Hyppää sisältöön

Thaimaan suositusta lomakohteesta tuli “kuoleman saari” – mitä kaikille näille turisteille oikein tapahtui?

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 30.06.2017
Rantaparatiisi vai kuoleman saari? Thaimaalainen lomakohde jakaa mielipiteet vahvasti.

Koh Taon mystiset kuolemantapaukset

Siaminlahdella sijaitseva Koh Tao on yksi Thaimaan idyllisimmistä saarista, joka on erityisesti sukeltajien suosiossa. Naapurisaariensa Koh Samuin ja Koh Phanganin kupeessa sijaitsevan saaren saama huomio on kuitenkin viime vuosina ollut varsin ikävää.

Surullisten tapahtumien sarja sai alkunsa Koh Taolla vuonna 2014, kun kaksi brittinuorta löydettiin murhattuina rannalta. Nainen oli raiskattu ennen murhaa, ja miestä oli puolestaan isketty takaapäin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Surmien jälkipyykissä paikallinen poliisi sai runsaasti kritiikkiä tavasta, jolla tutkimus hoidettiin. Viranomaiset eivät onnistuneet rajaamaan rikospaikkaa ulkopuolisilta tai sulkemaan saaren satamaa saapuvalta ja lähtevältä liikenteeltä. Väitettiin, että poliisit eivät olleet hoitaneet DNA-näytteiden ja todisteiden keräämistä asianmukaisesti. Raa’at kuvat uhreista levisivät verkossa omaisten järkytykseksi.

Paljon huomiota herättäneet reppureissaajakuolemat eivät päättyneet siihen. Vain paria viikkoa myöhemmin brittiläisen nuoren miehen ruumis löydettiin hotelliuima-altaasta. Ruumiinavauksen mukaan brittimiehen kuolinsyy liittyi päähän osuneisiin vaurioihin ja sitä seuranneeseen hukkumiseen. Miehen läheiset eivät usko, että tapaus oli onnettomuus.

Seuraava uhri oli perheensä kanssa saarella lomaillut 24-vuotias brittimies, joka löydettiin merestä kuolleena läheltä aiemman reppureissaajien kaksoismurhan tapahtumapaikkaa. Nuorukaisen perhe uskoo tämän joutuneen murhan uhriksi, ja väittää paikallisten viranomaisten peittelevän tapausta turismin takia.

Vuonna 2015 saarella löydettiin kuolleena ranskalainen miespuolinen reppureissaaja. Kuolemaa pidettiin itsemurhana, mutta tapaukseen liittyi epäselvyyksiä, jotka eivät koskaan ratkenneet.

Mafian väitetään johtavan saarta

Koh Taon toiseksi viimeisin mysteeri ajoittuu helmikuulle 2017, jolloin venäläinen reppureissaaja katosi jäljettömiin. Nuoren naisen huoneesta löytyi tämän passi sekä kaikki arvotavarat. Tapaus ei ole toistaiseksi selvinnyt, mutta huhut pyörivät saarella villeinä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huhtikuussa saarelta löytynyt naisen ruumis vahvistettiin vasta tällä viikolla 30-vuotiaaksi belgialaisnaiseksi. Eläinten syömä ruumis löydettiin t-paitoihin käärittynä viidakosta, ja se onnistuttiin tunnistamaan hampaiden perusteella. Poliisi on kuitannut tapauksen itsemurhana, mutta naisen äiti ei usko viranomaisilta saamaansa selitykseen. Bangkok Postin mukaan tutkinta on avattu uudelleen Samui Timesin julkaiseman kirjoituksen jälkeen.

Lukuisat selittämättömät kuolemantapaukset ovat tuoneet Koh Taolle ei-toivotun lempinimen “kuoleman saari”. Uhrien läheiset ovat vaatineet matkustusboikottia saarelle, jolla väitetään kytevän monia ongelmia – näistä vakavimpana paikallinen mafia.

– Koh Taon mafia ei ole sellainen, joka kantaa mukanaan aseita viulukoteloissa tai kulkee ovelta ovelle kiristämässä ihmisiä. Täkäläinen mafia koostuu perheistä, jotka ovat johtaneet saarta sukupolvien ajan – jo ennen kuin täällä oli edes poliiseja, nimettömänä pysyttelevä saaren asukas kommentoi tilannetta.

Kaikkiin Koh Taon kuolemantapauksiin liittyy omituisia piirteitä ja yksityiskohtia, joita ei ole pystytty selvittämään. Uhrien omaiset väittävät viranomaisten piilottelevan väkivaltaisia murhia, sillä turistien kuolemat ovat vaarassa pilata saaren maineen. Uhrien perheet ovat jatkaneet taistelua selvittääkseen asioiden oikean laidan ja kuolemantapausten todelliset syyt.

Brittikaksikon vuoden 2014 murhasta tuomittiin kaksi myanmarilaista miestä, mutta heidän syyllisyyttäänkin on kyseenalaistettu. Poliisin väitetään kiduttaneen syytettyjä saadakseen irti tunnustuksen.

Lähde: News.com.au, Bangkok Post
Kuva: Istockphoto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja