Hyppää sisältöön

Yllätytkö? Hintavertailu paljastaa: Suomi on maailman kalleimpia lentomaita

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 07.09.2016
Vertailu selvitti miten lentojen hinnat eroavat eri maiden välillä.

Näin lentomatkailun hinnat eroavat maailmalla

Oletko joskus kadehtinut muiden maiden edullisempia lentohintoja? Kiwi.comin tekemän tutkimuksen mukaan lentäminen on keskimäärin halvinta Intiasta käsin. Myös Malesiasta, Venäjältä, Portugalista ja Indonesiasta voi lähteä matkaan poikkeuksellisen edullisesti.

Suomi asettui vertailtujen 75 maan listalla kalleimpien joukkoon sijalle 74 – siitäkin huolimatta, että halpojen lentojen löytäminen on reittien lisääntyessä ja kilpailun kasvaessa helpompaa kuin koskaan. Lentomatkustuksen keskihinta Suomesta käsin oli tutkimuksen mukaan reilut 45 euroa sadalta kilometriltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomea hintavammaksi maaksi osoittautui vain Arabiemiraatit, jossa keskimääräinen hinta sadalle kilometrille oli kaksinkertainen Suomeen verrattuna.

Tutkimuksessa vertailtiin vuoden ajalta yhteensä yli miljoonaa lentoa, joiden joukossa oli sekä maiden sisäisiä lentoja että kansainvälisiä lentoja. Mukana oli täyden palvelun lentoyhtiöitä sekä halpalentoyhtiöitä.

Tutkimuksesta selvisi myös, että halvimmat kotimaanlennot löytyivät Intiasta ja kalleimmat puolestaan Arabiemiraateista. Halvimmat kansainväliset lennot puolestaan kirjattiin Kiinalle ja kalleimmat Kanadalle.

Näistä maista lentäminen on halvinta

1. Intia 2,92 € / 100 km
2. Malesia 3,40 € / 100 km
3. Venäjä 5,29 € / 100 km
4. Portugali 6,03 € / 100 km
5. Indonesia 6,14 € / 100 km
6. Azerbaidžan 6,23 € / 100 km
7. Etelä-Afrikka 6,59 € / 100 km
8. Algeria 6,89 € / 100 km
9. Filippiinit 6,97 € / 100 km
10. Ruotsi 7,25 € / 100 km

Näistä maista lentäminen on kalleinta

1. Arabiemiraatit 94,91 € / 100 km
2. Suomi 45,77 € / 100 km
3. Qatar 45,23 € / 100 km
4. Alankomaat 38,03 € / 100 km
5. Japani 37,25 € / 100 km
6. Kanada 34,76 € / 100 km
7. Belgia 34,19 € / 100 km
8. Tanska 33,99 € / 100 km
9. Itävalta 33,14 € / 100 km
10. Sveitsi 33,08 € / 100 km

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lista perustuu keskimääräiseen lentohintaan sadalta kilometriltä. Keskimääräinen hinta on laskettu halpalentoyhtiöiden ja täyden palvelun lentoyhtiöiden hinnoista sekä maan sisällä että kansainvälisillä reiteillä.

Lähde: Kiwi.com
Kuva: iStockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja