Rantapallo

Lisää matkajuttujen aiheita

Etusivu MatkakohteetSlovenia

Ljubljana

Slovenia

Slovenia on viime vuosina kasvattanut suosiotaan matkakohteena. Tämä pieni entisen Jugoslavian vaurain osavaltio tarjoaa matkailijalle aktiviteetteja ja nähtävää laidasta laitaan, viihdyit sitten kaupungissa, rannalla tai urheillen vuoristossa.

Slovenia sijaitsee tiukasti rajanaapureidensa Italian, Itävallan, Kroatian ja Unkarin puristuksissa. Maahan voi tutustua lentämällä kätevästi alle kolmessa tunnissa suoraan pääkaupunkiin Ljubljanaan. Vaihtoehtoisesti lentää voi lähellä rajaa sijaitseviin Italian Venetsiaan tai Itävallan Klagenfurtiin.

Slovenia on pieni valtio ja jo pitkän viikonlopun aikana ehtii hyvin nähdä ja kokea Slovenian monet eri kasvot. Vaikka itsenäistä taivalta maalla on vasta vajaan kahdenkymmenen vuoden verran, nuoren valtion juuret kantavat kauas. Ja tänäkin päivänä vanhat tavat ja moderni elämäntyyli sulautuvat sujuvasti toisiinsa.

Vaikutteita naapureilta

Keskeinen sijainti ei ole tehnyt Sloveniasta kansojen sulatusuunia. Se on kuitenkin tuonut vaikutteita eri alueiden paikallisiin tapoihin ja ruokakulttuureihin. Siksi Italian rajan läheisyydessä ravintolassa kannattaa tilata pizzaa ja pastaa, kun taas Itävallan rajalla wieninleike löytyy ravintoloiden ruokalistoilta. Paikalliset perinneruuat ovat myös suosittuja ja vaihtelevat suuresti alueiden mukaan. Kielitaito on Slovenialaisilla kohdallaan ja useimmiten englannilla pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Italian- ja saksan kielen taidoista on myös apua.

Kaupunkien vilinää

Vain noin puolet Slovenian väestöstä asuu kaupungeissa. Viehättävä pääkaupunki Ljubljana linnoineen on matkakohteista tunnetuin. Ljubljanassa matkaaja voi nauttia kaupungin monipuolisesta kulttuuriannista tai vaihtoehtoisesti rentoutua yhdessä lukuisista kahviloissa jotka reunustavat kaupungin läpi virtaavan Ljubljanica-joen vartta.

Ljubljanan nähtävyydet, ostoskadut ja ravintolat ovat kaikki kävelymatkan päästä toisistaan ja kaupunkiin onkin hyvä tutustua jalkaisin. Mielenkiintoisia kohteita ovat myös yliopistokaupunki Maribor, maailmanvanhimman edelleen satoa tuottavan viiniköynnöksen koti, kuvankaunis Bled ja samannimisellä järvellä sijaitseva Slovenian ainut saari, ja rannikon satamakaupunki Koper rantaviivoineen. Varsinkin kesäisin kaupungit täyttyvät tapahtumista ja festivaaleista ja kannattaakin ajoittaa kaupunkivierailu eri aihepiireihin liittyvien festivaalien mukaan. Hotellihuoneet ovat Sloveniassa yleensä kohtuuhintaisia.

Paikallismenoa maaseudulla

Kaupunkien ulkopuolelle ei tarvitse matkata kuin hetki ja olet jo luonnon keskellä. Slovenian pinta-alasta melkein 60 % on metsämaata ja tämä alue kasvaa vuosittain yli miljoonan kasvatetun puun voimalla. Melkein kaikista maaseudun pienistä kylistä löytyy Bed&Breakfast- tai maatilamajoitusta, joissa matkailija pääsee seuraamaan paikallista elämänmenoa aitiopaikalta.

Kylissä ihmiset ja eläimet elävät sulassa sovussa ja navetat ovat usein huomaamattomasti asuintalojen yhteydessä kylän keskellä. Jos auringon ensisäteet eivät tarjoa aamuherätystä, sen tekevät mahdollisesti siis naapurissa asuvat lehmät tai kylän kirkonkellot. Sloveniassa on yli kolmetuhatta uskonnollista monumenttia ja perinteiseen tapaan maaseudun kirkkojen kellot ilmoittavat ajasta viidentoista minuutin välein kunnes aurinko on laskenut.

Maaseudun keskellä ei kuitenkaan tarvitse viettää ainoastaan perinteistä maalaiselämää. Luksusta arkeen tarjoaa esimerkiksi Luoteis-Slovenian Kobaridin kylän lähistöllä oleva tunnettu Hisa Franko -ravintola, jossa paikalliset asukkaat ja Slovenian julkkikset illallistavat sulassa sovussa. Tai miksi et rentoutuisi hetken yhdessä Slovenian monista kuumien lähteiden ympärille rakennetuista moderneista kylpylöistä?

Ympärivuotinen aktiivilomailijan paratiisi

Aktiivilomaa etsivälle Slovenia tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja. Yli 7000 kilometriä vuoristopolkuja takaavat, että vaeltajille on vaihtoehtoja, kunnosta ja aikatauluista riippumatta. Pyöräreittikartat ovat myös helposti saatavilla ja reitit seuraavat sekä maastopolkuja että maanteitä. Ja jos haluat eläytyä Narnia-elokuvan maisemiin, voit lipua alas turkoosina välkehtivää Soča-jokea kumilautalla tai kajakissa.

Talvisin vauhtia ja jännitystä tarjoavat Slovenian lukuisat hiihtokeskukset. Verrattuna moniin Alppien valtakeskuksiin rinneloma Sloveniassa tulee edulliseksi. Tosin keskuksetkin ovat pienehköjä ja sopivat kokonsa ja rauhallisuutensa suhteen erityisen hyvin lapsiperheille. Tunnetuimpia maan hiihtokeskuksista ovat Kranjska Gora ja Bovecin kupeessa sijaitseva Italian puolellekin levittäytyvä Kanin. Myös maastohiihtäjille löytyy lukemattomia latuvaihtoehtoja ja hiihtolomalle voi lähteä esimerkiksi Planican kansainvälisen mäkihyppytornin maisemiin.

Monipuolinen matkakohde

Sloveniassa on myös maisteltavaa viininystäville, nähtävää luonnonihmeitä etsiville ja aurinkoa rantalomailijalle. Viinialueita halkovat tiet kutsuvat ihailemaan kauniita maisemia ja pysähtymään tienvarren viinikellareissa.

Luonnonihmeitä tarjoavat lukuisat luolastot joista tunnetuimpia ovat Postojna Jama ja Unescon maailmanperintölistaltakin löytyvät Škocjan luolat. Rantaviivaa Slovenialla on vain 46 kilometriä mutta rannikkoa reunustavat keskiaikaiset kylät ja siistit uimarannat ovat ehdottomasti vierailun arvoisia.

Slovenian monipuolisiin nähtävyyksiin ja alueisiin tutustuu kätevimmin vuokra-autolla. Matkanteko onnistuu edullisesti myös junalla tai bussilla. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että junaverkosto Sloveniassa ei ole kovin laaja, ja että bussilla matkan tekoon kannattaa varata rutkasti aikaa, varsinkin vuoristossa.

Satu Vänskä-Westgarth

www.slovenia.info
www.visitljubljana.si

Muista matkavakuutukset

Eurooppalaisen vakuutukset
www.eurooppalainen.fi
IF:n vakuutukset
www.if.fi
Travel Guardin vakuutukset
www.travelguard.fi

Lukijoiden kommentit aiheesta:
"Slovenia"

Atro Niiniluoto

11.03.2009

En ole käynyt Sloveniassa, mutta olen selannut englanninkielisiä esitteitä, jotka eräs Suomessa työskentelevä tutkija oli tuonut työpaikalleni.

Niki Salokorpi

21.08.2009

Olimme äskettäin Sloveniassa lomalla koko perheen kanssa. Ihana maa ja erittäin vieraanvaraiset, ystävälliset ja spontaanit ihmiset. Kaunis ja monipuolinen matkakohde, jossa ehtii viikon aikana kokea kaikenlaista vuoristosta rantaelämään. Suosittelen lämpimästi!

Sirkka Kumpulainen

17.04.2010

Vaellusmatka Blediin, ihana, kaunis kaupunki, retket Alpeille ikimuistoisia, oppaat ammattitaisia, humoristisia, hotellin henkilökunta ystävällistä, oli hienoa olla suomalainen Sloveniassa.
Suomalainen opas Johanna ihana.
Suosittelen lämpimästi vaellusmatkaa, jos haluaa tidella päästä irti arjesta.
Matkalla kaikki meni napakymppiin.

Kirjoita oma kommentti

Slovenia esittelyssä

Pääkaupunki: Ljubljana
Valtiomuoto: tasavalta
Muita kaupunkeja: Maribor, Kranj, Celje, Koper, Novo Mesto, Velenje
Pinta-ala: 20 273 km2
Väkiluku: 2 051 000
Virallinen kieli: sloveeni
Valuutta: euro
Uskonto: roomalaiskatolinen
Aikaero Suomeen: -1 tunti
Suuntanumero: 386
Sähkö: 230V

Arvioi artikkeli:

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (4 ääntä)




Äkkilähdöt Slovenia
Seuraavat Äkkilähdöt matkakohteeseen
Kreeta 299 €
Varnan Kultahiet 185 €
Varnan Kultahiet 169 €
Varnan Kultahiet 499 €
Varnan Kultahiet 879 €
Varnan Kultahiet 185 €
Kreeta 529 €
Pariisi 381 €

Slovenia mielessä? Katso lennot, hotellit ja autot!


  • © 2010 Rantapallo Oy |
  • Hosted by Kotisivut.com