Hyppää sisältöön

Vietä pääsiäinen risteilyllä – nyt päiväksi Tallinnaan tai Tukholmaan alle 30 eurolla

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 12.04.2017
Pääsiäisen vapaapäivät voi käyttää matkaamalla edullisen risteilyn kyydissä lähialueen kiinnostaviin kaupunkikohteisiin päiväksi tai pariksi.

Viikonloppuristeilyt halvalla

Pääsiäisen tuomat ylimääräiset vapaapäivät ovat harvinaista herkkua, joten pitkä viikonloppu kannattaa käyttää hyödyksi nappaamalla edullinen risteily. Risteilyt Itämeren rannalla sijaitseviin kohteisiin kuten Tukholmaan ja Tallinnaan ovat helppo tapa vaihtaa vapaalle eikä rahaakaan lomaan kulu yhtä paljon kuin vaikkapa etelän lomakohteisiin matkustaessa.

Valittavana on erilaisia risteilyjä, joissa kohteessa vietetty aika vaihtelee. Päiväristeilyllä Tallinnaan tai Tukholmaan pääsee kiertelemään muutamaksi tunniksi, mutta risteilyyn voi myös yhdistää yöpymisen matkakohteessa, jolloin kaupunkiin tutustumiseen jää enemmän aikaa. Joillakin risteilyillä aikaa vietetään vain laivassa esimerkiksi shoppaillen, herkutellen ja juhlien eikä näihin risteilyihin kuulu ollenkaan vierailua maissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Katso alta tulevan viikonlopun edullisimmat risteilyt Rantapallon risteilytarjonnasta. Kun löydät sopivan matkan, kannattaa se varata ripeästi, sillä pääsiäisviikonlopun vuoksi halvimmat hinnat ja suosituimmat vaihtoehdot myydään vauhdilla loppuun.

Risteilyt Tukholmaan

  • 1 yö Viking Grace alk. 5 €
  • 1 yö Baltic Princess alk. 8 €
  • Päivä Tukholmassa alk. 25 €

>> Katso kaikki Tukholman risteilyt Rantapallon risteilyhausta

Risteilyt Tallinnaan

  • Päivä laivalla, Eckerö Line 12 €
  • Ilta laivalla, Eckerö Line 16 €
  • Päivä Tallinnassa alk. 22 €
  • 1 yö Viking Line, päivä Tallinnassa alk. 5 €

Kylpylä- ja hotellimatkat Viroon

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä vain edullisimmat hotelli- ja kylpylämatkat. Katso kaikki vaihtoehdot Rantapallon risteilyhausta.

  • 1 yö Tallinnassa alk. 71 €
  • 1 yö laivalla + 1 yö Tallinnassa 65 €
  • 2 yötä Tallinnassa alk. 107 €
  • 1 yö laivalla + 2 yötä Tallinnassa 176 €
  • 3 yötä Tallinnassa alk. 181 €
  • 2 yön kylpyläloma Virossa alk. 159 €

>> Katso kaikki Tallinnan risteilyt Rantapallon risteilyhausta

Koonnut: Minna Nurminen / Reissureppu.com
Kuva: Istockphoto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Loman riemua uima-altaassa keltaisen uimarenkaan kanssa

Lähde etelänlomalle suoraan maakuntakentältäsi – viikko Kreikassa alk. 397 €!

Nainen drinkki kädessä uima-altaalla

Nauti vaivattomasta kesästä: näistä kohteista löydät ihania all inclusive -lomia! Viikko alk. 481 €

Kaunis turkoosi meri Kreetan saarella Kreikassa

Välimeren unelmalomat myydään nyt – katso minne kaikkialle pääset kesälomalla alle 500 eurolla!

Kyproksen palmuranta Agia Napassa

Kevään seikkailut odottavat – katso parhaat matkatarjoukset maalis-huhtikuulle!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja