Etusivu > Uutiset > Maailman paras borssikeitto ja muita erikoisia herkkuja

keitto

Maailman paras borssikeitto ja muita erikoisia herkkuja

Matkustaminen on kokemusten keräämistä, vieraisiin kulttuureihin tutustumista ja oman ajatusmaailman laajentamista. Matkailijan ei siis kannata suunnata lähimpään hampurilaispaikkaan tai pitseriaan loman jokaisena iltana. Paikallinen erikoisuushan saattaa olla tuleva lempiruoka. Hotels.comin menussa on tällä kertaa vinkkejä herkkusuille.

Borssia ja pelmenejä Venäjällä

Borssikeitto on itäeurooppalaisen keittiön ykkösherkku. Venäjällä keiton pääaines on aina punajuuri, ja keittoa voi oman makunsa mukaan maustaa muun muassa sipulilla, kaalilla tai lihalla. Myös ravioleja muistuttavat pelmenit eli vehnäjauhotaikinaan käärityt täytenyytit kuuluvat olennaisena osana venäläiseen ruokakulttuuriin. Sekä borssikeitto että pelmenit nautitaan smetanan kanssa.

Moskovassa hyviä paikkoja tutustua autenttiseen ruokakulttuuriin ovat ympäri kaupunkia löytyvät My My -ravintolat. Ravintolat ovat erittäin edullisia ja niissä tarjoillaan perinteistä venäläistä ruokaa — My My:n borssikeittoa onkin kehuttu maailman parhaaksi.

Käärmekeittoa Hong Kongissa

Hong Kongin hektisiltä kaduilta voi löytää vaikka minkälaisia ruokia, jotka saattavat aiheuttaa epäröintiä jopa kaikkein ennakkoluulottomimmille matkailijoille. Paikallinen herkku on käärmekeitto. Ruokailijat voivat usein itse valita terraariosta matelijan jonka tahtovat syödä. Käärmekeittoa syödään erityisesti talvella, koska sen uskotaan suojaavan flunssaa vastaan.

Mereneläviä Reykjavikissä

Kalat ja muut merenelävät ovat luonnollisesti Islannissa ruokalistojen valtiaita. Turska, valaat ja hummerit täyttävät Reykjavikin satamassa vanhassa varastorakennuksessa sijaitsevan Sægreifinn-ravintolan tarjonnan. Paikan kuuluisin ateria on hummerikeitto, jota jopa New York Times -lehti on kutsunut täydelliseksi! Autenttisen merielämyksen saadakseen ateriansa voi nauttia ravintolan lasiseinäisellä terassilla kalan tuoksuessa ja lokkien kirkuessa.

Sisäelimiä skottilaisittain

Brittein saarten kenties kuuluisin anti maailman herkkusuille on Skotlannin perinneruoka haggis. Lampaan mahalaukussa paistettava lihapata sisältää lampaan sisäelimiä, jotka on sekoitettu kaurahiutaleisiin ja sipuliin, ja koko seos on maustettu vahvasti pippurilla. Perinteisesti haggis tarjoillaan perunan ja nauriiden kanssa. Aterian nauttimiseen omiaan on perinteinen skottipubi The Last Drop, joka sijaitsee Edinburghin vanhassa kaupungissa.

Japanissa onnellista härkää

Koben kaupungin lähellä Keski-Japanissa kasvavat härät lienevät eläinmaailman onnellisinta syötäväksi joutuvaa karjaa. Kobe-härkää pidetään kalliina ja erittäin arvokkaana lihana paitsi makunsa ja hintansa myös kauneutensa takia, sillä liha on marmoroitunutta. Härkien hyvä maku on kuulemma lähtöisin niiden tarkasta ruokavaliosta sekä siitä, että niiden elämästä on tehty mahdollisimman stressitöntä. Sanotaan, että ruokaeläimen paha mieli muuttuu pahaksi ruoaksi. Perinteisestä japanilaisesta keittiöstä pääsee nauttimaan esimerkiksi ravintola Kisojissa Koben kaupungissa.

Kuva: SXC

Arvostele artikkeli: Maailman paras borssikeitto ja muita erikoisia herkkuja
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo