Rantapallo

Lisää matkajuttujen aiheita

Etusivu MatkakohteetThaimaa

Thaimaa

Thaimaa

Thaimaa on trooppinen paratiisi Kaakkois-Aasiassa. Lämpimän ilmaston, edullisten hintojen, kauniin luonnon ja ystävällisten ihmisten ansiosta Thaimaa on saavuttanut huikean suosion matkailumaana.

Kaupunkilomailua ja paratiisirantoja

Thaimaa pysyi pitkään reppureissaajien kohteena, mutta on vuosien saatossa muuttunut entistä enemmän koko kansan lomakohteeksi, jossa myös lapsiperheet viihtyvät. Thaimaa taisteleekin jo suomalaisten pakettimatkaajien suosikkimaan asemasta Välimeren lomakohteiden kanssa.

Monet yhdistävät Thaimaan-matkaansa sekä citylomailua että rentoa rantaelämää. Matkaan voi kuulua esimerkiksi viikko kaupunkilomalla shoppaillen ja Bangkokin palatseja tutkien ja lisäksi toinen viikko rentoa rantalomailua jollain Thaimaan paratiisisaarista.

Thaimaahan järjestetään myös erilaisia teemamatkoja. Thaimaan golfmatkat, kylpylälomat, seikkailumatkat ja vaellukset Thaimaan sademetsissä ovat erittäin suosittuja. Sukeltajille Thaimaa tarjoaa upeita vedenalaisia maisemia. Maasta löytyy myös muutama suomalainen sukelluskoulu, joten aloittelija saa halutessaan opetusta myös omalla kielellään.

Ostoksia hymyssä suin

Thaimaan hintataso on edullinen niin tavarataloissa kuin eksoottisilla toreilla ja markkinoillakin. Moni palaa matkaltaan laukku täynnä uusia vaatteita, koruja ja kenkiä. Etenkin Bangkokin shoppailumahdollisuudet ovat mainiot. Tinkiminen kuuluu kaupankäyntiin ja se tehdään aina hymyssä suin.

Thaimaalaiset tunnetaan muutenkin hymystään – asia kuin asia hoituu iloisin ilmein. Korrektius ja hyvät tavat kuuluvat kulttuuriin, myös matkailijan on syytä muistaa käyttäytyä maassa maan tavalla. Thaimaan turistikohteissa tulee yleensä hyvin toimeen englannilla, mutta esimerkiksi taksikuskeja varten voi olla järkevää pitää mukana hotellin osoitetta myös paikallisittain kirjoitettuna.

Paras vuodenaika Thaimaassa

Thaimaahan voi matkustaa mihin tahansa vuodenaikaan, kun vain valitsee oikean paikan. Monsuunisateet haittaavat lomamatkoja eri aikoihin eri puolilla maata noin kahden kuukauden ajan kerrallaan. Siaminlahden puolella, eli Koh Samuin puolella, hyvää matkustusaikaa ovat kuukaudet joulukuusta syyskuuhun. Phuketin puoleiselle Andamaninmerelle kannattaa matkustaa marras- ja elokuun välisinä kuukausina. Pohjois-Thaimaahan, kuten Chiang Maihin, kannattaa suunnata helmikuun ja marraskuun välillä.

Thaimaan tunnetut pitkähäntäveneet

Marraskuun ja helmikuun välinen aika on monen suomalaisen mielestä Thaimaan paras matkustusaika. Silloin lämpötilat pysyttelevät keskimäärin 25-32 asteen välillä. Kuuminta aikaa ovat maaliskuun ja toukokuun väliset kuukaudet. Silloin saavutetaan yli 40 asteen lämpötiloja esimerkiksi Pohjois-Thaimaassa. Sateisinta on kesäkuun ja lokakuun välillä, mutta silloinkin sateet ovat yleisimpiä iltapäivisin ja öisin. Tämä voikin olla hyvä aika matkustaa Thaimaahan, sillä hinnat ovat silloin alhaisimmillaan ja turisteja on vähemmän.

Bangkok kantaa maailman kuumimman pääkaupungin titteliä. Lämpötila siellä ei koskaan laske alle 28 asteen eikä edes meren vilvoittava tuuli yllä kaupunkiin asti. Ilma on paksua ja kuumuus tuntuu epätodelliselta – suomalaiselle kuin toinen maailma.

Thaimaan lennot

Suorat lennot Thaimaahan ovat edullisia Suomesta. Finnair lentää Helsingistä Bangkokiin päivittäin. Vielä edullisemmin pääsee jos on valmis tekemään välilaskuja. Esimerkiksi Turkin kautta (Turkish Airlines) tai Amsterdamin kautta (KLM) kiertäen voi löytää lentoja vieläkin edullisemmin. Thaimaan sisäiset lennot ovat edullisia. Mikäli suunnittelet pidempien etappien liikkumista paikan päällä, voi paikallislento olla aivan yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin bussilla tai junalla kulkeminen.

Lisävinkkejä Thaimaan lentojen etsimiseen löydät Thaimaan lennot -sivulta. Helpoin tapa etsiä halvin mahdollinen lento Thaimaahan on käyttää Rantapallon lentohakua.

Bussilla ja junalla

Tuk TukSuomalaiseen liikenteeseen tottuneelle Thaimaan autoilukulttuuri voi olla shokki. Torvet soivat ja autoja, skoottereita ja moottoripyöriä on liikkeellä valtavasti. Pienimpäänkin rakoon mennään rohkeasti ja kapeilla ja mutkaisilla teillä ohitellaan hurjasti. Thaimaan tieliikennettä ei siis voi kehua kovin turvalliseksi, vaikka turistibussit loistokkaita ovatkin. Myös julkiset bussit ovat hyväkuntoisia ja matka etenee mukavasti.

Kätevin ja samalla parhaat matkamaisemat tarjoava vaihtoehto Thaimaassa siirtymiseen on juna. Thaimaan rautatieverkosto on kattava ja hyväkuntoinen. Makuupaikka pidemmälle yöjunamatkalle on edullinen ja erittäin mukava vaihtoehto.

Rennosti tuktukilla

Pienempiä matkoja siirryttäessä taksit ja tuktukit ovat käteviä ja todella edullisia vaihtoehtoja. Ilmastoitu taksi houkuttelee kuumana päivänä, mutta kannattaa myös kokeilla vieläkin edullisempia ja tunnelmallisia tuktuk-takseja. Ilmoita vain selkeästi kohde mihin haluat, äläkä vastaanota ilmaisia sight seeing -kierroksia. Niiden tarkoitus on viedä sinut ostoksille erilaisiin turistiliikkeisiin, joista kuljettajat saavat komission. Muista tinkiä hinnasta ja sopia se etukäteen ellei käytössä ole mittaritaksi.

Vaadi mittaritaksissa aina mittarin käyttöä, se on aina edullisin vaihtoehto. Thaimaassa voit helposti vuokrata taksin koko päiväksi hinnalla, jonka Suomessa maksaisit yhdestä lyhyestä kaupunkietapista.

Rokotukset ja Malaria

Ennen matkaa kannattaa tarkistaa tuorein rokotus- ja malariatilanne lääkäriltä. Yleensä Thaimaan matkalle riittää perusrokotteiden (jäykkäkouristus, polio, kurkkumätä) lisäksi A-hepatiitti-rokotus. Suosituimmilla turistialueilla malariarokote ei yleensä ole tarpeen. Malariariskin alueita Thaimaassa ovat lähinnä Burman ja Kambodzan raja-alueet. Dengue-kuumeen vuoksi on silti syytä käyttää hyttyskarkotteita ja pyrkiä välttämään hyttysten pistoksia kaikkialla Thaimaassa. Lisätietoja saat lääkäriltäsi.

Turvallisuus Thaimaassa

Thaimaa on periaatteessa turvallinen matkakohde, kunhan reissaaja itse vain pitää terveen järjen mukanaan. Katujen ja torien tungoksissa lompakkoa kannattaa säilyttää varmassa paikassa. Turistikohteissa riittää aina innokkaita paikallisia, jotka tahtova tarjota “ystäville” apuaan – heistä saatat asiantuntevan ja ystävällisen paikallisoppaan, mutta yhtä hyvin voit myös päästä rahoistasi, kun sinut puolipakolla ohjataan ostoksille matkamuistomyymälään, jonne et oikeastaan edes halunnut.

Ole varovainen hanaveden suhteen. Vältä jääpaloja, jollet ole varma niiden alkuperästä ja juo vain pullotettua vettä tai muita juomia. Katukeittiöiden ruoka on pääosin aivan turvallista, mutta varmistu, että se on kunnolla kuumennettua.

Thaimaan parhaat

Thaimaan rannatSeuraavassa esittelemme meidän mielestämme Thaimaan parhaita kohteita. Katso myös Thaimaan saaret -artikkeli.

Thaimaan parhaat kohteet lapsiperheille:

  1. Koh Samui
  2. Phuket
  3. Hua Hin

Thaimaan parhaat saaret reppureissaajille:

  1. Koh Tao
  2. Koh Phangan
  3. Koh Lipe

Thaimaan parhaat kulttuurikohteet:

  1. Bangkok
  2. Ayuthaya
  3. Chiang Mai

Thaimaan parhaat vuoristovaelluspaikat:

  1. Chiang Rai
  2. Pai
  3. Chiang Mai

Thaimaan matkat

Kaikki suurimmat valmismatkajärjestäjät tekevät matkoja Thaimaahan. Esimerkiksi Finnmatkat, Aurinkomatkat ja Tjäreborg tarjoavat matkoja Thaimaan kohteisiin kuten Phuket, Hua Hin, Koh Samui, Bangkok, Khao Lak, Cha-am, Pattaya ja Krabi. Myös useat pienemmät saaret, kuten Koh Lanta, Koh Samet, Koh Chang Koh Racha Yai ovat päässeet mukaan matkatoimistojen Thaimaan tarjontaan.

Finnmatkat >>
Finnmatkojen Thaimaan kohteita ovat esimerkiksi Bangkok, Cha-Am, Chumphon, Dolphin Bay, Hua Hin, Khanom, Khao Lak, Klong Muang, Koh Chang, Koh Lanta, Koh Muk, Koh Phangan, Koh Samui, Koh Tao, Krabi, Phi Phi ja Phuket.

Tjäreborg >>
Tjäreborgin Thaimaan koteita ovat esimerkiksi Bangkok, Ao Nang, Koh Lanta, Cha-Am, Hua Hin, Koh Chang, Koh Phangan, Koh Samet, Koh Samui, Koh Ngai, Railay Beach, Trang Beach, Chiang Mai, Chiang Rai, Pattaya, Rayong Beach, Phuket, Phi Phi, Khao Khard, Khao Lak ja Koh Yao Noi.

Aurinkomatkat >>
Aurinkomatkat tekee matkoja seuraaviin Thaimaan kohteisiin: Bangkok, Cha-Am, Chiang Mai, Chiang Rai, Hua Hin, Khao Lak, Koh Samet, Krabi, Pattaya, Phuket, Rayong ja Koh Samui.

Paikan päälle sinut vie

Katso Finnmatkojen valikoima
www.finnmatkat.fi
Katso Aurinkomatkojen valikoima
www.aurinkomatkat.fi
Nopeasti matkalle? Kaikki äkkilähdöt

Muista matkavakuutukset

Eurooppalaisen vakuutukset
www.eurooppalainen.fi
IF:n vakuutukset
www.if.fi
Travel Guardin vakuutukset
www.travelguard.fi

Lukijoiden kommentit aiheesta:
"Thaimaa"

Kuudes kerta toden sanoo

10.11.2008

On käyty jo viisi kertaa reppureissaamassa Thaimaassa. Nyt tulossa kuudes. Nähtynä on jo Koh Tao, Koh Samui, Phuket, Chiang Mai, Krabi, Koh Phi Phi, Bangkok jne jne. Myös lähimaita on tullut kierretty ja kerta toisensa jälkeen veri vetää takaisin Thaimaahan. Nyt ekaa kertaa mukaan lähte myös alle 1 v tytär. Suunta taas jokin saari ja chillaus.

Arto Pohjanen

06.01.2009

Länsilapin kulkija
Niin se vaan on että kun kerran antaa Thaimaalle pikkusormen niin se vie koko ukon.Varsinkin marras-helmikuun aikana kun on pimeää ja märkää ja jäätä niin Thaimaa tulee uniinkin jos ei pääse lähtemään.Johan näitä rakkaan Suomen syystalvia on tullutkin seurattua,ja tauti senkun yltyy ja hyvä näin.Eiko lähethän Thaimaashen lämpihmän soolaahman ja lustia
pitähmän.

Pentti Neuvonen

12.11.2009

Kun Suomen syksy pimenee, niin Thaimaan kuume nousee. Tammikuussa pitää päästä hymyn maahan!

anu

26.12.2009

pari viikkoa vielä pakkasessa kärvistelyä ja sitten lämpimään phukettiin ;-)

Hellu

26.12.2009

Anu!!

Mihin päin Phukettia on matka? Katalle? Ensikertalaiset lähtee Oulusta 16.1.

TM

30.12.2009

9.1 Phuket ja eka reissu Thaimaa. Pelkkää hyvää kuullu paikasta niin on pakko mennä itsekin katsomaan.

paksunainen

30.12.2009

kertookaas kokeneet matkailijat millainen maa on ihan oikeesti suomalaisen silmin, kiinnostusta löytyy mutta pikkasen arvelluttaa että mitä siellä edes uskaltaa syödä?
Olen kyllä matkustellut jonkun verran lähinnä epsanjassa, ja sit näissä pohjoismaissa et et….

NK

05.01.2010

Juu 3 kertaa on tullu käytyy thaimaassa eka kerran käytiin Phuketis sillo ku oli se tsunami ja sit hua hinis ja nyt pari päivää sitte krabil aina on pakko päästä sinne kun talvi koittaa paras paikka<3

Make

20.01.2010

Tarkotuksena ois lähtee lokakuussa 2010 Phukettiin, eli onko kokemuksia kellään minkälaista lokakuussa, varsinkin säästä tullut paljon ristiriitaisia kommentteja. Kiitoksia vastauksista jo näin etukäteen :)

Risto

20.01.2010

Lokakuu on vielä sadekautta, eli vettä voi tulla joko tosi paljon tai ei niin paljon. Yleensä kai satelee iltapäivisin tai iltasin mutta päivällä on hyvä sää. Meillä on hyviä kokemuksia syyskuussa reissaamisesta.

Mutta jos loma on lyhyt niin onhan siinä se riski, että juuri silloin sataa sitten sen koko ajan. Sitä riskiä ei käytännössä ole jos menee vaikka tammikuussa…

pönä

23.01.2010

moroo…kertokaapas mistä saa halvalla menopaluu lennot hymymaahan! ja sieltä jonkun halvan lukaalin kuukaudeks???

Pauli

24.01.2010

Olisi perhe lähdössä ekalle thaimaan reissulle, 10- ja 11v lapset.
Ajankohta syksy-loppuvuosi.
Rantaelämä ja lyhyen kävelymatkan päässä olevat ilta- ja päivätapahtumat siis kiinnostavat. Ehkä paikallinen päiväkierros junalla/taksilla tms lasten ehdoilla olisi hyvä lisä.
Ehdotuksia aika ja paikka huomioiden?

tellervo

24.01.2010

helmikuussa tulee vuosi kun oltiin eka kerta thaimaassa-phuketissa aivan ihanaa mutta satoi tosi paljo ja usein mutta hirveen kuumaa sieltä löytyy ruokapaikkoja joka makuun ei huolta jos tekee kotoisia lihapullia mieli löytyy kyllä niitäkin -suomalaisesta Jannen baarista kannattaa käydä kalastus ja saari matkoilla hiekka saarilla kuin perunajauhoa ainoa miinus PITKÄ LENTOMATKA

joni.h

01.02.2010

morjes. kannattaako thaimaahan mennä marraskuun aikana.. mimmosta ilmaa silloin on?tarkoitus olis mennä ton phuket Patong Beach..

eeva.n

01.02.2010

maaliskuussa ensikertaa lähdössä thaimaaseen Kata Beachille. Pakko päästä katsomaan itsekkin, kun ei kuulu kuin kaikkea hyvää maasta. Kuukausi viellä odotusta.

Larana

01.02.2010

Heippa!!!
Täällä olisi kakskymppinen pariskunta lähdössä joulukuussa 2010 Thaimaaseen. Ollaan ajateltu tuota Karon beachia. Millaisia kokemuksia ihmisillä on kyseisestä kohteesta?

Pirkko Lindgren

01.02.2010

Hei,

olemme olleet 2001 Kata Beachillä ja oli tosi ihana paikka. Koko Phuket oli hieno mesta. Ihmiset olivat ystävällisiä ja luonto upea ja edullista suomalaiselle ainakin. Olemme nyt ajatelleet lähteä Gape Panwa hotelliin Phuketin toiselle rannalle. Kommentteja siellä olleilta odottelen. Kiitos.

Matti

01.02.2010

Marraskuun on varmaan ihan loistava aika vierailla Phuketissa. Sateet alkaa olla ohi mutta väkeä ei ole vielä valtavasti.

Kata Beach ja Karon beach on mukavia ja helppoja rantakohteita. Phuketin vieressä Phi Phi on hyvä kohde nuorille jotka haluaa myös bilettää rennossa meiningissä.

Koh Racha Yai on siisti paikka phuketin lähellä, kannattaa mennä retkelle ja jos mahdollista olla ainakin yksi yö.

Tuude

04.02.2010

Olen käynyt Krabilla ja Khao Lakissa. Molemmat paikat olivat ihania. Khao Lakissa hotelli Merlin aivan ihana. Rauhallista ja kaunista. Ollaan syöty ihan kaikkea….jopa jäätelöä ja mitään ei ole tullut. Ja jos tulee….Thaimaassa parhaat lääkärit ja lääkkeet. Phuketissa varmasti enemmän hulinaa, sitä kaipaaville. Thaimaa on vienyt lomailun ihan toiselle ulottuvuudelle ja trooppinen ilmasto on ihanaa….suosittelen kaikille !!!!

Sohvi

07.02.2010

On oltu Thaimaassa perheen kanssa 2 kertaa, ja rakastettu on! Bangkok on jokaisen nähtävä kaupunki, siellä on kaikki mahdolliset ihanat asiat; Swenssens-jäätelöbaari, MBK, Siam Ocean World..
Suosittelen!

Lulu

08.02.2010

Maaliskuussa lähdetään 3 henkinen perhe, 4 v lapsi Phuketiin Katalle.

INnokkaina odotamme! :)

mursu

23.02.2010

kuka tietää jotain thaimaan eläimistöstä, kun biologian projektiin pitäis tehä jotai tietoa thaimaasta ja mistää ei löydy ja oon ittekki menossa sinne nii olis kiva tietää (:

mursu

23.02.2010

lähden khao lakiin ja en tiä hintoja??

juha

01.03.2010

11.3.10 lento Helsingistä Phukettiin ja tarkemmin katan alueelle sitten 2 viikoksi :)
Eka kerta tiedossa…

Lottis

09.03.2010

No niin! Varasimme matkan Thaimaaseen 1 viikoksi.
Lähdetään 30.12.2010 Phukettiin ja tarkemmin Kata Beachille….
Tässä sitä sitten odotellaan matkaa vielä vuosi :(
Ja on eka kerta Thaimaassa. Voisiko joku joka on ollut hotellissa
Centara Kata Beach kertoa siitä jotakin?

H

11.03.2010

Ensiviikolla olisi lähtö Thaimaaseen, Phukettiin. Jännittää niin vietävästi!

milli

11.03.2010

Vuosi tuli täyteen kun olimme viime hiihtolomalla Khao Lakissa. Aivan ihana paikka! Ihmiset aina iloisia ja ystävällisiä,ja aina lämmintä! Illalla/ yöllä satoi useasti, mutta ei se paljoa haitannut. Ja hinnat todella edullisia. Ei voi muuta kuin kehua. Ainut miinus totta tosiaan pitkä lentomatka..

milli

11.03.2010

Ainiin, ja tarkoitus olisi lähteä uudelle reissulle varmaankin ensi vuonna. Jäi kyllä tosi iso ikävä. Kaipaan joka päivä takasi :D Siellä oli sellainen ihana poika, joka antoi minulle 3 ruusua. Onko se tavallista siellä jaella ruusuja?

THAIMAASEEN MENIJÄT

11.03.2010

kata beach on rauhallisin, sopii lapsiperheille, karon beachilla taas on vähän enemmän kauppoja ja rafloja sekä sinne meneville suosittelen kokoeilemaan mini golf rataa siellä karon beachilla. aivan mieletön!

Patong beach on kahta aikaisempaa huomattavasti vilkkaampi, ranta on täydempi ihmisiä ja liikennettä enemmän. Bilettäjälle sopii hyvin kun baareja on todella paljon. Ei mielestäni paras kohde hääparille sillä varsinkin iltaisin h*orat ja ladeboyt ympäröivät kokonaan.

Thaimaaseen menijät: tinkikää hinnoista reippaasti sillä siellä on uskomattoman halpaa mutta myyjätkin ovat jo tajunneet että turistit maksavat liikaa. Syökää maitohappobakteereita, älkääkä kuvitelkokkaan olevanne auringossa alle 20 kertoimen aurinkovoiteella. 30 tai 50 kertoimet ainakin alkuun!

Jos kuljette tuk tukeilla(paikalliset taksit) sopikaa hinta etukäteen. Ottakaa niskatyyny koneeseen koska lento on todella pitkä! ja vielä viimeiseksi: huomioikaa että drinkit ovat huomattavasti tujumpia kuin suomessa, viinaa laitetaan drinkkiin siis kunnolla!

emma

14.03.2010

Huomenna lähtee lento krabille ja sieltä khao lakiin! toinen kerta thaimaassa, mieheni kanssa ollaan siellä kaksi viikkoa, ihanaa!!!!! <3

Äkkiä takaisin -Ao Nang

17.03.2010

Suosittelen rentoa ja hyvää musiikkia soittavaa baaria nimeltä
Mr.Long Bar -tämä löytyy pääkadun varrelta muutama sata metri McDonallsista ylöspäin, uudelta baarikadulta. Baari on rennon “hippi-tyylinen” ja itse herra Long on aivan valloittava persoona. Kannattaa ehdottomasti käydä, ja kysymällä baarin varmasti löytää. Juomat ovat edullisia ja palvelu loistavaa.

Tiina

24.03.2010

Cape Panwasta joku kyseli…. Oltiin siellä 02/2008 Ihana hotelli mutta kaukana kaikesta. Aina oli lähdettävä taksilla ja meillä oli sellainen “levoton seurue” niin niitä taksireissuja piti sitten tehdä lähes joka päivä. Rahaa siihenkin saatiin kulumaan vaikka taksi onkin edullinen Suomeen verrattuna. Cape Panwan ranta ei ollut kummoinen; jos on nähnyt parempiakin kuten Karon. Sinne en ole enää menossa, sinne vuoren toiselle puolelle kyllä.

Fanni

29.03.2010

Centara Karon beach oli todella mukava hotelli, palvelu pelasi ja oli tähtiensä arvoinen! suosittelen :) ihan keskustassa, kolme allas aluetta, täydellinen aamupala, lähellä rantaa! perfect<3

Oona

30.03.2010

Haaveilemme kaverin kanssa kesällä (tai mikä ettei myöhemminkin, jos ei nyt saada toteutettua..) matkaamista Thaimaahan. Mitä kaupunkia te “kokeneet” suosittelisitte, kun toiveet olisivat tällaiset:
- Sademetsää ehdottomasti, mahdollisesti joku kierros?
- Mahdollisesti norsu”ajeluja”?
- Ratsastusta rannalla
- Jonkin verran kauppoja/ostettavaa
- Edullinen lento ja hotelli
- Jossain mainittiin suomenkielisistä sukelluskursseista, onko kokemuksia? Kiinnostaisi hurjasti

Saa heitellä ehdotuksia ja kokemuksia! Sateet ei haittaa, kunhan ei koko ajan tulisi vettä kaatamalla. :D Mitähän hintoja tuolla on hotelleilla? Emme kaipaisi mitään luksusta, kunhan saisi katon pään päälle ja jonkun paikan missä nukkua. (:

Kiitos!

Riitta Kinnunen

13.06.2010

Kaksi Thaimaan reissua takana Khao Lakissa ja Krabilla. Molemmat tosi hyviä ja rauhallisia paikkoja lasten kanssa.Pakko päästä uudelleen!Jos ei tahdo “turistirysiin” niin suosittelen.Molemmissa paikoissa myös paljon tekemistä aikuisille.

Paluu Patong Beachille

15.06.2010

Oltiin kaverin kanssa keväällä Patongilla ja oli kiva paikka kakskymppisille neidoille. Baareja oli ja ihmiset mukavia. Miinusta likaisuudesta ja paskan hajusta kaduilla. Myös kylän naiset olivat ärsyttäviä “masaash!!” huutoineen ja tyrkittivät paljon. Thaimaa kutsuu vielä;)

marko

18.06.2010

kolmena vuotena peräkkäin thaimaassa, ensin huahin sitten phuket/krapi ja viime keväänä phuket saarikiertueella.phuketin alueelta patong beach oli paikoista likaisin..en siis pitänyt, kata taas siistein myös karon ok.krapi on myös tosi hyvä paikka.ilmasto on allergiselle todella hyvä lämmin ja kostea.eipä tarvitse käyttää lääkitystä reissun aikana.uutta parantavaa lomaa odotellaan kenties jo joulu-tammikuulle.suosittelen vuodenajasta riippumatta

Minna

01.07.2010

Varattiin lennot 2.11.10 thaimaaseen kolmeksi viikkoo pienimuotoista reppureissua varten.. Ensimmäistä kertaa omatoimiselle reissulle, joten vinkkejä saa antaa, matkaohjelma sen kummemmin vielä suunnittelematta! Ajateltiin suunnata ensimmäisenä Krabille…

mie

03.07.2010

kukaan ei ole tainnut mainita täällä kamala beachista. millainen verrattuna kataan? tuntuvat melko saman tyylisiltä mitä nyt olen muualta lueskellut. kummassa enemmän “elämää”? kamalaan tai kataan tarkoitus olisi suunnata, kokemuksia ja vinkkejä saa laittaa:)

Jiella

03.07.2010

Tiedättekö onko Thaimaaseen matkoja tekevillä matkatoimistoilla käytössä nais/miespaikka politiikka huoneiden suhteen? Jos tulee otettua äkkinäisesti valmismatka. Olen suunnitellut useampaan otteeseen matkaa Thaimaaseen, joka kerta matkakumppanit peruneet “viime hetkellä”, nyt suunnittelen matkaa yksin. Matkatoimistojen lisämaksu yksin matkustavalle mielestäni järkyttävän suuri, viimeksi tarkistaessani taisi olla 600:n euron luokkaa kahden viikon reissulta, kun yksin huoneessa. Toinen vaihtoehto tietenkin on ottaa vain lennot ja majoitus paikanpäältä.

Marlee

07.07.2010

Jiella, tuohon yksinmatkustavien lisään pitäisi matkatoimistojen oikeasti kiinnittää huomiota. Itsekin viime talvena etsin matkoja, joissa en tarvitsisi maksaa yksin matkustavan lisää, en löytänyt! Sitten löysin Googleryhmän Reissunaiset, mukaan ryhmään otetaan vain pelkkiä naisia, sillä monet naiset haluaa matkustaa mielellään toisen heteronaisen kuin “seksinälkäisen” miehen kanssa. Ryhmässä on tällä hetkellä 51 jäsentä. Jos olet kiinnostunut ko. ryhmästä (en tiedä oletko mies vai nainen!?) niin laita tänne sähköpostiosoitteesi niin laitan lisätietoa. En ole varma löytyykö ko. keskusteluryhmä jollain haulla.

Miisa

29.07.2010

Maanantaina lähtee lento Thaimaahan. Suuntana Bangkok, Koh Lanta, Krabi jeeeeee! Kertokaa hyviä kokemuksia!

Merja

14.08.2010

Suunnitellaan matkaa maaliskuulle 2011 mahdollisesti Khao Lakiin… Kertokaa, joilla kokemusta on, mitkä kohteet ja hotellit sopii alle 50v pareille. Nyt ajatuksena on Khao Lak ja hotellina Meridien tai Merlin. Antakaa kommentteja, kiitos!

Äiti-69

19.08.2010

Matka varattuna phukettiin toukokuun 24 päivä lähtö!

BURUNDI

28.08.2010

Käyty kerran Phuketissa Bangtaolla, todella rauhallinen paikka jos haluaa rentoutua, ei liikennettä jne… Hotelli Sheraton oli ehkä vähän liiankin hieno/iso.
Oli omaa rantaa, niin ettei tarvinnut ylittää teitä jne.
Seuraavaksi talvella pidempi pätkä 4-6vk, jossain päin Phuketia.

Leena

31.08.2010

Heissan!!! Koville se ottaa mutta.Perhe 2 aikuista ja 3 lasta lähtee Joulupukkia katsomaan Thaimaa:Kamala Beach .Eli vietämme Joulun 2010 ja UUden vuoden 2011 ilotulituksessa Kamalassa.Tätä on odotettu koko vuosi ja on jo mietitty ettei :) mutta suomalainen sisu ja halu. Haluammekin tietää millainen käteisvara:ostokset,syöminen ja kaikki muu maksaa?? Meidän perheeltä esim. Onko ruoka todella halpaa ja ostokset ja retket. Kertokaa :) Keltanokat lähdössä “Paratiisiin”. :) :) :) :) ja :)

Kirjoita oma kommentti

Thaimaa

Thaimaa esittelyssä

  • Pääkaupunki: Bangkok
  • Valtiomuoto: Perustuslaillinen monarkia
  • Muita kaupunkeja: Chiang Mai, Chiang Rai, Nong Khai, Phuket, Hat Yai
  • Pinta-ala: 514 000 neliökilometriä
  • Väkiluku: n. 64 600 000
  • Virallinen kieli: Thai
  • Valuutta: Baht (THB)
  • Aikaero Suomeen: +5 tuntia. Ei kesäaikaa.
  • Thaimaan suuntanumero: +66
  • Sähkö: 220 V

Arvioi artikkeli:

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (71 ääntä)




Äkkilähdöt Thaimaa
Seuraavat Äkkilähdöt matkakohteeseen
Bangkok 704 €
Rooma 379 €
Pariisi 381 €
New York, NY 568 €
Istanbul 510 €
Kreeta 299 €
Varnan Kultahiet 185 €
Varnan Kultahiet 169 €

Thaimaa mielessä? Katso lennot, hotellit ja autot!


  • © 2010 Rantapallo Oy |
  • Hosted by Kotisivut.com