Browsing Category

Vieraskynä

Italia Sisilia Vieraskynä Vinkki

Vieraskynä: Autoilu Sisiliassa

sunnuntai, syyskuu 10, 2017

Jottei Sisilia-postaukset menisi ihan pelkäksi hehkutukseksi, ajattelin, että olisi varmaan hyvä nostaa tänne asiaa murheenkryynistä, eli paikallisesta liikenteestä. Itse en rattiin tarttunut, joten luvassa on blogin ihka ensimmäinen vieraskynäkirjoitus. Katsotaanpa, mitä kuskillamme Ronnyllä on sanottavaa vuokra-autoilusta Italian suurimmalla saarella:

Catanian lentokenttä, 15.8.2017

Sisiliaan laskeuduttuamme ja laukut saatuamme suuntasimme Hertzin tiskille nappaamaan netistä etukäteen varaamamme autot. Totuus on kuitenkin (lähes jokaisen firman kohdalla) se, että kyseistä varattua automallia on turha odottaa, vaan tilalla on ”vastaava” malli. Tällä kertaa Ford Focusta vastaavat autot olivat saman merkin C-Max ja Renaultin Kadjar. Molemmat tuliteriä ja hyvin varusteltuja, paitsi sen tärkeimmän, eli konepellin alla sijaitsevan tekniikan osalta.

Tiskillä käytiin vielä kova kamppailu ja äänestys siitä, otetaanko autolle ylimääräinen vakuutus. Tämäkin kuuluu poikkeuksetta autonvuokrausfirmojen bisnekseen: liikennevakuutus ei kata mitään vahinkoja (edes vastapuolen törttöilyjä), ja omavastuu huitelee 2000 eurossa. Ylimääräinen vakuutus olisi maksanut noin 250€ per auto koko viikolle, mutta enemmistön päätöksellä päätimme jättää tämän ”turhakkeen” pois ja ottaa riskin siitä, ettei kukaan paikallinen Ramazzotti aja kylkeen.

Merkityksensä menettäneitä liikennemerkkejä, kapeita katuja ja käsiä heiluttelevia kanssaautoilijoita

Sisilian liikenteessä ei kannata hypätä ratin taakse, jos ajaminen stressaa jo Helsingin ratikkojen vieressä. Liikenne on konkreettisesti oman käden oikeudella toteutettua ajamista, jossa liikennemerkit ovat menettäneet merkityksensä. Stop-merkit toimivat maksimissaan kevyenä kolmiona, nopeusrajoitukset tuntuvat olevan miniminopeuksia, vilkku on täysin tuntematon käsite ja oma auto tungetaan joka väliin heiluttaen käsiä eri suuntiin.

Saarella ajaminen vaatii lehmän hermoja (jotka allekirjoittaneelta puuttuu) ja edes hieman navigointikykyä, mutta ennen kaikkea kykyä pysyä rauhallisena nopeasti muuttuvissa tilanteissa, joissa autoja tulee joka suunnasta ja on pakko tunkea myös itsensä johonkin väliin. Ennakointikyky ja riittävän turvavälin pitäminen ovat myös elintärkeitä, tai muuten peräpelti rytisee hyvinkin nopeasti.

Ajamista ei siis voinut Sisiliassa pitää mitenkään nautintona. Välillä 40 asteeseen kohonnut lämpötila ja suoraan sisälle porottava aurinko teki parkissa olevasta autosta rullaavan saunan, ja nahkapenkki poltti reiän suoraan sieluun. Ilmastoinnin säädin olikin kaakossa noin 90 prosenttia ajasta, iltaisin selvittiin kevyemmällä puhalluksella. Kun alkuhikoilusta oltiin selvitty ja auto saatu liikkeelle, piti alkaa keskittyä liikenteessä selviämiseen ja seuraavaan paikkaan pääsemiseen ilman kolhuja. Lisäksi autojemme moottorit olivat täysiä nuhapumppuja, joten kytkintä ja vaihdekeppiä sai veivata jatkuvalla syötöllä.

Myös kadut olivat Sisiliassa välillä erittäin kapeat ja ahtaat, ja mäkiä oli runsaasti. Tämä yhdistettynä vielä eteläeurooppalaiseen parkkeeraustyyliin ”sinne päin”, oli auton kanssa välillä mentävä etanavauhtia ja pyydettävä kavereita katsomaan toista puolta, ettei peili raavi muita autoja. Surkeat moottorit tekivät mäkilähdöistä vieläkin vaivalloisempia. Vinkki: ota diesel.

Hienoja maisemia ja parasta seuraa

 

Ei autoilu täysin pelkkää itsetuhoista rallia ollut. Kaveriporukalla ajelu, hienojen maisemien näkeminen ja kesämusiikin kuuntelu toivat rentoutta ajamiseen ja autossa istumiseen. 700 kilometriä viikon aikana olisi voinut olla huomattavasti ikävämpikin, jos matkaa olisi joutunut taittamaan yksin. Ikävimmät hetket kuskin näkökulmasta olivat kuitenkin ne, kun pitkän päivän päätteeksi muut kuorsaavat tai valittavat kusihätää, samalla kun itse yrität väistää kylkeen ajavia italiaanoja ja päästä perille auto ehjänä.

Kaiken kaikkiaan autoilu Sisiliassa kannattaa – jos omat kyvyt siihen riittävät. Surkean julkisen liikenteen johdosta paljon jää näkemättä, jos autoa ei vuokraa. Etenkin meidän tapauksessa (vuokrattu asunto keskellä pikkukylää) auto oli aivan ehdoton paikkojen näkemiseen. Pakettimatkoja tosin järjestetään ainakin tärkeimpiin turistikohteisiin, mutta rahansäästö on merkittävä, jos ajaa itse ja jakaa bensakulut. Autoilu ei ollut suurta herkkua Sisiliassa, mutta reissun jälkeen Suomen sujuvaa ja ennakoitavaa liikennettä ja mitättömiä ruuhkia osaa arvostaa aivan eri tavalla. Loppujen lopuksi saimme heittää myös yläfemmat lentokentällä, kun vakuutuksessa säästetyt rahat menivät suoraan pankkiin – kukaan ei naarmuttanut autoaan.

*******************************************************************************************************************
Psssst! Matkan varrella -blogin löytää nykyään myös Facebookista, Instagramista ja Blogit.fi:stä!