Etusivu > Uutiset > Maaliskuun suuntana kesäloma

Kun hiihtolomat ovat takana, voi ajatukset suunnata tulevien lomien suunnitteluun. Maaliskuussa tehdään päätöksiä kesälomista ja lomamatkoja varataan vilkkaasti: esimerkiksi Finnmatkat odottaa noin kymmentätuhatta kesälomavarausta kuun loppuun mennessä. Huonojen talousuutisten vaikutus suomalaisten matkustusintoon on vähäinen, eikä kesälomaa Välimerellä aiota vaihtaa lähialueisiin. Kesän suosikkimaita ovat Kreikka, Espanja ja Kypros.
Suomen kesäsäät ovat tunnetusti arpapeliä, joten lämpimät etelän maat kiinnostavat kesälläkin. Finnmatkojen helmikuussa toteuttaman kesälomakyselyn mukaan lähes puolet vastanneista ilmoittaa varmasti aikovansa tehdä lomamatkan ulkomaille tulevana kesänä. Lähes saman verran ilmoittaa lomailevansa ulkomailla todennäköisesti tai mahdollisesti. Vain alle kymmenen prosenttia vastanneista on päättänyt pysytellä kotimaan kamaralla. Kyselyyn vastasi helmikuun loppupuolella 3757 Finnmatkojen uutiskirjetilaajaa.
Myös MTV3.fi:n toteuttamassa kyselyssä tulos oli samankaltainen. Matkailu kiinnostaa suomalaisia talouden huonoista näkymistä huolimatta. Yli 80 prosenttia vastanneista sanoo, ettei anna taloustilanteen vaikuttaa matkustamiseen.
Lomakohteen vaihtaminen Välimereltä lähialueille saa vastaajilta täystyrmäyksen. Vain 8,6 prosenttia olisi valmis harkitsemaan näitä vaihtoehtoja. Finnmatkojen kyselyn tulosten mukaan säästöt kohdistetaan mieluummin muihin menoihin eikä lomalla haluta ajatella rahaa. Aivat päättömästi ei kuitenkaan aiota tuhlata, sillä yli puolet vastanneista ilmoittaa aikovansa tehdä tarkkaa hintavertailua ja valita lomakohteen, jossa paikallinen hintataso on edullinen. Moni myös lupaa shoppailla lomalla vähemmän.
– Viimekesäisiin ennätysmyynteihin tuskin tänä vuonna yllämme. Tarvittaessa sopeutamme tarjontaamme vähentämällä paikkoja, sanoo Finnmatkojen toimitusjohtaja Peik Martin. – Se tarkoittaa sitä, että viime hetken äkkilähtöjä odottavalle saattaa jäädä luu kouraan.
Kesälomien suosikkikohteet Finnmatkoilla sijoittuvat Välimeren maisemiin. Finnmatkojen kesän top 5-kohteita ovat: