Lentäminen Lentoyhtiökokemus

Kuka pelkää potkurikonetta – ATR-72 lentokokemus

sunnuntai, maaliskuu 11, 2018

Varasimme lokakuussa naurettavan halvat lennot Riikaan helmikuulle. Heti huomattuani, että Finnairin lennot operoikin Nordic Regional Airlines, tajusin että ne mitä todennäköisimmin lennetään potkurikoneella. Mieleeni tuli viime reissu Gdanskiin tuolla samaisella ATR-72-koneella viiden vuoden takaa. Se oli ensimmäinen kertani potkurikoneen kyydissä ja kokemus oli ehkä hieman traumaattinen. Turbulenssia oli paljon, kone tärisi ja nitisi ja melu oli potkurikoneisiin tottumattomalle kamalan kova.

En yleisesti kärsi lentopelosta, joten yllätyin miten vain yksi negatiivinen kokemus voi aiheuttaa niin syvät ennakkoluulot. Aasian reissulla tarkastimme pienen pelkoni vuoksi kaikkien lentojen laivastot etukäteen ja helpotuksekseni siellä lyhyetkin lennot lennettiin suihkukoneilla. Olen huomannut, että en ole pelkoni kanssa yksin. Ystäväpiirissäni on kokeneitakin reissaajia, jotka kuitenkin suhtautuvat todella varauksellisesti potkurikoneisiin.

Ennen tätä reissua perehdyin potkurikoneisiin ja niillä lentämiseen syvemmin välttääkseni turhia pelkotiloja. Yllättäviä faktoja paljastui paljon. Tiesittekö, että potkurikoneella lentäminen on itseasiassa ihan yhtä turvallista kuin suihkukoneella? Potkurikoneet lentävät matalammalla ja hitaammin, joten lyhyillä matkoilla säästö polttoainekuluissa on merkittävä. Tuulisella säällä kyyti on pomppuisempaa, koska kone on luonnollisesti myös kevyempi kuin suuret suihkukoneet. Koska kone lentää vain noin 7000 metrin korkeudessa, usein saatetaan olla pilvessä koko matka.

Matka Helsingistä Riikaan meni todella hyvin. Kone nousi smoothisti ja saavutti lentokorkeuden nopeasti. Kun oli vastamelukuulokkeet päässä, potkureista tuleva kova melukaan ei häirinnyt yhtään. Meillä lentokeli oli molempiin suuntiin hyvä, joten turbulenssia ei ollut ollenkaan. Myös lasku meni molempiin suuntiin niin jouhevasti, etten paluumatkalla rehellisesti edes huomannut milloin koneen pyörät koskettivat maan pintaan.

Koneen matkustamo oli toki pienempi kuin mihin on normaalisti tottunut, mutta lyhyeen matkaan aivan kelvollinen. Jalkatilaa oli riittävästi ja penkit oli suht mukavat. Ainut miinus älyttömän pienistä ylälokeroista, jonne cabin-kokoinen matkalaukkuni ei ensimmäistä kertaa ikinä meinannut mahtua. Siinä tarvittiin matkustaja jos toinenkin sullomaan laukkua väkivalloin boksiin ja pienen tuskailun jälkeen se onneksi meni kuin menikin sinne suurempaa vahinkoa aiheuttamatta.

Jälkikäteen kokemani pelko potkurikoneita kohtaan tuntuu nyt jokseenkin turhalta.  Tämän positiivisen kokemuksen ansiosta ei tarvitse pelätä potkurikoneita enää jatkossa!

Onko teistä kukaan kuumotellut pikkukoneilla lentämistä?

**************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Aasia Kambodza Siem Reap

48 tuntia Siem Reapissa + video

torstai, helmikuu 22, 2018

Siem Reap on Kambodzan neljänneksi suurin kaupunki, jonka maailmankuulu Angkorin temppelialue vetää paikalle yli miljoona turistia vuosittain. Se on kuin kiiltokuva Kambodzasta, joka kuitenkin haalistuu heti kaupungin keskustasta poistuttaessa. Me olimme Siem Reapissa vain kaksi päivää ja valitsimme sen kohteeksemme puhtaasti Angkorin temppelialueen vuoksi. Mikäli mietityttää, kannattaako Siem Reapiin lähteä pariksi päiväksi, tässä tulee vastaus. KYLLÄ!

Ensimmäinen päivä omistettu temppelikierrokselle: Bayon, Ta Phrohm ja Angkor Wat

Angkorin temppelialueen lipuista on mahdollista valita neljän lipun välillä. Koska kahden päivän lippua ei ollut mahdollista ostaa, päätimme selvitä yhden päivän lipulla (37 $) ja sykkiä menemään koko temppelikierroksen yhdessä päivässä. Tässä olisi voinut valita, käykö kolmella vai viidellä temppelillä. Meidän rundimme keskittyi Bayoniin, Ta Phrohmiin ja Angkor Watiin.

Temppelialue on valtava ja kolmenkin kiertämiseen on hyvä varata ihan vähintään viisi tuntia. Temppelipäivälle en lähtisi tekemään muita suunnitelmia. Ravitseva aamiainen napaan ja menoksi!Varasimme tuktuk-kuskin etukäteen kuskaamaan meitä temppeliltä toiselle. Hän ei kiertänyt kanssamme ja tietämys (sekä kielitaito) rajoittui lähinnä kunkin temppelin nimeen. Se ei meitä haitannut, sillä olimme kaivaneet netistä tiedot kännykkäämme ja uuteen temppeliin saapuessamme luimme perustiedot screenshoteista. Mietimme hetken, pitäisikö palkata englanninkielinen opas, mutta 40 dollarin hinta ei tuntunut sen arvoiselta.

Alussa jokainen raunio herätti tuntemuksia, mutta yllättävän nopeasti toisiaan muistuttaviin maisemiin kuitenkin turtui. Suurin wow-elämys oli odotustenkin mukaisesti itse Angkor Wat. Se on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin muut temppelit. Maailman suurin uskonnollinen rakennus oli juuri sellainen kun olin odottanut. Angkorin alueen suurimpana ja parhaiten säilyneenä temppelinä se on ainoa, joka on pysynyt merkittävänä uskonnollisena keskuksena perustamisestaan lähtien. Temppelistä on tullut Kambodzan symboli, joka löytyy maan lipustakin. Kamerani rulla täyttyi kuvista temppeleistä, mutta kovin hyviä otoksia oli siinä ihmispaljoudessa liki mahdoton saada.   

Helppo ote kaupungista muutamassa tunnissa – toinen päivä Siem Reapin keskustassa palloillen

Matkustaessa yksi parhaista asioista on aamut ja se, kuinka kaupunki herää uuteen päivään. Siem Reapissa turistit valtaavat nopeasti kadut, mutta nähtävissä on myös koululaisia ja kauppiaita matkalla omiin toimiinsa. Kaupungissa on sen kokoon nähden paljon kauppoja ja toreja, joilla voi käydä tekemässä ostoksia. Keskustassa on myös vieri vieressä erilaisia kauneushoitoloita. Mikä olisikaan ihanampaa Angkorilla käveltyjen kilometrien jälkeen kuin jalkahieronta? Khmer Wellness Spa Rambutan-kadulla tarjosi todella onnistuneen kokemuksen. Manikyyri, pedikyyri ja jalkahieronta kustansivat yhteensä 15 euroa.

Siem Reapin keskusta oli huomattavasti pienempi kuin mitä etukäteen oletin. Ravintoloita kuitenkin löytyy paljon. Mieleenpainuvin ateria nautittiin Spoons-nimisessä ravintolassa, joka on EGBK:n pyörittämä paikka, joka tukee köyhiä nuoria, joilla ei olisi mahdollisuutta kouluttautua muuten. Kokki- ja tarjoilijaopiskelijat olivat supersympaattisia ja palvelu henkilökohtaista. Miljöö oli aivan ihana ja ruoka maukasta. Harmi ettei tästä paikasta tullut otettua yhtä ainutta kuvaa!

Siem Reap on vilkkaimmillaan auringon laskettua. Kulttuuriähkyn saaneet turistit rientävät illan bailuihin Pub Streetille tai tyytyvät rentoon istuskeluun kuten me. Night Marketin avautuessa joen ympäristö täyttyy niin kauppiaista, paikallisista kuin turisteista. Ruokaa on sillan toisella puolella ja tavaroita toisella. Luin jostain, että Siem Reapin erikoisuus on friteerattu tarantella. Sitä etsimme, mutta emme löytäneet mistään. Kysyimme paikalliselta, mistä näitä kuuluisia friteerattuja ötököitä voisi löytyä ja hän vastasi vain, että älkää syökö niitä, saatte myrkytyksen.Mielestäni rapiat 48 tuntia Siem Reapissa oli riittävä aika kaupunkiin tutustumiseen, sillä varsinaista nähtävää temppelialueen lisäksi on varsin vähän. Jos historia kiinnostaa enemmän, kannattaa ehdottomasti varata temppelikierrokselle useampi päivä. Lisäksi kivoja päiväretkiä olisi voinut tehdä Siem Reapista käsin, mutta ajan ollessa rajallinen meidän reissumme jatkui Siem Reapista suoraan Bangkokiin.

Löytyykö sieltä ruudun takaa Siem Reapin kävijöitä? Oletteko kenties maistaneet sitä kuuluisaa tarantellaa?

**************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Lentäminen Lentoyhtiökokemus

Aeroflot ja kahdeksan pinttynyttä stereotypiaa

sunnuntai, helmikuu 18, 2018

Todella harvoin sitä kuulee yhtä paljon mielipiteitä lentoyhtiöstä, kun kertoessaan, että lentää Aeroflotilla. 150 euroa halvemmat lennot ja hyvät lentoajat voittivat ennakkoluulomme kun varasimme Aeroflotin lennot Helsingistä Bangkokiin. Olimme lukeneet Aeroflotista paljon kauhutarinoita ja liki aina kertoessamme minkä lentoyhtiön siivin tulemme lentämään Aasiaan, tuli vastapuolelta kommentti jos toinenkin. Tästä inspiroituneena  murran nyt kaikki Aeroflotiin liitetyt stereotypiat yksi kerrallaan. Tämä ei ole Aeroflotin mainos, vaan aito suositus erityisesti budjettimatkaajalle kokeilla venäläisyhtiötä kehnosta maineesta huolimatta.

”Aeroflotin koneet ovat vanhoja ja rähjäisiä. Johtojen voi nähdä sojottavan siellä täällä ja matkustamo on kaikin puolin aikansa elänyt”

Ei. Tämä stereotypia murtui heti ensimmäisellä lennolla kun lensimme Tapaninpäivänä Helsingistä Moskovaan uudella Airbus A320:lla. Jalkatilaa oli miellyttävän paljon ja istuin oli mukava. Matkustamo oli freesi ja kaikin puolin siisti.  Matkat Moskovasta Bangkokiin ja Bangkokista Moskovaan taitettiin upouudella Boeing 777-300ER -koneella. Avara on ensimmäinen adjektiivi, joka tuli koneesta mieleen. Tuntui että jalkatilaa oli huomattavasti enemmän kuin yleensä ja sisustus oli tunkkaisen ja aikansa eläneen sijaan moderni. Myös vessat olivat poikkeuksellisen siistit!

”Aeroflotin koneet ei pysy ilmassa, se on vaarallisin lentoyhtiö”

Ei. Jos googlaa ”Aeroflot kokemuksia” törmää taatusti tarinoihin Aeroflotin menneisyydestä ja useista lentoturmista. Monet kuolonuhreja vaatineet turmat varjostavat Aeroflotin mainetta tiukasti edelleen. Fakta kuitenkin on, että Aeroflotin turvallisuus on parantunut Neuvostoliiton hajottua huimasti, ja yhtiö sijoittui esimerkiksi Skytraxin vuoden 2017 top-100 listauksessa sijalle 30. Taakse jäivät muun muassa British Airways, SAS ja American Airlines.

”Moskovassa ei kannata vaihtaa konetta, Sheremetyevon kenttä on hirveä! Kukaan ei puhu englantia, on kallista, vessat ovat täynnä verta ja p*skaa”

Kyllä ja ei. Noh. Ei Sheremetyevon lentokenttä tietenkään mitään länkkäritasoa ollut, mutta ei lähelläkään kehnointa lentokenttää jolla olen ollut. Kaikki fasiliteetit löytyi: paljon ruokapaikkoja, siistit vessat ja tarpeeksi penkkejä. Olin etukäteen lukenut myös huonosta ilmanvaihdosta, mutta itse en huomannut siinä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Taxfree-kauppoja oli muuhun palvelutarjontaan nähden liikaa, mutta se ei meitä haitannut.

Toki kentällä venäläinen palvelukulttuuri pääsi yllättämään. Kukaan ei hymyillyt ja suurin osa lauseista koostui sanasta njet. Myös turvatoimet olivat huomattavasti keskivertoa tiukemmat. Esimerkiksi terminaalia vaihtaessa piti mennä läpivalaisun läpi ja tsekata matkatavarat uudestaan, vaikka oli juuri noussut koneesta.

”Aeroflotilla lentäessä maksat vain siirtymästä paikasta A paikkaan B. Turha odottaa hyvää palvelua saati viihdykettä.”

Ei. Heti Moskovassa koneeseen noustuamme istuimillamme odotti Finnairin Economy Comfortista tuttu goodie bag, johon kuului tossut, korvatulpat, silmälaput, hammasharja ja huulirasva. Tämä oli varsin positiivinen yllätys, joita harvoin kokee turistiluokassa. IFE, eli viihdejärjestelmä, oli erinomainen. Näin isoa valikoimaa leffoja, sarjoja ja musiikkia en ole nähnyt missään muualla. Ronny katsoi tulomatkalla kolme ja minä kaksi elokuvaa. Myös palvelu oli ystävällistä kaikilla lennoilla.

”Vain venäläiset lentävät Aeroflotilla”

Ei. Lennolla Helsingistä Moskovaan suurin osa matkustajista oli suomalaisia matkalla Aasian eri kohteisiin. Moskovasta jatkaessamme Bangkokiin, oli matkustajajoukossa laaja diversiteetti eri kansallisuuksia. Venäläisiä ehkä noin puolet. Paluumatkalla Moskovaan venäläisiä oli huomattavasti enemmän, ehkä noin kolme neljäsosaa. Mitähän väliä sillä ylipäätään on?

”Aeroflotin henkilökunta ei osaa englantia”

Ei. Lentoemäntien kielitaito ei ollut parhaimmasta päästä, mutta ihan hyvin ymmärsimme kaiken olennaisen. Kaikki kuulutettiin venäjäksi ja englanniksi. Ainoastaan Bangkok-Moskova lennolla purserin puheesta ei saanut kerta kaikkiaan mitään selvää, vaikka kuinka yritti keskittyä.

”Vodka virtaa ja kaikki on kännissä”

Ei. Yksi iso stereotypia, mikä varmasti vallitsee ainakin osalla teistä siellä ruudun toisella puolella, oli minullakin: matkustajat varmaan vetävät vodkaa siellä ihan jurriin asti. Ei. Aeroflotin pitkillä lennoilla ei turistiluokassa ole mahdollista ostaa alkoholia ollenkaan. Kaikki lennot menivät siten varsin rauhallisissa merkeissä.

”Tarjoilut koostuvat vain venäläisen keittiön antimista”

Aeroflotin ruuat yllättivät minut todella positiivisesti! Heti ensimmäisellä vain puolentoista tunnin lennolla Helsingistä Moskovaan meille tarjottiin ilmaiseksi kuumaa juotavaa ja snackbox, jossa oli keksi, omena ja leipä. Myös pitkillä lennoilla ruoka oli keskivertoa huomattavasti parempaa. Valinnanvaraa löytyi paljon ja oli todellista luksusta turstiluokassa saada käteen menu, josta pystyi etukäteen päättämään, mitä syödä. Myös ravintoarvot oli esitetty läpyskässä!

Kasvisruokaa ei ollut menussa. Olin tilannut etukäteen vegeruuan, jonka lisäkustannus oli 5 euroa. Kasvisruoka on automaattisesti vegaanista. Tämä ei-vegaani kyllä kadehti hieman naapurin kala-annosta ja tarjottimella makaavaa tuorejuustopakettia. Ainut mainitsemisen arvoinen floppi Aeroflotin ruokatarjoilussa oli vegeaamiainen. Muiden maiskutellessa blinejä, minä yritin väkisin tunkea suuhuni pippurilla maustettua perunamuusia.

Puolessavälissä kaukolentoja saimme jäätelöä. Plussaa siitäkin. Lisäksi koneen takaosassa oli snacksejä tarjolla, joita sai vapaasti hakea nälän yllättäessä.

Yllättävää oli, että kun oli tottunut Aeroflotin erinomaiseen palveluun, Finnairin lento Moskovasta Helsinkiin tuntui poikkeuksellisen kehnolta. Se oli Norran operoima ja lennettiin Embraerilla. Odotin saavani samanlaisen snackboxin kuin Aeroflotin lennolla Helsingistä Moskovaan, mutta yllätyksekseni ainut asia mitä tarjottiin ilmaiseksi oli vesi ja mustikkamehu.

Minkälaisia kokemuksia teillä on Aeroflotista?

**************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Bangkok Hotelliarvostelu Thaimaa

Se kerta kun törsättiin – One night in Lebua at State Tower

keskiviikko, tammikuu 31, 2018

Kaikki lähti siitä, kun luin artikkelin halvoista kaupungeista majoittua viiden tähden hotellissa. Sitten Mirka kirjoitti Bangkokin kattoterasseista ja vinkkasi, että Lebua at State Towerista saa huoneita yllättävän halvalla. Menin tarkastamaan hinnat enkä voinut uskoa silmiäni. 119 euroa sviitistä. Olisihan meille tavallinenkin huone kelvannut, mutta niitä ei näyttänyt olevan myynnissä. Silloin vielä mietin, että tavalliset huoneet on varmaan loppuneet. Esittelin upean ideani Ronnylle kolmella perustelulla: tämä olisi meidän reissumme viimeinen hotelliyö, ei mistään saa näin halvalla sviittiä ja no, yolo. Emmimme pari päivää ja lopulta varausta tehdessämme huomasimme, että hinta oli noussut 133 euroon. Pakkohan tämä majoitus oli buukata ennen kuin hinta nousee pilviin!

Saapuminen Bangkokiin oli luksuksesta kaukana. Lähdimme Siem Reapista iltalennolla, joka oli reilun tunnin myöhässä. Tulimme Suwarnabhumille yhden pintaan ja jonotimme taksia liki tunnin. Olimme buukanneet ensimmäiselle yölle Lebuan lähellä sijaitsevan La Résidence Bangkok -hotellin, jota taksikuski ei meinannut millään löytää. Puoli kolmelta vihdoin nukkumaan ja herätys soimaan ajoissa – emmehän halunneet menettää yhtään hetkeä seuraavassa majoituksessamme.

Sviitti kuin 90-luvun amerikkalaiskoti

Sen sijaan saapuminen Lebua at State Toweriin meni juuri niinkuin olin etukäteen ajatellut. Aula oli upea ja samantien meitä tuli paapomaan ties kuinka monta hotellin työntekijää. En ollut etukäteen selvittänyt kovin tarkkoja speksejä hotellista, mutta pian selvisi, että kaikki hotellin huoneet olivat sviittejä. Omamme sijaitsi kerroksessa 24. Pettymykset alkoivat kun avasin sviittimme oven. Kolkko eteisaula, kulahtanut parketti ja yksi orkidea lipaston päällä. Kun matkaa jatkoi käytävää pitkin, oli edessä keittiö, parveke ja olohuone. Parveke, ilman yhtä ainutta kalustetta. Keittiö suoraan 90-luvun jenkkielokuvasta. Missä oli se upea sviitti, jonka olin kuvissa nähnyt?  Tiesimme, että meidän halpa sviittimme oli hotellin alinta kastia. Todellista luksusta olisi ollut Tower Club sviitti, jonka hintaan kuuluu myös lounge. En silti odottanut ihan näin kulahtanutta huonetta. Siellä me hekotimme, 64-neliöisessä sviitissämme, joka näytti amerikkalaiskodilta ilman yhtä ainutta wow-elementtiä. Mielessäni solvasin itseäni surkeasta ideasta ja rahojen tuhlaamisesta. Mitä kaikkea muuta tälläkin summalla olisi saanut?

Pieni ja tavallinen allasalue

Bangkokin siluettia omalta parvekkeeltamme tarpeeksi kauan ihailtuamme vedimme uimakamppeet niskaan ja lähdimme allasalueelle. Täysin varjossa oleva allasalue jatkoi hotellin vanhentunutta linjaa. Se oli hotellin kokoon nähden pieni ja tavallinen. Missä oli infinity pool? Entä hierovat suihkut? Ehkä niissä modernimmissa Bangkokin hotelleissa.

Ravintola Sirocco ja tarina siitä, kuinka naamakerroin ei riitä

I’m sorry Miss, the restaurant is full.

State Towerissa sijaitsee maailman parhaaksi kattoterassiksi useaan otteeseen valittu Sky Bar sekä tunnustuksia saanut Sirocco-ravintola. Olin etukäteen kaavaillut, että koska ruokamme olivat kolmen viikon ajan kustantaneet keskimäärin 2-4 euroa, olisi nyt aika vähän fancymman illallisen. Laitoimme ykköset niskaan ja marsimme hissille. Aulassa oli useampi työntekijä ohjaamassa hotellin asukkeja ja vieraita oikeisiin hisseihin. Tiedustellessamme, onko Sirocossa tilaa, nainen meni vaikeaksi ja alkoi esitellä meille toista, 52-kerroksessa sijaitsevaa ravintolaa. Katsoimme menun, mutta ruoka ei sytyttänyt ollenkaan. Kysyessäni uudelleen Siroccon tilanteesta, hän kysyi huoneen numeromme ja kertoi ravintolan olevan täynnä. Harmittelimme ja sanoimme lähtevämme metsästämään hyvää ravintolaa muualta. Sitten kääntyi ääni kellossa ja työntekijä lupasi selvittää, josko sittenkin mahtuisimme Siroccoon. Kului muutama minuutti ja saimme tiedon, että pääsisimme ylös sittenkin.

Tyrmistykseksemme huomasimme, että ravintolan paikoista juuri ja juuri puolet oli täytetty. Tyhjiä pöytiä oli vaikka muille jakaa. Törkeää ja älyttömän vanhanaikaista olettaa, että nuorella pariskunnalla ei olisi rahaa syödä juhlavammin. Satuimme kuulemaan, kun sama touhu jatkui toisen nuoren kundin yrittäessä varata pöytää Siroccoon seuraavalle illalle. Tämä meni lankaan ja varasi pöydän siitä 52-kerroksen Breeze-ravintolasta Siroccon sijaan. 
En lähde kieltämään, olihan Siroccossa upeat puitteet. En ole koskaan syönyt niin hienoissa maisemissa. Palvelu oli kohdallaan ja tarjoilijoita vilisi ympärillämme jatkuvasti. Livebändi soitti ylätasanteella ja loi romanttista tunnelmaa. Ruoka oli hyvää, muttei tajunnanräjäyttävää. Mitään erikoisia makuyhdistelmiä tai wau-efektiä ei ainakaan meidän annoksissamme ollut. Täällä maksat puitteista. Alkupalat maksoivat muistaakseni 30-40 euroa, pääruuat 50-70 euroa ja lasi (halvinta) viiniä reilu 20 euroa.

En menisi uudelleen

Käytän hotelleihin yleensä vain pienen osuuden matkabudjetista. Majoitus ei ole listalla ensimmäisenä varsinkaan eksoottisissa kohteissa, joissa tärkeämpää on tutustua kohteeseen ja käydä majoituksessa lähinnä nukkumassa. Tarkastin, että kolmen viikon reissumme keskiyön hinta vielä tämän Lebuan korotuksen jälkeenkin oli vain 33 euroa. Tämänkaltaisten, epäonnistuneiden hotellikokemusten jälkeen pienten boutique-hotellien ja halvempien majatalojen suosio vain nousi silmissäni. Palvelu on henkilökohtaisempaa ja jokainen asiakas on samanarvoinen.

Ei tule varmaan yllätyksenä, että minun kokemukseni Lebua at State Towerissa oli pettymys. Päällisin puolin kaikki on kunnossa ja vaikutelma etenkin aulassa ja kattobaarissa on upea. Vieraiden silmien kantamattomissa kuitenkin repsottaa ja pahasti. Hotelli on varmasti ollut loistossaan joskus, mutta kaipaisi nyt kipeästi päivitystä ja materiaalien uusimista. Sviitti oli kulahtanut ja jäänyt sisustukseltaan kauas 90-luvulle.

Ei kokemus täysi fiasko kuitenkaan ollut. Aamiainen oli todella hyvä, ehkä jopa yksi parhaista mitä olen syönyt. Monipuolinen hedelmävalikoima, valmiiksi tehdyt smoothiet, puuro- ja jugurtti-annokset sekä egg-station osaavine kokkeineen olivat mieleeni. Myös hotellin keskeinen sijainti ja mainio palvelu saavat minulta pisteitä. Haluamani ripauksen luksusta sain ruokaillessame Siroccossa. Toki olisimme voineet tehdä pöytävarauksen erikseen ja tutustua vain maailmankuuluun ravintolaan vierailijan näkökulmasta. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, etteikö olisi ollut ihanaa tassutella korkokengistä kipeytyneillä jaloilla suoraan omaan huoneeseen baarista ja kylvyn kautta nukkumaan.Löytyykö teiltä vastaavanlaisia kokemuksia? Onko joku kenties yöpynyt Lebua at State Towerissa?

********************************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!