Reykjavik, Islanti

Tässä on vuoden matkakirja 2015 – oivaltavia kuvauksia islantilaisuudesta

Matkailulehti Mondo valitsi Vuoden 2015 matkakirjaksi islantilaista arkea käsittelevän kirjan.

Palkinnon lisäksi kunniamainintoja

Vuoden 2015 matkakirja on Satu Rämön Islantilainen voittaa aina (WSOY). Kirja kuvaa islantilaista elämää suomalaisen maahanmuuttajan näkökulmasta.

– Islantilainen voittaa aina on mukaansatempaava, konstailematon ja oivaltava kuvaus islantilaisuudesta. Se auttaa ymmärtämään maata ja sen asukkaita pintaa syvemmältä, ja juuri tätä hyvältä matkakirjallisuudelta on lupa odottaa, tunnustuksen myöntäneen Matkailulehti Mondon raati perustelee.

Salamatkustaja-blogistaan tunnettu Rämö on asunut Islannissa vuodesta 2007 lähtien. Hän on kirjoittanut Islannista aikaisemmin artikkeleita muun muassa Mondolle sekä Mondo matkaopas Islanti -kirjan. Rämö tunnetaan myös Vuoden mutsi -kirjoistaan, joita hän on tehnyt yhdessä Katja Lahden kanssa.

– Raati kävi pitkää keskustelun siitä, voimmeko valita Vuoden matkakirjaksi Mondollekin opaskirjan tehneen kirjailijan teoksen. Päädyimme siihen, että teemme valinnan yksinkertaisesti sisällöllisin perustein, kuten tähänkin asti, Mondon päätoimittaja Kati Kelola perustelee.

– Kaiken kaikkiaan kisa oli tiukka, ja siksi halusimme antaa kunniamaininnat tänä vuonna poikkeuksellisesti peräti kahdelle teokselle, Kelola sanoo.

Vuoden matkakirja -kunniamaininnat saavat Ville Hytösen ja Ville-Juhani Sutisen matkatarinakokoelma Ismailiitti ja lännenmies (Savukeidas) sekä ranskalaisfilosofi Frédéric Gros’n Kävelyn filosofiaa (Basam Books).

Lähde: A-lehdet
Kuva: Istockphoto

Päivitetty: 23.10.2015

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (1 votes, average: 5,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia