Etusivu > Matkailumedia > Matkaoppaat

Matkaoppaat

Matkaoppaat

Turkin Alanya on täynnä aurinkoa, hiekkarantoja, iltaelämää ja kulttuuria, mutta moni lomalainen olisi hukassa ilman päteviä matkaoppaita.

Dokumentaarinen sarja Matkaoppaat vie katsojat suomalaisten suosikkikohteeseen Alanyaan tutustumaan matkaoppaiden vilkkaaseen arkeen. Kotimaisen sarjan ensimmäinen kausi esitettiin Nelosella keväällä 2010 ja sarja jatkuu uudella kaudella vuonna 2011.

Matkaoppaana Turkin Alanyassa

Nimensä mukaisesti sarjaa tähdittävät Alanyassa toimivat matkaoppaat, joiden ammattivalinta on monen talvipakkasista kärsivän ja auringosta haaveilevan unelma.

Vaikka päiviin mahtuukin paljon paistetta, on matkaoppaana olo kuitenkin myös paljon muuta kuin lomailua ja auringonottoa, kuten katsojat pääsivät kevään aikana toteamaan. Kamera seuraa matkaoppaiden edesottamuksia suositussa lomakohteessa ja pitkiä työpäiviä vaativien turistien pyörityksessä.

Yhteistyökumppanina matkatoimisto Detur

Matkaoppaat-sarja kertoo matkatoimisto Deturin oppaiden työstä. Deturin kohdepäällikkö Terhin työnkuvaan kuluu muun muassa oppaiden ohjaaminen ja auttaminen, eikä työnkuvaan tunnu mahtuvan tylsiä hetkiä. Aina sattuu ja tapahtuu, ja oppailta vaaditaan sekä kärsivällisyyttä että huumorintajua.

Matkaoppaiden arki koostuu turistien auttamisesta, neuvomisesta, asioiden setvimisessä ja retkien emännöimisessä, puhumattakaan siitä että omakin elämä koukerot tulisi tavalla tai toisella saada vieraassa maassa järjestymään.

Alanyaan matkustaa tuhansia suomalaisturisteja viikossa, joten tapahtumia ei sarjasta puutu. Dramatiikkaa sarjaan tuovat turisteihin kohdistuneet rikokset ja koskettavat ihmiskohtalot, mutta ei Matkaoppaista myöskään puutu arkielämän pieniä iloja ja hassuja sattumuksia.

Suosittu matkailusarja

Susamuru Oy:n kehittämän ja tuottaman Matkaoppaat-ohjelman ensimmäinen kausi koostui 40-osasta ja sitä esitettiin Nelosella tammikuun lopusta huhtikuun alkuun vuonna 2010. Sarjaa esitettiin neljänä päivänä viikossa maanantaista torstaihin ja uusintana viikonloppuisin.

Ohjelma tavoitti ensimmäisen kautensa aikana yli 2,5 miljoonaa suomalaista. Matkaoppaat oli esitysaikansa ylivoimaisesti katsotuin ohjelma 10-44-vuotiainen ikäryhmässä ja ohjelman jaksoja ladattiin Nelosen Ruutu.fi-palvelussa yli 900 000 kertaa.

Ohjelma on saanut myös huomattavaa kansainvälistä menestystä, sillä ohjelmaformaatin optio on myyty tähän mennessä yhdeksään maahan: Ruotsiin, Norjaan, Puolaan, Saksaan, Hollantiin, Belgiaan, Sveitsiin, Ranskaan ja Kreikkaan. Matkaoppaat on suurin suomalainen ohjelmatuotanto ulkomailla ja se tuotetaan täysin kotimaisin voimin.

Lisätietoa

Lisätietoa sarjasta löytyy osoitteesta Nelonen.fi.

Arvostele artikkeli: Matkaoppaat
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 2 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo