Hyppää sisältöön

Mini-Suomi Lontoossa – tällaista on työskentely merimieskirkossa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 06.11.2014
Lontoon suomalainen merimieskirkko tarjoaa pakopaikan koti-ikävästä kärsivälle suomalaiselle ja myös työpaikan monelle Lontoosta haaveilevalle.

Vapaaehtoistyötä kirkossa

Lontoon suomalainen merimieskirkko tarjoaa suomalaisille helpon keinon muuttaa Lontooseen. Merimieskirkossa toimii neljä vapaaehtoista palveluassistenttia, jotka työskentelevät kirkolla päivärahaa, ruokaa ja majoitusta vastaan.

– Assistentin työ Lontoon merimieskirkolla on suurimmaksi osaksi asiakaspalvelutyötä ja ruoanlaittoa. Tiloissa on muun muassa kahvila, hostelli, kirjasto, sauna ja kauppa, joita assarit työpanoksellaan pyörittävät, sanoo Lontoon merimieskirkon vapaaehtoinen palveluassistentti Heli Lomu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lomu on työskennellyt Lontoon suomalaisella merimieskirkolla tammikuusta 2014 lähtien, ja pesti jatkuu vuoden loppuun asti.

– Parasta tässä työssä ovat mukavat ja hauskat asiakaskohtaamiset, tutustuminen ulkosuomalaisyhteisöön, yhteisöllisyys sekä tietysti maailman ihanin kaupunki Lontoo! Tänne on ollut helppo solahtaa, kun on ollut työpaikka ja asunto valmiina, Lomu kertoo.

Merimieskirkko on kuin Suomi minikoossa

Lontoon merimieskirkko tarjoaa kävijöille palan Suomea. Kirkolla voi lueskella päivän Helsingin Sanomia, käydä saunassa, puhua suomea, nautiskella suomalaisia ruokia, kuten esimerkiksi karjalanpiirakkaa ja korvapuusteja, tai vaikka yöpyä.

Lontoon suomalainen merimieskirkko
Merimieskirkko tarjoaa lontoolaisille suomalaisia herkkuja, muun muassa karjalanpiirakoita ja korvapuusteja.

Merimieskirkon hostelli on Lomun mukaan aroille matkailijoille ja kielitaitoa vasta hankkiville hyvä paikka aloitella uraa ulkomailla. Kirkolta löytyy apua myös suomalaisyhteisöä etsiville lontoolaisille.

– Lontoossa pitkään asuneet suomalaiset hakevat merimieskirkolta yhteisöllisyyttä ja erilaisia kerhoja. Myös suomen kielen ylläpito tai kielitaidon ja suomalaisen kulttuurin opettaminen lapsille on tärkeä syy vierailla merimieskirkolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monipuolinen työpaikka pitää kiireisenä

Lomun pesti merimieskirkon palveluassistenttina päättyy vuoden 2014 lopussa, ja seuraava vapaaehtoisten haku käynnistyy heti joulun jälkeen.

– Vapaaehtoinen assistentti saa päivärahan, joka on noin 13 euroa. Kuukaudessa se tekee vajaat 400 euroa. Sen lisäksi assistenteille tarjotaan ilmainen majoitus, ruoat työpäivinä sekä kulttuuriseteli. Lontoossa asuminen on todella kallista, joten jos vuokran ja ruoan laskisi palkkaan, se tekisi noin 1 200 euroa kuukaudessa, laskeskelee Lomu.

Assistentit työskentelevät kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Työ on viikonloppu- ja iltapainotteista ja Lomun mukaan toisinaan yksitoikkoista ja puuduttavaa. Kirkko kuitenkin hyödyntää myös assistenttien erikoistaitoja, ja Lomu onkin päässyt toimimaan useissa tehtävissä.

– Olen siitä onnekas, että olen päässyt tekemään täällä niin tiedottajan, graafikon, autokuskin ja kanttorin töitä. Erityisesti kanttorin työt, jotka vievät ympäri Britanniaa, piristävät arkea. Pian alkaa kauneimmat joululaulut -kiertue, joka vie minut muun muassa Edinburghiin, Glasgow’hun ja Cambridgeen. Voi kai sen työpäivän matkustaen, maisemia katsellen ja joululauluja säestäenkin kuluttaa, sanoo Heli Lomu.

>> Lue myös: Paikallisvinkit Lontooseen – löydä uudet suosikit lontoolaisten rakastamista paikoista

Teksti: Inka Khanji
Kuva: Suomen merimieskirkko / Carita Laamanen, Markku Perälä

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Junalla Lontoosta Pariisiin

Junalla Lontoosta Pariisiin – millaista on matkustaa vedenalaisessa tunnelissa?

Lontoo, Iso-Britannia

Lontoon parhaat nähtävyydet – 25 vinkkiä, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lontoo, Iso-Britannia

Lasten kanssa Lontooseen – 7 vinkkiä onnistuneeseen lomaan

Sky Garden, Lontoo

Onko tässä Lontoon paras näköalapaikka? Näe upeat maisemat ilmaiseksi!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja