Etusivu > Uutiset > Talvilomaviikko täytti hiihtokeskusten odotukset

Talvilomaviikko täytti hiihtokeskusten odotukset

Talvilomaviikko täytti hiihtokeskusten odotukset

Etelä- ja Keski-Suomen hiihtokeskukset säilyttivät myyntinsä normaalitasolla sääolosuhteista huolimatta. Ensimmäisen viikonlopun kireä pakkanen ja jälkimmäisen sumuinen sadetihku kiusasivat rinteisiin lähteviä asiakkaita ja vaikuttivat jossakin määrin matkailukeskusten viikkomyyntiin.

Hiihtokeskusbarometrin mukaan hissilipunmyynti ensimmäisellä hiihtolomaviikolla on lähes eurolleen toissavuoden tasolla. Viime vuoden ennätyskauteen verrattuna myynti tosin laski keskimäärin seitsemän prosenttia ja vastaavasti kävijämäärä kahdeksan prosenttia. Säällä oli suuri vaikutus rinteeseen lähtemiseen; alkuviikon pakkanen puraisi kymmenen prosentin loven Pohjois-Suomen matkailukeskusten hissilippumyyntiin.

- Hiihtokeskuksissa käynnistyi supersesonki, joka jatkuu pääsiäiseen. Ensimmäinen hiihtolomaviikko on erittäin tärkeä kevään onnistumisen indikaattori. Numeroiden valossa näyttää siltä, että koko perheen harrastuksen suosio on pitänyt haastavissakin olosuhteissa pintansa, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet.

Luminen talvi on innostanut suomalaiset talviurheilun pariin. Välineet ja varusteet on käytännössä myyty loppuun ja hiihtokeskusten kävijämäärät ovat kasvusuunnassa. Useimmista hiihtokeskuksista löytyy kattavat vuokraamopalvelut, mikä mahdollistaa uudenaikaisten välineiden testaamisen. Myös hiihtokoulu tarjoaa helpon tien uuden harrastuksen aloitukselle ja on hyvä palvelu ruostuneiden taitojen petraukseen.

- Etukäteen epäiltiin, että etelän loistava lumitalvi romahduttaisi pohjoisen laskijamäärät, mutta ensimmäinen hiihtolomaviikko antaa aivan toisenlaisen kuvan. Tasainen harrastajamäärän kasvu on koko toiminnan kehittämiselle erinomaisen hyvä asia. Odotamme siis luottavaisina onnistunutta kevättä, Tollet toteaa.

Kevään uhkakuvana nähdään AKT:n mahdollisen lakon käynnistyminen sekä sen vaikutukset kotimaan matkailuun. Toimialalla toivotaankin tilanteen nopeaa normalisoitumista.

Arvostele artikkeli: Talvilomaviikko täytti hiihtokeskusten odotukset
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo