Hyppää sisältöön

Paikalliset kyllästyivät turisteihin – suosittuun matkakohteeseen suunnitellaan rajoituksia

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 03.11.2016
Venetsia halutaan pelastaa rajoittamalla turistien määrää.

Venetsia on jo liian suosittu

Italian ylivoimaisesti suosituimpiin matkakohteisiin kuuluva Venetsia on jo liiankin suosittu matkailijoiden keskuudessa – ainakin jos paikallisilta kysytään. Uutissivusto The Telegraphin mukaan lähde kaupungin virallisesta matkatoimistosta kertoo Venetsian suunnittelevan matkailijoiden määrän rajoittamista ruuhkien välttämiseksi.

Paikalliset ovat järjestäneet kesällä useita protesteja liiallista turismia vastaan. Närkästystä ovat aiheuttaneet erityisesti risteilyalusten mukanaan tuomat vierailijat, jotka viipyvät kaupungissa usein vain yhden päivän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Loppukesällä Venetsiaan levisi julisteita, jotka kehottivat turisteja lähtemään pois pilaamasta kaupunkia. Syyskuussa kaupunkilaiset osoittivat mieltään risteilyaluksia vastaan tukkimalla niiden tien omilla veneillään.

Venetsiassa vierailee erityisesti kesäkaudella valtava määrä matkailijoita. Kaupunkiin saapuu päivittäin noin 70 000 turistia.

Myös YK on varoittanut joutuvansa asettamaan Venetsian Unescon uhanalaisten kohteiden listalle, mikäli kaupunki ei onnistu estämään isojen risteilyalusten liikennöintiä laguunilla.

Italian hallituksen kerrotaan suunnittelevan strategiaa maan suosituimpien kohteiden ruuhkautumisen välttämiseksi. Ongelmaa yritetään hoitaa esimerkiksi markkinoimalla matkailijoille vaihtoehtoisia kohteita.

Mikäli matkailijoiden määrää rajoittava suunnitelma pannaan käytäntöön Venetsiassa, ei kyseessä olisi ensimmäinen tapaus laatuaan. Esimerkiksi Italian Cinque Terre ilmoitti aiemmin tänä vuonna alkavansa rajoittaa vierailijoiden määrää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: The Telegraph
Kuva: iStockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Espanjalaiset portaat

Espanjalaiset portaat kuhisevat turisteja Roomassa – tiesitkö, mistä niiden nimi johtuu?

Käytännön vinkit Venetsiaan

Venetsia on kaupunki, jollaista et löydä muualta – uusi pääsymaksu ja 9 muuta käytännön vinkkiä

Cinque Terre, Italia

Italian kolme kauneinta paikkaa ovat saaneet matkailijat pauloihinsa – voitko sinä vastustaa näitä maisemia?

Parhaat Italiassa kuvatut elokuvat

Italian kohteet, joissa on kuvattu tunnettuja elokuvia – nämä 7 paikkaa haluat nähdä omin silmin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja