Saksa on täynnä kauniita vuoristoteitä, mutta Romanttisen reitin viehätys ei perustu alppimaisemiin, vaan reitin varrelle jäävien kaupunkien ja kylien kirjoon. Romanttisella reitillä liikkuminen ja keskiaikaisiin kaupunkeihin tutustuminen vaatii aikansa, joten matkaan kannattaa varata hyvin aikaa. Matkan kulkee mieluummin vaikka vuokra-autolla kuin kiireisillä turistibusseilla.
Romantische Strasse-reitin konsepti luotiin vuonna 1950 kohottamaan Länsi-Saksan imagoa, kun sodasta toipuva maa halusi näyttäytyä ulkomaille. Tuolloin tälle noin 360 kilometrin pituisen reitin varrelle valittiin 27 historiallista ja tunnelmallista kylää ja kaupunkia. Suositun reitin tunnistaa ruskeista tiekylteistä ja mikäli aikaa riittää, kannattaa kylttien viitoittamalta tieltä poiketa myös muualle Baijeriin.
Reitti kannattaa aloittaa perusteellisella tutustumisella Würzburgiin ja sen piispanpalatsiin. Piispanpalatsi on loistelias osoitus 1700-luvun piispojen vauraudesta ja nautinnonhalusta. Palatsi saattaa hyvinkin olla yksi Euroopan loisteliaimmista rakennuksista. Loisto häikäisee heti aulaan astuttaessa holvatun portaikon ja upean värikkäiden kattofreskojen myötä. Palatsin kodikas kellariravintola on yläkerran upeuden jälkeen viihtyisää vaihtelua, ja talon valkoviinit ovat ehdottomasti kokeilun arvoisia.
Piispanpalatsista matkaa voi jatkaa Rothenburg ob der Tauberiin, eli Tauberinvarren punakivilinnaan, jolla on maine Euroopan parhaiten säilyneenä keskiaikaisena kaupunkina. Turistivirroista huolimatta kaupunki on säilyttänyt viehätyksensä. Kaupunginmuurien suojassa voi ihailla mukulakivikatuja reunustavia ristikkorakenteisia taloja ja 1200-luvulla rakennettua raatihuonetta.
Jos aikoo viettää yönsä Punakivilinnan kaupungissa, paras paikka kysellä yösijaa on maailmankuulu Hotel Eisenhut. Yöpaikat kannattaa kuitenkin varata hyvissä ajoin etukäteen, sillä hotellin historiallisessa ilmapiirissä vietetyt yöt ovat erittäin suosittuja. Eisenhut on kuin kerrostunutta historiaa: aulassa voi ihailla 1100-luvun kappelin jäännöksiä, ja huoneet sijaitsevat neljässä yhteen liitetyssä 1500-luvun patriisikodissa. Hotellissa on kolmikerroksinen parvellinen ruokasali, joka tarjoaa epäilemättä Baijerin upeimman ympäristön illalliselle. Eisenhutia pitää yhä hotellin ensimmäisen omistajan suora jälkeläinen, ja hotellia pidetään yleisesti Saksan parhaana pienenä luksushotellina.
Punakivilinnan kaupungista matka jatkuu Dinkelsbühliin, joka on tervetulleesti pienimuotoisempi turistipaikka. Kaupungin edustalla on unohtumaton näky: alppiniityn keskellä kohoava Die Weis -kirkko, joka edustaa rokokooarkkitehtuuria parhaimmillaan. Romanttisen reitin loppupään kohokohtia ovat satukuninkaaksikin kutsutun Ludvig II:n kaksi linnaa, Hohenschwangau ja Neuschwanstein. Romanttinen reitti ulottuu siis aina Füsseniin ja Saksan korkeimman vuorenhuipun Zugspitzen lähelle.
Lentoja Saksaan löytyy esimerkiksi Travellinkilta, Ebookersilta, SuperSaverilta ja Blue1:lta. Yhtiöiden kautta hoituu myös auton vuokraus kohteessa.
Lisätietoa
| Palma & Palma No | 910 € |
| Rodos | 295 € |
| Varnan Kultahiet | 169 € |
| Varnan Kultahiet | 229 € |
| Bangkok | 841 € |
| Rooma | 362 € |
| Pariisi | 436 € |
| New York, NY | 697 € |