Hyppää sisältöön

Murhamysteerejä maailmalta – kolme dekkaria matkailijalle

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 17.07.2014
Jännittävät murhamysteerit vievät lukijan Lontoon kaduille, Tansanian rannoille, italialaiskylän suhdekiemuroihin ja Ruotsin saaristoon. Esittelyssä kolme dekkaria, jotka tarjoavat myös matkan maailmalle.

Sysipimeä

Pekka Hiltusen uudessa dekkarissa pureudutaan hyvin 2000-lukulaisiin rikoksiin: Lontoota kuohuttaa YouTubessa leviävät väkivaltaiset potkimisvideot, jotka on kuvattu suurkaupungin kaduilla. Uhreina ovat gay-klubeilta napatut homoseksuaalit.

Suomalainen Lia alkaa selvittää tapausta yhdessä ystävänsä Marin johtaman Studion kanssa. Rikosvyyhtien lisäksi Liaa askarruttaa myös salaperäisen Marin menneisyys: millaisia kokemuksia vahvalla naisella oikein on takanaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sysipimeä sopii erityisen hyvin Lontooseen ihastuneille matkailijoille, sillä kaupunki on kirjassa merkittävässä roolissa. Lontoon tuttuja katuja ja paikkoja on mukava bongailla tekstistä. Ajankohtainen kirja nettimaailmaan sijoittuvine juonenkäänteineen ja popkulttuuriviittauksineen piipahtaa tarinan edetessä myös eksoottisessa Tansaniassa.

Sysipimeä on itsenäinen jatko-osa Hiltusen vuonna 2011 ilmestyneelle esikoisteokselle Vilpittömästi sinun, joka on voittanut muun muassa Dekkariseuran myöntämän Vuoden johtolanka -palkinnon.

Pekka Hiltunen
Sysipimeä
WSOY 2012
ISBN 978-951-0-39383-3

Kuolema sypressin varjossa

Kaunis amerikkalaisnainen on murhattu pienessä italialaiskylässä. Liittyykö tragediaan surmatun puolison perhe – vai oliko asialla sittenkin joku miehistä, joiden kanssa jenkkikaunottarella oli salasuhteita?

Vera Valan esikoiskirjassa Kuolema sypressin varjossa amerikkalaisnaisen murhaa palkataan tutkimaan suomalais-italialaisen Ariannan etsivätoimisto. Valan luoma miljöö hemmottelee Italian ystäviä: tapahtumat sijoittuvat sekä Roomaan että pieneen Tolfan kylään, jossa tiivis yhteisö pui toistensa asioita italialaisella hartaudella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Italia ja sen kulttuuriin liittyvät piirteet ovat Valan kirjassa runsaasti esillä, eikä ihme, sillä kirjailija on asunut maassa jo 15 vuotta. Päähenkilö Ariannan suomalaiset juuret tulevat lukijalle esiin vain muutaman nopean viittauksen kautta. Saapasmaan tyyliin myös ruoasta muistetaan mainita useampaan otteeseen – jopa niin, että lukijallekin tulee nälkä.

Kirja sopii erityisesti romanttisesta viihteestä nauttiville lukijoille, sillä tarina seuraa pienen italialaiskylän kauniiden ja rikkaiden suhdekiemuroita. Todellista jännitystä romaani ei onnistu tarjoamaan, vaan miellyttänee kevyempien dekkareiden ystäviä.

Vera Vala
Kuolema sypressin varjossa
Gummerus 2012
ISBN 978-951-20-903-65

Majakanvartija

Ruotsin suosituimpiin dekkarikirjailijoihin kuuluvan Camilla Läckbergin uusin teos Majakanvartija sijoittuu pieneen Fjällbackan kylään Ruotsin länsirannikolle.

Fjällbackasta kotoisin oleva Annie on palannut Gråskärin majakkasaarelle pienen poikansa kanssa, mutta mikä on tuonut naisen takaisin kotiin? Entä miksi ikävät tapahtumat eivät ota loppuakseen?

Gråskäriä kutsutaan kansan suussa myös Gastholmeniksi, aavesaareksi, jolta vainajat eivät koskaan lähde pois. Rauha ei ole kuitenkaan maassa mantereellakaan, jossa talousjohtajan surma kuohuttaa koko kylää.

Karmivista tapahtumista huolimatta Majakanvartija tarjoaa myös annoksen ruotsalaista saaristolaisromantiikkaa, joka vie naapurimaahan mieltyneet lukijat nojatuolimatkalle Gråskärin saarelle. Välillä ajassa palataan 1870-luvun tapahtumiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Majakanvartijassa on runsaasti henkilöhahmoja, joista osa on tuttuja Läckbergin aiemmista teoksista. Kirja onnistuu luomaan muutamia varsin hyytäviä hetkiä, joista etenkin yllättävä loppuratkaisu palkitsee lukijan.

Camilla Läckberg
Majakanvartija
Gummerus 2012
ISBN 978-951-20-9061-7

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Flickr / mostaque

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Isänpäivän lahjavinkit

Isänpäivän lahjavinkit – yllätä matkaileva isä sopivalla lahjalla

Thaimaalainen ruoka

Kaipaatko inspiraatiota kotikokkailuun? Tässä ovat kevään parhaat ruokakirjat

Tomi Tölli

Afrikka-seikkailut kansien väliin: Pikavuoro Afrikassa -tarinoista kirja!

Joulun kirjalahjavinkit

Kääri kirjalahja pukinkonttiin – joulun 2015 lukuvinkit matkailijalle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja