Etusivu > Uutiset > Perinnejunassa on dieselveturi ja vaunuja eri vuosikymmeniltä

Matkustajia Helsingin rautatieasemalla 1900-luvun puolivälissä

Perinnejunassa on dieselveturi ja vaunuja eri vuosikymmeniltä

Yksi VR:n juhlavuoden kohokohdista on kunnostetun perinnejuna Valtterin valmistuminen. Yleisö pääsee tutustumaan junaan juhlavuoden aikana järjestettävissä tapahtumissa eri puolilla maata.

Perinnejuna Valtteri valmiina juhlavuoteen

Perinnejuna Valtteri on yksi VR:n 150-vuotisjuhlallisuuksien projekteista. Valtterissa on täydellisesti entisöidyt puurakenteiset vaunut: junan kokoonpanoon kuuluu salonkivaunu, matkustajavaunu, yhdistetty matkustaja- ja kahvilavaunu sekä yhdistetty matkustaja- ja konduktöörivaunu.

– Perinnejunan kunnostamisesta päätettiin jo vuosia sitten. Halusimme luoda juhlavuoden kunniaksi kokonaisuuden, jossa olisi erilaisia vaunuja, VR Groupin tekninen johtaja Markku Pesonen kertoo.

Dieselvetoisen Dr 13 -veturin ja kulunvalvontalaitteen ansiosta perinnejunalla voidaan liikennöidä kaikilla rataosuuksilla. Ensimmäisiä asiakkaita Valtteri kuljettaa 18. maaliskuuta.

Vanhin vaunu 20-luvulta

Valtterin vaunut edustavat eri vuosikymmeninä käytössä ollutta kalustoa. Vanhin vaunu on salonkivaunu 1920-luvulta. Kolmannen luokan matkustajavaunu on peräisin 1940-luvulta ja toisen luokan matkustajavaunut 1950-ja 1970-luvuilta. Dieselveturi on valmistunut vuonna 1965, mutta sen ulkoasu on 1990-luvulta.

VR täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Varsinainen juhlapäivä on 17. maaliskuuta, jolloin aikataulunmukainen junaliikenne Helsingin ja Hämeenlinnan välillä alkoi vuonna 1862.

Kuva: Suomen Rautatiemuseo

Arvostele artikkeli: Perinnejunassa on dieselveturi ja vaunuja eri vuosikymmeniltä
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo