Hyppää sisältöön

Suomalaiset Pohjoismaiden kovimpia saunojia – ruotsalaiset eivät pääse edes lähelle

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 19.06.2015
Suomessa saunomisesta ei luovuta kesälläkään, vaan juhannussaunat lämpiävät kokkojen kanssa kilpaa ympäri Suomen suven. Vaikka lauteilla istuskelu onkin tunnetusti osa sinivalkoista kulttuuriperimää, on kiukaan lämmöstä opittu nauttimaan myös muualla maailmassa.

Suomalaiset saunovat jopa kymmenen kertaa ruotsalaisia enemmän

Saunakansan kruunua saamme yhä edelleen kantaa me suomalaiset. Ansaitusti, sillä ero muihin pohjoismaalaisiin on huomattava. Suomalaisista jopa 31 % kuuntelee kiukaan sihinää useita kertoja viikossa, 38 % useamman kerran kuussa ja 14 % 1–6 kertaa vuodessa. Ainoastaan 3 % innostuu saunasta harvemmin kuin kerran vuodessa.

Ruotsalaiset, vaikkakin listan hopeasijalla, eivät yllä läheskään yhtä vilkkaisiin lukuihin. Jopa 27 prosentilla saunan ovi käy ainoastaan pari kertaa vuodessa ja 22 % jättää lauteilla hikoilun kokonaan välistä. Ainoastaan 3 % länsinaapureistamme istahtaa saunan lämpöön viikoittain. Tällä määrällä ei siis vielä sinivalkoisen saunakulttuurin kanssa kilpailla: kun länsinaapurissamme lauteille istahtaa yksi ruotsalainen, samaan aikaan Suomessa löylyä kiukaalle heittää häntä kohden kymmenen saunojaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sen sijaan, norjalaisia ja tanskalaisia saunominen innostaa sitäkin harvemmin. Molemmissa kansoissa jopa 34 % nauttii löylyistä harvemmin kuin kerran vuodessa. Norjalaisista 33 % välttää lauteet kokonaan ja vain 2 % käy saunassa viikoittain. Tanskalaisista 19 % saunoo 1-6 kertaa vuodessa ja vain 1 % usean kerran viikossa. Jopa 38 % ei sauno lainkaan.

Vaikka suomalaisten saunakulttuuri eroaakin muista pohjoismaista selvästi, löytyy kaikista myös yhteneväisiä piirteitä. Kaikissa maissa saunomisesta nauttivat enemmän miehet kuin naiset. Siinä missä suomalaisista miehistä 43 % istuu saunan lauteille useita kertoja kuussa, vastaava luku naisilla on vain 33 %. Norjassa kyselyyn vastanneista miehistä 26 % ei sauno lainkaan, naisista vastaava luku on jopa 40 %.

Pohjoismaissa tehtyyn kyselyyn osallistui yhteensä 4 055 vastaajaa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Suomalaisia vastaajia oli yhteensä 1 008.

Lähde: Hotels.com
Kuva: Flickr / Ville-Veikko Ilén

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Koivurannan saunalautta

Koe kesän parhaat löylyt keskellä jokea! Oulun tunnelmallinen saunalautta on todellinen Suomi-kesän elämys

Näköalasaunat Suomessa

Vau! Näin upeita näköalasaunoja Suomesta löytyy – 5 vaihtoehtoa Lapista Helsinkiin

Viisi erikoisinta saunaa, joissa voi vierailla talvella – oletko jo saunonut suomalaisessa jääsaunassa tai hiihtohississä?

Viron turvesauna

Onko tässä Viron erikoisin sauna? Kelluva turvesauna yllättää noin tunnin päässä Tallinnasta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja