Yleinen

Ensimmäinen

keskiviikko, syyskuu 7, 2016

Lähtökuopissa, tuo kliseisin lausahdus uusia alkuja kuvaamaan. Siinä kuopassa kai istun parhaillaan, lentokentällä valmiina hyppäämään koneeseen kohti Madridia. Tuntuu, että pitäisi jakaa tunnelmia lähdöstä, mutta sen sijaan kerron teille jostain ihan muusta.

Lapsena haaveilin matkatoimittajan ammatista. Tiedättekö, kun haluaa jotain niin paljon että sattuu. Olisinpa jo aikuinen ja oikea toimittaja. Sitä minä halusin. Liimasin lomakuvia paperille ja kirjoitin tikkukirjaimilla journalistista sisältöä kaukaisesti hipovaa tekstiä matkoista. Varttuessani haave toimittajuudesta vaihtui niin leipuriin, yrittäjään kuin businessnaiseen. Viimeistään viestinnän pääsykoekirjaa päähän takoessani kuitenkin varmistuin siitä, että toimittajaa minusta ei koskaan tulisi.

Sitten tuli viesti vaihtokoordinaattorilta. Pääsisin vaihtoon Madridiin. Vaaleatukkainen pottapää heilutti iloisesti yhteen nidottuja valkoisia papereita ja sai vanhan intoni heräämään. Nyt, jos koskaan.  Näin jo mielessäni otsikot Madridin terveysravintoloista, kuvailmat pienistä kalastajakylistä sekä listaukset Espanjan parhaista matkakohteista. Miten mahtavaa olisi toimia freelancer-toimittajana Espanjassa. Testata Michelin-ravintoloita, valokuvata torikahviloita ja maistella viinejä, tietenkin maksua vastaan! Olin pienen hetken varma, että tässä oli tilaisuuteni tyydyttää sen pienen lapsen haave matkatoimittajuudesta.

Yhtenä yönä pyörittyäni tunnin jos pari sängyssä, hyppäsi se mieleeni. Matkan varrella. Miksi stressata toimitussihteerin tilauksesta, kirjoitusvirheistä ja deadlineista kun voisi omalle alustalle kirjoittaa ihan mitä vaan. Olisihan mukavampaa realistisempaa päätyä testaamaan kolmen euron tapasravintoloita, valokuvata omatekoisia aamiaisia ja kirjoittaa arjesta Madridissa.

Itkun punertamia silmiä kirvelee ja sydän hakkaa kurkussa.

Nyt mä meen.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply