat varmasti monet palaamaan kaupunkiin aina uudestaan ja uudestaan.

Hanoin räkäisen hotellin ja Halong Bayn minihytin jälkeen oli ihana päästä majoittumaan kunnon hotelliin. Hoi An Le Pavillion Luxury Resort & Spa löytyi Hotels.comista päivän diilinä ja yksi yö kustansi kokonaiset 32 euroa. Kun saavuimme hotellille en voinut uskoa silmiäni. Saako todella parilla kympillä näin mahtavaa palvelua näin hienoissa puitteissa? Saimme kaiken kukkuraksi vielä pienen upgraden parempaan huoneeseen parvekkeella, mikä oli myös mukava yllätys.

Meillä oli tasan yksi agenda Hoi Anissa: teettää Ronnylle kaksi pukua. Niinpä lähdimme heti ensimmäisenä päivänä metsästämään sopivaa räätäliä. Olin etukäteen bongannut Yalyn monesta blogista, mutta halusimme tehdä omaa vertailua ja olla varmoja hyvästä hintalaatusuhteesta. Yalyn lisäksi tsekkasimme kolme muuta räätäliä. Hintoja ja materiaalivaihtoehtoja huolellisesti vertailtuamme emme päätyneetkään Yalyyn, sillä ylivoimaisesti paras hintalaatusuhde oli Simon the Tailorilla. Puvut tulivat valmiiksi reilussa vuorokaudessa ja Ronny oli tulokseen todella tyytyväinen! Kirjoitan vielä oman postauksen vaatteiden teettämisestä Vietnamissa vinkkeineen.Illan hämärtyessä Unescon perintökohde, Hoi Anin vanha kaupunki, pääsi ihan uuteen loistoon lyhtyjen sytyttyä. Ja samalla täyttyi sadoista valokuvia räpsivistä turisteista. Ketään ei tuntunut haittaavan jatkuva vesisade, vaan ihan kaikkialla mihin meni, oli joku käsi ojossa ottamassa selfietä. Allekirjoittanut tietysti mukaan lukien! Hienojen kuvien ottaminen tosin osoittautui todella haastavaksi tehtäväksi siinä ihmispaljoudessa ja vesisateessa.

Kauniista maisemista pääsi nauttimaan myös joen rannalla. Lyhtyjen valot heijastuivat upeasti veteen ja yhtenä iltana jopa sadekin lakkasi rannassa istuskelun ajaksi. Jotkut hyppäsivät veneeseen jokiajelulle, me ihailimme maisemaa maalta käsin. Kaikkialla oli niin kaunista! Ihanan romanttista tunnelmaa lisäsi vastarannalta kaikuva livebändin soitto.Yhtenä päivänä aamu näytti kirkastuvan eikä sadepilviä näkynyt, joten uskalsimme lähteä pyöräretkelle. Ajoimme pitkin kaupunkia puoli päivää aina paikallisten asuinalueiden läpi, keskustan liikenteessä peläten ja riisipelloille ja rannalle pysähtyen. Tuoreen vastapuristetun ananasmehun nauttiminen typötyhjällä rannalla tuulen puhaltaessa hiekkaa silmiin oli yksi koko reissun mieleenpainuvimmista hetkistä. Myös tyhjät riisipellot ja siellä vallitseva hiljaisuus olivat pysäyttäviä.


Vaikka joka päivä satoi, me todella nautimme olostamme Hoi Anissa. Hanoin syke ja Halong Bayn intensiivisyys olivat muisto vain kun lipitin katetuilla terasseilla kahviani ja seurasin kaupungin elämänmenoa. Oli mukavaa kun ei tarvinnut kiirehtiä mihinkään. Oli aikaa käydä urheilemassa hotellin omalla salilla ja palauttavassa hieronnassa sen jälkeen. Syödä tasaisin väliajoin ja mennä aikaisin nukkumaan. Ihan tunsin kuinka hyvin keho voi Hoi Anissa.

*************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!