Hyppää sisältöön

Pikavuoro maailman ympäri -bussin kuljettajalle positiivisuuspalkinto

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 04.08.2015
Pikavuoron kippari Jani Laine on valittu vuoden 2015 positiivisimmaksi salolaiseksi.

Voitto tuli yllätyksenä – voittajalle yli kolmasosa kaikista äänistä

Salon nuorkauppakamari ry:n järjestämä Vuoden positiivisin salolainen 2015 -kilpailussa kirkkaimman pystin vei Pikavuoro maailman ympäri -matkan perustaja ja kippari Jani Laine.

Jo 12. kertaa järjestetyssä äänestyksessä Laine vei yli kolmasosan kaikista annetuista äänistä. Mukana äänestyksessä oli paljon kulttuurialalla, urheilussa ja yritysmaailmassa ansioituneita salolaisia. Palkinto tulikin Laineelle ainakin miehen omien sanojen mukaan yllätyksenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Voitto tuntuu siistiltä, vaikka se tulikin täytenä yllätyksenä. Nyt tuntuu tosi hyvältä verrattuna vappuun, kun olimme juuri palanneet Suomeen Euroopan etapilta. Tuntuu, että voitto on myös palkinto koko Pikavuorosta.

Pitkällä matkalla positiivisuus on paikallaan

Perheyritys Salon Tilausmatkat Oy:ssä toimiva pikavuorokippari on tullut tunnetuksi Ajokki Royal -bussilla tehtävästä maailmanympärimatkasta, jota seurattiin alusta loppuun tiiviisti Rantapallon Pikavuoro maailman ympäri -blogissa.

Laine on luotsannut bussinsa matkustajineen jo Aasian, Australian, Pohjois-Amerikan, Afrikan ja Euroopan halki. Pikavuoro starttasi Suomesta vuonna 2011 ja Ajokki Royal kuskeineen palasi viimeisimmältä etapiltaan takaisin Suomeen keväällä 2015.

– Olen aina ollut positiivinen ihminen ja aiemmilla työpaikoillakin olen aina ollut se läpänheittäjä. Pikavuoro ehkä kuitenkin opetti pitämään positiivisen mielen myös vastoinkäymisissä. Ajaminen bussivanhuksella vaatii jonkin verran positiivisuutta.

Tulevaisuuden suunnitelmista Laine ei vielä osaa kertoa muuta, kuin että Ajokki laitetaan nyt talvisäilöön ja kunnostetaan myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Kyllä uusia reissuja on mielessä ja omat matkani jatkuvat, mutta toistaiseksi nautin siitä, kun voi vaan olla paikoillaan. Euroopan etapilla iski ensimmäistä kertaa matkauupumus, Laine kertoo.

Teksti: Anni Moilanen
Kuva: Kalle Jokinen

>> Pysy kuulolla Pikavuoron kuulumisista ja tulevaisuudesta seuraamalla Pikavuoro maailman ympäri -blogia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tomi Tölli

Afrikka-seikkailut kansien väliin: Pikavuoro Afrikassa -tarinoista kirja!

Ympyrä on sulkeutunut – Pikavuoro onnellisesti kotona!

Pikavuoro Thaimaassa

Uskomaton seikkailu loppusuoralla: 38 maata kiertänyt bussi palaa Suomeen huomenna!

Pikavuoro Afrikassa

Pikavuoron Afrikan-etappi viimein maalissa – takana 17 100 kilometriä ja 11 maata

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja