Etusivu > Uutiset > Reilua peliä matkailualalla

Reilua peliä matkailualalla

Reilua peliä matkailualalla

Matkustamisella on kaksi puolta kuten kolikollakin. Matkailun positiivisia vaikutuksia ovat yhteyksien luominen ihmisten, maiden ja kulttuurien välille, sekä taloudellisen hyvinvoinnin ja työmahdollisuuksien luominen. Matkailulla on kuitenkin myös epätoivottuja vaikutuksia esimerkiksi ympäristön kannalta. Katsastimme millä tavoin matkanjärjestäjät kantavat kortensa kekoon.

Finnair-konserniin kuuluva Aurinkomatkat on Suomen suurin valmismatkojen järjestäjä. Toiseksi suurin matkanjärjestäjä Finnmatkat puolestaan kuuluu maailman suurimpaan matkanjärjestäjäorganisaatioon, TUI Travel PLC -konserniin. Satojatuhansia suomalaisia lomille lennättävät Finnmatkat ja Aurinkomatkat ovat mukana monenlaisessa toiminnassa.

Ihmisten puolesta

Yksi Finnmatkojen ja TUI Nordicin tärkeimmistä yhteistyökumppaneista on ECPAT (End Child Prostitution, Child Pornography and Trafficking Children for Sexual Purposes). ECPAT on kansainvälinen järjestö, joka toimii lasten seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi ja TUI Nordic aloitti ensimmäisenä matkanjärjestäjänä yhteistyön ECPAT:n kanssa vuonna 1998.

ECPAT on tuttu myös Aurinkomatkoille. Aurinkomatkat on liittynyt kansainväliseen lapsiseksikauppaa vastustavaan rintamaan allekirjoittamalla The Code -käytössäännöstön. The Code on kansalaisjärjestöjen, muiden muassa ECPAT:n, matkanjärjestäjien ja UNICEFin yhteishanke. Tämän käytössäännöstön avulla matkanjärjestäjät voivat aktiivisesti osallistua työhön lapsiseksikaupan pysäyttämiseksi. Valitsemalla matkanjärjestäjän, joka on sitoutunut tähän ohjeistukseen, matkailija tekee vastuullisen valinnan ja on mukana kamppailussa lasten oikeuksien puolesta kaikkialla maailmassa.

Autettavia lapsia löytyy kuitenkin myös täältä Suomesta. Finnmatkojen lennoilla myytävien arpojen kappalehinnasta lahjoitetaan 10 senttiä Pelastakaa Lapset Ry:n toiminnan tukemiseksi. Arvoista kertyy vuosittain noin 3 500 euroa ja myös joulutervehdyksiin ja -lahjoihin varatut rahat on Finnmatkoilla viime vuosina lahjoitettu Pelastakaa Lapset Ry:n työn tueksi. Finnmatkojen sisaryhtiöt TUI Nordicissa tukevat useita lasten parissa työskenteleviä pohjoismaisia järjestöjä, kuten Bris, Reseindustrins barnfond, Norjan Punaisen Ristin auttava puhelin lapsille ja Danska Børnefonden.

Eläimiä ja luontoa unohtamatta

Eläimet ovat pitkälti puolustuskyvyttömiä ihmiskunnan edessä ja ilman apua moni eläinlaji on vaarassa kadota maapallolta. Sekä Aurinkomatkat että Finnmatkat on mukana tukemassa hätää kärsiviä eläimiä. Finnmatkat on mukana Wild Animal Rescue Foundationin eli WARFin projektissa, joka työskentelee Phuketissa sopeuttaakseen vangittuja gibboni-apinoita takaisin luontoon. WARF on myös perustanut Thaimaan Lopburiin ensimmäisen apinasairaalan. Kreikkalainen vapaaehtoisorganisaatio Archelon tekee työtä erittäin uhanalaisten Valekarettikilpikonnien säilyttämiseksi. TUI Nordic ja Finnmatkat tekee yhteistyötä Archelonin kanssa auttamalla järjestöä adoptoimaan kilpikonnia ja jakamaan tietoa kilpikonnista.

Kaveria ei jätetäKilpikonnat ovat läheisiä eläimiä myös Aurinkomatkoille. Turtle Watch ry on suomalainen, vuonna 2008 perustettu luonnonsuojelujärjestö, joka on omistautunut merten ja uhanalaisten eläinten suojeluun. Järjestö toimii tällä hetkellä Phuketin meribiologisessa tutkimuskeskuksessa, Phuket Marine Biological Centerissä, yhdessä paikallisten meribiologien ja luonnonsuojelujärjestöjen kanssa. Aurinkomatkat tukee Turtle Watchin toimintaa ja yrityksellä on oma kummikilpikonna, nimeltään Urho. Turtle Watchin päämääränä on tuottaa uutta, suojeluhankkeisiin sovellettavaa tutkimustietoa merten uhanalaisista eläimistä sekä tiedottaa lomailijoita kestävästä merten virkistyskäytöstä. Tämän lisäksi Turtle Watch osallistuu merten uhanalaisten eläinten, kuten delfiinien, valaiden ja kilpikonnien pelastusoperaatioihin.

Ihmisten ja eläinten lisäksi apua kaipaavat myös kulttuuri ja luonto. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet murenevat ja katoavat, luonnontilassa olevat alueet häviävät. Joka vuosi TUI Nordic luovuttaa TEMA-matkanjärjestäjän kautta avustuksen konkreettiselle, maailmanperintöluetteloon liittyvälle projektille. Yhteistyö Unesco World Heritagen kanssa on jatkunut vuodesta 1998. Parasta tässä on se, että TEMA tarjoaa matkoja, joiden aikana vieraillaan avustetuissa projekteissa. Tällöin TEMAn asiakkaat voivat konkreettisesti nähdä, miten avustusrahoja käytetään.

Ekomatkailua

Matkailu aiheuttaa päästöjä, kuluttaa energiaa ja tuottaa jätettä. Tämän ovat viime vuosina entistä voimakkaammin tunnistaneet myös matkailualalla toimivat yritykset ympäri maailmaa. Finnmatkojen konkreettisia ilmastotavoitteita ovat lentopetrolin kulutuksen vähentäminen henkilökilometriä kohden viidellä prosentilla vuoden 2010 marraskuuhun mennessä ja kymmenellä prosentilla 2014–2015 mennessä elokuusta 2007 lähtien. Kotirintaman tavoite on vähentää sähkönkulutusta pohjoismaisessa hallinnossa ja myymälöissä 15 prosentilla 2012–2013 mennessä.

Aurinkomatkat on puolestaan aktiivisesti mukana maailmanlaajuisessa hankkeessa merkittävien toimijoiden kanssa. Tour Operators’ Initiative for Sustainable Tourism Development on Unescon, YK:n ympäristöohjelma UNEPin, WTO:n (World Tourism Organization) ja matkanjärjestäjien yhteishanke kestävän matkailun kehittämiseksi. Aurinkomatkat työskentelee yhdessä muiden järjestöjen kanssa vähentääkseen matkailun ilmastovaikutuksia ja parantaakseen sen positiivisia aikaansaannoksia.

Vaikka kansainvälinen lentoliikenne edustaa noin 3 prosenttia maailmanlaajuisista hiilidioksidipäästöistä, kansainvälinen turismi edustaa samalla noin 12 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta ja 12 prosenttia maailman työvoimasta joko suoraan tai välillisesti. Finnairin ekotehokkaalla lentokalustolla on merkittävä rooli yrityksen päästöjen minimoinnissa. Finnairin Päästölaskurin avulla matkailija voi laskea Aurinkomatkan lennon aiheuttamat päästöt ja korvata ne haluamallaan tavalla.

Myös Finnmatkoilla asiakkaat voivat osallistua ympäristötalkoisiin. Finnmatkojen oma hanke on hieman yli vuosi sitten käynnistetty ilmastoaloite 1+1. Matkavarauksen yhteydessä Finnmatkat tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden osallistua hankkeeseen euron suuruisella vapaaehtoisella maksulla, ja jokaista maksettua euroa kohti Finnmatkat lahjoittaa toisen euron. Vaikka ilmastotuki ei kompensoi kaikkia lentomatkan aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä, se kasvattaa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi toimivaa ympäristösäätiötä. Rahat luovutetaan suoraan päästökauppaan erikoistuneelle organisaatiolle, Atmosfairille, joka on luotettava, voittoa tavoittelematon saksalainen ilmasto-organisaatio. Ensimmäisen vuoden aikana kasaan on saatu noin 150 000 euroa. Matkailija voi korvata matkasta aiheutuneet päästöt myös kokonaan, joko Atmosfairin tai Climare Care -organisaation kautta.

Tiedostavaa lomailua

Lomakohteissa matkailijat vaikuttavat ympäristöön monella tavalla. Ympäristövaikutuksia syntyy retkistä, ostoksista, ruokailuista ja muista aktiviteeteistä hotellin ulkopuolella. Suurin ympäristövaikutus syntyy hotellien energian- ja vedenkulutuksesta. Finnmatkojen tavoitteena on saada ympäristösertifikaatti kaikille Blue Village -lomakylille Euroopassa tammikuuhun 2010 mennessä, ja selvittää edellytykset muuttaa lomakylät hiilidioksidineutraaleiksi. Tämä tarkoittaa, että hotellien toiminnassa ei käytetä fossiilisia polttoaineita eikä näin edesauteta globaalia ilmastonmuutosta.

Supertehokas auto KreikassaBlue Village -hotellit muutetaan ilmastoneutraaleiksi muutamilla yksinkertaisilta kuulostavilla keinoilla. Energiankulutus minimoidaan panostamalla rakennussuunnitteluun ja moderniin teknologiaan, kuten aurinkolämpöön, lämpöpumppuihin ja kaukojäähdytykseen. Se energia, jota hotelleissa käytetään, tulee uusiutuvista energianlähteistä, kuten tuuli- ja vesivoimasta. Myös hotellien kuljetusajoneuvot ja työvälineet kulkevat sähköllä tai biopolttoaineella. Lue lisää yhdestä Finnmatkojen ekohotellista.

Myös Aurinkomatkat tekee yhteistyötä vain sellaisten kumppanien kanssa, jotka huomioivat omassa toiminnassaan ympäristön, ja pyrkii käyttämään uudelleen ja kierrättämään materiaaleja. Aurinkomatkojen käyttämät hotellit luokitellaan pisaratunnuksella, joka kertoo kuinka hyvin hotelli vastaa kestävän kehityksen haasteisiin.

Myös pienemmät matkanjärjestäjät mukana talkoissa

Vaikka isoilla matkatoimistoilla on suuremmat resurssit myös kestävän matkailun kehittämiseen ja erilaisiin projekteihin osallistumiseen, pienemmätkään matkatoimistot eivät ole jääneet lehdelle soittelemaan. Kulttuuriin ja luontoon erikoistunut Mandala Travel -matkatoimisto haluaa kanta sosiaalista vastuuta ja pyrkii toimimaan yhdessä paikallisten kanssa, heidän perinteitään ja kulttuuriaan kunnioittaen. Mandala Travelin tavoitteena on kestävä, pitkäaikainen ja paikallisia ihmisiä aidosti hyödyttävä vuorovaikutus.

Mandala Travel tekee yhteistyötä Nepalissa toimivan suomalaisen Mano a Mano -järjestön kanssa. Mano a Mano ry on vuonna 2002 perustettu yhdistys, joka auttaa lapsia Nepalissa. Vuonna 2008 järjestö ruokki, vaatetti ja lähetti kouluun kolmisenkymmentä orpokotilasta. Avuntarve on alueella suuri, joten toivon mukaan autettavien lasten määrää voidaan kasvattaa vuonna 2009. Toimintaa on tarkoitus laajentaa myös Myanmariin. Toiminta on hyvin yksinkertaista: tukea ihmiseltä ihmiselle, kädestä käteen. Manon toiminta on tehokasta matalien sivukulujen ansiosta. Jokaisesta jäsenmaksu- ja lahjoituseurosta pystytään toimittamaan yli 90 senttiä avustuskohteisiin. Mano a mano on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö.

Arvostele artikkeli: Reilua peliä matkailualalla
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 3 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo