Etusivu > Uutiset > Nämä ovat lentomatkan ärsyttävimmät vierustoverit

Itkevä lapsi, haukkuva sylikoira, suihkun viikoiksi unohtanut reppureissaaja – näiden viereen harva lentomatkustaja vapaavalintaisesti istuisi.
Lyhytkin lentomatka voi tuntua pitkältä jos vieressä istuu yksi niistä: ärsyttävimmistä kanssamatkustajista. Olipa kyseessä sitten imettävä äiti tai ylisuuri vierustoveri, epämukavuuden taso voi nousta lentokoneessa korkealle.
Frommer’s listasi seitsemän ärsyttävintä matkustajatyyppiä.
Eräät matkustajat eivät voi sulkea iPhoneaan hetkeksikään, edes lentoturvallisuuden nimissä (mistä esimerkkinä voidaan pitää Alec Baldwinia). Elektronisiin leluihinsa kiintyneet matkustajat usein myös tuputtavat niiden ominaisuuksia vierustoverille.
Äänekkäät lapset päätyvät monen ihmisen ärsyttävimmät kanssamatkustajat -listalle. Vanhemmat ovat siitä onnellisessa asemassa, että heidän korvansa ovat jo tottuneet äänekkääseen ulvontaan.
Allergiselle karvainen vierustoveri voi olla todellinen ärsytyksen aihe – ja jopa vakava terveysriski – kimeästä haukkumisesta puhumattakaan.
Keskikokoiseen istuinriviin ahtautuva pluskokoinen matkustaja vie tilaa myös vierustoverilta, jolloin molempia osapuolia odottaa epämukava matka.
Lentokoneessa tapahtuva pikkuvauvan ruokkimisoperaatio voi tuntua nololta – ei kenties niinkään äidistä ja vauvasta kuin viereisellä paikalla istuvasta.
Kun viereiseltä istumapaikalta kuuluu katkeamattomana virtana epätoivottua jutustelua uskonnosta, politiikasta tai vaikkapa elektroniikasta (katso myös kohta 1), tuntuu neljän tunnin lento kolme kertaa pidemmältä. Hiljaisuus ei kuitenkaan ole mukavuuden tae: kolmen kuukauden kylvyttömältä reppureissulta palaavan tai pinttyneeltä tupakalta lemuavan vierustoverin ei tarvitse sanoa sanaakaan ärsyttääkseen.
Kammottavimmat matkakumppanit lennolla voivat olla pienen pieniä, mutta ärsyttävyyden tasoltaan suuren suuria.
Mitä mieltä olet Frommer’sin listasta? Millaisiin vierustovereihin olet itse törmännyt matkoillasi – kerro kommenttiboksiin!
Lähde: Frommer’s
Kuva: Finnair
22 kommenttia aiheesta Nämä ovat lentomatkan ärsyttävimmät vierustoverit
Olipa tyhmä.. Oon varmaa sitte ykkönen.. istun hiljaa ja pelaan puhelimella, kylläkin anroidilla.. Mutta yleensä puhelimissa on nykyään vaihtoehtona lentokonetila, joten puhelimesta ei ole lentokoneen laitteistolle mitään häiriötä, koska puhelin ei ole yhdistettynä verkkoon.. Niin ja haloo, imettävä äiti? Onhan suakin lapsena tissillä ruokittu.. Katse eteen siihe tv:hen tai voit vaikka kuunnella jotain musiikkia ymymym… Ei kai sitä imevää kersaa oo pakko tuijottaa!
Että kyllä eniten ärsyttää mm. lomalennoilla ne juopot jotka on ensimmäisen tunnin sisällä jo 3 promillen humalassa! kuuntele sitä sitten vielä kuustuntiakin eteenpäin.. Niin ja ne lapset jotka eivät enää kilju, sillä kiljuminenhan nyt ei välttämättä aina ole vanhemmista kiinni… Mutta ne muksut jotka rynkyttävät sitä helvakon tuolia ja äiti ja isi istuu hiljaa vieressä.. Tai tällönkin ketuttaa ne vanhemmat..
Kiitos ja hei.. :DDD
Takana istuva voi olla myös hyvinkin ärsyttävä,varsinkin kun hän tarrautuu istuimeni selkänojaa aina noustessaan ja takasin palatessaan silloin kun olen itse juuri nukahtanut niin ei voi olla heräämättä,
1) jatkuvasti sylissäni jalkojaan pitävä lapsi ja äitinsä, joka suuttui kun huomautin (Hong Kong – Hki)
2) käytävän puolella (itse siis olin ikkunapaikalla) istuvat invalidi ja hänen avustajansa. Invalidi ei voinut liikahtaakaan, mutta oli kuulemma ok, jos hyppäsin yli. (L.A. – Lontoo)
3) nukkuva näppyläinen nainen vesirokossa (joka tarttui minuun) (N.Y. – Helsinki)
4) puolituttu utelias mies, joka ilmeisesti tunsi pakonomaista tarvetta rupatella (Hki-Tokio)
Voi voi kun sitä on ollut tuskaiset lennot – ja ihan asiakseen piti tehdä tiettäväksi, että sitä lennetään oikein kaukoreittejä eikä olla ihan tusinaturisti!
No, johan taas kateus näkyy. Ehkäpä reitit oli ilmoitettu siksi että tiedetään kuinka pitkiä lentoja Lea oli lentänyt. XD
Ei mitään väliä, kuka vieressä istuu. Kaikkien on tultava matkustaessa toimeen. Ei olla samanlaisia, eikä ole tarve ollakaan. Kyllä sopu sijaa anataa. Kaikille hauskaa matkaa!!!!..jos vähän närästää, niin eihän se kestä, kuin sen matkan ajan.
Kerran istuin miehen vieressä jolla oli hyperaktiivinen rakko! Mies ramppasi kymmenen minuutin välein WC:ssä eikä edes sanonut esim.”anteeksi täytyis päästä” vaan rynnisti vauhdilla yli – joka kerta yhtä kehnolla menestyksellä ja keplottelin alta pois. Muutenkin mies oli tosi levoton ja jutteli (huuteli) takanaolijoille lötköttäen penkillä miten sattuu.
Kyseessä oli kuuden tunnin lomalento. Istuin käytäväpaikalla, vieressä mies ja ikkunapaikalla miehen raskaana oleva vaimo. Täytynee mainita, että vaimo ei käynyt KERTAAKAAN lennon aikana veskissä raskaudesta huolimatta.
Luulisin, että kyse oli sairaudesta… tosi ikävää hänen kannaltaan, mutta kyllä se kuusi tuntia tuntui itselläkin pitkältä, kun ei voinut edes torkahtaa.
Olin tulossa Phuketista joskus 2000-luvun alussa. Koneemme teki välilaskun Dubaissa ja Tukholmassa ennen saapumista Helsinkiin.
Siskoni halusi ikkunapaikalle ja itse menin keskipaikalle istumaan. Käytäväpaikalle tuli norjalainen mies ja hänen vaimonsa istui käytävän toiselle puolelle.
Mies alkoi juttelemaan kanssani englanniksi kanankasvatuksesta :O Hän oli Norjassa kanankasvattaja ja oli hakenut Thaimaasta sikäläisiä munia. Norjalaismies puhui ja minä kuuntelin. Vähän ennen laskeutumista Dubaihin mies heitti unilääkkeen suuhunsa ja nukahti alta aikayksikön. Vaimo herätteli miestään Dubain kentällä aika huonoin tuloksin. Pääsimme maihin vain n. 10 minuutiksi ja sitten takaisin koneeseen… eli ei edes WC-käyntiä ehtinyt. Kone pääsi lähtemään, mutta norjalaismies ei siitä tiennyt yhtään mitään, kun nukahti unilääkkeen ansiosta jo ennen koneen lähtöä. Taisi unilääkkeen vaikutus olla parhaimmillaan juuri silloin, matkalla Dubaista Tukholmaan, koska miestä ei saanut hereille millään, kun halusimme siskoni kanssa mennä käymään WC:ssä. Siitä sitten könysimme miehen yli. Siskoni ei tuohon aikaan ollut ihan niitä pienimpiä ihmisiä, joten tosi hankalaa oli toiminta. Päästyämme takaisin paikoillemme, kanankasvattaja päätti pitää minua tyynynään ja nojaili koko painollaan olkaani ja kylkeäni vasten. Onneksi pääsimme muutaman tunnin kuluttua Tukholmaan ja kanankasvattaja jäi siellä pois. Jäsenet jäykkinä jatkoimme matkaamme Tukholmasta Helsinkiin. Ei ihan mukavin lentomatka, mutta onhan se kiva tietää, miten kanoja kasvatetaan Norjassa :)
Muistan alaikäisenä joutuneeni istumaan sellaisen miehen viereen, joka tahallaan (tai huomaamattaa) istui lähes koko matkan niin, että hänen polvensa osui minun jalkaani. Vaikka kuinka yritin vääntää jalkoja sivuun. Nuorena ujona tyttönä se oli tukalin lento mitä ikinä olen matkustanut. Onneksi oli vaan kotimaan lento, ettei sen pitempi.
Sanna: Mitä jos miehellä oli niin pitkät jalat, ettei yksinkertaisesti pystynyt istumaan niin etteikö olisi sinun nuoren ujon tytön jalkoihin koskenut??? (Itsekin olen vahingossa koskettanut viereisen jalkoja)
Ja kaikki muutkin jotka valitatte isokokoisista/pitkistä jaloista koskemassa teitä: Helppo se on valittaa kun pituutta on 156cm sulkapäässä! Itse kun olen 190cm enkä todellakaan aina haluaisi hipaistakkaan ketään kanssamatkustajaa, mutta kun lentokoneen turistiluokat eivät nyt vain sattumoisin ole suunniteltu niin, että kaikenpituisilla olisi mukavat olot! Ettei se nautinto ole itsellekkään yrittää löytää hyvää asentoa, kun jonkun edessä olevan on pakko laskea sitä penkkiä niin että polvet murtuu!!! Kaikesta huolimatta, minä en jalkojani amputoi, että muilla olisi paremmat olot!
Kamalin vierustoveri on ollut oma hyvä ystäväni jonka hengitys haisee karppauksen tai jonkin muun takia kammottavalta ja joka vielä ennen lentoa päätti herkutella kaikella mille on allerginen -> haistelin myös mahakaasuja lennolla brasiliasta eurooppaan. Sama henkilö myös massuttaa ruokaansa, nuoleskelee sormiaan ja kuorsaa nukkuessaan.
Hän on ihana ihminen ja hyvä ystävä, mutta enää en varaa hänen kanssaan matkaa, missä joudun istumaan tuntikausia lähituntumassa ilman pakotietä..
Kerro ystävällesi hänen haisevastaan hengityksestään, massuttavasta ruokatyylistä, sormien nuoleskelusta, kuorsauksestaan ja väärien herkkujen nauttimisesta, älä kerro täällä, ei ystäväsi sitä näin saa tietää. Lopuksi voit lisätä: “Olet ihana ihminen ja hyvä ystävä, mutta matkaa en enää kanssasi varaa!” :)
Ihan lomalennolla viime syksynä ärsytti perhe (vanhemmat kolmen lapsensa kanssa). Kakarat kiipeili vieraiden ihmisten syliin ja roikkuivat selkänojan yli takana olevien pöydillä . Itsekin kolmen lapsen äiti…silti ei huumori tahtonut enää riittää. Jotain käytöstapoja voi lapsillekin opettaa!
toki meteli ja hajut ärsyttävät, mutta mihin ovat listalta unohtuneet jatkuvat VALITTAJAT ja VAATIJAT siis ne, joille ei mikään kelpaa. Marisevat ja juoksuttavat henkilökuntaa.
Elektroniikkahemmo ei todellakaan tälle listalle kuulu. Parempaa vierustoveria lentokoneeseen saa hakea, kuin hiljaa istuvaa, omista asioistaan välittävää “elektroniikkahemmoa”. Parhaassa tapauksessa voi vielä katsoa hänen ruudultaan leffaa jos omat laitteet syystä tai toisesta on unohtunut.
Muistan elàmåni loppuun asti miten jàykkà olin kuin 3 t. lennon jàlkeen pààsin pois ylilihavan miehen vierestà.Itse olen hoikka. Oli pakkoa istua vinosti kallella koko matkan ajan . ;-((
Hahhaha. Kiljuva kakara ja imettävä äiti. Ei sitten tullut mieleen että todennäköisesti se kakara kiljuu, jos sille ei anna ruokaa…
Eikai, itse olen joutunut matkustamaan omani kiljuvan 2-vuotiaani kanssa joka ei enää syönyt tissiä. Kyllä hävetti niin että itku tuli. Vauvan imetystä sentään en suostu häpeilemään yhtään missään, ikinä.
Vieressäni istui Tokio-Helsinki välillä japanilainen salaryman, joka ilmeisesti ei ollut kovinkaan usein lentänyt. Ikkunaluukut laittettiin ruuan jälkeen yöasentoon, mutta tämä herrä räppäsi moneen kertaan Siperian yllä ikkunan auki ja koneeseen tulviva valo säpsäytti aina lähistöllä torkkuneet. Hän tykkäsi tirailla maisemia vähintään 15minuutin välein ja sitten aina japanilaiseen tapaan häveliäästi laittoi luukun alas kun ihmiset ärsyyntyneinä kääntyivät katsomaan.
Raivostuttavimmat kanssamatkustajat ovat ehdottomasti pienet huutavat ja kitisevät lapset, joita vanhemmat eivät saa hiljaisiksi. Monesti toki kasvatuksesta kiinni, kun puhutaan uhmaikäisistä.
Kerran sattui viereiseen penkkiriviin myös lentopelkoinen. Mikä sen ahdistavampaa, kuin kiljuva ja itkevä aikuinen. =D Sai hepulin, kun kuuntelin lennolla musiikkia ja rupesi huutamaan, että lentokone tippuu..
Siis keta tassa jaa ylipaataan jaljelle? Nayttaisi silta, etta ihmiset haluavat matkustaa yksin, tai taysin huomaamattomien, (hajuton, mauton, aaneton, mielellaan nakymaton!) kanssamatkustajien seurassa??
Itse olen lentokoneissa tutustunut ihmisiin, kuullut (ja ehka myos kertonut?) mielenkiintoisia tarinoita, nukkunut, katsonut elokuvia ja tehnyt laidasta laitaan kaikkea tavanomaista. Tulevaisuudessa varmaan myos imetan koneessa, mutten toivottavasti koskaan tule XL-kokoiseksi matkaajaksi.
Kyllä on itkevän/kitisevän lapsen kanssa matkustavalla vanhemmalla hikinen matka, kun yrittää keksiä millä lapsen saisi rauhoittumaan ja samalla häpeää kun vierustoverit vilkuilee tai kommentoi paheksuvasti. Eri asia on sitten huonosti käyttäytyvät lapset ja välinpitämättömät vanhemmat, jotka kyllä ärsyttää -muuallakin kuin lentokoneessa.
Ykkösinhokki vieruskaverina on juopunut, törkeyksiä puhuva keski-ikäinen mies, jonka puheessa joka toinen sana alkaa v-kirjaimella ja joka on omasta mielestään hyvinkin hauska. Hyvänä kakkosena tulee edellisen juopunut naisystävä, joka osoittaa ihailuaan kikattamalla kimeästi miehen jutuille.
Kanssamatkustajien lapset eivät ole koskaan lentomatkalla olleet minulle häiriöksi.