Hyppää sisältöön

Cision listasi Suomen matkablogit – Kaukokaipuu ykkönen

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 15.07.2013
Rantapallon Kaukokaipuu-matkablogi nappasi Cisionin matkablogilistauksen ykköspaikan. Kärkikymmenikköön ylsi myös kolme muuta tuttua rantapallolaista!

Joko tunnet nämä blogit?

Viestintäpalvelu Cision on julkaissut listan Suomen suosituimmista matkablogeista. Kaikkiaan neljä Rantapallon blogia mahtui mukaan kymmenikköön, jonka kärkeen rankattiin helsinkiläisen freelance-toimittaja ja valokuvaaja Marinella Ruususen kirjoittama Kaukokaipuu. Blogissa keskitytään erityisesti matkakuvaukseen.

Listalle sijoittui myös Destination Unknown, jota kirjoittaa Norjasta käsin bloggaava matkailualan ammattilainen Satu Vänskä-Westgarth.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Panun matkat -blogissa seurataan Rantapallon kesätoimittajanakin työskennelleen Panu Lempiäisen reissuja, ja Lotta Watian Unagidon-blogista puolestaan löytyy matkakokemuksia erityisesti Japanista.

– Neljä meidän bloggaajaamme kymmenen kärjessä on hieno saavutus, iloitsee Rantapallon päätoimittaja Riikka Krenn.

Cision kertoo rakentavansa listauksensa linkitysten ja kävijämäärien perusteella, mutta perustana ei ole vain blogin nykyinen suosio – vertailussa arvioidaan nimittäin myös todennäköinen suosio tulevaisuudessa. Rankkaukseen vaikuttavat myös esimerkiksi blogipostausten tiheys sekä vuorovaikutus bloggaajan ja lukijoiden välillä.

– On raikasta nähdä välillä blogilistauksia, jotka eivät juurikaan perustu lukijamääriin. Cisionin analyysimenetelmä on kieltämättä erikoinen, mutta tuntemattomampienkin mahtuminen kärkikymmenikköön varmasti innostaa kirjoittajia jatkamaan laadukasta työtään, sanoo Krenn.

Matkablogit Top 10 (Cision)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

1. Kaukokaipuu
2. Destination Unknown
3. Deep Red Blues
4. Matkasto Live
5. Reissuesan matkablogi
6. Tarinoita Maailmalta
7. Pienellä rahalla maailmalle
8. Panun matkat
9. Reissausta ja ruokaa
10. Unagidon

Rantapallo-matkailusivustolle voi kuka tahansa perustaa helposti oman matkablogin. Sivustolla on kymmeniä aktiviisesti päivittyviä blogeja.

>> Tutustu blogeihin

Maria Hietala