Angkor Watia ihmettelemässä

Ko Phayam oli Thaimaan viimeinen kohteemme ja olimmekin jo etukäteen varanneet bussiliput Bangkokista Siem Reapiin, jos jossain kohtaa tarvitsisi olla todiste maastapoistumisesta. Matkasimme siis taasen lautta-bussi yhdistelmällä Ko Phayamilta Bangkokiin, jossa kulutimme aikaa Khao San roadilla ihmetellen ja chillaillen. Olimme Thaimaan vierailumme aikana käyneet Bangkokissa jo kahdesti aiemmin (toisella kertaa vain lentokentällä) mutta reppureissaajien suosima katu oli meille vielä käymätön paikka. Yöbussi Siem Reapiin lähti Khao San roadilta sovittuun aikaan ja oli varsin miellyttävä kokemus. Penkit sai makuuasentoon ja olivat sen verran tilavat, että nukkuminen onnistui. Hintaan kuului vielä vesi ja pieni syötävä, joten varsin mukava kyyti siis! Emme olleet kovin tarkkaan aiemmin katsoneet mitkä bussiyhtiöt tarjoavat luotettavia kyytejä rajan yli, sillä Thaimaassa valtion bussit ovat yleensä kaikkein parhaimpia ja turvallisimpia, joten niihin olimme luottaneet. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut! Jälkeenpäin nimittäin luimme hieman netistä bussiyhtiöistä ja niiden luotettavuudesta sekä Thaimaassa että Kambodzassa. Juuri tuo Virak Buntham keikkui tilastojen ḱärjessä niin onnettomuuksien kuin matkatavaroiden katoamisten/varastamisien suhteen. Ja onneksi luimme asian vasta kyydin jälkeen. Muuten olisi saattanut jäädä menemättä! Mutta niin moni oli varoitellut siitä, ettei kannata kuvitella säästävänsä yöpymiskuluja matkustamalla yöbussilla oman turvallisuutensa kustannuksella, että jatkossa päätimme välttää yöbusseja, ainakin Kambodzassa. Muutenkin Kambodzan busseista olimme kuulleet niin paljon ikäviä juttuja miehistä, jotka ovat piilossa tavaratilassa ja käyvät rinkat läpi systemaattisesti, että siellä tutkimme varsin tarkkaan, mitkä ovat luotettavia ja turvallisia bussifirmoja. Mutta pääsimme siis turvallisesti Siem Reapiin.

Kuten monet muutkin reppureissaajat myös me olimme tulleet Siem Reapiin lähellä sijaitsevan Angkor Watin temppelialueen takia. Angkor Wat on 162 hehtaarin kokoinen useasta eri temppelistä koostuva alue, jonka tunnetuin temppeli on ehdottomasti Angkor Wat, joka on kuvattuna myös Kambodzan lipussa. Se on maailman suurin uskonnollinen rakennus. Temppelit on rakennettu n. vuosina 900-1300 ja itse Angkor Watin temppeli 1100-luvulla. Osa temppeleistä oli alunperin hindutemppeleitä, mutta ne muutettiin myöhemmin buddhalaisiksi temppeleiksi.

Temppeleille myytiin yhden, kolmen ja seitsemän päivän lippuja, joilla saa pääsyoikeuden kaikkiin Angkor Archeological Parkin alueen temppeleihin (alue yli 400 neliökilometriä). Päätimme ostaa kolmen päivän lipun, sillä alue on sen verran valtava ja halusimme kierrellä rauhassa useamman temppelin, sen kerran kun olimme näin kauaksi tulleet. Osa liikkuu alueella pyöräillen, mutta välimatkat ovat sen verran pitkiä ja lämpötila hipoi jo sen verran korkeita lukemia, että päädyimme monen muun tavalla vuokraamaan tuktuk-kuskin kolmen päivän ajaksi. Kuski ajaa temppeleiden välit ja odottaa sillä aikaa kun kiertelet rauhassa temppelin omaan tahtiisi.

Preah Khan

Ensimmäinen temppeli, jossa vierailimme, oli Preah Khan. Olimme etukäteen varautuneet valtaviin turistimassoihin, mutta täällä saimme olla lähes kahdestaan. Preah Khan onkin vähemmän tunnettu temppeli, jonne kaikki turistit eivät eksy. Se oli kuitenkin näkemisen arvoinen. Temppeli oli osittain restauroimatta ja viidakon peitossa, mutta silti taidokkaat kaiverrukset ja mahtavat tornit olivat upeita. Temppeli on alun alkaen ollut hindutemppeli, mikä näkyi paikan runsaissa koristeluissa. Myöhemmin se kuitenkin muutettiin buddhalaiseksi temppeliksi ja siihen tehtiin lisäyksiä ja muutoksia.

 

Preah Khan:n vallihauta

Neak Pean

Temppeli sijaitsee suuren vesialtaan keskellä ja se onkin alunperin rakennettu kylpyläksi. Suuren vesialtaan reunoilla olevat neljä pienempää allasta symboloivat neljää elementtiä: maata, tulta, vettä ja ilmaa. Jokainen vesiallas oli myös yhdistetty tähän suurempaan altaaseen ja yhtymäkohdissa on ennen ollut jokaisessa eläinpatsas: elefantti, härkä, hevonen ja leijona. Näistä vain hevonen oli jäljellä.

Neak Pean

Ta Som

Ta Som:in temppeli on kohtalaisen hyvin säilynyt. Temppelille tyypillisiä kivikaiverruksia ovat rukoilevien ihmishahmojen rivit. Tässäkin temppelissä on sisääntuloportilla Bayon-tyyliset kasvot.

Ta Som

East Mebon

Temppeli on alunperin ollut East Baray -tekovesialtaan (7.5km kertaa 1.8km) ympäröimä, mutta nykyään vettä ei ole. Temppelissä on kaksi ympäröivää muuria ja kolme tornia. Lisäksi tornien juurella on korkeita kivisiä elefanttiveistoksia.

East Mebon

Banteay Kdei

Tämä keskikokoinen temppeli sijaitsee vastapäätä Sra Srang:in tekovesiallasta. Temppelin sisäänkäyntiportin luona kävijää tervehtii Bayon-tyyliset kasvot.

Banteay Kdei

Banteay Kdei takaapäin

Sra Srang

Ei ole itseasiassa varsinaisesti temppeli, vaan suuri, 700m pitkä ja 350m leveä, kivillä reunustetu vesiallas. Altaan ympäri pääsee kävelemään ja sen ympärillä oli erilaisia patsaita.

Sra Srang

 

Angkor Wat

Angkor Watin temppelialueen suurin ja ylivoimaisesti tunnetuin temppeli, onhan se antanut nimensä koko alueelle ja se on kuvattuna myös Kambodzan lippuun. Temppeli on rakennettu 1100-luvun alussa alunperin hindulaiseksi temppeliksi. Hindulaisuus näkyykin monin paikoin runsaissa kaiverruksissa, joissa on kuvattu hindujumalia Shivaa ja Visnua eri tilanteissa. Myöhemmin se muutettiin buddhalaiseksi temppeliksi ja osa patsaista korvattiin Buddhan patsailla.

Päätimme monen muun tavoin tulla Angkor Watille ihailemaan auringonnousua ja jatkaa siitä katselemaan päivän muita temppeleitä. Tulimme paikalle onneksi hyvissä ajoin, sillä saimme melkeinpä parhaat paikat auringonnousun ihailuun. Temppelin edustalla on lampi, jonka tietystä kulmasta katsottuna tempelin kaikki viisi tornia näkyvät. Olo oli kyllä jotenkin epätodellinen, kun seurasimme ”muutaman” muun kanssa päivän valkenemista ja temppelin paljastumista pimeän keskeltä. Vaikka aamu oli hieman pilvinen, oli auringonnousu silti niin upea, että sitä kannatti nousta katsomaan ennen viittä!

Auringonnousun jälkeen kävimme aamupalalla jotta suurimmat turistivirrat ehtivät pois alta. Temppeliä tutkiessa vierähtikin useampi tunti, oli se sen verran upea ja suuri nähtävyys. Itse asiassa kävimme Angkor Watilla vielä toisenkin kerran, sillä ensimmäisellä vierailulla pagoda eli temppelin suurin torni, jonne pääsee myös katsomaan maisemia, oli suljettu jonkin uskonnollisen tilaisuuden vuoksi. Toisena päivänä meitä onnisti ja pääsimme kiipeämään huipulle ihailemaan koko temppelin pihaa ja upeita maisemia.

Angkor Wat juuri auringonnousun hetkellä

Oli meitä muitakin…

Angkor Wat auringon noustua

Angkorin vakiasukkaat ovat hieman karvaisempia… 😀

Maisemat ylhäältä olivat näkemisen arvoiset.

Angkor Wat sisäpihalta

Bayon

Bayon on hyvin erityyppinen kuin muut Angkorin temppelit. Olgan mielestä ehkä jopa kaunein näkemämme. Minne tahansa katsookin, vastassa on hymyileviä kivisiä naamoja. Kaikissa temppelin torneissa on jokaisessa sivulla hieman erinäköinen hymyilevä kivinaama. Sitä voikin arvailla, keitä nuo seestyneesti hymyilevät hahmot ovat.

Bayon-temppeli, joka tunnetaan sen monista kasvoista

Baphuon ja elefanttiterassi

Baphuon on vuorimainen, korkea temppeli, joka ilman torniakin kohoaa 34 metrin korkeuteen. Temppelissä on aiemmin ollut myös torni, mutta nykyään siitä on vain kivinen juuri jäljellä. Jokainen temppeli pinnoista oli koristeltu toinen toistaan hienommilla kaiverruksilla. Kiipesimme myös temppelin huipulle ja ylhäältä oli kyllä hienot näkymät, vaikka kiipeäminen vaatikin hieman kuntoa ja kanttia. Sen verran korkealta aurinko porotti ja portaat olivat melko pystysuoraa nousua ylös asti.

Baphuonin temppelin vieressä on matala kivirakennelma, ikään kuin aita, johon on kaiverrettu elefantteja. Päädyissä oli myös elefanttipatsaat. Tästä syystä rakennelmaa kutsutaankin elefanttiterassiksi.

Baphuon

Elephant terrace eli elefanttiterassi

Ta Prohm

Ta Prohm on ehkä yksi Angkorin alueen tunnetuimpia temppeleitä. Toisin kuin muut temppelit, se on nykyäänkin hyvin pitkälle siinä asussa, missä se oli löytöhetkellään. Temppeli on viidakon keskellä ja puiden valtaama. Puut ovat tunkeutuneet seinien koloihin ja kasvavat jopa niiden päällä. Temppelin seinät ja tornit ovat sammaleiden peitossa. Temppeli olikin vaikuttava ja viimeistään siellä tuntui, kuin olisi ollut jossain elokuvassa. Temppeli onkin toiminut lavasteina Angelina Jolien tähdittämälle Lara Croft: Tomb raider-elokuvalle.

Ta Phrom oli sopivasti jätetty löytämishetken asuunsa…

…mutta jotain oli entisöitykin.

Tomb Raider -leffasta tuttu oviaukko. Ta Phromissa voi nähdä monin paikoin puita kasvaneina temppelin rakenteiden läpi.

Mitä? Dinosaurus!

Banteay Srey

Banteay Srey on ruskeammasta kivestä rakennettu kuin muut näkemämme temppelit ja se sijaitsee noin 40km päässä Siem Reapin kaupungista erillään muista Angkor Watin temppeleistä. Temppeli ei ole kovin suuri ja siinä on todella hienoja kivikaiverruksia. Temppelin päärakennuksen edessä on apinapatsaita ja buddhapatsaita vartiossa.

Banteay Samre

Banteay Samre sijaitsee noin kilometrin päässä East Mebon -temppelistä. Vierailimme temppelillä iltapäivällä matkalla Banteay Srey -temppeliltä Siem Reapiin. Tämä temppeli on harvemmin osa turistikierroksia, eikä sen edustalla näkynyt turistibusseja. Temppelillä oli lisäksemme korkeintaan kymmenen ihmistä. Temppelin muurien seinämissä näkyy paljon savikivitiiliä, joita yleensä on käytetty temppeleiden muodon rakentamiseksi eikä näkyvillä pinnoilla. Temppelin eteläpuolen upealla portilla ei näkynyt ketään muita, joten otimme tyytyväisenä toisistamme kunnon valokuvat.

Eteläinen sisäänkäynti

 

  • Angkor Wat kolmen päivän lippu 50€
  • Tuk tuk-kuski koko päiväksi 16-20€
  • 20th street hotel 2hh 16€/yö
Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply