Etusivu > Uutiset > Romanttinen kevät Italiassa on nyt entistä edullisempi

Kevät on romantiikan ja orastavan rakkauden aikaa. Mikä olisikaan parempi matkakohde juuri toisensa löytäneille kuin Italia? Hotels.comin julkaisemasta Hotel Price Index –hotellihinnastosta selviää myös, että perinteisesti hintavana pidetyn Italian hotellihinnat ovat laskeneet keskimäärin 10 prosenttia vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Italian tunnetuista kaupungeista HPI-hotellihinnaston mukaan edullisin oli Pisa, missä hinnat olivat laskeneet kahdeksan prosenttia 78 euroon. Milanossa keskimääräinen hotellihinta oli vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä 109 euroa, eli laskua edellisvuoteen oli tapahtunut 11 prosenttia. Roomassa hinnat olivat laskeneet 12 prosenttia 112 euroon. Vaikka romantikkojen suosikkikohteessa Venetsiassa hinnat laskivat 10 prosenttia, oli se edelleen Italian kallein kaupunki 133 euron keskimääräisellä hotellihinnalla.
Nyt onkin hyvä hetki matkustaa Italian aurinkoon. Näiden romanttisten suosikkikaupunkien rinnalle on poimittu joukko tunnelmallisia ja rauhallisia kohteita, joissa rakastuneet voivat keskittyä vain toisiinsa.
Costa Smeralda on Sardinian 55 kilometriä pitkä rannikkoalue, jonka pikkukivirannat ovat erityisesti italialaisten itsensä suosiossa. Miksi matkustaa muualle, jos omasta maasta löytyy jotain näin kaunista? Alueella on myös ylellisiä luksushotelleja maailman silmäätekeville. Rantapolut ovat täydellinen paikka romanttiselle iltakävelylle ennen pastaillallista viinilasin kera.
Guspinin kaupungissa sijaitseva neljän tähden Tarthes Hotel tarjoaa laajan ja viehättävän puutarhan uima-altaineen. Villa-tyylisen hotellin terassilla voi nauttia paikallista tai kansainvälistä ruokaa ravintolan keittiöstä. Hotellista voi vuokrata polkupyörät ja tutustua näin ympäröivään maastoon. Tarthes Hotel alkaen 127 euroa yöltä.
Cinque Terre on viiden kylän rypäs Välimeren rannalla Pohjois-Italiassa. Nämä jyrkillä kalliorannoilla sijaitsevat kylät olivat pitkään turistien tavoittamattomissa ja niissä saakin edelleen käyskennellä suhteellisen rauhassa ihastellen merta. Suomennosta kaipaamaton Via dell’Amore on toiminut näyttämönä lukemattomille kosinnoille. Tämä tie on myös häämatkalaisten kävelyretkisuosikki.
Tämä yhden tähden yksinkertaisen kotoisa hotelli sijaitsee Riomaggioren kylässä, lähellä Via dell’Amorea. Hotellin ovi – kuten muidenkin kylän rakennusten – tuntuu avautuvan suoraan jyrkästä kiviseinästä. Hotel Locanda Ca’ dei Duxi alkaen 101 euroa yöltä.
Lucca on jo hieman suurempi, mutta silti rauhallisen romanttinen kaupunki Toscanan alueella. Vanha kaupungin muuri, varjoisat oliivilehdot ja kapeat kujat antavat leimansa erityisesti kaupungin historialliselle keskustalle. Keskustan antiikkikauppiaat ja herkkumyyjät saavat pään pyörälle.
Ylellinen viiden tähden Hotel Noblesse sijaitsee vain 300 metrin päässä Luccan historiallisesta keskustasta ja roomalaisesta amfiteatterista. Rakennukseen kuuluu hurmaava pieni piha. Hotel Noblesse alkaen 231 euroa yöltä.
Lisätietoja jutussa mainituista hotelleista saa Hotels.comista.