Etusivu > Uutiset > Vuoden 2009 kuumimmat matkailumaat
Lonely Planet on jälleen julkaissut listan tulevan vuoden parhaista matkailumaista. Vuoden kuumimpia kohteita tulevat olemaan monet hieman tuntemattomammat maat ja hyvä niin – matkailun tarkoitushan onkin ennen muuta avartaa!
Algeria sijaitsee Pohjois-Afrikassa Välimeren rannalla, ja sen lukuisten rajanaapureden joukossa on monia tunnettuja turistikohteita kuten Tunisia, Mauritania ja Marokko. Algeria on pinta-alaltaan Afrikan toiseksi suurin maa, ja iso osa tuosta pinta-alasta on Saharan aavikkoa. Moni erikoinen aktiviteetti Algeriassa liittyykin tähän hiekkaiseen jättiläiseen, vai miltä kuulostaisi hiekkasurffaus dyyneillä? Sahara tarjoaa myös seikkailumahdollisuuksia ja upeita maisemia.
Bangladesh on valtio Etelä-Aasiassa. Bangladesh on kokonaisuudessaan Intian ympäröimä, ellei oteta huomioon lyhyttä rajaa Myanmarin kanssa kaakossa ja Bengalinlahtea maan eteläpuolella. Bangladesh on yksi maailman tiheimmin asutuista valtioista: maan väkiluku on maailman seitsemänneksi suurin, mutta kokonsa puolesta Bangladesh sijoittuu vasta 94. sijalle. Saattaisi luulla, että saasteongelma on yksi maan suurimmista ongelmista, mutta Bangladesh on eturintamassa taistelussa bensan ja dieselin käytön kieltämisessä. Ekomatkailua parhaimmillaan!
Kanada sijaitsee Pohjois-Amerikassa yhdysvaltojen pohjoisena rajanaapurina. Maan muita rajoja huuhtovat Atlantin valtameri, Tyynimeri ja Pohjoinen jäämeri. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio. Pinta-alan laajuudesta johtuen maahan mahtuu kaikenlaista: vuoristoja, tasankoja, suurkaupunkeja, tiettömiä erämaita ja vaihtelevaa ilmastoa. Kanada onkin erinomainen matkakohde kun haluaa viettää aktiivilomaa esimerkiksi urheilun ja seikkailun parissa. Urheilullisuus on Kanadassa muutenkin kovassa kurssissa, sillä maa toimii talviolympialaisten isäntämaana 2010.
Maan levottomuuksista huolimatta Georgia on tulevana vuonna kuuma matkakohde. Georgia on maa Kaukasiassa Aasian ja Itä-Euroopan rajalla. Maan rajanaapureita ovat esimerkiksi Venäjä, Turkki ja Armenia. Hallitsevin elementti Georgiassa ovat vuoret, jotka peittävät suurimman osan maan pinta-alasta. Georgian pohjoisosassa sijaitsee korkea vuori, Suuri Kaukasus, joka luo luonnollisen rajan Georgian ja Venäjän välille. Georgiaan kannattaa matkata jo maisemien ja vuorikiipeilyn takia.
Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja samalla maailman suurin saari Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen Jäämeren välissä. Grönlannissa sijaitsee maailman toisiksi suurin jäätikkö, joten asutus on mahdollista vain saaren rannikon kapealla kaistaleella. Turistille Grönlanti jäätävän ihana kokemus. Ellei välttämättä halua matkustaa kovimpien paukkupakkasten keskelle, suotuisinta aikaa ovat kesäkuukaudet aina syyskuuhun saakka. Myös suurimmat festivaalit järjestetään kesällä.
Kirgisia sijaitsee Keski-Aasiassa, rajanaapureinaan Kiina, Kazakstan, Tadžikistan ja Uzbekistan. Kirgisia on varsin monimuotoinen maa, sillä ilmastokin vaihtelee kuivasta mannerilmastosta ja kylmästä vuoristoilmastosta maan subtrooppiseen eteläosaan. Upeimmat maisemat löytyvät vuoristoalueelta, missä laaksot ja Tian Shanin korkeat huiput vuorottelevat. Festivaalien aikaan voi seurata sellaisiakin arvostettuja hevosurheilulajeja kuin hevospainia.
Oman sijaitsee Hormuzin salmen suulla Arabian niemimaan eteläosassa. Omanin naapurimaita ovat Arabiemiirikunnat, Jemen ja Saudi-Arabia, ja kuten naapureistakin, suurin osa Omanista on niemimaan laajaa autiomaata. Lähellä rannikkoa on vulkaaninen vuoristoketju, jonka toisella puolella sijaitsevat maan suurimmat asutuskeskukset. Oman on moderni maa omalla tavallaan: sinne ei ole päästetty kovin paljon länsimaisia vaikutteita, vaikkakin turistit ovat tervetulleita. Omanilaiset ovat hyvin kohteliaita ja ystävällisiä. Huomiota kannattaa kiinnittää omanilaiseen käsityötaiteeseen. Upeat kankaat ja perinteisin kuvioin koristellut hopeaesineet ovat takuuvarma tuliainen.
Ensimmäinen asia, joka Perusta tulee monelle ensimmäisenä mieleen, on legendaarinen kadonnut kaupunki, Machu Picchu. Mutta on tässä Etelä-Amerikan maassa muutakin nähtävää, vaikka machu Picchu onkin omaa luokkaansa. Tyyneenmereen rajautuvan Perun rajanaapureita ovat Ecuador, Bolivia, Kolumbia, Brasilia ja Chile. Päiväntasaajan ja Kauriin kääntöpiirin välillä sijaitseva maa on upean vuoristoinen, ja nähtävää riittää pääkaupunki Limasta Titicaca-järvelle. Vaellusretkiä voi Machu Picchulle vievän Inca Trailin lisäksi tehdä myös muualle vuoristoon ja metsiin.
Ruanda on keskiafrikkalainen valtio, joka on tunnettu verisestä historiastaan. Mutta eipä menneitä kannata ikuisesti kaivella, vaan suunnata katse tulevaan, ja juuri näin on Ruandassakin alettu tehdä. Turistit alkavatkin palailla Le Pays des Milles Collinesiin, eli tuhansien kukkuloiden maahan. Ruandasta löytyy villejä viidakoita, korkeita tulivuoria ja Lake Kivu-järven hienoja rantoja, ja Ruandan luonnonpuistossa voi lähteä esimerkiksi etsimään kuuluisia gorilloja.
Sierra Leone sijaitsee Atlantin valtameren rannalla Länsi-Afrikassa. Maan rajojen toisella puolella sijaitsevat Guinea ja Liberia. Sierra Leonen nimi juontuu rannikolla sijaitsevaan Leijonan vuoristoon, jonka espanjankielinen nimi on Sierra Leone. Kuten Ruandalla, myös Sierra Leonella on omat arpensa, joita maassa pyritään parhaansa mukaan korjaamaan. Parasta turistille Sierra Leonessa on rentoutuminen riippumatossa valkohiekkaisilla rannoilla ja maan kansallispuistoihin tutustuminen: toisaalla voi ihastella leikkisiä apinoita, toisaalla mahtavia norsuja.