Hyppää sisältöön

Näin suomalaiset aikovat matkailla tulevalla lomakaudella – katso kesäkohteiden Top 10

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 24.05.2015
Alkamaisillaan oleva kesälomakausi houkuttaa suomalaisia matkustamaan ulkomaille kotimaan helteitä odotellessa. Katso listalta, missä suomalaiset matkustavat eniten tulevana kesänä!

Eurooppa kesän suosituin kohde

Suomalaiset matkustavat myös tulevalla kesäkaudella mieluiten Eurooppaan, minne kohdistuu yli 70 prosenttia kesän valmismatkoista. Euroopan suosio paljastuu Suomen matkatoimistoalan liiton koostamasta tilastosta, josta selviävät matkanjärjestäjien kohdekohtaiset tarjontaluvut. Tilasto koskee vuoden 2015 kesäkautta eli 1. huhtikuuta – 31. lokakuuta 2015 välistä aikaa.

Kreikka on suomalaisten suosikki, ja muita suosittuja eurooppalaisia kohteita ovat Espanja, Italia sekä Bulgaria. Myös Kroatia on kasvattanut suosiotaan viime vuosina, ja sinne on tarjolla matkoja ensi kesälle lähes 50 % enemmän kuin edelliskesänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Turkki on Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kohteista kaikkein suosituin, sillä lähes 94 % alueen matkoista kohdistuu Turkkiin. Matkojen tarjonta kohteeseen on ensi kesälle lähes 107 000.

Kaukokohteet eivät näyttele kesäkaudella keskeistä osaa, sillä valmismatkatarjonta kaikkiin kaukokohteisiin on tulevana kesänä vain noin 5 000.

Näihin paikkoihin suomalaiset matkustavat kesällä 2015

1. Kreikka (161 953)
2. Turkki (106 902)
3. Espanja (45 854)
4. Italia (18 062)
5. Kypros (15 755)
6. Kroatia (12 780)
7. Bulgaria (11 699)
8. Portugali (9 849)
9. Tanska (4 533)
10. Iso-Britannia (4 045)

Lähde: SMAL
Kuva: Istockphoto