Hyppää sisältöön

Matkaliput esitettävä lentokentän turvatarkastuksessa

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 27.04.2010
Matkustusoikeuden todentamista koskeva EU-asetus astuu voimaan kaikilla EU-alueen lentoasemilla. Finavia muistuttaa, että matkaliput on esitettävä turvatarkastuksessa 29. huhtikuuta alkaen.

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin mukaan matkustusaikeen todentamiseen kelpaavat lentoliput ja tarkastuskortit. Ne voivat olla joko paperitulosteita tai tekstiviestejä.

Varsinkin liputtomaan matkustukseen tottuneiden on muistettava ottaa mukaan matkalippu. Lentoyhtiön kanta-asiakaskortille tai luottokortille tallennetut lentotiedot eivät kelpaa matkustusaikeen todentamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkustusaie tarkastetaan kaikilta lähteviltä matkustajilta. Myös EU:n ulkopuolelta saapuvien ja edelleen lentäen jatkavien vaihtomatkustajien liput tarkastetaan.

Matkustajia pyydetään huomioimaan, että matkalipun esittäminen turvatarkastuksessa ei korvaa lähtöselvitystä. Voimassa oleva matkalippu on esitettävä paitsi turvatarkastuksessa edelleen myös lähtöportilla ennen koneeseen nousua ja mahdollisessa rajatarkastuksessa.

Kuva: Finavia