Hyppää sisältöön

Maailman vaarallisimmat metrot top 8 – nämä paikat eivät ole turvallisia naisille

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 02.03.2015
Hyväntekeväisyysjärjestön johtaman tuoreen tutkimuksen mukaan Kolumbian pääkaupungin Bogotan julkinen liikenne on maailman turvattomin naismatkustajalle.

Köyhien maiden pääkaupungit vaarallisimpia

Tuoreen tutkimuksen mukaan Kolumbian pääkaupungin Bogotan julkinen liikenne on naismatkustajalle kaikkein turvattomin maailman suurkaupungeista.

Hyväntekeväisyysjärjestö Thomson Reuters Foundationin johtama tutkimus selvitti julkisen liikenteen verkoston turvallisuutta naisnäkökulmasta 16 suurkaupungissa ympäri maailmaa. Mukana oli 15 suurta pääkaupunkia sekä New York, joka on asukasluvultaan Yhdysvaltain suurin kaupunki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Bogotan lisäksi muita naisnäkökulmasta turvattomia kaupunkeja julkisen liikenteen käyttöön olivat Meksikon pääkaupunki Mexico City ja Perun pääkaupunki Lima. Eniten turvattomuutta heräsi öisistä matkoista, sillä valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että kaupungin julkinen liikenne ei ole naismatkustajalle turvallinen yöaikaan.

Kyselyyn osallistui 380–500 naista eri ikä- ja tuloluokista sekä kymmenen asiantuntijaa jokaisesta maasta. Tutkimusta ei voitu konfliktitilanteiden vuoksi tehdä viidessä suuressa pääkaupungissa: Kairossa, Dhakassa, Kinshasassa, Teheranissa eikä Bagdadissa. Tutkimuksen tuloksia tarkastellessa huomioitiin kuusi näkökulmaa: turvallisuus yöaikaan, sanallinen häiriköinti, fyysinen häiriköinti, muiden läsnäolijoiden suhtautuminen, luotto virkavaltaan ja yleinen turvallisuustilanne kaupungissa.

Maailman turvattomimmat julkisen liikenteen verkostot

  1. Bogota, Kolumbia
  2. Mexico City, Meksiko
  3. Lima, Peru
  4. Delhi, Intia
  5. Jakarta, Indonesia
  6. Buenos Aires, Argentiina
  7. Kuala Lumpur, Malesia
  8. Bangkok, Thaimaa

>> Lue myös: Naismatkailija, näissä kaupungeissa metrolla matkustaminen on kaikkein turvallisinta

Lähde: Thomson Reuters Foundation
Kuva: Flickr / Daniel Raven-Ellison

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Miksi elintärkeät happinaamarit voivat puuttua lennolta? Syy vaaralliselta tuntuvaan tilanteeseen on yksinkertainen

Näin löydät matkavakuutuksen

Matkavakuutusten ABC – löydä paras matkavakuutus

Maat, joihin ei kannata matkustaa

Ulkoministeriön lista: älä matkusta näihin maihin: 22 maata, joita kannattaa välttää

Barcelona, Espanja

Matkailija, varo näitä – viisi yleisintä turistihuijausta maailmalla

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja