Hyppää sisältöön

Tukholma tehtailee ennätyksiä – suomalaiset yöpyvät yhä useammin

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 26.10.2014
Tukholmassa vieraili viime kesänä ennätysmäärä matkailijoita.

Tukholma houkutti kesäkaudella aikaisempaa enemmän

Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa vieraili kesä-, heinä- ja elokuussa ennätysmäärä matkailijoita, sillä Tukholman läänin yöpymistilastot nousivat lähes neljään miljoonaan. Vuoteen 2013 verrattuna nousua on yhdeksän prosenttia.

Erityisesti ulkomaalaisten matkailjoiden määrä kasvoi Tukholmassa, sillä ulkomaalaisia vieraili kesällä 2014 Tukholmassa 12 prosenttia edellisvuotta enemmän. Ruotsalaisten matkailijoiden määrä kasvoi seitsemän prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös suomalaiset vierailivat kesäkaudella Tukholmassa alkuvuotta enemmän, sillä suomalaisten yöpymisen sisältäneet matkat Ruotsiin kasvoivat 37 prosenttia kesäkuukausien aikana. Kaikkiaan suomalaisten tekemiä yöpymisiä kirjattiin kesäkaudella noin 90 000, mikä on 22 prosenttia edelliskesää enemmän.

– On ilahduttavaa nähdä, että kiinnostus Tukholmaan kesäkohteena on jälleen huimassa nousussa, sanoo Visit Swedenin maajohtaja Johan Uunila.

– Erityisesti ruokamatkailijat ovat olleet aikaisempaa kiinnostuneempia Tukholmasta, ja jo hyvän illallisen takia kaupunkiin kannattaakin jäädä yöksi. Tukholmasta löytyy paljon koettavaa myös yöpyjille ja olemme mielissämme siitä, että yhä useampi suomalainen jää nauttimaan kaupungin iltaelämästä, Uunila jatkaa.

Lähde ja kuva: Visit Sweden

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tukholman ravintolat

Löydä Tukholman herkullisimmat ravintolat – 25 paikkaa, joita ei kannata jättää väliin

Japanilainen kylpylä Tukholmassa

Oletko kuullut Tukholman epätodellisesta K-16-kylpylästä? Aivan kuin olisit Japanissa – uimapuvun voit jättää kotiin

Arlandan lentokentältä Tukholman keskustaan

Helppo säästövinkki Tukholmaan – näin vältät lentokentän rahareiän ja siirryt keskustaan pikkurahalla

Tukholma lasten kanssa

Lasten kanssa Tukholmassa – lue vinkit onnistuneeseen matkaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja