Sukeltaja-is

Sukellusta ja ruokakulttuuria messujen ohjelmassa

Matka 2012 -messuilla on tarjolla värikästä ohjelmaa koko viikonlopun ajan.

Uutuutena Tasty Travel

Matka 2012 tarjoaa messukävijälle entistä enemmän elämyksiä. Sukelluskylän altaassa messuvieraat pääsevät kokeilemaan välineitä ja vedenalaisen maailman tunnelmia matkakuumetta samalla kasvatellen.

Uutuutena tänä vuonna on erillinen Tasty Travel -teema-alue, jolla esitellään ruokakulttuuria eri puolilta maailmaa.

Uusi halli tuo lisätilaa

Syksyllä avatun uuden messuhallin ansiosta näytteilleasettajilla on nyt entistä enemmän tilaa näyttäville osastoille ja ohjelmanumeroille.

Ensimmäistä kertaa Matkamessuille toteutetaan tänä vuonna neljä yli 400 m2 elämyksellistä superkorttelia, joita isännöivät World Design Capital Helsinki, Turku, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Levi.

Ohjelmaa kolmella lavalla

Viikonlopun aikana nähdään monipuolista ohjelmaa kaikkina tapahtumapäivinä. Tarjolla on sekä kansainvälistä viihdettä että asiapitoisia tietoiskuja.

Suurella Show-lavalla on ohjelmassa muun muassa oopperaa, afrikkalaista rumpumusiikkia ja keskiaikainen muotinäytös. Matkakertomuksia ja tietoiskuja päästään seuraamaan Mondo-lavalla ja Travel Stagella.

>> Katso Matkamessujen ohjelma

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Luomalla oman käyttäjätunnuksen, voit lisätä itsellesi Avatar-kuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Matkamessut 2011 20. – 23.1.2011

Aukioloajat yleisölle:
  • 20.1.2011 klo 12–19
  • 21.1.2011 klo 10–18
  • 22.1.2011 klo 10–18
Pääsyliput yleisölle:
  • Aikuiset 15 €/hlö
  • Lapset (7–15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 10 €/hlö
  • Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 10 €/hlö
  • Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 35 €
  • Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.
  • Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.
  • © 2012 Rantapallo Oy |
  • Hosted by Kotisivut.com