Hyppää sisältöön

Lonely Planetin suositukset ensi vuodelle – näihin maihin kannattaa matkustaa vuonna 2019

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 06.11.2018
Matkakirjajätin tuore Best in Travel 2019 paljastaa kymmenen suositusta tulevalle vuodelle.

Paina mieleesi nämä kohteet

Vuoden 2019 kiinnostavimpien kohteiden kärjessä on Sri Lanka, kertoo matkaoppaistaan tunnettu Lonely Planet. Sri Lankan lisäksi muita kiinnostavia kohteita ovat muun muassa Saksa, Zimbabwe, Panama ja Kirgisia.

Matkakirjajätin vuoden 2019 Best in Travel -opas suosittelee Sri Lankaa matkakohteeksi muun muassa kiinnostavan kulttuurin, kauniin luonnon ja monipuolisten aktiviteettimahdollisuuksien vuoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sri Lankan -lomalla voi muun muassa surffata, vaeltaa vuoristossa, nauttia kauniista rannoista ja vierailla temppeleissä. Eksoottisen kohteen matkailupalvelujen taso paranee vuosi vuodelta, mistä syystä maa ei ole enää vain seikkailunhaluisten reppureissaajien kohde, vaan Sri Lanka tarjoaa onnistuneita lomia myös esimerkiksi laatua hakeville lapsiperheille.

Muita vuoden 2019 suosituslistan kohteita ovat Jordania, Indonesia, Valko-Venäjä, São Tomé ja Príncipe sekä Belize.

Lonely Planetin top 10 -matkailumaat vuodelle 2019

  1. Sri Lanka
  2. Saksa
  3. Zimbabwe
  4. Panama
  5. Kirgisia
  6. Jordania
  7. Indonesia
  8. Valko-Venäjä
  9. São Tomé ja Príncipe
  10. Belize

Lähde: Lonely Planet
Kuva: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maailman parhaat nähtävyydet

Maailman parhaat nähtävyydet: 15 klassikkokohdetta – tunnistatko näistä jokaisen?

Chile

Lonely Planet julkaisi suositukset ensi vuodelle: nämä maat kannattaa kokea vuonna 2018

Maisema Venetsiassa

Haluatko säästää selvää rahaa? Valitse ensi vuoden matkakohteesi näiden joukosta

Singapore vuoden 2015 ykköskohde

Lonely Planet hehkuttaa: tässä vuoden 2015 ykköskohde

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja