Hyppää sisältöön

Tässä hyvä uutinen Thaimaan-matkailijoille: lomakohteiden rannoista entistä parempia – puhdistetaan muoviroskasta

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 08.09.2017
Matkailijoiden rakastamia rantoja siivotaan viihtyvyyden parantamiseksi - Thaimaa aloittaa siivoustalkoot ensimmäisenä maana Aasiassa.

Siivous aloitetaan suosituista matkailukohteista

Moni suosituissa rantalomakohteissa vieraileva matkailija ei voi olla kiinnittämättä huomiota asiaan, jota ei lomalla toivoisi näkevänsä: roskiin rannalla. Näky on valitettavan tuttu myös maailman suosituimmissa matkakohteissa, ja roskaaminen on yleistä esimerkiksi Thaimaassa, missä maan viranomaiset ovat nyt saaneet törkyisistä rannoista tarpeekseen.

Thaimaan suosituimmissa lomakohteissa onkin alettu siivota rantoja järjestelmällisesti valtion tuella. Suursiivous on osa kolmen vuoden mittaista projektia, jonka tavoitteena on puhdistaa suositut rannat muoviroskasta. Ensimmäisenä siivoustalkoiden kohteena ovat matkailijoiden suosimien lomakohteiden Bangkokin, Koh Samuin, Koh Taon ja Phuketin ympärillä olevat rannat ja merialueet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Valtaosan siivouksesta tekevät paikalliset kalastajat ja sukeltajat, jotka poimivat muoviroskia merestä. Kerätty muovi kierrätetään langaksi, josta valmistetaan kankaita ja niistä lopulta vaatteita sekä asusteita.

Kolmivuotinen projekti käynnistettiin Thaimaassa syyskuun 2017 alussa, ja ensimmäinen siivouspäivä järjestettiin Koh Sametin lomasaarella. Viiden tunnin aikana kalastajat ja sukeltajat keräsivät merestä ja rannoilta 700 kiloa muovijätettä, muun muassa pulloja ja kalastusverkkoja.

Arvioiden mukaan vuosittain maailman meriin päätyy noin kahdeksan miljoonaa tonnia roskaa, joista noin 60 prosenttia on peräisin Aasian maista. Thaimaa on ensimmäinen aasialainen valtio, joka ryhtyy järjestelmällisesti puhdistamaan rantoja ja merialueita.

Lähde: Lonely Planet
Kuva: Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Sarakiniko, Milos

Tätä Kreikan saarta et ehkä vielä ole nähnyt – ranta kuin suoraan kuusta

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja