Etusivu > Uutiset > Maratonia maailmalla
Maratonilla voi haastaa niin itsensä kuin kaverinkin, ja mitä upeammissa ympäristöissä pääsee juoksemaan, niin aina parempi. Hienoa maratonmatkoissa on myös se, että matkan aikana tapaa saman lajin harrastajia, joiden kanssa voi jakaa hienon kokemuksen. Maratonmatkaan voi yhdistää esimerkiksi viikon leppoisan palautumisloman, tai muutaman päivän tutustumisajan kohteeseen. Tässä esittelemme muutamia hienoja maratonmatkakohteita.
26.10.2008 järjestettävä Venetsian maraton juostaan ajattoman viehättävissä venetsialaisissa maisemissa. Venetsian historiallisessa ja romanttisessa ympäristössä juokseminen on todellinen ilo! Venetsian maratonille voi järjestää omatoimimatkan. Lentoja ja hotelleja voi hakea Ebookersin ja Hotels.comin sivuilta.
9.11.2009 juostaan historiallinen Ateenan maraton, jota on juostu jo vuodesta 1896. Ja mikäpä olisikaan parempi paikka osoittaa omaa urheiluhenkeään kuin paikka, missä olympialaiset saivat alkunsa. Matka-aika on 7.-11.11.2008 ja matkoja järjestää Suomen Matkatoimisto.
Lanzarotella juostaan 29.11.2008 maraton, 1/4 maraton, 1/2 maraton sekä noin kilometrin mittainen lasten maraton. Lähtö ja maali maratonille ovat Arrecifen kylässä, joka sijaitsee noin 12 km päässä Puerto del Carmenista. Matka kestää viikon, joten siinä ajassa ehtii mukavasti myös palautua. Matka-aika on 26.11.-3.12.2008 ja matkoja järjestää Suomen matkatoimisto.
Pariisin maraton järjestetään 5.4.2009. Iättömässä Pariisissa voi ihailla kuuluisia nähtävyyksiä kuten Eiffel-tornia ja Riemunkaarta, ja samalla laittaa itsensä ja oman kuntonsa koitokseen. Siinä virkistyvät niin sielu kuin ruumiskin! Pariisin maratonille voi lähteä omatoimimatkalle. Lentoja ja hotelleja voi hakea Ebookersin ja Hotels.comin sivuilta.
10.5.2009 juostaan Prahan maraton, jota on juostu vuodesta 1995 lähtien. Prahan maratonreitti tarjoaa runsaasti elämyksiä ja nähtävää. Prahan Maraton on lisäksi rankattu maailman seitsemänneksi nopeimmaksi reitiksi. Matkoja maratonille saa esimerkiksi Suomen matkatoimistosta.
22.3.2009 maratonia juostaan ikuisessa kaupungissa. Rooma on aina vetänyt magneetin tavoin matkailijoita puoleensa, ja nyt se tekee saman myös maratoonareille. Matkoja Rooman maratonille järjestää Suomen Matkatoimisto.
Naapurimaa Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa tossua voi laittaa toisen eteen 30.5.2009. Suomen Matkatoimisto järjestää maratonristeilyn innokkaille juoksijoille, ja Tukholmaan voi lähteä myös omatoimisesti esimerkiksi Viking Linen risteilyillä tai Blue1:n lennoilla.