
Dubain ja Abu Dhabin lisäksi matkailijoita kiinnostaa myös eksoottinen naapuri Oman.
Dubaista on kehittynyt monipuolinen matkailukohde, joka tarjoaa mahdollisuuden yhdistää kaupunkiloma aurinkoisiin rantoihin. Dubain Suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi maailman korkein torni Burj Khalifa sekä massiivinen mereen rakennettu palmusaari.
Hotellivalikoima on laajentunut runsaasti viime aikoina. Dubain majoitusvaihtoehdot ulottuvat edullisista kolmen tähden kaupunkihotelleista viiden tähden rantahotelleihin. Mielenkiintoisilla retkillä voi tutustua kaupungin historiaan sekä upeisiin aavikkomaisemiin.
Kimi Räikkösen mukaantulon ansiosta tulevasta Formula 1 -kaudesta tulee entistä mielenkiintoisempi. Räikkönen nähdään myös Abu Dhabin osakilpailussa. Abu Dhabi tarjoaa formulamtkailijalle hulppeat puitteet kisatunnelmiin.
Abu Dhabin F1-kisoihin on mahdollista varata myös Pit-Walkin sisältävä VIP-paketti majoituksineen ja kuljetuksineen.
Arabiemiraattien naapurimaasta Omanista on tullut suosittu lomakohde mielenkiintoisten nähtävyyksiensä ja kauniiden hiekkarantojensa ansiosta. Moni yhdistääkin Omanin osaksi lomaansa Dubaissa tai Abu Dhabissa.
Omanin pohjoisosassa sijaitseva Musandamin Niemimaa on vain kolmen tunnin ajomatkan päässä Dubaista. Musandam tarjoaa mahtavat vuonomaisemat, joita voi ihailla perinteisen dhow-veneen kannelta.
Perinteisiltä basaarialueilta voi ostaa paikallisia hopeaesineitä ja koruja sekä käsitöitä. Omanin retkitarjontaan kuuluu esimerkiksi retkiä maaseudulla sijaitseviin pikkukyliin sekä vuoristokanjoneihin tai veneellä tehtäviä delfiiniretkiä.
Sunflower Tours esittelee Matka 2012 -messuilla Dubain, Abu Dhabin ja Omanin monipuolista tarjontaa osastolla 7e11.
Kysy myös Arabian niemimaan risteilyistä sekä suomenkielisistä retkistä Abu Dhabissa, Dubaissa ja Fujairahissa.
ihana lomapaikka
ihana lomapaikka