Etusivu > Uutiset > Matkailuinfo Helsinki-Vantaalla suosittu palvelu

Vuosi sitten avattu matkailuinfo Helsinki-Vantaan lentoasemalla on ollut kysytty palvelumuoto, kertoo Finavia. Vuoden 2010 alusta lähtien infossa on vieraillut jo yli 100 000 kävijää. Matkailuinfo sijaitsee terminaali 2:ssa saapuvat 2A-alueella.
- Matkailuinfo antaa hyvää ja luotettavaa matkailuneuvontaa turisteille ja jatkomatkustajille. Matkustajat hakevat ideoita siitä, mitä lähiympäristössä voi tehdä. Infopiste toimii samalla porttina muuallekin Suomeen, sanoo Thomas Kingelin Finavian markkinoinnista.
Erityisesti kesä on ollut aktiivista matkailuaikaa. Muun muassa kesäkuussa asiakkaita infossa oli yhteensä 21 500, eli keskimäärin 719 vuorokaudessa. Heinäkuussa kävijöitä oli keskimäärin n. 770 vuorokaudessa.
Matkailuinfossa on miehitys päivittäin klo 10-20 välisenä aikana, jolloin myös asiakkaista suurin osa käy. Kiireisintä on iltapäiväruuhka-aikaan.
Matkailuneuvontapisteestä voi ostaa julkisen liikenteen eli HSL:n kertakortteja. Kertakorttien lippuvalikoimaan kuuluvat 1-7 vuorokauden liput, Suomenlinnan lautalla käyvät 12 h liput sekä 2 tunnin liput. Myynnissä on sekä Helsingin sisäisiä että seutulippuja.
Kahden tunnin lippuja voi ostaa myös Espoon ja Vantaan sisäisinä. Myös haltijakohtaisen kortin osto sekä kauden ja arvon lataus matkakortille onnistuu lentoaseman matkailuneuvonnassa. Eniten on tähän mennessä myyty 1 vrk aikuisten seutukertakorttia.
Lentoaseman matkailuinfo on koko pääkaupunkiseudun yhteinen hanke, jota operoi Helsingin Matkailu Oy. Suosituksi osoittautunutta infopistettä rahoittavat Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupungit sekä Uudenmaan liitto. Lisäksi Matkailun edistämiskeskus (MEK) ja Finavia tukevat toimintaa.
Kuva: Finavia