Hyppää sisältöön

Turistit pöyristyivät suosikkikohteessa: 64 euroa neljästä jäätelöstä

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 08.05.2013
Roomassa lomailleet brittituristit järkyttyivät paikallisen gelaton suolaisesta hinnasta.

Mikä on jäätelön kohtuullinen hinta?

Roomassa lomailleet brittipariskunnat kokivat varsinaisen shokin saadessaan vaihtorahat takaisin paikallisessa jäätelöbaarissa eli gelateriassa – kuitti todisti tapauksen: neljä jäätelötötteröä maksoi 64 euroa. Tapauksesta kertoo Daily Mail.

Kukin nelikosta tilasi kolme jäätelöpalloa mukaan otettavaksi, ja annokset maksoivat 16 euroa kappaleelta. Matkailijoiden harmiksi he eivät kuitenkaan olleet tarkistaneet hintoja ennen tilauksen tekemistä, joten loppusumma tuntui kiskurihinnalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Espanjalaisten portaiden kupeessa sijaitseva jäätelöbaari on puolustautunut muistuttamalla, että kaikki hinnat ovat liikkeessä selkeästi esillä. Gelaterian kallein jäätelö maksaa työntekijän mukaan 25 euroa.

Turistien harmiteltua tapausta paikalliselle lehdelle, riensi Rooman pormestari Gianni Alemanno hätiin. Pormestari on pahoitellut tapausta ja kutsunut britit takaisin kaupunkiin nauttimaan ilmaista jäätelöä. Paikalliset pelkäävät vastaavien tapausten pilaavan Rooman maineen matkailijoiden keskuudessa.

Oletko sinä joskus järkyttynyt hinnoista lomamatkalla?

Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / Jim Bahn

Lue myös: Jäätelökesä Italiassa – herkkusuun gelato-opas

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen