Rantapallo

Lisää matkajuttujen aiheita

Etusivu Uutiset Tulevaisuuden haaveissa matkailuala?

Tulevaisuuden haaveissa matkailuala?

Opiskelu matkailualallaMatkailuala on monen matkustelua rakastavan unelma-ala, ja sillä onkin tarjottavanaan monipuolisia työtehtäviä. Uransa aikana pääsee tekemisiin sekä kotimaisten että ulkomaalaisten matkailijoiden kanssa, joten hyvä asiakaspalvelutaito ja kulttuurien tuntemus ovat arvostettuja ominaisuuksia. Matkailualalla kaikkien toimijoiden yhteinen tavoite on unohtumattomien elämysten tarjoaminen.

Matkailualan vaihtoehtoja ovat esimerkiksi matkatoimisto-, liikenne-, majoitus- ja ravitsemispalvelut. Matkailualan peruskoulutusta on mahdollista suorittaa sekä toisella asteella että ammattikorkeakoulu- ja korkeakoulutasoilla. Korkeakoulutasoiseen koulutukseen pääsyvaatimuksena on toisen asteen tutkinto joko lukiossa tai ammattikoulussa.

Toisella asteella

Matkailualan perustutkinto on toisen asteen tutkinto, jonka voi suorittaa ammattikouluissa joka puolella maata. Tämän tutkinnon suorittajista valmistuu matkailuvirkailijoita ja matkailupalvelujen tuottajia. Matkailualan perustutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona tai oppisopimuskoulutuksena.

Korkeakouluissa

Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon voi suorittaa monissa ammattikorkeakouluissa ympäri Suomea. Esimerkiksi Mikkelin ammattikorkeakoulussa voi Savonniemen kampuksella Savonlinnassa opiskella matkailualan restonomiksi (AMK). Restonomin tutkinnon laajuus on 210 op ja opintojen pituus noin 3,5 vuotta. Matkailualan opintoja järjestävät Mikkelin ammattikorkeakoulun lisäksi esimerkiksi Laurea – ammattikorkeakoulu ja Lahden ammattikorkeakoulu.

Yliopistotasolla voi Lapin yliopiston kauppatieteiden ja matkailun tiedekunnassa suorittaa joko alemman (yhteiskuntatieteiden kandidaatti) tai ylemmän korkeakoulututkinnon (yhteiskuntatieteiden maisteri) matkailututkimuksessa.

Matkailualalla on myös oma verkostoyliopistonsa. Sen tehtävänä on järjestää matkailualan monitieteistä perus- ja jatkokoulutusta sekä edistää matkailualan tutkimusta. Näissä yliopistoissa opiskelevat voivat hakeutua suorittamaan verkostoyliopistona toteutettavaa matkailualan tieteellistä opintokokonaisuutta. Matkailualan verkostoyliopiston muodostavat yhdessä Helsingin kauppakorkeakoulu, Helsingin yliopisto, Joensuun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Kuopion yliopisto, Lapin yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Sibelius-Akatemia, Svenska Handelshögskolan, Taideteollinen korkeakoulu, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi.

Lukijoiden kommentit aiheesta:
"Tulevaisuuden haaveissa matkailuala?"

Reijo

23.02.2008

Mitenkähän matkailualalle käy sitten, jos ilmastonmuutoksen takia esimerkiksi lentämistä rajoitetaan tai se kallistuu huomattavasti…?

satu venemies

14.05.2008

Hieno aihe! Itselläni nimittäin on tavoitteena päästä opiskelemaan matkailualalle. Rakastan asiakaspalvelua ja matkustelua. Olen myös kiinnostunut erilaisista kulttuureista. Kaiken kaikkiaan siis sydäntäni lähellä oleva aihe. Jatkan pääsykoekutsun odottelua :)

Kirjoita oma kommentti

Arvioi artikkeli:

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä




Seuraavat äkkilähdöt:
Seuraavat Äkkilähdöt
Palma & Palma No 910 €
Rodos 295 €
Varnan Kultahiet 169 €
Varnan Kultahiet 229 €
Bangkok 841 €
Rooma 362 €
Pariisi 436 €
New York, NY 697 €


  • © 2010 Rantapallo Oy |
  • Hosted by Kotisivut.com